Teuvo Hakkarainen sai kostettua persuille!

Mikäli Teuvo olisi saanut pysyä persujen listoilla, niin persut olisivat saaneet kaksi tai jopa kolme edustajaa Brysseliin. Mutta koska Teuvolle tehtiin kaltoin, niin kenttäväki hurjistui ja jätti protestiksi äänestämättä. Ihan oikein persuille! Anteeksipyyntö olisi paikallaan Teuvolle puolueen johdon taholta!
15153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Teukka on jo ihan densa....

Äänestä

Purra: heti lakki kourassa pyytämään Teuvo takaisin!

Äänestä
  • Miksi tälläistä pitäisi kosiskella mihinkään?

    Aiemmin Hakkarainen on kertonut Ylen haastattelussa, ettei hän ole ollut meppinä aktiivinen.

    Syyksi hän sanoo sen, että mihinkään ei ole voinut vaikuttaa, koska asiat ovat edenneet ennalta hyväksytyillä raiteilla.

    – En ole niitä turhia esityksiä tehnyt, jotka eivät johda mihinkään. Voin mennä tuonne järvelle ja tehdä kaksi avantoa sinne. Kantaa toisesta toiseen vettä. Ketä se hyödyttää?

    Äänestä

Höpö höpö. alottaja ei ilmeisesti ole kuullut esimerkiksi Kuuban ohjuskriisistä, sillon oli tipalla ettei alkanut paukkua. Samaten 70 -luvulla oli todella tipalla.

Äänestä

Hakkaraisen vanha hönö on jo eläkeiässä.

Äänestä

Nousi jytkyllä eduskuntaan
Aiemmin Hakkarainen on kertonut Ylen haastattelussa, ettei hän ole ollut meppinä aktiivinen.

Syyksi hän sanoo sen, että mihinkään ei ole voinut vaikuttaa, koska asiat ovat edenneet ennalta hyväksytyillä raiteilla.

– En ole niitä turhia esityksiä tehnyt, jotka eivät johda mihinkään. Voin mennä tuonne järvelle ja tehdä kaksi avantoa sinne. Kantaa toisesta toiseen vettä. Ketä se hyödyttää?

Hakkarainen nousi yllättäen eduskuntaan ”ison jytkyn” myötä huhtikuussa 2011. Kansanedustajana Hakkarainen oli useasti otsikoissa kielenkäytöstään ja viinanhuuruisesta hölmöilystään.

Europarlamenttiin hänet valittiin 29 000 äänellä toukokuussa 2019.

Toista kautta parlamentissa ei Hakkaraiselle enää tule.

Äänestä
  • Kokee homman hyödyttömäksi, mutta silti pyrki uudestaan? Rahan perässä juostaan.

    Äänestä

Se on oikein. Mitäs persut itse käänsivät Nato ja EU-takkinsa.

Äänestä
  • Mitä, eihän Hakkaraista edes valittu jatkoon vaikka oli ehdolla, kaikki mahikset oli, tässäkö syy?

    Aiemmin Hakkarainen on kertonut Ylen haastattelussa, ettei hän ole ollut meppinä aktiivinen.

    Syyksi hän sanoo sen, että mihinkään ei ole voinut vaikuttaa, koska asiat ovat edenneet ennalta hyväksytyillä raiteilla.

    – En ole niitä turhia esityksiä tehnyt, jotka eivät johda mihinkään. Voin mennä tuonne järvelle ja tehdä kaksi avantoa sinne. Kantaa toisesta toiseen vettä. Ketä se hyödyttää?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mitä, eihän Hakkaraista edes valittu jatkoon vaikka oli ehdolla, kaikki mahikset oli, tässäkö syy?

    Aiemmin Hakkarainen on kertonut Ylen haastattelussa, ettei hän ole ollut meppinä aktiivinen.

    Syyksi hän sanoo sen, että mihinkään ei ole voinut vaikuttaa, koska asiat ovat edenneet ennalta hyväksytyillä raiteilla.

    – En ole niitä turhia esityksiä tehnyt, jotka eivät johda mihinkään. Voin mennä tuonne järvelle ja tehdä kaksi avantoa sinne. Kantaa toisesta toiseen vettä. Ketä se hyödyttää?

    Siinä syy miksi Persut ei huolineet Hakkaraista. Eihän sitä kukaan olisi äänestänyt.

    Äänestä

Höpö höpö. Hakkarainen sai 7 000 ääntä.

Äänestä
  • No pääskö tolla jatkoon, ei. Onneksi, tommosia veteliä vellihousuja kukaan tarvi missään.

    Äänestä

Höpsistä pussiin, Teukan 7500 ääntä ei ois riittäny edes ilmaseen grillimakkaraan vaaliteltalla.

Äänestä
  • Persujen listoilla Teukka olisi saanut 47 000 ääntä.

    Äänestä

Teuvo Hakkaraisen ylimielinen sysääminen pois perussuomalaisten listalta havahdutti hyvin monien perussuomalaisten kannattajien huomion, että Riikka Purran puolue ei ole sittenkään kannattamisen arvoinen. Siis paljon enemmän kuin vain pelkästään niiden, jotka äänestivät Hakkaraista.

Sillä menetettiin se yhdestä kahteen meppiä, mitkä olisi tullut olemalla edes vähän vähemmän ylimielinen ja jättää tilaa Teuvolle listalle.

Ylimielisyys vei voiton ja listalle väenvängällä tungettiin epätoivoisia "yrittäjiä"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikäli Teuvo olisi saanut pysyä persujen listoilla, niin persut olisivat saaneet kaksi tai jopa kolme edustajaa Brysseliin. Mutta koska Teuvolle tehtiin kaltoin, niin kenttäväki hurjistui ja jätti protestiksi äänestämättä. Ihan oikein persuille! Anteeksipyyntö olisi paikallaan Teuvolle puolueen johdon taholta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu