Neuvostoliiton järjestelmän romahtaminen 26 vuotta sitten, joulunseutuun 1991, antoi sysäyksen vaaralliseksi osoittautuneelle Yhdysvalloissa luodulle ideologiselle suuntaukselle, jota voimme kutsua nimityksellä neokonservatismi.
Neuvostoliitto oli karvoineen ja nahkoineen toteuttanut tärkeintä tehtäväänsä, Yhdysvaltain unilateraalisten, yksinvaltaisuuteen tähtäävien toimien rajoittajana. Tämän vastavoiman katoaminen sai välittömästi Washingtonin ja sen silmäntekevät neokonservatiivit julistamaan oman agendansa Yhdysvaltain maailmanlaajuisesta hegemoniasta.
Yhdysvallat oli nyt ”ainoa suurvalta”, ”sole superpower”, ”unipower” – ainoa supervalta, yksinvalta – joka voi, ja tulee toimimaan ilman mainittavaa vastustaa kaikkialla maailmassa.
*
Washington Postin uuskonservatiivinen toimittaja Charles Krauthammer tiivisti ”uudet realiteetit” tähän tapaan:
”Meillä on ylivoimainen globaali voima. Me olemme luoneet maailmanhistorian merkittävimmän valtajärjestelmän. Kun Neuvostojärjestelmä petti, syntyi jotain uutta, jotain todella uutta – yhden supervallan malli, unipolaarinen maailma, jota hallitse yksi ainoa valta, Yhdysvallat, jolla ei ole ainuttakaan varteenotettavaa kilpailijaa tai haastajaa, ja joka määrää maailman joka kolkalla.
Tämä merkitsee strategisesti täysin uutta kehitysaskelta ihmiskunnan historiassa, eikä sellaista ole nähty sitten Rooman valtakunnan tuhon. Eikä edes Roomaa voida verrata siihen asemaan, jonka Amerikka on tänään ottanut”.
*
Se tyrmäävä yhden voimakeskuksen mahti, jonka historia nyt on suonut Washingtonille, tuli turvata hinnalla millä hyvänsä.
Vuonna 1992 Pentagonin johtava viranhaltija, alivaltiosihteeri Paul Wolfowitz määritteli ”Wolfowitzin doktriinin”, Wolfowitzin opin, josta tuli Washingtonin ulkopoliittinen ohjenuora.
Wolfowitzin ohjelma julisti, että Yhdysvaltain ulko- ja sotilaspolitiikan ”ensimmäinen päämäärä” on ”torjua niiden uusien haastajien esiinnousu, niin entisen Neuvostoliiton alueella kuin kaikkialla muuallakin, jotka muodostavat uhkan (Yhdysvaltain yksinvallalle) ja pyrkivät samaan asemaan, joka entisellä Neuvostoliitolla aikoinaan oli.
Tämä on uusi dominointi, joka huomioi ensisijaisesti uuden alueellisen puolustusstrategian ja edellyttää, että me pyrimme torjumaan kaikki vihamieliset voimat, ja erityisesti ne, jotka pyrkivät ilman rajoitustoimia kehittymään globaaleiksi voimiksi.
(A ”hostile power” on sellainen valtio, joka on kyllin voimakas, että se kykenee omaksumaan Washingtonista riippumattoman itsenäisen ulkopolitiikan”.)
*
Amerikan hegemonistisen yksinvallan muotoutumisesta kiinnipitämisen politiikka käynnistyi presidentti Clintonin hallinnon aikana sen suorittaessa aseellisen intervention Jugoslaviaan, Serbiaan ja Kosovoon, ja sen määrättyä lentokieltoalueen Irakiin
Vuonna 1997 uuskonservatiivit julkaisivat hankkeensa ”Projekti Uuden Amerikkalaisen Vuosisadan toteuttamiseksi”.
Vuonna 1998, kolme vuotta ennen 9/11 –tapahtumaa, uuskonservatiivit lähettivät presidentti Clintonille kirjeen, jossa he vaativat Irakin hallinnon vaihtamista ja ”Saddam Husseinin siirtämistä vallasta”.
Neokonservatiivit julkaisivat ohjelmansa, jossa he vaativat seitsemän hallituksen syrjäyttämistä vallasta lähimmän viiden vuoden aikana.
(Vaatimus koski Irakin, Syyrian, Libanoin, Libyan, Somalian, Sudanin ja Iranin hallintojen kaatamista, vh).
Neuvostoliitto oli karvoineen ja nahkoineen toteuttanut tärkeintä tehtäväänsä, Yhdysvaltain unilateraalisten, yksinvaltaisuuteen tähtäävien toimien rajoittajana. Tämän vastavoiman katoaminen sai välittömästi Washingtonin ja sen silmäntekevät neokonservatiivit julistamaan oman agendansa Yhdysvaltain maailmanlaajuisesta hegemoniasta.
Yhdysvallat oli nyt ”ainoa suurvalta”, ”sole superpower”, ”unipower” – ainoa supervalta, yksinvalta – joka voi, ja tulee toimimaan ilman mainittavaa vastustaa kaikkialla maailmassa.
*
Washington Postin uuskonservatiivinen toimittaja Charles Krauthammer tiivisti ”uudet realiteetit” tähän tapaan:
”Meillä on ylivoimainen globaali voima. Me olemme luoneet maailmanhistorian merkittävimmän valtajärjestelmän. Kun Neuvostojärjestelmä petti, syntyi jotain uutta, jotain todella uutta – yhden supervallan malli, unipolaarinen maailma, jota hallitse yksi ainoa valta, Yhdysvallat, jolla ei ole ainuttakaan varteenotettavaa kilpailijaa tai haastajaa, ja joka määrää maailman joka kolkalla.
Tämä merkitsee strategisesti täysin uutta kehitysaskelta ihmiskunnan historiassa, eikä sellaista ole nähty sitten Rooman valtakunnan tuhon. Eikä edes Roomaa voida verrata siihen asemaan, jonka Amerikka on tänään ottanut”.
*
Se tyrmäävä yhden voimakeskuksen mahti, jonka historia nyt on suonut Washingtonille, tuli turvata hinnalla millä hyvänsä.
Vuonna 1992 Pentagonin johtava viranhaltija, alivaltiosihteeri Paul Wolfowitz määritteli ”Wolfowitzin doktriinin”, Wolfowitzin opin, josta tuli Washingtonin ulkopoliittinen ohjenuora.
Wolfowitzin ohjelma julisti, että Yhdysvaltain ulko- ja sotilaspolitiikan ”ensimmäinen päämäärä” on ”torjua niiden uusien haastajien esiinnousu, niin entisen Neuvostoliiton alueella kuin kaikkialla muuallakin, jotka muodostavat uhkan (Yhdysvaltain yksinvallalle) ja pyrkivät samaan asemaan, joka entisellä Neuvostoliitolla aikoinaan oli.
Tämä on uusi dominointi, joka huomioi ensisijaisesti uuden alueellisen puolustusstrategian ja edellyttää, että me pyrimme torjumaan kaikki vihamieliset voimat, ja erityisesti ne, jotka pyrkivät ilman rajoitustoimia kehittymään globaaleiksi voimiksi.
(A ”hostile power” on sellainen valtio, joka on kyllin voimakas, että se kykenee omaksumaan Washingtonista riippumattoman itsenäisen ulkopolitiikan”.)
*
Amerikan hegemonistisen yksinvallan muotoutumisesta kiinnipitämisen politiikka käynnistyi presidentti Clintonin hallinnon aikana sen suorittaessa aseellisen intervention Jugoslaviaan, Serbiaan ja Kosovoon, ja sen määrättyä lentokieltoalueen Irakiin
Vuonna 1997 uuskonservatiivit julkaisivat hankkeensa ”Projekti Uuden Amerikkalaisen Vuosisadan toteuttamiseksi”.
Vuonna 1998, kolme vuotta ennen 9/11 –tapahtumaa, uuskonservatiivit lähettivät presidentti Clintonille kirjeen, jossa he vaativat Irakin hallinnon vaihtamista ja ”Saddam Husseinin siirtämistä vallasta”.
Neokonservatiivit julkaisivat ohjelmansa, jossa he vaativat seitsemän hallituksen syrjäyttämistä vallasta lähimmän viiden vuoden aikana.
(Vaatimus koski Irakin, Syyrian, Libanoin, Libyan, Somalian, Sudanin ja Iranin hallintojen kaatamista, vh).
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.