Nyt lienee hyvä hetki lausua Rydman-tapauksesta. Syyttäjät katsoivat perjantaina, että toimittajia ei syytetä rikoksista, ei myöskään haastateltavia, siis Rydmanin ahdistavasta toiminnasta kertoneita naisia. Päätös oli täysin odotettu, sillä journalismi ei ole rikos. Hesarin kertoi paikkansapitävästi yhteiskunnallisesti merkittävästä aiheesta eli kansanedustajan ahdistavasta toiminnasta alaikäisten tyttöjen ja nuorten naisten kanssa.
Toimittajien keskuudessa on tapana sanoa, että vaikeat jutut tehdään, kun aihetta on ja sitten niitä puolustetaan vaikka tarvittaessa käräjillä. Koska lehdistönvapaus! Näin minäkin ajattelen ja näin Hesarissa ajatellaan. Käytännössä asia on monisyisempi ja prosessi kuormittava. Meillä epäiltyjä oli kolme eli jutun tehneet toimittajat ja silloinen päätoimittaja. Heille hankittiin avustajat. Käytiin kuulusteluissa, kirjoitettiin 51-sivuinen loppulausunto ja käytettiin muutenkin aikaa käsittelyn eri vaiheiden hoitamiseen. Se kaikki aika oli poissa muusta, esimerkiksi tutkivan journalismin tekemisestä.
Samaan aikaan Rydman pyöritti omaa operaatiotaan, selitti salaliittoteorioitaan ja kulki mustamaalaamassa hyvin epäasiallisesti toimittajiani ja haastateltaviamme. Tapa, jolla hän hyökkäsi Paavon kimppuun oli käsittämätön.
Esimerkiksi Heikelä&Koskelo-podcastissa Rydman totesi hänestä muun muassa näin: "Hänellä on ollut tapana laittaa värikynää, jos juttu ei muuten ole riittävän hyvä. Jos myymälävaras ei jää kiinni, seuraavalla kerralla varastaa vähän enemmän ja sitten taas enemmän, kunnes varastaa liikaa ja jää kiinni. Saattaa olla, että Teittisellä on tämä hetki käsillä."
Rydman siis vertasi Paavo J. Teittinen varkaaseen ja valehteli, että hän sepittäisi sisältöä juttuihinsa, siis keksisi tahallisesti asioita. Se on erittäin kova syytös, kun kyseessä on toimittaja. Eikä se ollut ainoa kerta, kun Rydman ylitti kaiken asiallisuuden rajan. Tietenkin ymmärsin koko ajan, mihin hän tähtäsi. Kun vain huutaa ja huutaa, ehkä jotkut ostavat sen oman narratiivin. Ja kyllähän jotkut ostivat. Väitän, että hän onnistui luomaan ympärilleen hyssyttelyä ja varomista. Yritettiin myös rakentaa asetelma, jossa HS tai ainakin jotkut toimittajamme olisivat tulleet jääveiksi käsittelemään poliitikon toimia. Jotkut kollegatkin olivat tätä mieltä. Siis sen takia että Hesarissa julkaistii. hänestä kriittinen artikkeli.
Syytetyt toimittajat pyrkivät tämän kaahotuksen aikana antamaan viranomaisille sen paljon puhutun työrauhan ja keskittymään omaan normaaliin työhömme. Onhan tässä nähty absurdeja hetkiä. Esimerkiksi silloin, kun Rydman kävi Radio Deillä vertaamassa itseään Vanhan testamentin Joosefiin (jota irstas nainen yritti houkutella makaamaan kanssaan ja joka vääryydellä pantiin telkien taakse mutta sai lopulta kunnianpalautuksen) ja juontaja siinä samalla profetoi HS:lle tuomiota käräjiltä. Ehkä nämäkin mediat muistavat nyt kertoa yleisölleen syyttäjien päätöksestä.
Kokonaan oma aiheensa on, miten kohtuuton tämä kaksi vuotta on ollut haastateltaville. Naisille, jotka vain kertoivat omista kokemuksistaan keskusrikospoliisin tai myöhemmin toimittajan niistä kysyessä. Osa oli tapahtumahetkellä alaikäisiä. Haastateltavat vapautettiin tietenkin rikosepäilyistä, mutta olisi hyvä pohtia, millä perustein heidät ylipäätään alun perin asetettiin epäillyn asemaan. Miten meidän järjestelmämme onnistuu suojaamaan yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista medialle kertovia ihmisiä?
Toimittajien keskuudessa on tapana sanoa, että vaikeat jutut tehdään, kun aihetta on ja sitten niitä puolustetaan vaikka tarvittaessa käräjillä. Koska lehdistönvapaus! Näin minäkin ajattelen ja näin Hesarissa ajatellaan. Käytännössä asia on monisyisempi ja prosessi kuormittava. Meillä epäiltyjä oli kolme eli jutun tehneet toimittajat ja silloinen päätoimittaja. Heille hankittiin avustajat. Käytiin kuulusteluissa, kirjoitettiin 51-sivuinen loppulausunto ja käytettiin muutenkin aikaa käsittelyn eri vaiheiden hoitamiseen. Se kaikki aika oli poissa muusta, esimerkiksi tutkivan journalismin tekemisestä.
Samaan aikaan Rydman pyöritti omaa operaatiotaan, selitti salaliittoteorioitaan ja kulki mustamaalaamassa hyvin epäasiallisesti toimittajiani ja haastateltaviamme. Tapa, jolla hän hyökkäsi Paavon kimppuun oli käsittämätön.
Esimerkiksi Heikelä&Koskelo-podcastissa Rydman totesi hänestä muun muassa näin: "Hänellä on ollut tapana laittaa värikynää, jos juttu ei muuten ole riittävän hyvä. Jos myymälävaras ei jää kiinni, seuraavalla kerralla varastaa vähän enemmän ja sitten taas enemmän, kunnes varastaa liikaa ja jää kiinni. Saattaa olla, että Teittisellä on tämä hetki käsillä."
Rydman siis vertasi Paavo J. Teittinen varkaaseen ja valehteli, että hän sepittäisi sisältöä juttuihinsa, siis keksisi tahallisesti asioita. Se on erittäin kova syytös, kun kyseessä on toimittaja. Eikä se ollut ainoa kerta, kun Rydman ylitti kaiken asiallisuuden rajan. Tietenkin ymmärsin koko ajan, mihin hän tähtäsi. Kun vain huutaa ja huutaa, ehkä jotkut ostavat sen oman narratiivin. Ja kyllähän jotkut ostivat. Väitän, että hän onnistui luomaan ympärilleen hyssyttelyä ja varomista. Yritettiin myös rakentaa asetelma, jossa HS tai ainakin jotkut toimittajamme olisivat tulleet jääveiksi käsittelemään poliitikon toimia. Jotkut kollegatkin olivat tätä mieltä. Siis sen takia että Hesarissa julkaistii. hänestä kriittinen artikkeli.
Syytetyt toimittajat pyrkivät tämän kaahotuksen aikana antamaan viranomaisille sen paljon puhutun työrauhan ja keskittymään omaan normaaliin työhömme. Onhan tässä nähty absurdeja hetkiä. Esimerkiksi silloin, kun Rydman kävi Radio Deillä vertaamassa itseään Vanhan testamentin Joosefiin (jota irstas nainen yritti houkutella makaamaan kanssaan ja joka vääryydellä pantiin telkien taakse mutta sai lopulta kunnianpalautuksen) ja juontaja siinä samalla profetoi HS:lle tuomiota käräjiltä. Ehkä nämäkin mediat muistavat nyt kertoa yleisölleen syyttäjien päätöksestä.
Kokonaan oma aiheensa on, miten kohtuuton tämä kaksi vuotta on ollut haastateltaville. Naisille, jotka vain kertoivat omista kokemuksistaan keskusrikospoliisin tai myöhemmin toimittajan niistä kysyessä. Osa oli tapahtumahetkellä alaikäisiä. Haastateltavat vapautettiin tietenkin rikosepäilyistä, mutta olisi hyvä pohtia, millä perustein heidät ylipäätään alun perin asetettiin epäillyn asemaan. Miten meidän järjestelmämme onnistuu suojaamaan yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista medialle kertovia ihmisiä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämän aamun Iltalehti kirjoittaa, että Wille-poika kutsui alaikäisiä kämpilleen. Oli tekstannut tyttöystävälleen "MULLA ON KAKS ALAIKÄISTÄ TYTTÖÄ MUKANA, SAAT ITSE ARVIOIDA, TYKKÄÄTKÖ NIISTÄ".
Sielu ei voi pienemmäksi muuttua.