Missä liikenne-eurot parhaassa käytössä?

Mitkä ovat mielestäsi Turun surkeimmat liikennejärjestelyt? Mihin kohtaan Turun tieverkkoa kannattaisi satsata jokunen lanttisäkki, jotta liikenteen sujuvuus saataisiin kuntoon ja ihmisten työmatkat vähemmän saastuttaviksi kun liikenne ei takkuaisi?
Jos esimerkiksi ratikkainvestointiin suunniteltu rahamäärä olisi käytettävissä tieverkon ja myös kevyen liikenteen pullonkaulojen poistoon, missä kohteissa raha olisi parhaassa käytössä?
7232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Fakta on se että kaupungeissa ruuhka-aikoina on jonoja ja vaikea niistä on eroon päästä. Toiseksi, ei Turussa edes ole kunnon ruuhkia eli seisovia kilometrin pituisia jonoja. Vaikkapa koulukatu neljön ruuhkassa, on paljon autoja mutta harvemmin siinä pidempään joutuu seisomaan ellei sitten onnettomuus tai tietyö ole kyseessä. Ihan sujuvasti pääsee.

Eniten petrattavaa on autoilijoiden ajotavoissa. Osa tekee kaikkensa jotta kukaan ei vaan pääsisi vaihtamaan kaistaa eteen. Tai risteykset ajetaan tukkoon. Pk-seudulla ajaminen on huomattavasti joustavampaa. Vilkkua näyttämällä kaistanvaihto onnistuu, toisin kuin Turussa.

Äänestä
  • Turussa monet ei näytä vilkkua vaan tulevat röyhkeästi eteen ilman vilkkua. Ei kaupungeissa isoja eroja ole, mutta hesassa paljon pahemmat ruuhkat.

    Äänestä

Niissä kaupungeissa joissa on pitkiä seisovia jonoja normaalitilanteessa ruuhka-aikaan, on yleensä asukkaita vähintään sen minkä suomessa vain pääkaupunkiseudulla. Mutta turussa onnistutaan saamaan aika näyttäviä ruuhkia todella pienellä väkimäärällä. Niin aivan keskustassa kuin myös Hirvensalon suunnassa ja esimerkiksi Jaanintiellä.
Tuo Jaanintie on aika erikoinen tapaus, se olisi erinomainen reitti ohikulkutieltä itä- ja etelä Turkuun. tavallaan osa Turun Kehä I tietä ohikulkutien sisäpuolella, mutta siitä on tehty erinomaisen ruuhkainen väylä pitämällä tie 2-kaistaisena jaanin paloaseman ja hämeentien väliseltä osalta. Tämä on se tie, jossa saadaan pisimmillään kilometrin seisova jono aikaiseksi. joka arkipäivä. ja hämeentiellä jaanintielle kääntyvä liikenne tukkii hämeentien vasemman kaistan monesti useamman sadan metrin matkalta, ennen kuin varsinainen kääntyvien kaista edea alkaa. No mitä tämä aiheuttaa? se siirtää liikennettä sekä keskustan läpi ajavaksi, että myös helsinginkatua käyttäväksi ja omalta osaltaan siirtää ruuhkia lähemmäs keskustaa, josta ne tiettävästi haluttaisiin pois. kun liikennettä siirretään helsinginkadulle ja samaan aikaan keskustan läpi kohti tuomikirkkosiltaa kulkevaksi, sumputetaan tehokkaasti rautatiesillan ja linja-autoaseman ympäristö. Kun jaanintien vetäessä etelä ja itäturun liikenteestä suuri osa kulkisi ohikulkutien ja jaanintien kautta aiheuttamatta ruuhkia jo nyt ruuhkaiseen kaupungin sisääntuloväylään satakunnantien ja tampereentien suunnasta.

Äänestä

Oletko miettinyt kustannuksia kun tie muutetaan 2+2 kaistaiseksi? Ja jos tien välityskyky nousee reippaasti, ruuhkat siirtyvät uuteen kohtaan..

Turun seudulla melko paljon autolla suhailen, ei täällä pahemmin ruuhkia ole ja reittivalinnalla voi vaikuttaa mateleeko hetken jonossa vai sujuvampaa reittiä.

Äänestä
  • Tässä ei taida olla kyse muusta kuin siitä, että kokonaisruuhakaisuus vähenisi jos Jaanintien pullonkaula levennettäisiin. Toisessa päässä se päättyy sinällään hyvin vetävään Hämeentiehen ja toisessa päässä Jaanintie itsekin levenee jo 2+2 kaistaiseksi juuri ennen Skarppakullantietä. Aamu ja iltapäiväruuhkat kuitenkin hyvin kertovat, että työmatkaliikenne käyttää Jaanintietä ahkerasti Liedon ja Ohikulkutien suunnalta tulevaan liikenteeseen. Ja kun Jaanintiellä ruuhkat kasvavat, alkaa Tampereen ja osin Liedon suunnasta tuleva liikenne kulkemaan suoraan Turun läpi jos se reitti vetää paremmin. Eli Jaanintien ruuhkaisuus siirtää ruuhkia keskustaan.

    Äänestä

Uusi silta alajuoksulle vähentää ruuhkia, ratikka lisäsi huomattavasti ruuhkia ja kolareita.

Äänestä
  • Uusi silta jostain Unioninkadun tienoilta jonnekin vallihaudankadun ympäristöön ja reitin ohikulkutiemäistäminen aina Hämeentieltä Jaanintielle, sieltä Eteläkaarelta, Rykmmentientien kautta joen yli ja siitä pansiontielle ja suikkilantielle. Tällä saataisiin koko turun ympäröivä kehätie joka toimisi osana ruuhkatonta syöttöliikennettä.
    En tiedä mitä tuollainen eteläinen kehätie maksaisi, mutta ainakin sillä olisi erinomainen ruuhkia vähetävä vaikutus.
    Ja jos oikein kalliin kaavan kautta haluttaisiin mennä, niin kehätie voisi puikata Rykmentintieltä Hirvensalon pulelle ja takaisin manner-turkuun jostain hirvensalon vanhan sillan tienoilta sinne vallihaudankadulle.
    Mutta vaikka tuollaista eteläistä kehätietä ei toteutettaisikaan voisi sen alkuosan sentään toteuttaa Hämeentieltä Eteläkaarelle, se menisi kohtuullisilla investoinneilla tosin ei ratkaisisi ruuhkia raision ja naantalin suunnasta etelä-turkuun

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitkä ovat mielestäsi Turun surkeimmat liikennejärjestelyt? Mihin kohtaan Turun tieverkkoa kannattaisi satsata jokunen lanttisäkki, jotta liikenteen sujuvuus saataisiin kuntoon ja ihmisten työmatkat vähemmän saastuttaviksi kun liikenne ei takkuaisi?
Jos esimerkiksi ratikkainvestointiin suunniteltu rahamäärä olisi käytettävissä tieverkon ja myös kevyen liikenteen pullonkaulojen poistoon, missä kohteissa raha olisi parhaassa käytössä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu