Lopunajan eksyttäviä "profeettoja" on jo ilmestynyt YouTube videoissa

Anonyymi-ap

Shalom Chaverim ! Shema Israel ! 🕎 Murheellisia harmittavia surullisia tapauksia, ilmestyy YouTubeen lähes viikottain joo, mutta rukoillaan heidänkin puolesta. En laita linkkejä heidän videoihin.

Tänään kaikki valta on ainutsyntyisellä Poika Adonai Yeshua HaMashiach HaNostrilla, Herra Jeesus Kristus nasaretilaisella.

Jeesus teki tekoja joita näki Abba Isänsä tekevän, Jeesus syntyi Marian kohdussa Pyhästähengestä joten hänen yDNA ja mtDNA on suoraan Abba Isästään, Jeesuksen dna perimä mtdna ei ole ihmiseksi synnyttäneeltä äidiltä Marista, maallinen äitinsä neitsyt Maria oli kuin sijaiskohtuna. Isäpuoli Joosef ei ole Jesuksen biologinen Isä.

Joten Jeesuksen halveksittu (Jes.53:2-3) fyysinen ulkonäkö oli todennäköisesti sama kuin hänen taivaallisella Isällänsä on, sen takia myös Jeesus sanoi... Joka on nähnyt minut on nähnyt Isäni joka on minut lähettänyt.

Ensimmäiset ihmiset Aatami ja Eva on syntynyt Jeesuksen kautta. Kaikki näkyväiset ja näkymättömät mitä maailmankaikkeudessa on luotu on saanut alkuunsa Jeesuksen kautta. Joten Aatami ja Eeva voisi sanoa Jeesusta myös isäkseen.
(esim; sinun sukupuussasi sinäkin voit sanoa isäsi ja äitisi puoleista pappaasi esi-isäksi.)

Jeesus lopussa alistuu Abba Isänsänsa vallan alle ja antaa valtansa takaisin Abba Isälleen jolta vallan sai.

Joka tämän kieltää ei ole Abba Jahve Jehovan Raamatun sanan Kristus kalliolla vaan jossain Rooman kirkon ja sen tyttärien vuosituhansien ajan ylläpitämässä eksytyksessä.

Kolminaisuusoppi teologia ja sen eri versiot ei ole mikään pelastuskysymys, eikä sen opin takia tarvitse lukea erilaisia kirjoja joissa selitetään kolminaisuusoppi teorian erinlaisia versioita, jotta ihminen pelastuisi ikuiselta kadotustuomiolta.

Lopussa on toteutumattoman profetian mukaan tapahtuva.... lue kohta Sak.14:9

ps. Jos aihe kiinnostaa enemmän niin katso Raamatulliset opetusvideot Petri Paavolan kotisivulta, YouTube kanavasta tai Rumble videot sivulta. Siitä löytyy myös tarkemmat Raamatun paikat , niin eikä tämä ole mitään jehovantodista suuntauksen opetusta.

Shalom Chaverim ! Shema Israel ! 🕎

0

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies kateissa Lapualla

        Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
        Lapua
        116
        6040
      2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

        Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
        Paltamo
        33
        4137
      3. Olenko joka hetki

        Ajatuksissasi?
        Ikävä
        82
        3362
      4. Jos me voitais puhua

        Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
        Ihastuminen
        18
        2996
      5. Jenna meni seksilakkoon

        "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
        Maailman menoa
        255
        2083
      6. Joo nyt mä sen tajuan

        Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
        Ikävä
        88
        2014
      7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

        Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
        Maailman menoa
        44
        1846
      8. Mikä sinua ja

        kaivattuasi yhdistää ?
        Ikävä
        143
        1805
      9. Olipa ihana rakas

        ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
        Ikävä
        8
        1696
      10. Vain yksi elämä

        Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
        Ikävä
        88
        1569
      Aihe