Vasemmistolaisen Marinin tähdeksi meni totaalisesti seinille.

Anonyymi-ap

Kovimmassa kiimassa, kun vasemmistomedia ylisti prinsessaansa maasta taivaisiin ja monet toimittajat söivät Marinin kädestä, niin Marin luuli hetken olevansa maailman luokan tähti.
Sitten tuli vaaleissa ensin huolella turpaan ja lähtöpassit pääministerin tontilta, minne häntä ei alunpitäenkään vaaleilla edes valittu, vaan hän oli ns. sattumaministeri. Kun pääministeriys vietiin käsistä, samalla lopahti muidenkin mielenkiinto Marinia kohtaan maailmalla. Sitten ei jäänytkään käteen mitään muuta kuin Tampere ja suojatyöpaikka vasemmistolaisen britin hoivassa.
No. Se siitä. Näin ne höyryt lähtee päästä, kun palaudutaan takaisin sinne mistä lähdettiinkin eli maan pinnalta. Joskus se jalustalta putoaminen ottaa koville, niin nytkin.

28

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinua vain marinkompleksi vaivaa edelleen. Purralle tuli pari päivää sitten vaaleissa turpaan ja kannatus alentunut mutta Marin loihti demareille kolme lisäpaikkaa sitä edellisiin vaaleihin nähden.

      • Anonyymi

        Miten Purra liittyy tähän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Purra liittyy tähän?

        Aloituksessa puhuttiin turpaan saamisesta. Purra sanai, että tuli eurovaaleissa turpaan. Demarrille ei tullut vaan kolme lisäpaikkaa eduskuntavaaleissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksessa puhuttiin turpaan saamisesta. Purra sanai, että tuli eurovaaleissa turpaan. Demarrille ei tullut vaan kolme lisäpaikkaa eduskuntavaaleissa.

        Purra on rehellinen. Ei kaunistele asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra on rehellinen. Ei kaunistele asioita.

        Kuitenkin kirjoittelet Marinista kun voisit Purrasta kirjoitella, joka nyt toimii politiikassa. Väjän rehellisyydessään erehtyi lapsen puukotusjuttua kommentoidessaan. Seinille siinä mielessä meni ja teki epämääräisen korjausliikkeen vailla ratkaisuehdotuksia väkivallan hillitsemiseen tälläkään kertaa.

    • Anonyymi

      Viime aikoina Marin on työkseen esiintynyt erilaisilla estraadeilla. Näyttää kiirettä pitävän: Eilen Pariisissa ja tänään presidentinlinnassa.

      • Anonyymi

        Ihanko oli prinsessa Pariisissa? Wau! Joku oli Pariisissa! Oho! Olipa uutinen! Kerrotko lisää?
        Ei voi olla todellista? Presidentinlinnassa vielä päälle? Ei siis voi olla totta?
        Mutta ketään ei vaan enää kiinnosta maailmalla. Suomessa vain prinsessan pari fania ja vassarimedia. Siinä kaikki. Avaudutko vielä hieman lisää? :D

        Pitäisikö muidenkin kuin vain sinun olla hänestä palstoilla hihkumassa, aloittajakommrntoija?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanko oli prinsessa Pariisissa? Wau! Joku oli Pariisissa! Oho! Olipa uutinen! Kerrotko lisää?
        Ei voi olla todellista? Presidentinlinnassa vielä päälle? Ei siis voi olla totta?
        Mutta ketään ei vaan enää kiinnosta maailmalla. Suomessa vain prinsessan pari fania ja vassarimedia. Siinä kaikki. Avaudutko vielä hieman lisää? :D

        Sannaa ei vaan näy siellä missä tehdään kansainvälisiä sopimuksia. Kulkee puhumassa niitä näitä siellä sun täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannaa ei vaan näy siellä missä tehdään kansainvälisiä sopimuksia. Kulkee puhumassa niitä näitä siellä sun täällä.

        Hän ei ole päättäjä vaan neuvonantaja eli konsultti, joka neuvoo päättäjiä.

    • Anonyymi

      Se vaan on persuille katkera paikka tämä Sanna Marin. Johti Suomen Natoon, kansa selvisi korona epidemiasta vähin vaurioin Marinin ansiosta. Onko Ihme, että häntä kutsutaan puhujaksi maailmalla arvovaltaisiin tilaisuuksiin. Älkää olko Purrasta huolissanne, kyllä hänellekin löytyy tärkeä ura politiikan jälkeen, veikkaan maatalouslomittajan virkaa Savossa.

      • Anonyymi

        Sanna sattui vain olemaan silloin pääministeri kun Suomi liittyi natoon. Sanna ei ollut lipunnostotilaisuudessa, eikä siellä missä allekirjoitus natoon liittymisestä tehtiin.
        Paikalla oli aina joko Kaikkonen, Niinistö tai Haavisto. Ei koskaan Sanna.
        Sanna oli todella pitkään hyvin skeptinen koko nato-ajatuksesta.

        Niinistö ja koko kansa olivat skeptisiä Naton suhteen. Niinistö jopa ärtyi kun häneltä kysyttiin Natosta ennen Ukrainan hyökkäyssotaa. Haavisto sattui olemaan ulkoministerinä, joka liittymisdopimuksen allekirjoitti. Hassu kuva oli taannoin jonkun asiakirjan allekirjoitus Yhdysvalloissa, jossa olivat puolustusministerit Häkkänen ja ulkoministeri Valtonen .Häkkänen allekirjoitti ja Valtonen seisoi vierellä.

    • Anonyymi

      Hienoa persu. Tapea lisää.

    • Anonyymi

      Aloittaja, Marin ei todellakaan saanut lähtöpasseja, vaan hän erosi omasta pyynnöstään lähteäkseen parempiin hommiin. Miksi pitää olla noin vahva kateus ja fiksaatio?

    • Anonyymi

      Syömähampaat on kiskottu,
      Purra ei ole enää uskottava.
      Viimeinen lausunto katuväkivallasta vei viimeisetkin purrakalustosta.
      Oikeistorasismiin yllyttävä puolue on vastuunsa kannettava.
      Itsekin oleen rasismiin taipuvainen, ehkäpä normaaliin suomalaiseen tapaan.

      • Anonyymi

        Onkohan Suomessa ennen ollut tällaista hallitusta, jonka ministerit tuntuvat vain sekoilevan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan Suomessa ennen ollut tällaista hallitusta, jonka ministerit tuntuvat vain sekoilevan?

        Sekoilu on tavanomaista,mutta persujen tavat,teot valheet, ovat äänestäjien halventamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekoilu on tavanomaista,mutta persujen tavat,teot valheet, ovat äänestäjien halventamista.

        Niin on.ja kokoomuksen sumutuspuheet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on.ja kokoomuksen sumutuspuheet.

        Kokoomus menee puhtain purjein.
        perussuomalaiset ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomus menee puhtain purjein.
        perussuomalaiset ei.

        Kokoomus on tuhoamassa hyvinvointivaltiota vaikka puhuu sen pelastamisesta teoillaan. Myy valtion omsisuutta ja suosii verotuksella parempiosaisia. Purkaa Alkon monopolia ja saattaa sillä aiheuttaa terveys- ja sosiaslisia ongelmia. Vie työntekijöiltä kansainvälisesti sovittuja oikeuksia lailla. Kansalsisyhteiskunta näivettyy.

        KOK on sillä tiellä mikä on sen säädöksissä.
        Se, että ajaa äänestäjiensä agendaa,
        EI ole rikos.

        Persut,työläisten äänillä menevät ja tekevöt KOKoomuksen politiikkaa on RIKOS.

        On sumutusta Orpolta puhua hyvinvointivsltion pelastamisesta kun on sitä koko ajan rikkomassa. Sitä voi sanoa valehteluksi.

      • Anonyymi

        On myös pihaväkivaltaa, mutta sen tekijästä ei kerrota yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Aloitukseen sen verran median toiminnasta, että mielestäni se on viime vuodet sisätänyt lähinnä tietoja asunto- ja muista sijoitusmarkkinoista Pörssikursseja, matkailua ja sellaista mikä ei pahemmin kädestä suuhun eläjiä kosketa. Voisi mieluummin puhua oikeistomediasta, joka on tehnyt tiliä myös satunnaisilla marin- ja muilla rahvastakin koskevilla uutisilla.

    • Anonyymi

      Prinsessa Mariinilla on varmasti VIISASTA KERROTTAVAA, jota kaikki maailman raharikkaat kuuntelee tarkkaan ,ja ottaa opiksi,kun Tampereen Sanna puhuu VIISAITA.

      • Anonyymi

        Kiitos persu.
        Marin vaan on.
        7 6 , osta paita.

    • Anonyymi

      www

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10030
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      412
      4390
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      3016
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2668
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2664
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1855
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1710
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe