Konkurssien määrä nousi 25% - Suomen taantuma ohi?

Toukokuussa EU-vaaleissa vältettiin tehokkaasti puhumasta Suomen lamaan vertautuvasta taloustilanteesta. Tilastokeskus teki parhaansa ja julisti vaalien alla, että otsikoihin saatiin julistus: "Taantuma on ohi". Nyt vaalit on ohi ja samainen Tilastokeskus kertoo uusimmat madonluvut, jotka povaa Suomeen "konkurssikesää".

Samaan aikaan kun Tilastokeskus julkaisi analyysejaan, se rekisteröi ennätysmäärää konkursseja. Tilastokeskus kertoo, että toukokuussa pantiin vireille lähes 330 konkurssia. Tämä on yli 80 konkurssia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin ja tarkoittaa 25% kasvua.

Muiden palveluiden toimialalla pantiin vireille yli 120 konkurssia. Toimiala sisältää muun muassa informaatio- ja viestintäpalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan sekä terveys- ja sosiaalipalvelut. Yrityksissä oli konkurssiuhan alla yli 400 henkilötyövuotta. Lamasta kertovan rakentamisen toimialalla puolestaan pantiin vireille 70 konkurssia.

Tilastokeskuksen mukaan viimeisen 12 kuukauden aikana konkurssien määrä oli 17 prosenttia suurempi kuin sitä edeltäneen 12 kuukauden aikana eli toukokuussa ylittyi konkurssien määrän keskiarvo.

Siintääkö edessä konkurssikesä, kysyi MTV-uutiset ja sille kommentoineen Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikön Tiina Toivosen mukaan yritysten tilanne ei ole helpottumassa.
397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

OrpoPurran alv:n nosto EU:n toisiksi korkeimmaksi pahentaa tilannetta entisestään supistaen ostovoimaa.

Äänestä
  • Korttidatan mukaan kulutus kasvaa 5% vauhdilla Riikan ansiosta. Alv korotus tulee hyvään kohtaan ettei talous ylikuumene.

    Äänestä

Oikeisto-omisteinen kaupallinen valtamedia koittaa tekohengittää oikeistohallitustaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toukokuussa EU-vaaleissa vältettiin tehokkaasti puhumasta Suomen lamaan vertautuvasta taloustilanteesta. Tilastokeskus teki parhaansa ja julisti vaalien alla, että otsikoihin saatiin julistus: "Taantuma on ohi". Nyt vaalit on ohi ja samainen Tilastokeskus kertoo uusimmat madonluvut, jotka povaa Suomeen "konkurssikesää".

Samaan aikaan kun Tilastokeskus julkaisi analyysejaan, se rekisteröi ennätysmäärää konkursseja. Tilastokeskus kertoo, että toukokuussa pantiin vireille lähes 330 konkurssia. Tämä on yli 80 konkurssia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin ja tarkoittaa 25% kasvua.

Muiden palveluiden toimialalla pantiin vireille yli 120 konkurssia. Toimiala sisältää muun muassa informaatio- ja viestintäpalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan sekä terveys- ja sosiaalipalvelut. Yrityksissä oli konkurssiuhan alla yli 400 henkilötyövuotta. Lamasta kertovan rakentamisen toimialalla puolestaan pantiin vireille 70 konkurssia.

Tilastokeskuksen mukaan viimeisen 12 kuukauden aikana konkurssien määrä oli 17 prosenttia suurempi kuin sitä edeltäneen 12 kuukauden aikana eli toukokuussa ylittyi konkurssien määrän keskiarvo.

Siintääkö edessä konkurssikesä, kysyi MTV-uutiset ja sille kommentoineen Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikön Tiina Toivosen mukaan yritysten tilanne ei ole helpottumassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu