Mihin ihmisen ihokarvoja tarvitaan?

Ihmisen ihokarvoilla on hiukan erilaisia tehtäviä riippuen niiden sijainnista. Monilla ihmisillä on eniten karvoja päässä.
Hiukset suojaavat päätä tehokkaasti auringon säteilyltä. Kylmällä ilmalla tukasta on hyötyä sen takia, että ihminen menettää kehostaan sen ansiosta vähemmän lämpöä.

Kulmakarvat ja silmäripset puolestaan suojaavat silmiä ja korvakarvat korvakäytäviä. Lisäksi kulmakarvat korostavat ihmisten ilmeitä, jolloin meidän on helpompi tulkita toisiamme.
Kainalokarvat, häpykarvat, rintakarvat ja parta ovat merkki sukukypsyydestä. Ne myös sitovat eli imevät itseensä paremmin ihmisen erittämää ominaishajua kuin karvaton iho.

Karva kasvaa karvatupesta, johon on yhteydessä talirauhanen. Talirauhasesta erittyy aineksia, jotka suojaavat ihoa mikrobien eli pieneliöiden hyökkäyksiä vastaan.
Ihokarvat ovat tärkeitä myös tuntoaistimusten kannalta. Jos esimerkiksi muurahainen kävelee iholla, aistimme sen herkästi, sillä ihokarvat taipuvat muurahaisen liikkeistä ja voimistavat tuntoaistimusta.
Silloin kun meillä on oikein merkittävä tunnekokemus, karvankohottajalihakset nostavat ihokarvojamme pystyyn ja menemme ”kananlihalle”.
3154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taas kopioit Hesaria, jos kopioit, lähde on mainittava.

Äänestä
  • Sua lähde kaunis katseleen.

    Äänestä

Kaikkiin paikkoihin ne karvat kasvaa kun kainalon alle ja perseeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmisen ihokarvoilla on hiukan erilaisia tehtäviä riippuen niiden sijainnista. Monilla ihmisillä on eniten karvoja päässä.
Hiukset suojaavat päätä tehokkaasti auringon säteilyltä. Kylmällä ilmalla tukasta on hyötyä sen takia, että ihminen menettää kehostaan sen ansiosta vähemmän lämpöä.

Kulmakarvat ja silmäripset puolestaan suojaavat silmiä ja korvakarvat korvakäytäviä. Lisäksi kulmakarvat korostavat ihmisten ilmeitä, jolloin meidän on helpompi tulkita toisiamme.
Kainalokarvat, häpykarvat, rintakarvat ja parta ovat merkki sukukypsyydestä. Ne myös sitovat eli imevät itseensä paremmin ihmisen erittämää ominaishajua kuin karvaton iho.

Karva kasvaa karvatupesta, johon on yhteydessä talirauhanen. Talirauhasesta erittyy aineksia, jotka suojaavat ihoa mikrobien eli pieneliöiden hyökkäyksiä vastaan.
Ihokarvat ovat tärkeitä myös tuntoaistimusten kannalta. Jos esimerkiksi muurahainen kävelee iholla, aistimme sen herkästi, sillä ihokarvat taipuvat muurahaisen liikkeistä ja voimistavat tuntoaistimusta.
Silloin kun meillä on oikein merkittävä tunnekokemus, karvankohottajalihakset nostavat ihokarvojamme pystyyn ja menemme ”kananlihalle”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu