Lapsen syntien anteeksianto?

Anonyymi-ap

Olen miettinyt tätä kysymystä. Pitäisikö vanhempien aktiivisesti rukoilla lastensa syntien anteeksiantoa, kunnes lapset itse ymmärtävät katumuksen ja rukoilun merkityksen? Tämä tuntuu järkevältä ajatukselta. Lapset alkavat melko pieninä tehdä syntiä, kuten valehtelu ja epäkunnioitus vanhempia kohtaan. Kun tällaista käytöstä havaitaan, vanhempien rukoilu pitäisi lapset jatkuvasti armon alla ja synnit peitettäisiin siihen asti, kunnes he tunnustavat uskonsa Kristukseen ja saavat anteeksi lopullisesti. En ole löytänyt Raamatusta tälle ajattelulle tukea kuin ehkä yhdestä kohdasta. Job 1:5 kertoo, että Job uhrasi polttouhreja poikiensa syntien vuoksi. Jobin pojat olivat aikuisia, mutta siinä on tämä idea, että isä pyytää anteeksi poikiensa syntejä.

49

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Helluntailaisilla on ollut se vankka periaate, että Jeesus ei sovita lasten syntejä, vaan ne hakataan pois isän vyöllä.

    • Mitään uhreja ei todellakaan ole enää vaan rukous.
      Kaikkein Pyhin kuulee uskovan rukouksen ja tämänkin kirjoituksen.
      Jatkuva yhteys ja esim kotisrk ja yhteisrukousaihe siinä hetkessä.
      Yksi asia, minkä olen huomannut niin olkaa sitkeitä rukouksessa ja kotirukoushetkissä.
      Älkää tehkö mitään pikasuoritusta jonkin kaavan mukaan vaan rukoilkaa ja uudestaan.
      Kun Jumalan voima/ Henki laskeutuu tilaan niin silloin on taivas maanpäällä.
      Silloin saatte rukouksenne läpi suoraan.
      Silloin mikään ei estä rukouksianne ja huomaatte kuinka aika menettää merkityksen, kuten Jumalan seurassa käy.

    • Anonyymi

      Miksi pyytää anteeksi olemattomalta? Opeta lapsesi pyytämään anteeksi niiltä, joita vastaan rikkovat. Vanhemmiltaan ja muilta lapsilta,...

    • Anonyymi

      Oikeat kristityt vie lapsensa kastettavaksi syntien pois pesemiseksi ja perisynnin kirouksen kumoamiseksi.

      Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun.

      Sodomasta ja Gomorrasta ei löytynyt kymmentä synnitöntä ihmistä, niin tuholta olisi vältytty. Pieniä lapsiakin sen kokoisissa kaupungeissa oli tuhansia.

      • Anonyymi

        Helluntailaiset eivät ole kristittyjä.

      • Anonyymi

        Kaste ilman uskoa ei vanhurskauta, vaan usko Jeesukseen Kristukseen.

        Jumala vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

        7 Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
        8 Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi".
        9 Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.
        10 Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
        11 Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
        12 Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".
        13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -
        14 että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen. ( Gal 3)

        22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
        26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
        ( Room 3)

        "Oikeat kristityt" ovat uskoon tulleita.

        20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
        21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
        ..
        26 Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi.
        ( Apt 11)

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      Luterilaiset kristityt ovat tappaneet miljoonia Jeesuksen omia!

    • Anonyymi

      Jenkkilahkoilla on kaikilla samat kierot opit.

      Mormonin Kirja, Moroni, luku-8

      Pienten lapsien vanhempia uhataan kuolemalla ja helvetillä, jos he aikovat kastaa lapsensa kristityiksi.

    • Anonyymi

      Ilm. 12:17

      Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle.

    • Anonyymi

      Sinun sanasi on totuus.

      "Kuinka siis ihminen olisi vanhurskas Jumalan edessä, ja kuinka vaimosta syntynyt olisi puhdas?
      Katso, eipä kuukaan ole kirkas, eivät tähdetkään ole puhtaat hänen silmissänsä;
      saati sitten ihminen, tuo mato, ja ihmislapsi, tuo toukka!"

      Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valhettelijat hamasta äidin helmasta."

    • Anonyymi

      Mielestäni vanhemmat voivat rukoilla lastensa puolesta, kaikkien hyvien asioiden toteutumista ja varjelusta pahasta. Hyvät vanhemmat nuhtelevat lempeästi, jos lapsi tekee väärin ja opettavat oikean tavan. Aikuisillakin menee aikaa, ennenkuin he oppivat Jeesuksen opettaman ylivertaisen kokonaisvaltaisen yhteiskunta järjestelmän käytännön toteutuksen. Lapsella menee aikaa, ennenkuin hänessä voidaan todeta tahallinen synninteko, jolloin hän astuu Jeesuksen armon alaisuuteen ja vastuullisesti vapaantahtonsa mukaisesti katuu ja pyytää anteeksi. Mutta paholainen ei sääli lapsiakaan, vaan saattaa alkaa johdatella häntä jo pienenäkin, ellei vanhemmat välitä hänestä. Esirukous tuo suojaa lapselle, kunnes hän itse alkaa rukoilla itsensä puolesta.

    • Anonyymi

      Helluntaiupotuskaste uudestikastamisperiaatteella on ennenkaikkea liittymisrituaali helluntaiseurakuntaan.
      Sama juttu jehovillakin.

      • Anonyymi

        Et pysty kieltämään totuutta: kastekaavan toistamisen tarkoitus on saada aikaan yliluonnollinen tapahtuma;, siis uudesti synnyttää lapsi Jumalan valtakuntaan. ILMAN KASTEKAAVAA ET KOSKAAN PÄÄSE JUMALA N VALTAKUNTAAN, NÄIN KIRKKO OPETTAA!!!

    • Anonyymi

      ja Jeesuksen sovitusta tarvitsevina Uskovien lapset tulee kastaa, koska kaikki syntyvät syntisinä. Koska lapset ovat syntisiä, he heti kyettyään tekevät syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja tekemättä jättämisin ja tarvitsevat armoa ja anteeksiantoa myös Jumalalta eikä vain ihmisiltä.
      Kun sitten monta kertaa saa uudistua uskossaan, ei uutta kastetta tarvita, vaan saa vedota yhteen, oikeaan kasteeseensa (kasteen armoon palaaminen). Ei katuminen ja syntisyytensä ymmärtäminen meitä vielä pelasta, vaan yksin Kristus J. , yksin uskon kautta ja yksin armosta. Ei myöskään oma pyhittymisemme ja syntien poispaneminen riitä pelastukseen.

      • Anonyymi

        Pohjimmiltaan luterilaiset opettavat Vanhan Liiton olleen parempi kuin Uusi liitto. Vanhasta Liitosta on todistettu: toiseen majaan menee ainoastaan ylimmäinen pappi kerran vuodessa, ei ilman verta, jonka hän uhraa itsensä edestä ja kansan tahattomien syntien edestä.
        Uudesta liitossa sen sijaa luterilaisten mukaan ei ole uhria pikkulapsen tahattomien syntien edestä, vaan ilman pelastavaa kirkon sakramenttia, pikkulapsi joutuu vastuuseen, ei ainoastaan omista tahattomista synneistä, vaan myös isiensä ja Aadamin synnistä.

      • Anonyymi

        Sana puhuu Jumalan armosta, ja Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille. SELITÄ, KUKA PUHUU KASTEEN ARMOSTA????? Kenen äänellä puhut!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sana puhuu Jumalan armosta, ja Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille. SELITÄ, KUKA PUHUU KASTEEN ARMOSTA????? Kenen äänellä puhut!!!!!!

        Se on sama asia. Voidaan puhua uskon armosta tai uudestisyntymisen armosta.

        Yksi ja sama armo se on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on sama asia. Voidaan puhua uskon armosta tai uudestisyntymisen armosta.

        Yksi ja sama armo se on

        Voidaan puhua, ja puhut puuta ja heinää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voidaan puhua, ja puhut puuta ja heinää!

        sanoo sellainen joka ei usko armoon ja Jeesuksen työhön

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjimmiltaan luterilaiset opettavat Vanhan Liiton olleen parempi kuin Uusi liitto. Vanhasta Liitosta on todistettu: toiseen majaan menee ainoastaan ylimmäinen pappi kerran vuodessa, ei ilman verta, jonka hän uhraa itsensä edestä ja kansan tahattomien syntien edestä.
        Uudesta liitossa sen sijaa luterilaisten mukaan ei ole uhria pikkulapsen tahattomien syntien edestä, vaan ilman pelastavaa kirkon sakramenttia, pikkulapsi joutuu vastuuseen, ei ainoastaan omista tahattomista synneistä, vaan myös isiensä ja Aadamin synnistä.

        En ymmärrä mitä tarkoitat. Tottakai lapsille ja aikuisille on joka hetki Sovitus ja Armo Kristuksessa voimassa. Senhän se oikea kaste juuri antaa ja vakuuttaa, että pystyy uskomaan ja tietää mitä uskoa.
        Vapaasuuntaiset eivät usko, koska koko ajan yrittävät itse pelastaa itsensä, vaikka kaikki on lahjaa, myös usko. Vastaanottaminen ja uskonkilvoittelu on kuitenkin jätetty ihmiselle ja vaara, että lankeaa pois oikeasta uskosta ja armosta. Pkele riehuu kuin leijona kenet saisi niellä.
        Uskominen omaan uskoon ei ole mitään, tyhjää vain. Kaikki ovat samalla viivalla pelastuksen suhteen, oli sitten rikas, menestyvä, kurja syntinen, köyhä ja päähän potkittu...

        2. Tess. 2
        "Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sen tähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden."

      • Anonyymi

        Anonyymi kirjoitti:

        >>ja Jeesuksen sovitusta tarvitsevina Uskovien lapset tulee kastaa, koska kaikki syntyvät syntisinä. Koska lapset ovat syntisiä, he heti kyettyään tekevät syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja tekemättä jättämisin ja tarvitsevat armoa ja anteeksiantoa myös Jumalalta eikä vain ihmisiltä.>>

        Jeesus ei vahvista tuollaista, vaan antaa pienistä lapsista hyvän todistuksen.

        3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. ( Matt 18)

        Pienet lapset ovat soveliaita taivasten valtakuntaan ilman kääntymystä, eli eivät ole synnin surmaamia hengelisesti.

        Kuka sitten tarvitsee kääntymistä?

        Jokainen hengellisesti kuollut ihminen.

        1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
        2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
        3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin
        ( Ef 2)

        Tässä on kysymys ihmisten itse tekemistään synneistä, mikä aiheuttaa hengellisen kuoleman. Ja Herra Jeesus todellakin antaa todistuksen pienistä lapsista, että he ovat soveliaat taivasten valtakuntaan ilman kääntymistä.

        3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. ( Matt 18)

        Kaste ilman uskoa Jeesuksen sovitukseen ei poista syntiongelmaa.
        Jumala vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
        Synnintunnossa Herran puoleen kääntyvä saa uskon kautta syntinsä anteeksi.

        Raamattu ei opeta hengellisestä kuollut-oppia. Jokainen joka nöyrtyy on kykenevä kuulemaa Jumalan kutsun ja Jumalan tahdon. Hengellisesti kuollut oppi on mielettömyyttä ja järjettömyyttä. Eihän hengellisesti kuollut voi toimia hengellisesti , eli kuulla Jumalan ääntä.
        Tuhlaajapoika ei olet hengellisesti kuollut, vaan kuolemaan tuomittu, kuollut.

        Tuossa edellä siteerasin Raamatun ilmoitusta.

        1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
        2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
        3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin
        ( Ef 2)

        Kertoisitko, kuinka ihminen voi olla kuollut ja on kuitenkin elossa syntielämää viettäen?

        Ja kerrohan kuinka ko. kuollut toimisi hengellisesti paholaisen hengessä.

        Usko Toivonen luterilaisuutesi ei sinua kanna ja eikä anna valoa silmiisi Sanan totuuksista. Kysyt outoja: "Kertoisitko, kuinka ihminen voi olla kuollut ja on kuitenkin elossa syntielämää viettäen?"
        Paavali sanoo: "hekumoitseva on jo eläessään kuollut". Kuollut voi totta tosiaan viettää syntielämää. Elävät voivat olla kuolleita, kohti kuolemaan kulkevia, kuolemaan tuomittuja. "Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne".
        Jeesus itse sanoo: "Anna kuolleitten haudata kuolleensa".

        Et ymmäärrä edes sitä, mitä itse kopioit, Usko Toivonen! Ensi otat Raamatusta jakeet:Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne...joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin.
        Sen jälkeen kysyt: Kertoisitko, kuinka ihminen voi olla kuollut ja on kuitenkin elossa syntielämää viettäen?

        Et vastannut kysymyksiini?

        Kertoisitko, kuinka ihminen voi olla kuollut ja on kuitenkin elossa syntielämää viettäen?

        Eihän Jumala tee eläväksi syntielämää rakastavia.

        Koska Paavali sanoi niin, mahtuuko kalloosia!!!!
        Oletko kännnissä????
        Paavali kirjoitti: "hekumoitseva on jo eläessään kuollut". Se, joka elää on elävä, ja samaan aikaa kuollut. Paavali käytti sanaa 'thnesko'. Samaa sanaa käytetään mm. kuolleesta Lasaruksesta!

        Koska?

        Paavali kohdistaa sanansa synnin surmaamille, jotka ovat Jumalan voimasta saaneet eläväksi tekevän Hengen pelastuksen evankeliumin kuultuaan ja uskoon tultuaan.

        Sehän on luettavissa edellisestä luvusta.

        13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
        14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi. ( Ef 1)

        Henkihän on se, joka eläväksi tekee.

        63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä. ( Joh 6)

        Jumala tekee eläviksi uskon kautta puoleensa kääntyvät ja uskohan tulee pelastuksen evankeliumin kuulemisen vaikutuksesta, evankeliumi on Jumalan voima.

        Je eihän Jumalan eläviksi tehneet ole hengellisesti kuolleita, vaan ne jotka ovat paholaisen hengen vaikutuksen alaisina synnissä vaeltavia.

        2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa.

        Henki tekee eläväksi. Jumalan Henki.

        Jeesus sanoo:

        18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' ( Apt 26)

        Kuten Jeesus todistaa:

        Ja siitä Raamatun ilmoitus juuri todistaa, pelastuksen evankeliumin kuuleminen vaikuttaa kääntymyksen vaikuttamalla synnin tunnon kuulijoissa.

        Jeesushan todistaa, ellette käänny pienten lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Synnin surmaamille, onpahan usko toivosella jutut...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Synnin surmaamille, onpahan usko toivosella jutut...

        Raamatun ilmoituksesta:

        14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
        15 kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.
        16 Älkää eksykö, rakkaat veljeni. ( Jaak 1)

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ymmäärrä edes sitä, mitä itse kopioit, Usko Toivonen! Ensi otat Raamatusta jakeet:Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne...joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin.
        Sen jälkeen kysyt: Kertoisitko, kuinka ihminen voi olla kuollut ja on kuitenkin elossa syntielämää viettäen?

        "Sen jälkeen kysyt: Kertoisitko, kuinka ihminen voi olla kuollut ja on kuitenkin elossa syntielämää viettäen?"

        Ei-helluntailainen kommentti:

        Vastaus toisen puolesta, Raamatussa puhutaan kahdenlaisesta elämästä. Bios tarkoittaa fyysistä elämää. Zooee tarkoittaa hengellistä elämää. Uskova on hengellinen. Juudaan kirjeessä puhutaan heistä, joilla ei ole henkeä, vaan ovat sielullisia.

    • Anonyymi

      Voihan helvetti tätäkin

    • Anonyymi

      Usko Toivonen on syvällä luterilaisuuden suossa.

      • Anonyymi

        Kauniisti kysyn vaan, onko Usko Toivonen luterilainen? Minä olen, mutta en ymmärrä läheskään aina Toivosta! Hyväksyykö hän lapsikasteen, perisynti totuuden, Pyhän Kolminaisuuden, uskonvanhurskauden, HPE:n?

        (Ei ole tarkoitus, että kaikki ovat keskenään erimielisiä, vaan yksimielisiä ainakin ydinkohdissa. Olen samanmielinen S-seutulaisen kanssa ymmärtääkseni.)

        Pääasia on että pääasia saa olla pääasia! (Luther)

        Luterilaisuudessa ei ole lapsille eri tietä pelastumiseen kuin teineille, aikuisille ja vanhuksille. "Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen Kristuksen teon tähden."

        Pyrin perustamaan kaiken siihen, mikä Raamatun ilmoituksessa on kirjoitettu.

        En löydä lapsikastetta Raamatun ilmoituksesta, vaan kasteen, mikä tapahtuu uskon myötä.

        Lapsikaste on tullut jossakin vaiheessa käytännöksi, mutta Raamatun ilmoituksesta en sitä löydä, eli alkuseurakuntaan liittyvistä kirjoituksista sitä en löydä.
        Vaan kasteet tapahtuivat evankeliumin julistamisen myötä, sen uskossa vastaanottaneille.

        Ja esim. tällä palstallahan juuri kaste on paljon esillä siten, että usko jää taka-alalle.

        Tunnustan sisarikseni ja veljikseni Kristuksessa uskon perusteella, en kasteen perusteella.

        Uskovan, Jeesuksen pyhän tunnistehan on Raamatussa ilmoitettu.

        13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat". ( Apt 9)

        Avukseen huutaminenhan edellyttää uskon siihen nimeen, jota avukseen huutaa.

        Ja iloitsen lapsista, jotka tulevat uskoon pelastuksen evankeliumin kautta jossakin vaiheessa, esim. rippikouluiässä, toki nuorempinakin.

        Pääasia on usko suureen pelastukseen Jeesuksessa Kristuksessa.

        Syntien anteeksisaaminen on uskosta, ei ilman uskoa, toisin kuin tällä palstalla ilmeisesti luterilaisuudesta käsin paljon kirjoitetaan.

        Ja myöskin uskon siihen mitä Jeesus todistaa pienistä lapsista, että sen kaltaiset ovat soveliaita taivasten valtakuntaan ilman kääntymystä, toisin kuin kasvettuaan ja syntiä tehneinä.

        Eli "perisynti" ei ole siten Jeesuksen mukaan, kuin mitä kirkko sitä opettaa.

        Jos pieni lapsi sattuisi kuolemaan, niin hän on sovelias taivasten valtakuntaan.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      Jos vanhemmat ovat uskovia niin heidän lapsensa ovat sen kautta pyhiä. Riippuu täysin siitä ovatko vanhemmat pelastavassa uskossa, eli turvaavatko Kristuksen vereen omien ja muiden ihmisten tekojen sijaan.

    • Anonyymi

      Vain ulkopuolella itsestään ehkä ymmärtää vähän ja jos tajuaisi ei käsittäisi sittenkään.
      -sunday-

    • Anonyymi

      Mitään syntiä ei ole olemassa muutoin kuin hurskastelevien mielissä, joten tämä rukoiluksi mainittu anelukin on tykkänään turhaa touhua.

    • Putin on kastettu ja elävässä uskossa.
      😄😄😄😄😄

    • >>Jos vanhemmat ovat uskovia niin heidän lapsensa ovat sen kautta pyhiä.>>

      Pelastusautomaatti.
      😄😄😄😄😄

      • Anonyymi

        "Luterilaisuudessa ei ole lapsille eri tietä pelastumiseen kuin teineille, aikuisille ja vanhuksille. "Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen Kristuksen teon tähden."

        Mutta hiukan siinä tarvitaan kummien ja papin yhteistyötä.

        Kyllä, helluntailaisuus perustuu papin ja kummien työhön

        Me kristityt taas tarvitsemme Jeesusta ja hänessä on kaikki taivaan avaimet

        "Yksin uskosta, yksin armosta" sanoo kansanmurhaaja!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Yksin uskosta, yksin armosta" sanoo kansanmurhaaja!!!!

        Tarkoitatko parhamia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, helluntailaisuus perustuu papin ja kummien työhön

        Me kristityt taas tarvitsemme Jeesusta ja hänessä on kaikki taivaan avaimet

        Siinäpä se ero onkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko parhamia?

        Oliko se Lutherin toinen nimi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko se Lutherin toinen nimi?

        Ei kun se on hellarien perustaja

        Pitäisi sinun se tietää

    • Anonyymi

      "En ole löytänyt Raamatusta tälle ajattelulle tukea kuin ehkä yhdestä kohdasta. Job 1:5 kertoo, että Job uhrasi polttouhreja poikiensa syntien vuoksi."

      Ei-helluntailainen kommentti:

      En kehottaisi matkimaan Jobia, joka oli ääriesimerkki hurskaudesta, ehkä jollakin tavalla vajavainen näkemyksissään. Jumala näytti hänelle, että toimii mielivaltaisesti. Jobin kohtalossa kuvastuu ennakkokuvana sitä, mitä Jeesukselle tapahtui myöhemmin. Alentaminen ja ylentäminen. Vastaavaa oli Joosefin kohtaloissa. En halua tästä mitään sääntöä tehdä, että ryömikää, alentukaa, uhrautukaa, kärsikää. Job oli kärsimässä tahtomattaan sitä, mitä Jumala hänelle tuputti. Uhraamisella Job oli juuri yrittänyt välttää sitä. En siis väitä, että kärsimyksiin pitäisi pyrkiä tahallaan, vaikka Jobia mainitaan esimerkillisenä UT:n puolella. Mielestäni esimerkki siinä, että karttoi pahaa, pyrki hyvään. Kärsimys ei sinällään ollut tavoitteena.

      Nykyaikana uskovien tilanne on parempi. Uskovan asemaan kuuluu joitakin etuoikeuksia, joita on julistettu mm. menestysteologiassa. On Raamatussa lupauksia, siunauksia joita saadaan ehdottomasti, suorittamatta mitään (esim. Pyhä henki johdattaa kaikkeen totuuteen). Ja on siunauksia, joita saadaan jollakin suorittamisella (esim. antamisen mahdollisuuden enentyminen kun lahjoitellaan, 2 Kor 8-9).

      "Lapset alkavat melko pieninä tehdä syntiä, kuten valehtelu ja epäkunnioitus vanhempia kohtaan."

      Lapsille voi opettaa, puhua, ehkä usemmankin kerran vuosien varrella moraalioppia johon itse uskotaan Raamatusta: saadaan niittää sitä, mitä itse on kylvetty aikaisemmin (Gal 6), ja joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse sinne lankeaa (Sananlaskut). Eli tekemisillä on merkitystä, Jumala on mahdolinen asioiden kostaja, vaikka ei kaikki kärsimys olekaan kostoa. Niinhän Jobin kirja todistaa. Ja kyseenalaistaa, voiko Jumalaa lahjoa uhreilla, etukäteen, että lapset menestyisivät syntiensä kanssa.

    • Anonyymi

      Pienet lapset eivä ole voineet tehdä syntiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      62
      1214
    2. Suhun ihastuminen oli liikaa mulle ...

      Se meni jo sairauden ja sekavuuden puolelle. Oisin tehnyt melkein mitä vain, että saisin sut ja se ei ole tervettä. Vars
      Ikävä
      34
      1020
    3. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      63
      1010
    4. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      26
      1007
    5. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      69
      955
    6. Onko kaivattunne puhelias

      Vai hiljainen hissukka.
      Ikävä
      46
      941
    7. Jiille kysymys

      Oletko kuitenkin mennyt eteenpäin ja sinulla joku uusi nainen kuvioissa? 🥹
      Ikävä
      73
      892
    8. Suomussalmen mustalaiset

      Uutena suomussalmelaisena mietin, että millasta porukkaa ovat?
      Suomussalmi
      17
      870
    9. Oletko mielestäsi kaivattusi

      ihannetyyppi ulkoisesti?
      Ikävä
      56
      852
    10. Minkälaiset hiukset

      kaivatullasi on? Miehellä Kenties ananas, puolikalju jne jne Naisella kenties vaaleat kiharat jne jne
      Ikävä
      27
      836
    Aihe