YLE hehkutti miten Suomalaiset luottaa uutisiin vahvasti

Keneltä tuota asiaa on kysytty ja koska.
Urheiluseuramme jäsenistä kukaan ei ole kyselyyn vastannut, onko muilla kokemusta kyselyistä?
43844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Ei ole kysytty. Enkä luota. Provosoiduin samasta otsikosta.

Äänestä

Yle on yksi pahimpia valehtelijoita. Suomessa media muuttui venäjän ja p-korean tasoiseksi "uutisoijaksi" yhden juopon aikana. Itse en luota enää suomalaiseen mediaan, joka oli vielä vajaat 6 v sitten yksi maailman luotetuimmista.
Nyt voi antaa uutisien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tai jättää kokonaan kuulematta.

Äänestä
  • Tuo on totta joka sana

    Äänestä

En ole ikinä tavannut yhtään ihmistä, joka olisi itse tai edes tuntisi tai kuullut jonkun tuntevan sellaista joka olisi mihinkään näihin suomea/yleä ylistäviin kyselyihin vastannut.

On sangen koomista ja toisaalta raivostuttavaa kun suomen tiedotusvälineet väittävät että tiedotusvälineet milloin kiinassa milloin venäjällä jne. valehtelevat ja levittävät propakandaa ja totuus on se ,että suomessa, p--rslävessä jossa ei asu ihmisiä edes maailmalla olevan pikkukaupungin vertaa koko maassa, on maailman suurin propakandakoneisto, joka on äärivasemmistolainen.

Tietoa kannattaa etsiä internetistä ja sieltäkin aivan muista kuin suomalaisilta sivustoilta, tämä ohjeeksi niille 30-35% osalle täysjärkisistä suomalaisista, loputhan on vasemmistolaisia, lauma aivottomia lampaita, jotka "punalasit" silmillä kuola suupielistä roiskuen lukee hesaria ja katsoo ylen uutisia uskoen kaiken sen agendallisen p--kan jota nämä mätäpaiseet suoltavat.

Mutta tämänhän te jo tiesittekin.

Äänestä

MAA ON LITTEÄ
KUU ON JUUSTOA
Näin suomal. valtamedia
kuuluttaa

Äänestä
  • Juuri noin kertoo Helsingin Sanomat, YLE ja MTV, Suomen johtavat NATOtrollit.
    YLEn valekuronen saastuttaa ilmaa lentämällä ja thlaa rahaa matkailemalla tehden täysin ala arvoisia tarinoita ympäri palloa.
    Mitä maksaa minuutti valekurosen sontaa Suomen veronmaksajalle, tuskin 10 000 euroa edes riittää.

    Äänestä

  • Näin kuuluttaa persut

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Juuri noin kertoo Helsingin Sanomat, YLE ja MTV, Suomen johtavat NATOtrollit.
    YLEn valekuronen saastuttaa ilmaa lentämällä ja thlaa rahaa matkailemalla tehden täysin ala arvoisia tarinoita ympäri palloa.
    Mitä maksaa minuutti valekurosen sontaa Suomen veronmaksajalle, tuskin 10 000 euroa edes riittää.

    Nämä kusiaiset ovat myös "johtavia" GALLAUP-pelureita. Yrittivät sumuttaa teitä EU-vaaleissakin mutta nyt meni pahasti metsään , sillä rivi-persut on tullut kusetetuksi ja äänestivät jaloillaan !!!!

    Kusiaiset oikesto-YLEssäkin yrittivät sepittää satujaan, gallup-valheiden paljastuttua ja huomatkaa, nyt puolustelivat avoimesti perse-suteja !

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18508745/lama-ja-suuri-kusetus-puskee-lapi-euro-vaalituloksessa-(haans)

    Äänestä

Persut uhriutumassa. Silloinhan jotain on tehty oikein.

Äänestä
  • Niin on.

    Äänestä

Luotan yhä siihen, että kaikki vallanpitäjien mielestä olennainen jätetään uutisoimatta. Vahvistetaan leimalla salainen - yksityisyydensuoja, liikesalaisuus jne.

Äänestä
  • Perustuslain vastaista käännytyslakia perustellaan viranomaisten salaisilla tiedoilla

    Äänestä

  • Kyllä ne 35000 matua oli jenkkien lähettämiä, Venäjältä tullut muutama tuhat, Eusta tullut noin 200 000 matua! Lännestä tulleet matut ei kiinnosta ketään ei AINAKAAN YLE:n antoa!

    Äänestä

Uutisiinhan pitää voida luottaa, mutta kun jättävät kertomatta olennaiset asiat.

Äänestä

Asiasta on tuttavapiirissä keskusteltu paljon. Tämä gallup kertoo, että alle 20 % luottaa YLE:n ja valtamedioiden uutisiin.

Moni ymmärtää, että Suomen ja kaikkien länsimaiden valtamedioiden kansainväliset uutiset ovat yhtä ja samaa valheaivopesua, mikä tulee Naton ja länsimaiden velat omistavien sijoitusyhtiöiden omistamien mediapoolien yhteisestä tietopankista, missä yhtenä aivopesukoordinoijana toimii Suomen hybridikeskus.

Äänestä
  • Tuo on totta joka sana.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tuo on totta joka sana.

    Voi teitä pari pimeää persuaö toitottamassa ripulipaskaa. Saadaan nauraa. Olette te pöllöjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Voi teitä pari pimeää persuaö toitottamassa ripulipaskaa. Saadaan nauraa. Olette te pöllöjä.

    Koulupäivä on näköjään päättynyt klo 13:00.

    Äänestä

Itseä on aina hyvä mainostaa...

Äänestä

Ilahduttavaa on ollut seurata, kuinka täynnä rasistista vihaa ja rakkautta apartheidiin ja kansanmurhaan suomalaiset ovat :) Kaikkein törkeimmät äitien ampumiset kirkkoon ja lääkärien murhaaminen sairaalaan, pommitus fosforilla, lasten käsien katkominen ja herrakansan jatkuva lebensraumin valtaaminen vuosikymmenestä toiseen, panttivankien kidutus ja raiskausten videointi on saanut laajan kannatuksen suomalaisten parissa!

Kaikkein julmimpia rasistien siionistisankarien terrori-iskuja nyt ei ehkä meillä julkisteta. Ihmiset uskovat vilpittömästi, että tämä on se ansaittu siviilien kohtalo sodassa. YLE on hienosti tehnyt osuutensa massojen mielipiteiden kontrolloinnissa.

Äänestä
  • Suomen Uskovaisten puolueen johtaja Sari silmät säkenöiden ylistää Gazan lasten teurastusta.
    YLE kiittää Sarin ylistystä viisaaksi.

    Äänestä

  • israelin sotakoneisto on SAASTAA! Samoin jenkkien SAASTAA! Suomi otti persetörröllään jenkit vastaan!

    Äänestä

Hyvä juttu että on vielä vapaa media.
Kohta äärioikeisto senkin lopettaa

Äänestä
  • Ei sen anneta tapahtua. Persut poistetaan lopullisesti.

    Äänestä

  • Ääripunavihervasemmisto ehti ensin.

    Äänestä

Niin me uskotaan. Persut uskoo persulehteen ja seiskaan sekä salaliioihin.

Äänestä
  • No nehän on hulluja muutenkin.

    Äänestä

Kun olin juniori alkoi ohjelma sanoilla...... Tervetuloa seuraamaan suoraa lähetystä Moskovasta neuvostuliiton naisten mestaruuskilpailuja........ onko ajat muuttuneet??

Äänestä

Reporadio ja Raatikaisentuutti kantaa kauan epäluottamusta samoin kuin Kepu. Aikoja suureen poliittiseenvalehteluun kansalle Ylen ja valtiovallan taholta pressaa myöten, hyväveli ja muut kähmimiset, poliisien aiheettomat pidätykset ja paljon muuta, ajat ovat nyt vähän muuttuneet.

Äänestä

Surullista mutta totta. Tutkimuksen mukaan Hölmölässä luottamus oli 69 %, kaikista tutkituista maista korkein. Seuraavaksi korkein luottamus Euroopan maista oli Tanskassa, 57 %.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että alhaisin luottamus oli Unkarissa, 23 %. Meille kun on kerrottu, miten Orban siellä pitelee median avulla maata pihdeissään... Kannattaisi miettiä, mikä oikeasti onkaan se aivopesty kansa...

Mutta hei, Kenia pääsi aika lähelle Suomea, 64 %...

https://reutersinstitute.politics.ox.ac.uk/digital-news-report/2024/dnr-executive-summary

Äänestä

Varmaankin kysely tehtiin Ylellä töissä oleville ja Ylelle ohjelmia tuottaville sidosryhmien työntekijöille. Kyselyyn vastasi muistaakseni noin 2000 henkilöä, minkä perusteella sitä pidetään koko kansan mielipiteenä.

Äänestä
  • Kyllä mää luotan, että urheilutulokset ovat oikein :)

    Äänestä

Kertooko tämä siitä kuinka hyväuskoisia hölmöjä me olemme...

Äänestä

Kyllä mitä katson YLE uutiset päivittäin. En jaksa mainoksia.

Äänestä

Tämä nyt vain on tätä peruspropagandaa, ja propagandana faktoista kaukana olevaa sellaista.

YLE:n uutiset seuraavat poliittisia tarkoitusperiä, eikä oikeistopolitiikassa faktalla ole merkitystä, vaan muiden sortamisella omien etujen edistämiseksi, silloin valhe korvaa tosiseikat.

Äänestä

YLE:n uutisointia seuraa, niin tietää ketä pitää vihata, kenen pommittaminen, rampauttaminen, kotien räjäyttäminen on hyvä asia. Suomalaiset oppivat hyvin nämä asiat. Rasismi on arkipäivää ja lapset ja aikuiset avoimesti vihaavat väärän näköisiä ihmisiä.

Äänestä

Luotettavan uutisen levittäjä ei voi olla kukavaan, vaan sen tulee olla hyvin tunnettu ja hyväksi havaittu toimija.

Äänestä

YLE nuoli Neuvostoliittoa 40vuotta, nyt se on nuollut EU:ta ja Usata jo 35 vuotta, luulisi kielien ylessä olevan jo läpi ruskeita!

Äänestä

Ei oo kysytty. Eikä ole luottamusta uutisointiin mulla eikä monella tutullanikaan

Äänestä

Kyllä meiltä kaikilta kysyttiin.

- Toimitus

Äänestä
  • yle on PERSEESTÄ, veronmaksajien rahoilla toimiva mammuttimainen PERSELÄPI.

    Äänestä

MAHTAA OLLA VIHREÄN YLEN ITSE KEHUA.....VIHRESTÄ UUTISISTAAN.
TOTTAHAN NE ON, MUTTA VAHINGOLLISIA.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Keneltä tuota asiaa on kysytty ja koska.
Urheiluseuramme jäsenistä kukaan ei ole kyselyyn vastannut, onko muilla kokemusta kyselyistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu