Mielenkiintoni heräsi, kun toisessa ketjussa hyvinkin Klinge-kaunainen ristiretkeläinen kertoi kuinka Matti Klingen luontonäkemykset muistuttivat liikaa Suomen historian "vääriä" kirjallisuushahmoja ja kehui liikaa Helsinkiä.
Vilkaisuni Matti Klingen julkaisemistoon paljastikin aika kauniisti Helsingistä esplanadeineen puhuvan teoksen. Onko kukaan sattumoisin kyseistä Helsinki-ylistystä lukenut?
Matti Klinge
Eurooppalainen Helsinki
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS)
(Adlibriksestä kurkattu synopsis:)
Helsinki nimettiin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi vuonna 1812, ja sitä alettiin nopeasti rakentaa valtion, kaupan, merenkulun ja teollisuuden keskukseksi. Vaurastumisen vuosisadan vaikutukset näkyvät kaupungissa, joka sai kasvaessaan runsaasti mannereurooppalaisia piirteitä. Eurooppalaisen Helsingin tunnus oli Esplanadin puistokatu, josta kehittyi pariisilaistyylinen ravintoloiden ja kukkaistutusten reunustama bulevardi. Siellä käytiin näyttäytymässä, puhumassa politiikkaa ja viettämässä aikaa.
Arvostettu historioitsija, emeritusprofessori Matti Klinge vie lukijan aikamatkalle 1800-luvun eurooppalaiseen Helsinkiin. Eurooppalainen Helsinki kattaa kaupungin vaiheet vuosilta 1860-1914, Senaatintorin ja Nikolainkirkon monumentaalisesta Helsingistä teollistuvaan pääkaupunkiin itsenäistymisen kynnyksellä.
--------
Matti Klinge
Eurooppalainen Helsinki
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS)
Matti Klingen "Eurooppalainen Helsinki" - kukaan lukenut?
Anonyymi-ap
0
52
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809