Koko Eurooppa on nyt saanut nähdä, kuinka nuoret terveet ukot ryntää Eurooppaan rahastamaan veronmaksajien rahoja. Mutta mikä se sellainen " mies" on, joka jättää perheensä aavikolle pärjäämään ja lähtee itse elintasopakolaiseksi ?
Ei se ole mies eikä mikään. Miehen kuuluu jäädä perheensä luokse elättämään vähilläkin varoilla perhettään. Tai sitten katkaista munajohtimensa kerta heitolla.
Millainen mies jättää perheensä Afrikkaan
27
171
Vastaukset
- Anonyymi
Naiset tätä maailmaa pyörittää todellisuudessa. Siinä mielessä tasa-arvo on syönyt naisten asemaa, kun äijäthän heittäytyy sitten lepäämään laakereilla, mutta naisilla on koti ja lapset. Siellä aavikolla ja savimajassakin. Niinkuin täälläkin. Yksinhuoltajuus lisääntyy kunnes helpoin tapa on teettää se lapsi itsellensä ja olla ihan hiljaa. Antaa huonon äijän vaan kadota kuvioista.
- Anonyymi
afrikkalainen lähtee euroopaan kun väestön kasvu on hillitöntä
- Anonyymi
ankkurilapset ei mene läpi lännessä enää ☹️
- Anonyymi
Nääkeri jättää.
"Mutta mikä se sellainen " mies" on, joka jättää perheensä aavikolle pärjäämään..."
Kovinpa on minun nyt vaikea ymmärtää tulkintojasi.
Etkös sinä täällä minulle aiemmin kertonut, että se pakolaisukko Suomeen päästyään on välittömästi täyttämässä perheenyhdistämispapereita ja haalimassa muijan, mukulat, appivanhemmat, serkut ja enonsakin Suomeen. Väitit tällaisen mamun sukurakkauden koskevan kohta puolta maailmaa.
On hieman vaikeaa ymmärtää, kun väität saman henkilön sekä laiminlyövän että rakastavan läheisiään.
Jospa ensin päättäisit mitä mieltä olet ja kirjoittaisit vasta sitten.
Toivoo, Moktar. ;)- Anonyymi
Mamusetä on hyvä ja pysyy nyt vaan omalla tontillaan. Ei Suomeen mitään perheenyhdistämisiä haluta eikä tulla enää ainakaan helpottamaan. Haittamaahanmuuton paikka on omassa kotonaan ja kotimaassaan. Ei toki Euroopassa.
- Anonyymi
Luku- ja kirjoitustaidon, sellainen joista demarit käyttävät luonnehdintaa "osaaja" ja "kokemusasiantuntija" ja jotka tekevät rikoksia 2400 % enemmän kuin kalevalaiset.
- Anonyymi
Ja osa ei osaa lukea ja kirjoittaa se on vuohipaimenia
- Anonyymi
Sellainen taisteluikäinen mies on kehitysmaamuslimi, joka jättää tosiaan perheensä terroristijärjestön armoille, lähtien itse karkuun!
Mitään vastuuta nämä taisteluikäiset miehet eivät ota oman maansa asioiden järjestykseen saattamiseen!
On toki totta että tämä ”turvaan” milloin milläkin syyllä tullut taisteluikäinen mies, alkaa haalimaan myös sukulaisiaan tänne, koska itse ei joudu tekemään mitään heidän elättämisen eteen!
Mutta sellaisia nämä kehitysmaamuslimi miehet on…- Anonyymi
Kyllä. Ei ole haittamaahanmuutosta Suomelle eikä koko Euroopalle mitään hyötyä.
- Anonyymi
Tuossa Ujuni Ahmed kertoo, miten uskomattoman hienoa tämä kunniakulttuurin rikkaus tuo meidänkin yhteiskuntaamme!
Me kun emme ymmärrä näitä kunniamurhien ja klitorisamputointien hienouksia!
Ja ajattele Moktar puhui rinnakkaisyhteiskunnista!
Eihän sellaisia ole edes olemassa täällä suomessa, eikö se näin ollut….- Anonyymi
Tosin ei tämä Ujuni tietenkään maininnut kehitysmaamuslimeiden islampaskaa missään käänteessä, mutta Pipilän lestat kyllä mainittittiin…
- Anonyymi
https://yle.fi/a/74-20094866
Mies polttomurhasi vaimonsa, mutta tapaus meni monelta ohi – syynä on uhrin maahanmuuttajatausta, sanoo Ujuni Ahmed
Kunniaväkivalta nousi ajankohtaiseksi viime viikolla, kun irakilaismies sai tuomion vaimonsa polttomurhasta. Tapaus ei saanut suurta huomiota Suomessa.
- Anonyymi
guptan mieleinen mies
- Anonyymi
Taidat sitten tietää että niillä on munanjohtimet tallella?
Ei ihan vakavasti nyt. Kyllähän moni mies on tänne saapuessaan naimaton. Se voi myös olla että tullaan opiskelemaan / hankkimaan kokemusta eikä perhe halua lähteä mukaan. Voi olla että se mies saa turvapaikan, mutta perhe ei, ja muut perheenjäsenet silti ovat iloisia turvapaikasta. Voi olla että miehellä on rahaa ylittää välimeri, mutta muilla perheenjäsenillä ei. Voi olla ettei mies halua ottaa perhettään mukaan riskialttiille matkalle Afrikasta Eurooppaan, koska on perheestä huolissaan. On niin monta eri syytä. Ei se välttämättä ole paha mies. - Anonyymi
Sotilaskarkurit, rikolliset, varkaat ja muut toilailijat tänne tulevat meidän palveluverkostoa tukkimaan. Enää ei saa terveyskeskuksesta edes lääkkeitä, kun miittävät niitä ja kaikkia palveluja. Tätä tukevat meidän verovaroilla palkat edustajamme, jotka edustavat muukalaisia eivätkä meitä.
- Anonyymi
Perussuomalainen puolue on karsinut tuonkin palvelun ja syyttää nyt siitä maahanmuuttajia. Nerokasta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalainen puolue on karsinut tuonkin palvelun ja syyttää nyt siitä maahanmuuttajia. Nerokasta!
On totta, kun rahat loppuvat, kantasuomalaisilta karsitaan kaikki palvelut, koska velaksi eläminen on lopetettava!
Vain ”TURVAAN” milloin milläkin syyllä tulevat KEHITYSMAAMUSLIMIT ovat poikkeus!
Koska niille on tarjottava vastikkeeton ikuisen elatusen status, ilmaiset asunnot (mielummin pääkaupunkiseudulta) ja tietenkin mahdollisuus holtittomaan lisääntymiseen täällä SUOMESSA!
Vai mitä helvettiä te luulette näiden kuuluisien ” KANSAENVÄLISTEN SOPIMUSTEN” koskevan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On totta, kun rahat loppuvat, kantasuomalaisilta karsitaan kaikki palvelut, koska velaksi eläminen on lopetettava!
Vain ”TURVAAN” milloin milläkin syyllä tulevat KEHITYSMAAMUSLIMIT ovat poikkeus!
Koska niille on tarjottava vastikkeeton ikuisen elatusen status, ilmaiset asunnot (mielummin pääkaupunkiseudulta) ja tietenkin mahdollisuus holtittomaan lisääntymiseen täällä SUOMESSA!
Vai mitä helvettiä te luulette näiden kuuluisien ” KANSAENVÄLISTEN SOPIMUSTEN” koskevan?Näihin kaikkine lieveilmiöineen uppoaa miljardeja vuodessa, mitä ei yksikään hallitus saa laskettua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalainen puolue on karsinut tuonkin palvelun ja syyttää nyt siitä maahanmuuttajia. Nerokasta!
Mene nyt vaikka aluksi tuonne HURSTIN jonoon katsomaan, montako ”turvaan” tai pakolaisena tullutta KEHITYSMAAMUSLIMIA, kakaralaumoineen löydät sieltä!
Anonyymi kirjoitti:
Mene nyt vaikka aluksi tuonne HURSTIN jonoon katsomaan, montako ”turvaan” tai pakolaisena tullutta KEHITYSMAAMUSLIMIA, kakaralaumoineen löydät sieltä!
"Mene nyt vaikka aluksi tuonne HURSTIN jonoon katsomaan...".
Eihän ne ehdi, kun ovat töissä. Se on heillä kansallinen tapa.
Terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Mene nyt vaikka aluksi tuonne HURSTIN jonoon katsomaan...".
Eihän ne ehdi, kun ovat töissä. Se on heillä kansallinen tapa.
Terveisin, Moktar. ;)Hehhehhehheh… ovat töissä…hehhehheh!
Mikähän näiden islamilaisista kehitysmaista tulleiden kehitysmaamuslimeiden työllisyysaste mahtoi nyt ollakkaan!
Vielä kun siitä otetaan nämä suojatöissä olevat omia viiteryhmiään palvelevat pedagogi asiamies koordinaattori tulkit pois niin jäljelle ei jää juuri mitään….hehhehheh… - Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Mene nyt vaikka aluksi tuonne HURSTIN jonoon katsomaan...".
Eihän ne ehdi, kun ovat töissä. Se on heillä kansallinen tapa.
Terveisin, Moktar. ;)Noista kauppakeskuksista voi käydä tarkistamassa näiden kehitysmaamuslimi notkujien määrää…
Puhos, Itis, Kamppi, Myyrmanni…jne, jne! - Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Mene nyt vaikka aluksi tuonne HURSTIN jonoon katsomaan...".
Eihän ne ehdi, kun ovat töissä. Se on heillä kansallinen tapa.
Terveisin, Moktar. ;)Ei Kelan ja sossun luukut ole mitään työpaikkoja…
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Kelan ja sossun luukut ole mitään työpaikkoja…
Vaikka onhan niitä jonkun verran Kelassa ja sossussa töissäkin, palvelemassa niitä omia kehitysmaamuslimi viiteryhmiään…
Kuten Maryan Abdulkarimkin on ollut…
- Anonyymi
Hame eli vanhanaikainen yöhame päällä ne miehet nykyisin kuljeskelevat ainakin meidän kulmilla. Tänä vuonna ovat alknaeet kuljeskella hameessa.
- Anonyymi
Siellä elää koko suku, kun yksi pääsee Kelan tukien piiriin. Ja tyhmä suomi maksaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1242833
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2581193- 1011191
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791031Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63973Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12970- 30926
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku43857Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie40848- 42754