Tuppurainen ei ymmärrä että maahanmuuttajat on jopa tappaneet suomalaisia?

Anonyymi-ap

puolue olisi halunnut mainintaa myös maahanmuuttajien tekemistä rikoksista.
Anonyymi-ap
2024-06-19 15:56:57

Aloitteen tekstimuotoilut hiersivät

Kipukohtana Perussuomalaisille oli ilmeisesti keskustelualoitteen tekstimuotoilu. Jani Mäkelä on kertonut Demokraatille, että puolue olisi halunnut mainintaa myös maahanmuuttajien tekemistä rikoksista.

– Eli sen aloitteen tekstimuotojen hiominen ja muu tämmöinen on normaalia ryhmien välistä neuvotteluprosessia. Nyt semmoista ei käyty, vaan SDP halusi yksipuolisesti sanella, että mistä tässä keskustellaan – tavallaan laittaa sanoja muiden suuhun, Mäkelä vastasi Demokraatille.

Tuppurainen sanoo vielä tänään pyytäneensä Perussuomalaisia mukaan aloitteeseen, jonka kaikki muut puolueet olivat hyväksyneet jo tiistaina.

Aloite ei ollut yhdenkään muun puolueen mielestä ongelmallinen, vaan se koettiin hyväksi hiomisen jälkeen. Perussuomalaisia lukuun ottamatta.

– Kysyin tänään, voisivatko he sittenkin tulla mukaan, kun tekstiä oli jalostettu. He (Perussuomalaiset) eivät edelleenkään olleet mukana. Heillä on ollut edellytykset lähteä mukaan, kuten muillakin. He ovat itse valinneet. Olisi arvokasta, jos haluaisivat liittyä yhä mukaan. Ovet ovat edelleen auki, Tuppurainen sanoo.

ote mtv uutiset

27

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja lisäksi useita suomalaisia. Useita yksittäistapauksia. Todella useita yksittäistapauksia.

      • Anonyymi

        No nyt osuit just asian ytimeen hyvä !


      • Anonyymi

        Oulussa matut raiskanneet lapsia oikein urakalla jotka kaikki luokiteltu vain yksittäistspauksiksi jopa hätätiloiksi.
        Tuskin on ihme, jos Oulussa on jäänyt katkeruuden ilmapiiri leijumaan matujen raiskausten silkkihanskoin käsittelemisistä.
        Jopa ex-arkkipiispa kehtasi jakaa ohjeita raiskaustilanteiden välttämisiksi:
        stop merkkiä, avainten kilistelyä ja keskustelua( kieli jäi epäselväksi).


      • Anonyymi

        Nytkin ilta-Sanomat on täynnä juttua Oulun teinitappajasta, mutta ei näy kauhistelua niistä surmista jotka ovat näinä päivinä tehneet maahanmuuttajat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oulussa matut raiskanneet lapsia oikein urakalla jotka kaikki luokiteltu vain yksittäistspauksiksi jopa hätätiloiksi.
        Tuskin on ihme, jos Oulussa on jäänyt katkeruuden ilmapiiri leijumaan matujen raiskausten silkkihanskoin käsittelemisistä.
        Jopa ex-arkkipiispa kehtasi jakaa ohjeita raiskaustilanteiden välttämisiksi:
        stop merkkiä, avainten kilistelyä ja keskustelua( kieli jäi epäselväksi).

        Järkyttävää!!!!


    • Anonyymi

      Maahanmuuttajien väkivalta on parempaa väkivaltaa.

      • Anonyymi

        No nyt osuit just asian ytimeen hyvä !


      • Anonyymi

        Tämä on sitä uutta suomettumista. Ennen mielisteltiin Neuvostoliittoa.


      • Anonyymi

        Ei ole ja Milan Jaffin olisi pitänyt saada syyte. Häpeäisi edes.


    • Anonyymi

      Ikävä sanoa mutta minua ärsyttää Tuppurainen. Jatkuvasti suunapäänä joka-asiassa meuskaamassa eduskunnassakin. Ei tunnu ainakaan yhteistyö kykyiseltä.

    • Anonyymi

      Oululaisen(alkuperältään) Tytti Tuppuraisen, demukka, vaalislogan on: oman maan edun ajattelu haitallista.
      Tämä on syytä edelleen muistaa!

      • Anonyymi

        Kyllä muistetaan


    • Anonyymi

      Demareiden oma rikoslista on niin pitkä että raja katoaa...
      Katso sdp suomi24 ja jouni jämsän kirjoitus uudessa suomessa

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tuo islamista puhuva on täysi nolla!

        Jo toisen lukukauden teologianplanttu laulaisi tuon pellen suohon.

        Säälittävä otus!


    • Anonyymi

      Tuppurainen on tulta ja tuppuraa

    • Anonyymi

      Oletko nähnyt vaarallista naista

    • Anonyymi

      Käännytyslaki ei poissulje oikeasti turvapaikan tarpeessa olevan pääsemästä maahan ja prosessiin.

      Huomio, että syksyllä maahan roudatuista ei kukaan ole saanut turvapaikkaa ja osa heistä on jo kadonnut. Aiheuttavatko uhan, jos olivatkin palkkasotureita?

      • Anonyymi

        Kyllä. Tuskin kukaan tietää olinpaikkaa?


    • Anonyymi

      kts. oulu suomi24

    • Anonyymi

      Tuppurainen ja Lindtman lietsovat vastakkainasettelua. Heidän pitäisi antaa Eduskunnalle työrauha. Lietsominen lisää erityisesti nuorten ahdistusta ja antaa huonon, helvetin huonon mallin, miten toimitaan.

      Poliittiset lakot olivat yhteiskuntaterroria, SDP:n oppositiopolitiikkaa, jossa satamalakoissa 7000 työntekijää pakotettiin sulkemaan Suomen vienti ja tuonti neljäksi viikoksi. Se oli SDP;n paskapolitiikkaa.

      Nyt putin-demarit uhkailevat Suomen sisäistä turvallisuutta yrittäen vesittää rajalain. Perkele!!!

    • Anonyymi

      huumeet on maahanmuuttohaitta

    • Anonyymi

      Vasta kun sattuu omalle kohalle tai lähipiiriin..
      Juha sipilä kertomaan kokemuksista

    • Anonyymi

      Kauloja poikki juu

    • Anonyymi

      Venäjälle voi palauttaa. Siellä ei joudu vainotuksi.

    • Anonyymi

      Oomi887

    • Anonyymi

      hyssss

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      86
      2048
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1662
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1152
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      350
      1126
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1113
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      851
    7. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      839
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      777
    9. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      737
    10. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      719
    Aihe