Jälkikristillinen länsi on menettänyt järkensä

Päiväkodeissa sovitetaan hameita poikien päälle. Tytöt haluavat muuttua pojiksi ja pojat tytöiksi. Suomessa opetushallitus on määrännyt sateenkaarityöpajojen pitämisen kouluissa pakolliseksi. Lapsuutta ei enää ole. Lapset katselevat aikuisviihdettä älypuhelimistaan. Seurakunnissa heilutetaan sateenkaarilippuja ja vihitään samaa sukupuolta olevia ilman kirkolliskokouksen antamaa lupaa. Kirkossa on siirrytty laittomuuden aikaan.
Sosiaaliturvatunnus halutaan muuttaa sukupuolineutraaliksi. Eduskuntaan on tehty epätoivoinen aloite, että isä ja äiti - nimikkeet lainsäädännössä säilyisivät lakipykälissä. Piispat poistavat sulhasen ja morsiamen yksinoikeuden avioliittoon ja vaativat esityksessään kirkolliskokoukselle, että heidän päätöksiään eivät seurakuntien työntekijät enää saisi moittia vääriksi.
Sukupuolensa "korjaamista" vaativien tyttöjen ja poikien määrä on yhtäkkiä kasvanut räjähdysmäisesti
Mistä oikein on kysymys? Mitä muuta on tapahtunut samanaikaisesti? Ovatko seksuaalipolitiikka ja älypuhelin käynnissä olevan näytelmän konnia?
Tänä päivänä tiedämme, että älypuhelin todellakin tyhmentää
Pojat käyttävät sitä kolme ja tytöt jopa viisi tuntia vuorokaudessa. Tämä selittää sen, että kun lähinnä pojat aikaisemmin halusivat muuttua tytöiksi, nyt suurempi määrä tyttöjä haluaa muuttua pojiksi. Molemmat sukupuolet kärsivät elämysaddiktiosta ja tämä näkyy siinä, että ADHD -diagnoosien määrä on samalla lisääntynyt räjähdysmäisesti. Lapset eivät pysty enää keskittymään muutamaa minuuttia kauemmin ja kirjojen lukeminen ei tahdo sujua. Siitä seuraa sanavaraston kapeneminen.
Elämysaddiktio on uusi nuorisotauti ja näytelmän konna on älypuhelin!
Addiktiot tapahtuvat aivoissa dopamiinivälitteisesti. Mielihyvää tuottavia elämyksiä metsästetään, ja tiettyjen hermoratojen ylikäyttö muokkaa aivojen hermoverkkojen rakennetta. Tämä rakennemuutos selittää älypuhelimesta vierottamisen vaikeuden. Kysymys on ihan oikeasta riippuvuussairaudesta, joka ei parane sormea heristämällä tai hammasta puremalla yrittämällä! Toinen samanaikainen vakava uhka nuorten aivojen hermoverkoille on lisääntynyt nikotiinituotteiden käyttö. Ja vihreät ajavat kannabiksen "viihdekäytön" laillistamista tilanteessa, missä vakava, ulkomailta ohjattu huumeiden levitys, tulevaisuuden toivonsa menettäneille nykynuorille kiihtyy. Lopputulos on, että näin "aivomuokattua" väestöä on entistä helpompi manipuloida mukautumaan monenlaisiin poliittisiin tavoitteisiin.

8

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ADHD:tä ja oppimisvaikeuksia on erityisen tehokkaasti edistänyt opetushallitus
      Opetushallitus tuottaa lapsia, jotka eivät osaa lukea, kirjoittaa, puhua tai laskea. Matematiikka sujuu niin kauan kuin laskimen akussa on virtaa. Mitä väliä? -kysyy nuori ja sanoo, että voin ansaita elantoni tiktok -vaikuttajana!
      Kun kouluissa "multitaskataan" älypuhelimella, aivojen puhekeskus, joka vastaa tekstinkäsittelystä ja analyyttisestä ajattelusta, surkastuu. Hermoverkot kuihtuvat käytön puuttuessa. Näistä lapsista ei juurikaan tule enää diplomi-insinöörejä tai lääkäreitä. Taidot näille aloille nimittäin opitaan "verta, hikeä ja kyyneleitä" -menetelmällä eli lukemalla ja kirjoittamalla - asioita kertaamalla - oikotietä onneen ei ole. Toimintoja on toistettava, jotta esimerkiksi matematiikassa tarvittavat hermoradat rakentuvat ja automatisoituvat.
      Opetushallitukselle tärkeintä näyttää olevan sateenkaarityöpajojen toiminnan turvaaminen! Ranskassa julkaistiin huhtikuussa 2024 selvitys, jonka mukaan älypuhelinta ei tulisi antaa alle 13 vuoden ikäiselle, siitä nyt puhumattakaan, että sitä saisi käyttää koulussa. Espanjassa kiellettiin älypuhelimet ala-asteella ja nyt kieltoa suunnitellaan myös yläasteelle. Suomen saamaton opetushallitus on "uudistuksillaan" pilannut maamme, ennen niin maailmanmainiot oppimistulokset! Luokanopettaja Valtteri Puoltaival kauhistelee oppikirjojen laadun ja vaatimusten alennustilaa Helsingin Sanomissa 7.5.2024. Seksuaalipoliittiset aktivistit käyttävät tilaisuutta hyväkseen indoktrinoidakseen kokonaisia sukupolvia punavihreiden poliitikkojen ja opetushallituksen tuella. Opetushallituksen lakkauttaminen olisi erinomainen idea, nyt kun valtiontalouden säästöjä haetaan. Opetusministeriö varmasti riittäisi, kun lapsiakin syntyy varsin vähän.
      Miksi oli rikollista säätää laki, joka antaa teineille suvereenin vallan päättää tulevaisuudestaan?
      Jokainen lääkäri tietää, että ihmisellä on aikuiset aivot vasta 24 vuoden iässä. Vasta tuolloin ihminen tietää, mitä hän haluaa olla aikuisena. Impulssikontrolli on silloin toimivampi, eikä 25 vuoden ikäluokassa mitään tungosta transmuutoksiin ole nähtykään. Iso-Britanniassa julkaistiin huhtikuussa 2024 erikoislääkäri Hilary Cassin johdolla erittäin laaja ja merkittävä tutkimus, joka tehtiin siksi, että sukupuolen "korjausta" halunneiden lasten määrä lisääntyi yht'äkkiä räjähdyksenomaisesti.
      Tässä tutkimuksessa ilmeni, että näiden lapsien kohdalla oli tehty vakavia virheitä eli harrastettu puoskarointia. Hoitoja oli annettu ilman mitään luotettavaa tutkimusaineistoa. Vääriä hoitoja antanut laitos onkin nyt suljettu.
      Puoskarointia?
      Tuhansille lapsille syötettiin murrosiän estolääkkeitä eli samoja lääkkeitä, joita käytetään seksuaalirikollisille. Kun estolääkkeitä annettiin, lapset ahdistuivat yhä enemmän, koska heidän ikätoverinsa kävivät läpi normaalia murrosikää ja lääkityt lapset tunsivat itsensä yhä enemmän ulkopuolisiksi. Näille estolääkettä syöneille ryhdyttiin sitten antamaan mies- ja naishormoneja 16 vuoden iässä, mitä ei pitäisi tehdä, koska siitä seuraa vakavia terveysriskejä, kuten veritulppavaara.
      Mitä Iso-Britanniassa opittiin?

      • 90% normaalin murrosiän läpikäyneistä parani "muodikkaasta" sukupuoliahdistuksesta ja hyväksyi asiaan kuuluvat kehonsa muutokset! Toisin sanoen murrosiän estolääkkeiden käyttö lapsilla osoittautui puoskaroinniksi, joka vaaransi lasten ja nuorten terveyden ja elämän.
        Mikä sitten on biologinen mies ja nainen?
        Käynnissä olevassa debatissa "muunsukupuolisuudesta" on ohitettu täysin biologiset tosiasiat! Tiedemaailmalla EI OLE MITÄÄN VASTAUSTA KYSYMYKSEEN MIEHEN JA NAISEN ALKUPERÄSTÄ. Ainoa järkevä vastaus tähän mysteeriin tulee Jeesukselta: "Ettekö ole lukeneet, että luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi ... ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi". Tämä Jeesuksen antama vastaus sopii biologiaan! Vain mies ja nainen voivat tuottaa jälkeläisiä. On ällistyttävää, että varsinkin akateemisesti koulutetut ihmiset ovat lumoutuneet heille syötetystä seksuaalipolitiikasta, jolla ei ole mitään tekemistä tieteellisen menetelmän ja terveen järjen kanssa!
        Mikä on totuus?
        Yksisoluisilla ei ole mitään painetta muuttua suvullisesti lisääntyviksi monisoluisiksi, ja väite jonka mukaan näin olisi evoluution myötä tapahtunut on täysin absurdi. Mies tuottaa murrosiästä elämän loppuun 1 500 siittiötä sekunnissa, nainen kypsyttää menarchesta menopaussiin muutaman munasolun kuukaudessa mahdollista hedelmöittymistä varten. Munasolun tilavuus on 44 000 kertaa siittiötä suurempi. Solut ovat täysin erilaisia, eikä ole matemaattisesti mahdollista, että sellaisia voisi kehittyä uusdarvinistisella mutaatio-valinta mekanismilla. Miten "kehityksen käynnissä ollessa" olisi tuotettu jälkeläisiä? Pelkkä miehen ja naisen olemassa olo vahvistaa Luojan olemassa olon 100% varmuudella, koska evoluutio ei kykene heitä "kehittämään"!
        DNAsta voidaan lukea sama maailman historia minkä Jumala ilmoitti meille Sanassaan!
        Solun voimalaitos, omaa DNAta sisältävä mitokondrio, on sekä ihmiskunnan matka- että ihmisyksilön trippimittari. Y -kromosomista puolestaan nähdään, että kaikki ihmiset polveutuvat noin 5 000 vuotta sitten eläneestä miehestä, ja kaikki eläimet polveutuvat muutamasta, noin 5 000 vuotta sitten eläneestä eläinparista. Tämä sopii maailman noin 4 500 vuotta sitten hukuttaneeseen vedenpaisumukseen. Nooa on kaikkien ihmisten yhteinen isä ja munasolulinjoja voi seurata Nooan miniöiden mitokondrioista!
        On täysin absurdia puhua muunsukupuolisuudesta tai LGBTQ -ilmiöistä uusdarvinistisen evoluution tuotteina
        Modernit seksuaalipoliittiset narratiivit ovat ilmiöitä, joille ei ole osoitettavissa, anatomista, kudosopillista, fysiologista tai geneettistä perustaa. Vaikuttaa lisäksi vahvasti siltä, että kyseessä on tyypillinen nuorison muoti-ilmiö.
        Sikiöaikana tapahtuneiden harvinaisten kehityshäiriöiden (intersukupuolisuus) perusteella ei pidä laatia lakeja, joita perustellaan "ihmisoikeuksina tai biologisina tosiasioina".
        Piispojen propagoima samaa sukupuolta olevien vihkiminen on puhtaasti seksuaalipoliittinen agenda, mutta edustaa samalla myös paluuta Rooman valtakunnan aikaisiin käytäntöihin, jotka alkukirkko onnistui torjumaan. Miten käynee nyt?

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        90% normaalin murrosiän läpikäyneistä parani "muodikkaasta" sukupuoliahdistuksesta ja hyväksyi asiaan kuuluvat kehonsa muutokset! Toisin sanoen murrosiän estolääkkeiden käyttö lapsilla osoittautui puoskaroinniksi, joka vaaransi lasten ja nuorten terveyden ja elämän.
        Mikä sitten on biologinen mies ja nainen?
        Käynnissä olevassa debatissa "muunsukupuolisuudesta" on ohitettu täysin biologiset tosiasiat! Tiedemaailmalla EI OLE MITÄÄN VASTAUSTA KYSYMYKSEEN MIEHEN JA NAISEN ALKUPERÄSTÄ. Ainoa järkevä vastaus tähän mysteeriin tulee Jeesukselta: "Ettekö ole lukeneet, että luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi ... ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi". Tämä Jeesuksen antama vastaus sopii biologiaan! Vain mies ja nainen voivat tuottaa jälkeläisiä. On ällistyttävää, että varsinkin akateemisesti koulutetut ihmiset ovat lumoutuneet heille syötetystä seksuaalipolitiikasta, jolla ei ole mitään tekemistä tieteellisen menetelmän ja terveen järjen kanssa!
        Mikä on totuus?
        Yksisoluisilla ei ole mitään painetta muuttua suvullisesti lisääntyviksi monisoluisiksi, ja väite jonka mukaan näin olisi evoluution myötä tapahtunut on täysin absurdi. Mies tuottaa murrosiästä elämän loppuun 1 500 siittiötä sekunnissa, nainen kypsyttää menarchesta menopaussiin muutaman munasolun kuukaudessa mahdollista hedelmöittymistä varten. Munasolun tilavuus on 44 000 kertaa siittiötä suurempi. Solut ovat täysin erilaisia, eikä ole matemaattisesti mahdollista, että sellaisia voisi kehittyä uusdarvinistisella mutaatio-valinta mekanismilla. Miten "kehityksen käynnissä ollessa" olisi tuotettu jälkeläisiä? Pelkkä miehen ja naisen olemassa olo vahvistaa Luojan olemassa olon 100% varmuudella, koska evoluutio ei kykene heitä "kehittämään"!
        DNAsta voidaan lukea sama maailman historia minkä Jumala ilmoitti meille Sanassaan!
        Solun voimalaitos, omaa DNAta sisältävä mitokondrio, on sekä ihmiskunnan matka- että ihmisyksilön trippimittari. Y -kromosomista puolestaan nähdään, että kaikki ihmiset polveutuvat noin 5 000 vuotta sitten eläneestä miehestä, ja kaikki eläimet polveutuvat muutamasta, noin 5 000 vuotta sitten eläneestä eläinparista. Tämä sopii maailman noin 4 500 vuotta sitten hukuttaneeseen vedenpaisumukseen. Nooa on kaikkien ihmisten yhteinen isä ja munasolulinjoja voi seurata Nooan miniöiden mitokondrioista!
        On täysin absurdia puhua muunsukupuolisuudesta tai LGBTQ -ilmiöistä uusdarvinistisen evoluution tuotteina
        Modernit seksuaalipoliittiset narratiivit ovat ilmiöitä, joille ei ole osoitettavissa, anatomista, kudosopillista, fysiologista tai geneettistä perustaa. Vaikuttaa lisäksi vahvasti siltä, että kyseessä on tyypillinen nuorison muoti-ilmiö.
        Sikiöaikana tapahtuneiden harvinaisten kehityshäiriöiden (intersukupuolisuus) perusteella ei pidä laatia lakeja, joita perustellaan "ihmisoikeuksina tai biologisina tosiasioina".
        Piispojen propagoima samaa sukupuolta olevien vihkiminen on puhtaasti seksuaalipoliittinen agenda, mutta edustaa samalla myös paluuta Rooman valtakunnan aikaisiin käytäntöihin, jotka alkukirkko onnistui torjumaan. Miten käynee nyt?

        Totta haastat!!

    • Anonyymi

      "Päiväkodeissa sovitetaan hameita poikien päälle."

      Miten minä muistelen nähneeni sen Lähi-idän paimentolaisheimon myyttisten tarinoiden kokoelmasta mukailluissa piirustuksissa, ettei niissä näkynyt housuja, vaan sen sijaan miehillä ja naisilla pitkiä kauhtanoita, joita kai hameiksin voi kutsua.

      • Anonyymi

        Korkki kiinni!

      • Tropiikissa tuulettuva hame on kätevä asuste, ei kasva home lerssissä.

      • Anonyymi
        he-ma kirjoitti:

        Tropiikissa tuulettuva hame on kätevä asuste, ei kasva home lerssissä.

        Eikä kivesten lämpötila nouse liiaksi. Liian suuri lämpötila aiheuttaa lapsettomuutta. Siksi evoluutio (vai Jumalako se oli) laittoi kivekset kehon ulkopuolelle roikkumaan, että lämpötila pysyy sopivana. Jos oletetaan, että ihminen (mieskin) on Jumalan luoma, on suurta kunnioitus Jumalaa kohtaan kulkea kulkuset paljaina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Estetiikan tajua ei kyllä epäjumalalla valitettavasti ollut.

        Samoin hyvän ja pahan maun raja oli välihaa luodessa pikkuisen hakusessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2800
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2011
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1538
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      979
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      901
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe