Minun rasismini

Ei perustu ihonväriin.
Se perustuu median tuottamaan tietoon että vieras on muuttanut talooni ja syö ruokapöydässäni.
Noustuaan röyhtäisee päälle ja köllähtää lepäämään kun lähden hankkimaan elantoa.
Tunnen rasistista vihaa kurkunleikkaaja vieraita kohtaan.
En voi sietää naisen alistamista synnytyskoneeksi ja miehen alamaiseksi.
Jumala ei määrää ihmisarvoa toista alemmaksi.
En myöskään ymmärrä odissani asuvan tulijan puhetta.

Minua on kohdeltu rasistisesti, joten tiedän ilmiön.
Me olemme meitä ja he ovat heikäläisiä.
1249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Viiskyt vuotta sikana töissä maailmalla.
Yhtä asiaa en halua ymmärtää; chit chat, lörpöttely, small talk kuuluu sosialisoitumiseen.
Miksi ihmisten kanssa keskustelussa vassarit kieltävät juurista keskustelun.

Vasemmisto on kouluttanut maahanmuuttajat loukkaantumaan kaikesta mikä liittyy tulijan juuriin ja kotisetuun.

Terveet ihmiset ovat uteliaita. Pohjanmaalla pesäpallo, paini, kotipaikka, veneily, autot, naiset ovat minulle itsestään selviä aiheita.
Kukaan ulkomaalainen ei ole suuttunut siitä että olen kiinnostunut siitä millainen ihminen olet. Mistä tulet, mitä teet, mitä osaat, harrastat
Kiinassa ruoka, kotiseutu, kulttuuri ovat helppoja keskustelun avauksia.
Brititkin kertovat mielellään isestään
Samoin Saksalaiset, Ranskalaiset ovat kaikki avoimia.
Virolaiset, Venälaiset, Slovakit, Tsekit, Latvialaiset kaikkien kanssa voi keskustella tavanomaista aiheista.
Tietenkin on aiheita josta on syytä valttää ainakaan avaamasta keskustelua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei perustu ihonväriin.
Se perustuu median tuottamaan tietoon että vieras on muuttanut talooni ja syö ruokapöydässäni.
Noustuaan röyhtäisee päälle ja köllähtää lepäämään kun lähden hankkimaan elantoa.
Tunnen rasistista vihaa kurkunleikkaaja vieraita kohtaan.
En voi sietää naisen alistamista synnytyskoneeksi ja miehen alamaiseksi.
Jumala ei määrää ihmisarvoa toista alemmaksi.
En myöskään ymmärrä odissani asuvan tulijan puhetta.

Minua on kohdeltu rasistisesti, joten tiedän ilmiön.
Me olemme meitä ja he ovat heikäläisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu