Suomesta on tullut naisvihaa kannattava

Merkillisesti on käytöstavat muuttuneet.
Hallitus puoltaa pikku-ukko
ministeriä, tämän erittäin inhoittavista käytöstavoista
nuoria naisia kohtaan.
Tämä virnuileva pikku-ukko olisi saanut erota, eikä Suomi olisi lainkaan kärsinyt.
Hallituksen oli pakko vetää yhtä köyttä, jotta koko hallitusta ei olisi tarvis hajottaa.

Tämä hallitus on koko olemassaolo aikansa huolehtinut vain omista ja hyvin toimeentulevien ihmisten etuisuuksista.
Eniten ihmettelen persujen naipuolisia edustajia...käyttäytyvät kuin miehet.
Takavuosina ei tullainen käytös mitä pikku-ukko harjoittaa, olisi tullut kuuloonkaan.
Pienemmistäkin asioista kokoomus on nostanut oppositiossa ollessaan älämölöä. Naisethan saavat kestää mitä vaan, etenkin kun heille ajetaan palkkakuoppaan määräämättömäksi ajaksi.

Hallitus on kaikin tavoin
pyrkinyt jakamaan Suomen kansaa.
Ulos tämä hallitus, pääministerikään ei sylikoiraa kummemmin käyttäydy. Ei hän mikään johtaja olekaan.
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Orpo on tossu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Merkillisesti on käytöstavat muuttuneet.
Hallitus puoltaa pikku-ukko
ministeriä, tämän erittäin inhoittavista käytöstavoista
nuoria naisia kohtaan.
Tämä virnuileva pikku-ukko olisi saanut erota, eikä Suomi olisi lainkaan kärsinyt.
Hallituksen oli pakko vetää yhtä köyttä, jotta koko hallitusta ei olisi tarvis hajottaa.

Tämä hallitus on koko olemassaolo aikansa huolehtinut vain omista ja hyvin toimeentulevien ihmisten etuisuuksista.
Eniten ihmettelen persujen naipuolisia edustajia...käyttäytyvät kuin miehet.
Takavuosina ei tullainen käytös mitä pikku-ukko harjoittaa, olisi tullut kuuloonkaan.
Pienemmistäkin asioista kokoomus on nostanut oppositiossa ollessaan älämölöä. Naisethan saavat kestää mitä vaan, etenkin kun heille ajetaan palkkakuoppaan määräämättömäksi ajaksi.

Hallitus on kaikin tavoin
pyrkinyt jakamaan Suomen kansaa.
Ulos tämä hallitus, pääministerikään ei sylikoiraa kummemmin käyttäydy. Ei hän mikään johtaja olekaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu