Valokuvassa näytti olevan tummentuneita lautoja. Siinä voi loukata jalkansa pahasti, jos yksi lauta murtuu alta kun on juoksemassa veteen.
Onko Riikan mökkilaituri vaarallisen laho?
Anonyymi-ap
12180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Se on kallista lystiä, jos valtiovarainministeri jää sairaslomalle. Valtiontalous on muutenkin niin tiukalla.
Siinä nähdään, miten liiallainen säästäminen voi aiheuttaa suuremman menon!
Hävettää taas suomalaisuus
Vai että murtuu alta? Ei ole kysymys sentään mistään Saarikon laiturista. 😁
Työttömät voisivat tehdä 9 euron / pv kulukorvauksella Riikalle uuden laiturin.
Tytti Tuppurainen on latvasta laho, vaaraksi koko suomelle.
Ei ole kuvien muka edes niin laho kuin aloittajan pää.
Riikka on kulkenut muutenkin jo heikoilla laitureilla...,,,?
Miksi juttu on pitänyt ylipäätään kirjoittaa kun ei näytetä kuin tavanomainen lammikko?
Just hyvä hänelle. Antaa muhia vaan.
Sehän kuvastaa tätä tyrannihallitusta muutenkin jonka perusta on ihan mätä ja valheellinen.
Näytti kyllä kuvassa niin vaaralliselta, että olisi rakennustarkastajan syytä käydä paikan päällä.