Rytmanni äänestyksestä poissa peräti 28 edustajaa

Oliko krapula juhannuksen jälkeen, on Idiootti persuissa eniten poissa olijoita
5141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitä näillä edustajilla on tekoa.
Pakenevat vastuuta, samoin kuin tyhjää äänestävät
Tyhjää äänestävillä on tyhjä pää, se pitää huomioida

Äänestä
  • Juurikin näin. Ja Persuissa eniten tyhjäpäitä. Kokoomuksessakin lisääntyvässä määrin. Kristilliset ovat kaksinaismoralisteja idiootteja höppänöitä joka ikinen.

    Äänestä

Enemmän huolestuttaa kun tuo huumemyönteinen sossut-vihervasemmisto tulee aineissa paikalle, fiksut sentään ymmärtää jäädä kotio jos nuppi hiukan turvoksissa.

Mutta kyllähän sen nyt huomas että höpöheinä ja väkevämmät on olleet viikonloppuna käytössä pitkään viime yöhän, tuppureisenkin jutut on ku tappuraisella, lähimuistiko ja järki lähtenyt kun samaa asiaa paasaa aina vaan?

Äänestä

Persut oli eduskunnasta Siperiaan

Äänestä

Eivät RAUKAT uskaltaneet tulla. Olisi ollut pakko äänestää Rydmaninluottamuksen puolesta. Olisi maine mennyt. Eikä tulisi enää valituksi seuraavissa vaaleissa. Siksi olivat poissa. Törkimykset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oliko krapula juhannuksen jälkeen, on Idiootti persuissa eniten poissa olijoita

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu