Onko demareissa taas maanpettureita?

Demarit olivat jo aikoinaan kaksiajakautunut. 1930-luvulla Stalin ja Otto-Wille Kuusisen nukkehallitus Terijoella yrittivät vallata Suomen. Syttyi talvisota ja sitten vielä jatkosota. Suomi säilytti itsenäisyytensä maanpettureista huolimatta.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/47b52dee-bdf7-4773-ba06-b0ef554cacfd

Tänä päivänä demareissa on monta jakolinjaa. Yksi vakava jakolinja on ay-demarit ja muut. Urpilainen syrjäytettiin ay-demarien johdolla, jotka nostivat lakkojyrä Rinteen johtoon. Se oli demareille murheen päivä.

Tänä päivänä Venäjä-mieliset Putin-demarit aikovat vastustaa käännytyslakia.
Ei ole kovin isänmaallista sallia Venäjän aiheuttama kärhämä itärajalla. Kaikki tietävät, että kysymys ei ole turvapaikanhakijoista. Talvella ennen rajojen sulkemista maahan tulleista turvapaikanhakijoista ei kukaan ole saanut turvapaikkaa. Ei kukaan.
298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Otto-Wille Kuusinen kuului kylläkin Terijoen hallituksen aikaan SKP:hen (kuului jo vuodesta 1918 lähtien) eli haukut väärää puuta. SDP ja SAK olivat keskeisiä tekijöitä estämässä Terijoen varjohallituksen pyrkimyksiä antaessaan tukensa Rytin ykköshallitukselle.

Mikä muka on siis se maanpetos, mihin demarit mielestäsi muka ovat syyllistyneet? Sekö. että pelastivat sinutkin joutumasta kolhoosin paskakuskiksi? Demarit eivät todellakaan ole mitään Putin-mielisiä, koska Putin on kansalliskonservatiioikeistolainen diktaattori eli persujen aateveli. Käännytyslaki-höpinäsi on silkkaa nationalistin nillitystä, jossa laitat länsimaiset arvot ja Venäjää palvelevan propagandasi vastakkain.

"Venäjä yrittää laittaa Suomen itärajalla mahdottoman tilanteen eteen, Viron kansainvälisen puolustustutkimuksen keskuksen apulaisjohtaja Kristi Raik sanoo.

– Venäjä on ottanut maahanmuuttajat aseeksi ja yrittää laittaa Suomen tekemään mahdottoman valinnan oikeusvaltion ja kansainvälisten normien ja toisaalta turvallisuuden välillä. Siihen rakoon ei pitäisi lähteä, Raik kommentoi IS:lle Hanasaaressa järjestetyn seminaarin yhteydessä.

Raikin mukaan Venäjä haluaa näyttää Suomen kaksinaamaisena maana, joka puhuu arvoista, mutta ei toimi arvojensa mukaisesti."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010005808.html

Äänestä

SDP oli iso puolue, kuvitelkaa nyt vaikka Persut jos äänimäärä olisi lähellä 50%. Kyllä siinä joukossa on kaikenkarvaisista haihattelijoita.

Noin suuri puolue on vaikea hallita. SDP ajoi voimakkaasti Suomeen tasavaltaa. Porvaripuolueet kuningaskuntaa. Porvaristo piti kiinni Tsaarinajan eduistaan. Kaiken piti jatkua kuten ennen. Työväelle tai torppareille ei annettu mitään armoa. Ja tämä olikin sitten huonosti ilman järjestyksenpitoa olevan Suomen kohtalo. Tapella!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Demarit olivat jo aikoinaan kaksiajakautunut. 1930-luvulla Stalin ja Otto-Wille Kuusisen nukkehallitus Terijoella yrittivät vallata Suomen. Syttyi talvisota ja sitten vielä jatkosota. Suomi säilytti itsenäisyytensä maanpettureista huolimatta.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/47b52dee-bdf7-4773-ba06-b0ef554cacfd

Tänä päivänä demareissa on monta jakolinjaa. Yksi vakava jakolinja on ay-demarit ja muut. Urpilainen syrjäytettiin ay-demarien johdolla, jotka nostivat lakkojyrä Rinteen johtoon. Se oli demareille murheen päivä.

Tänä päivänä Venäjä-mieliset Putin-demarit aikovat vastustaa käännytyslakia.
Ei ole kovin isänmaallista sallia Venäjän aiheuttama kärhämä itärajalla. Kaikki tietävät, että kysymys ei ole turvapaikanhakijoista. Talvella ennen rajojen sulkemista maahan tulleista turvapaikanhakijoista ei kukaan ole saanut turvapaikkaa. Ei kukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu