Työttömät voisi kerätä koirankakkoja tukien eteen

Anonyymi-ap

Ei voi olla niin että rahaa saa tekemättä mitään vaan siksi että hybätuloiset veroillaan maksaa tämän oleskelun,

Koirankakkojen keräily tai risujen keräily olisi hyvää työtä jota 8 tuntia päivässä olisi tehtävä. Sitten saisi tukia.

21

261

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö olisi järkevämpää vahtia niitä sotkijoita, ja laittaa ne itse keräämään sotkunsa. Risusavotta on kyllä hyödyllinen toimi, mutta nykyisin pidetään hyvänä, että on paljon ryteikköjä joka puolella. Mitään ei saisi siistiä, vaan antaa olla luonnontilassa, että kaikki höttiäiset saisi piilopaikkoja.

    • Anonyymi

      Ennen oli puistotöitä työttömille,kaverini oli niiden pomonakin.
      Mutta enemmän niiden työllistäminen maksaa kuin pitää pelkästään työttöminä.
      Ajoneuvot ja työkalut ,millä työttömiä rahdataan paikasta toiseen ja että työtä voi tehdä maksaa jo maltaita valtiolle ,koska ei yhdessä kohdassa riitä siivottavaa ja korjattavaa kovin moneksi tunniksi suurelle porukalle,kymmenille tai jopa sadoille suurilla paikkakunnilla eli joudut entistä enemmän maksamaan vaan pussistasi veroja taas ,kiinnostaako se sitten enempi kuin nykytilanne?
      Luulempa, että nykytaantuma tilanteessa, ei ja valtionvelkaakaan ei voi lisätä kyseiseen asiaan, joten ei voi teettää halvalla työttömilläkään mitään eli mitään ei voi tehdä tai muuttaa nykyisestä.

      • Eikö voisi sopia, että kavele 2km eteenpäin ja sitten 2km takaisin. Voisi hakea siitä paikasta johon hänet jätti?


    • Anonyymi

      Sitä sanotaan palkaksi jos tuollaista hommaa tekee.

      Rikkaat voi siis palkata ihmisiä työläisiksi jos sontaa haluavat kerättävän.

      • Anonyymi

        Nimenomaan. Mutta kitupiikeille pitää tehdä ilmaiseksi tai edes jonkun toisen kustannuksella. Yleensä veronmaksajien.


      • Anonyymi

        Tuo raha olisi sitä mitä me kunnalle ja valtiolle veroissamme maksamme.


    • Jokaisella tienvierestä koirankakkoja keräävällä pitää vissiin olla joku tietyökortti.
      Kokeilimme tätä laittamalla vastaanottokeskuksessa köllötteleviä pakolaisia keräämään roskia tien vierestä.
      Kohta sinne kurvasi joku liiton työläistärkastaja vai mikä lie ja rupesi kyselemään tietyökortteja.
      Niitä ei tietysti ollut ja kortin koulutus olisi vaatinut erittäin hyvän suomenkielen taidot.
      Maahanmuuttajat pääsivät takaisin sohvilleen nintendon pariin ja roskat jäivät tien varteen.
      Veikkaan, ettö sama juttu olisi edessä myös työttömien kanssa.

    • Anonyymi

      Tuostahan voisi maksaa kunnon palkkaakin, se on yhtä arvokasta työtä kuin jätekuskeillakin.
      t.demari

    • Anonyymi

      Nehän tekee sitä jo. Pitäs ilmeisesti palkata helvetisti verovaroilla ihmisiä valvomaan tuota. Nythän osa ihmisistä luulee että työttömät makoilee kotisohfilla eikä keräile koirankakkoja.

    • Anonyymi

      Otsasi hiessä pitää sinun ja niin edelleen...

    • Anonyymi

      Mene töihin, heti.

    • Anonyymi

      Vois ja vois mutta mieluummin sitä lähtee rannalle näillä keleillä juomaan kylmää kaljaa ja narraaamaan naaraita.

      • Anonyymi

        Rannalle makoilemaan ynnä muuta! Se on sitä loiseläjän auvoa se!!!
        Varmaan kovinkin ylpeä itsestään!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rannalle makoilemaan ynnä muuta! Se on sitä loiseläjän auvoa se!!!
        Varmaan kovinkin ylpeä itsestään!

        No en minä tätä nyt häpeä ja sitäpaitsi sovin naisen kanssa treffit viikonlopuksi jonka tänään rannalla tapasin.

        Mutta hei jaksamista vaan sinne töihin muista kun hikoilet että täällä minä vain makoilen ,sovin treffejä,juon kaljaa ja sinä maksat sen.

        Nyt menen syömään pizzan terassille kalliossa hyvää päivänjatkoa.


    • Anonyymi

      Persut voisivat syödä sitä paskaa, mitä heidän suustaan tulee

    • Anonyymi

      Entäs ukrit ja muut matut, elelevät tukien avulla jo toista vuotta. Tuhansia kuukaudessa menne per pää eikä yhtään kuriteta vaan tulee toimeentulotuki, maksetaan vuokrat, vesi ja sähkölaskut, vaatteet, vaunut, kengät, lapsilisät, elatustuet, tulkit, matkustukset. Koulutukset, päiväkodit, henkilökuntien menot sossuun, kelaan, vadtaanottopisteissä.
      Ei yhtään ole ongelma matu joka oleilee suomalaisten kustantamana vuodesta toiseen. Sanotaan vaan että pelastavat Suomen työtä tekemällä vaikka 70% työttöminä kielitaidottomia, kouluttamattomia. Miehiä varsinkin työttöminä ja lisää tulee konkurssien myötä. Bankrotti Suomessa ja eu huolissaan Suomen tilasta. Lapsemme maksavat velkaa ja veroja näistä poliittisista päätöksistä. Tällä hetkellä kukaan ei kuluta mitään kun tavis suomalaiselta viedään tuhkatkin pesästä. Terveyskeskusten ja ikäihmisten laitoshoidon lopettamiset kuolinisku eläkeläisille kun vaan matut voivat paksusti.

    • Anonyymi

      Viherpuna on ohjannut kansaiaisia hällä väliä- tyyliin. Ei vastuuta eikä velvollisuuksia, mutta paljon oikeuksia. Ihmiset, vastuuton porukka, eivät viitsi siivota edes omien lemmikkiensä ulosteita, saati sitten muiden jätöksiä.

      Viherpuna politiikka on ohjannut kansalaisia vastuuttomuuteen, passiivisuuteen ja avuttomuuteen. Millään ei ole mitään väliä, miten elää, kunhan vain ei harrasta vihapuhetta ja tärkeään on vain, että nostaa moninaisen sukupuolisuuden ykkösasiaksi, pössytellä ja rikostella saa, vähän vain siitä saa nuhteita, vaikka ottaa nirrin toiselta pois, viherpuna haluaa ulkoistaa rikoksen tekijän vastuun tekemästään rikoksesta, työntää sen vaikka rikoksen uhrin syyksi.

      Mitä jälkeen jättää, se edestä löytyy. Punavihrän politiikan tulos, miltä yhteiskunta ja kansalaiset näyttäytyvät. Kun hyvää kylvää, se hyvää kasvattaa. Punavihreä kylvää huonoa ja tulos on näkyvissä.

    • Anonyymi

      Minä en ala maksamaan kakkojen keräilystä. Räkyttäjien omistajat kerää joko itse tai maksaa sitten sen lystin.

    • Anonyymi

      Tunkeutujat poistamaan haitallisia vieraslajeja tienvarsilla ylläpidon vastineeksi. Vähintään kilometri päivässä. Ei ole tietenkään pakko mutta sitten on lähdettävä omaan maahan. Parempi vetelehtimään siellä.

    • Anonyymi

      Tyhmäpoika ei ole oikein sisäistänyt työttömyyttä ja siihen liittyviä velvotteita ja kysynkin, kuinka paljon tuo tukisi työtöntä työllistymään?

    • Anonyymi

      Etkö siis kerää itse koirasi kakkoja kadulta, odotat että joku muu ne kerää?
      Mikä paskiainen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      21
      3670
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      177
      3324
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      228
      2865
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      70
      2457
    5. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      311
      1762
    6. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      9
      1500
    7. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      26
      1376
    8. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      1291
    9. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      1062
    10. Esprit hoitokdit Varkaudessa?

      Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin
      Varkaus
      104
      931
    Aihe