Venäjällä esitetään sodan vastustajien julkista ruoskintaa

Duuman jäsenen mukaan toisinajattelijoita pitää rangaista fyysisesti.

Duuman jäsen Andrei Svintsov sanoo, että " Julkisesti kaksikymmentä ruoskan iskua Punaisella torilla."

Venäjän propaganda on nostanut tikun nokkaan venäläisiä muusikoita, jotka ovat julkisesti vastustaneet sotaa Ukrainassa.

Venäjä on palaamassa 1700-luvulle.
12157
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Barbaarit on barbaareja.

1Äänestä

Pohjois-Koreasta saa hyvää oppia.

1Äänestä
  • Näin on.

    Äänestä

Mikseivät saman tien palaa 1600-luvulle, jolloin saatettiin polttaa roviolla 30 000 ihmistä kerralla.

1Äänestä

Ainoa asia, mikä Venäjässä voisi enää yllättää, olisi se, että ne tekisivät edes yhden asian normaalisti ja järkevästi. Edes yhden. Edes vuosisadassa.

1Äänestä
  • Mahdoton ajatus.

    1Äänestä

  • Ei onnistu.

    Äänestä

Heh, juuri toisessa ketjussa pohditaan "lopullista ratkaisua" rajalain vastustajille. Ootte te sitten hassuja.

Äänestä
  • Kyseessä nyt kuitenkaan ei ole eduskunnan jäsen, vaan ihan tavallinen Suomi24:n idiootti.

    1Äänestä

  • Rajalain vastustajat eivät sääliä ansaitse.

    Äänestä

Venäjällä mikään ei enää yllätä. Siellä äänessä ovat jatkuvasti enemmän ihmiset, joiden ajatusmaailma on sieltä 1700-luvulta.

Ja kohta joku venäjämielinen mussuttaa: "Kyllä Suomessakin..."

1Äänestä

Myös elokapinalliset tulee ruoskia julkisesti. Kuortaneella löytyy yhä virallinen "piiskoomänty", joka on ollut käyttämättömänä aivan liian kauan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Duuman jäsenen mukaan toisinajattelijoita pitää rangaista fyysisesti.

Duuman jäsen Andrei Svintsov sanoo, että " Julkisesti kaksikymmentä ruoskan iskua Punaisella torilla."

Venäjän propaganda on nostanut tikun nokkaan venäläisiä muusikoita, jotka ovat julkisesti vastustaneet sotaa Ukrainassa.

Venäjä on palaamassa 1700-luvulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu