Israelin valtiovarainministeri haluaa estää Palestiinan valtion

Anonyymi-ap

Myös Israelin pääministeri istuu samassa hallituksessa ja on ilmiselvästi samaa mieltä suurta suosiota nauttivan valtiovarainministerinsä kanssa siitä, että palestiinalaisalueet kuuluvat Israelille, eikä palestiinalaisille.

Yli 700 000 Palestiinan arabia pakeni väkivaltaa ja kuolemaa kodeistaan vuosina 1947–1949 ensimmäisen Palestiinan sodan eli Israelin itsenäisyyssodan yhteydessä. Marraskuussa 1947 YK:n yleiskokous päätti äänin 33–13 jakaa Palestiinan brittiläisen mandaattialueen juutalaisten ja arabien kesken. Israelin juutalaiset hyväksyvät ainoastaan sen, että heille, juutalaisille perustettiin valtio mutta ei sitä että myös alkuperäiselle arabiväestöllekin perustettaisi oma itsenäinen valtio Palestiina.

Vähitellen on jokaiselle käymässä selväksi israelin siionatsien tavoite. Israel miehittää ainakin Gazan alueen (aluksi) ja jatkaa hiljalleen myös muiden palestiinalaisalueiden miehityksiä siten että lopulta koko Palestiina kuuluu vain juutalaisille. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010520381.html

31

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Höpöhöpö. Ei ole mitään palestiinavaltiota. Eikä tule.

      • Anonyymi

        Valtaosa kaikista maailman valtioista on tunnustanut itsenäisen Palestiinan olemassaolon. Vain kiihkomielisissä Israelia tukevissa hurmosliikeissä vastustetaan itsenäisen Palestiinan syntyä ja kannatetaan Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika harva valtio on tunnustanut itsenäisen Palestiinan olemassaolon. Lähinnä tunnustus on ollut tuen osoitus sille, että tällainen valtio perustettaisiin ja ilmoitus sille, että sen demokratiakehitystä oltaisiin halukkaita tukemaan. Vain kiihkomielisissä kiiluvasilmäisissä hurmosliikkeissä väitetään, että Palestiina-niminen valtio olisi jo olemassa.

        Israel ei tee palestiinalaisten kansanmurhaa.

        Vain tänä kuluvana vuonna 2024 mukaan on liittynyt viisi valtiota jotka tunnustavat itsenäisen Palestiinan.

        Kesäkuuhun 2024 mennessä 143 maata YK:n 193 jäsenvaltiosta on tunnustanut itsenäisen Palestiinan. Pohjoismaista vain Suomi ja Tanska eivät olleet tunnustaneet sitä. Tämän jälkeen itsenäisen Palestiinan tunnustaviin maihin on liittynyt vielä lisää maita kuten Armenia, joten todistuksessasi jonka mukaan aika harva maa olisi tunnustanut itsenäisen Palestiinan on virhe. Asiahan on pikemminkin toisin päin. Maat jotka eivät vielä ole tunnustaneet itsenäistä Palestinaa ovat selkeässä vähemistössä.

        Yritähän lukea edes kerran huolella tuo kommentoimasi teksti.

        "Aika harva valtio on tunnustanut itsenäisen Palestiinan olemassaolon. Lähinnä tunnustus on ollut tuen osoitus sille, että tällainen valtio perustettaisiin ja ilmoitus sille, että sen demokratiakehitystä oltaisiin halukkaita tukemaan. Vain kiihkomielisissä kiilusilmäisissä hurmosliikkeissä väitetään, että Palestiina-niminen valtio olisi jo olemassa."

        Miten joilekin juutalainen näyttäisi olevan puolijumalan asemassa, asemassa jossa ei sallita edes kritiikkiä silloinkaan kun tekoja verrataan osuvasti Natsi-Saksaan? Muista että juutalaisuus on vain uskonto, siinä missä islamismikin.

        Kuinka tuo liittyy kommentoimaasi viestiin?

        "Aika harva valtio on tunnustanut itsenäisen Palestiinan olemassaolon. Lähinnä tunnustus on ollut tuen osoitus sille, että tällainen valtio perustettaisiin ja ilmoitus sille, että sen demokratiakehitystä oltaisiin halukkaita tukemaan. Vain kiihkomielisissä kiilusilmäisissä hurmosliikkeissä väitetään, että Palestiina-niminen valtio olisi jo olemassa"

      • No mitä pahaa tekee sinulle Palastina valtio miksi Ukraina heillä voi olla itsenäinen
        Ja muista kun sanot eikä tule .
        Sinun jumala USA 300 vuotta vanha
        Suomi 107 vuotta vanha 110 vuotta kuka tiesi että Suomessa tule itsenäinen maa

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        No mitä pahaa tekee sinulle Palastina valtio miksi Ukraina heillä voi olla itsenäinen
        Ja muista kun sanot eikä tule .
        Sinun jumala USA 300 vuotta vanha
        Suomi 107 vuotta vanha 110 vuotta kuka tiesi että Suomessa tule itsenäinen maa

        Palestiinan ja Ukrainan ero on siinä että Ukrainassa ei tehdä kansanmurhaa, eikä Ukrainan olemassaolo ole uhattuna samalla tavalla kuin itsenäisen Palestiinan synty jonka Israel yrittää estää silmittömällä väkivallalla ja lakeja halveksuvalla miehityspolitiikalla. Palestiinan ja Ukrainan tilanne eivät ole vertailukelpoisia edes siksi, ettei Palestiinaa ja palestiinalaisia auteta samalla tavoin miten Ukrainaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä huoli Israel muista 6 mil juutalaiset on kuollut Europasta ei Palastina ei Islami maailma ei Afrikasta mutta Europasta missä ihmis oikeus ja naiset oikeus -älä yritä pestä länsi perse -länsi historia noin likainen maailma vesi ei pestä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palestiinan ja Ukrainan ero on siinä että Ukrainassa ei tehdä kansanmurhaa, eikä Ukrainan olemassaolo ole uhattuna samalla tavalla kuin itsenäisen Palestiinan synty jonka Israel yrittää estää silmittömällä väkivallalla ja lakeja halveksuvalla miehityspolitiikalla. Palestiinan ja Ukrainan tilanne eivät ole vertailukelpoisia edes siksi, ettei Palestiinaa ja palestiinalaisia auteta samalla tavoin miten Ukrainaa.

        Hamas sen sijaan pyrkivät tappamaan alueen kaikki juutalaiset ja valloittamaan Israelin alueen, jotta voisi sen tilalle perustaa fasistisen islamilaisen kalifaatin länsimaisen vihavasemmiston tuella.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko että Israel tulee valloittamaan kaikki palestiinalaisalueet itselleen? Siltä se ainakin on näyttänyt useita kymmeniä vuosia. Israel on miehittänyt aina vain lisää palestiinalaisalueita. Onko Israelin lopullinen tavoite ajaa palestiinalaiset mereen ja estää itsenäisen Palestiinan synty?

        Israel tuskin pyrkii valloittamaan kaikkia palestiinalaisalueita itselleen. Mikäli Israel siihen pyrkisi, olisi se varmaan sen jo tehnyt.

        Israel ei ole "miehittänyt aina vaan lisää palestiinalaisalueita". Esimerkiksi Gazasta Israel vetäytyi kokonaan vuonna 2005. Siitähän Hamas on kiittänyt Israelia jatkuvilla raketti-iskuilla Israeliin siviilikohteisiin.

        Israelin tavoite ei ole ajaa "palestiinalaisia" mereen.

        Hamasin ylin tavoite on valloittaa Israelin alue "from the river to the sea", perustaa alueelle ääri-islamilainen valtio ja tappaa alueen kaikki juutalaiset.

    • Anonyymi

      Hamas ja PLO/Fatah pyrkii tuhoamaan juutalaiset ja Israelin. Hamas haluaa käyttää vain väkivaltaa, PLO/Fatah ensin neuvotteluja ja lupausten pettämistä ja kun tämä tie on käyty loppuun, sen jälkeen pelkkää väkivaltaa.

      Palestiina-nimiseltä alueelta arabeja lähti naapurimaihin 1948, kun naapurit lupasivat tuhota Israelin ja juutalaiset. Ajatuksena oli, että kun juutalaiset on tapettu, arabisiviilit voivat palata.

      Tarkoittamassasi äänestyksessä ääniin 33 puolesta, 13 vastaan ja 10 poissa, äänestettiin päätöslauselmasta 181, eli YK:n Palestiinan jakosuunnitelmasta.

      Palestiinan juutalaistoimisto (eli käytännössä perusteilla ollut Israelin valtio) hyväksyi ehdotuksen, mutta arabit eivät. Tämä johti arabinaapureiden aloittamaan sotaan, joka johti mm. mainitsemaasi 700 000 arabin väistymiseen alueelta. Se johti myös suunnilleen saman suuruiseen juutalaisten pakolaisaaltoon muslimimaista, joissa he joutuivat vainon kohteiksi.

      Israel tuskin ottaa Gazan aluetta pysyvästi haltuun. Juudeasta ja Samariasta se ehkä osia.

      Jos muslimit olisiva hyväksyneet päätöslauselma 181:n, olisi alueella nyt Israelin lisäksi toinen valtio, jonka pinta-ala olisi suurempi kuin Gaza, Juudea ja Samaria yhteensä.

      • Anonyymi

        Joo-o, ilman muutahan se on niin että tämä mystinen Hamas siellä tuhoaa Israelia, eikä kuten yleisesti kuvitellaan että Israel olisi tuhoamassa Gazan aluetta, tappamassa sen asukkaita ja ottamalla myös gazan alueen hallintaansa. Tietenkin ukomme että Hamas ja muut siellä avutonta Israelia tuhoavat, ilman muuta sen pitää olla noin kuin todistat!

        "Joo-o, ilman muutahan se on niin että tämä mystinen Hamas siellä tuhoaa Israelia,"

        Hamas ja PLO/Fatah pyrkii tuhoamaan juutalaiset ja Israelin. Hamas haluaa käyttää vain väkivaltaa, PLO/Fatah ensin neuvotteluja ja lupausten pettämistä ja kun tämä tie on käyty loppuun, sen jälkeen pelkkää väkivaltaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Joo-o, ilman muutahan se on niin että tämä mystinen Hamas siellä tuhoaa Israelia,"

        Hamas ja PLO/Fatah pyrkii tuhoamaan juutalaiset ja Israelin. Hamas haluaa käyttää vain väkivaltaa, PLO/Fatah ensin neuvotteluja ja lupausten pettämistä ja kun tämä tie on käyty loppuun, sen jälkeen pelkkää väkivaltaa.

        Miksi jaksat levitellä noita Israelin valheita kun totuus on se, että Israelhan siellä tekee palestiinalaisten kansanmurhaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jaksat levitellä noita Israelin valheita kun totuus on se, että Israelhan siellä tekee palestiinalaisten kansanmurhaa.

        Tarkoitatko, että hyväksyt sen, että Hamas ja PLO/Fatah yrittää tuhota juutalaiset ja valloittaa Israelin alueen?

        Israel ei tee kansanmurhaa. Jos joku Lähi-idässä tekee tällä hetkellä kansanmurhaa, se on Hamas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko, että hyväksyt sen, että Hamas ja PLO/Fatah yrittää tuhota juutalaiset ja valloittaa Israelin alueen?

        Israel ei tee kansanmurhaa. Jos joku Lähi-idässä tekee tällä hetkellä kansanmurhaa, se on Hamas.

        Kuinka paljon nämä sinun Fatahisi ovat valloittaneet Israelin valtion maata ja minkä suuruista tuhoa he ovat tehneet Israelin alueella jos tuhoa verrataan esim. Israelin aiheuttamaan Gazan katastrofialueella tehtyyn tuhoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka paljon nämä sinun Fatahisi ovat valloittaneet Israelin valtion maata ja minkä suuruista tuhoa he ovat tehneet Israelin alueella jos tuhoa verrataan esim. Israelin aiheuttamaan Gazan katastrofialueella tehtyyn tuhoon?

        Israel ei ole tappanut palestiinalaisia, eikä tuhonut palestiinalaisten koteja.

        Sinä siis hyväksyt Hamasin ja PLO:n/Fatahin pyrkimyksen tuhota juutalaiset ja valloittaa Israelin alueen.

        Israel on tappanut "palestiinalaisia" ja tuhonnut "palestiinalaisten" koteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä siis hyväksyt Hamasin ja PLO:n/Fatahin pyrkimyksen tuhota juutalaiset ja valloittaa Israelin alueen.

        Minä en hyväksy Hamasin tai PLO:n / Fatahin teoreettisia pyrkimyksiä tuhota juutalaiset ja valloittaa Israelin valtiota mutta en myöskään hyväksy Israel konkreetista palestiinalaisalueiden laitonta miehitystä ja muuta rikollisuutta mitä tuo kaikki pitää sisällään. Tällä hetkellä tilanne on se, ettei Hamas, ei PLO eikä Fatah valloita Israelin valtiota edes yhden neliömillin vertaa. Israel sen sijaan miehittää laittomasti palestiinalaisalueita ja pyrkii ajamaan palestiinalaiset mereen. Se mistä Israelissa syytetään näitä mainitsemiasi vihollisia, syylistyy Israel itse siihen mistä se syyttää muita. Israel on valehteleva roistovaltio.

        Hamas ja PLO/Fatah ei pyri tuhoamaan juutalaisia ja valloittaa Israelia teoreettisesti vaan käytännön toimin. Tästähän näillä ryhmillä on äärimmäisen kova sisäinen ristiriita, kun PLO/Fatah haluasi valloittaa mahdollisimman paljon neuvotteluilla ja pettämisellä ja loput väkivalloin, mutta Hamas haluaisi valloittaa kaiken vain väkivalloin.

        "Tällä hetkellä tilanne on se, ettei Hamas, ei PLO eikä Fatah valloita Israelin valtiota edes yhden neliömillin vertaa."

        Millä perustelet tuon väitteen? Alueen arabit ja naapurivaltiot mitätöivät YK:n päätöslauselma 181:n eli jakosuunnitelman hyökkäämällä Israelia vastaan välittömästi Israelin julistauduttua itsenäiseksi. Sodassa naapurit valloittivat alueita.

        "Israel sen sijaan miehittää laittomasti palestiinalaisalueita ja pyrkii ajamaan palestiinalaiset mereen."

        On vähintään kiistanalainen väite, että Israel miehittäisi ns. palestiinalaisalueita laittomasti. Israel ei pyri ajamaan palestiinalaisia mereen, muuten kuin Hamasin osalta.

        Länsimaissa vasemmisto huutaa "from the river to the sea, Palestine will be free". Tämän palestiinalaiset tulkitsevat siten, että siinä annetaan kannatus alueen juutalaisiin kohdistuvalle täydelliselle kansanmurhalle ja Israelin alueen valloittamiselle kokonaisuudessaan.

        "Se mistä Israelissa syytetään näitä mainitsemiasi vihollisia, syylistyy Israel itse siihen mistä se syyttää muita. Israel on valehteleva roistovaltio."

        Näin vasemmistolainen Israel ei ole. Vasemmistohan on tunnettu siitä, että mistä se syyttää muita, siihen se syyllistyy samaan aikaan itse. Etenkin viime vuosina vasemmisto on nähnyt fasismia ja natsismia joka puolella.

    • Tänään tai Huomenna palastina valtio on tulossa Israel he voi juovat vettä suola kanssa
      Ja israel pää ministeri ja Uncle joe ja Uncle Zelenski suora roskakorin historia

    • Anonyymi

      Jumala antoi Israelin maan juutalaisille ja Jerusalem on heidän pääkaupunkinsa ikuisesti.

      • Anonyymi

        Kuolema Israelia valoittaville palestiinalaisille, Hallelyyyiiiaaaaaaaaaaaahhhhh!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuolema Israelia valoittaville palestiinalaisille, Hallelyyyiiiaaaaaaaaaaaahhhhh!

        Te vasemmistolaiset olette edelleen kovin verenhimoisia.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuolema Israelia valoittaville palestiinalaisille, Hallelyyyiiiaaaaaaaaaaaahhhhh!

        Voi olla mutta kun palestiinalaiset eivät ole valloittaneet Israelin alueita. Sen sijaan Israel miehittää palestiinalaisalueita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikkunoitten takana tirkistelijä

      Kyllä! Itseänsä vielä alapäästä esittelee..Hiljattain tuli ilmi että syksyllä ahistellu ikkunoitten takana taskulampun
      Suomussalmi
      31
      4154
    2. En ollut varma

      Tunnistiko/hoksasiko kuka olen niin siksi en viitsinyt sanoa mitään 😔🫣😂 yleensä kyllä tervehdin tuttuja, paitsi sillo
      Ikävä
      16
      3458
    3. Mitä sanoisit kaivatullesi juuri nyt?

      Mitä sanoisit hänelle?
      Ikävä
      238
      2924
    4. Ymmärrät sanomattakin

      Että ollaan kielletyllä alueella. Silti nainen sinun vaikutus on suurempi kuin kenekään toisen koskaan. En voi tälle as
      Ikävä
      90
      2016
    5. Mä haluun et et....

      Sä näyttäydyt mulle... Nyt on sen hetken aika:)
      Ikävä
      83
      2003
    6. Kuvaile nainen itseäsi

      Niin katsotaan, oletko kaivattuni. Kiitos. 💛
      Ikävä
      96
      1883
    7. Mitä saavutat dissaamalla naista?

      Ihan mielenkiinnosta vain kysyn.
      Ikävä
      16
      1336
    8. Kirjota tähän että oot kunnossa

      Vaikkei meistä mitään tullutkaan.
      Ikävä
      100
      1248
    9. Sä olet nainen niin

      Loistava ihminen että en muista ketään kuka pääsisi samalle tasolle kanssasi. Piristystä päivääsi. T:J
      Ikävä
      39
      1236
    10. Työn takiako et uskalla

      Sekö se syy on että kaikki junnaa paikallaan?
      Ikävä
      94
      1208
    Aihe