Nasima razmar sanoo äänestävänsä käännytyslakia vastaan. Ei varmasti äänestä vastaan,vaan demarit keräävät irtopisteitä etteivät menetä äänestäjiään vasemmistolle. Vedätys paistaa selvästi läpi,eikä demareilla ole kanttia kaataa lakia. Vasemmisto ja vihreät taas pilaavat mahdollisuutensa päästä koskaan kolmen suurimman puolueen joukkoon.
DEMARIT VEDÄTTÄÄ
Anonyymi-ap
36454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
natsima tienaa hirveät summat suomalaisten rahoja.. miksi? Edellytyksiä ei näytä olevan.
Nussima Rusina on tuotu tänne vauvana Afganistanista, kun isänsä joutui äärikommunistina lähtemään sieltä. Eikä ole sen koommin ollut puutetta mistään, vaikka töitten teko ei täälläkään ole kuulunut kummankaan kuvioon puoluetyötä lukuunottamatta. Suomi oikein kuhisee näitä mätäpaiseita, eikä taatusti palauta näitä lähtömaihinsa, koska etäpäätteenä ei uskalla pullikoida maailman todellisia valtiaita vastaan.
Hämäystä koko homma. Lopulta tulee kommentit,että oli laitettava Suomen turvallisuus ykköseksi.Demarit lopulta pelastaa Suomen ja kannatus nousee. Jahkailu on varmasti vaikuttanut negatiivisesti puolueen kannatuksen ja antaa puolueesta pelottavan epämääräisen kuvan,jos olisivat vaikka pääministeri puolue..
Tuohan on mamu, kyllä varmasti äänestää vastaan.
Tuollaisia ei Suomen Kansanedustajiksi.
Motti nokka joutaa kans lähteä.
Natsimalla ei ole oikeutta puuttua suomalaisten isänmaan asioihin.
Miksi joutuivat pakenemaan? Isän teot?
Wiki: onko totta?
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Mohammed_Daud_Razmyar
Onko näin?
Vuonna 1990 kansandemokraattinen puolue muuttui demokraattista sosialismia edustavaksi Watan-puolueeksi, jonka vaikuttajana vuonna 1989 Afganistanin Neuvostoliiton-suurlähettilääksi Moskovaan nimitetty Razmyar jatkoi. Neuvostoliiton hajottua romahti myös Afganistanin sosialistinen hallinto nopeasti. Najibullah syrjäytettiin 14. helmikuuta 1992, ja vaikka suurlähettiläs Razmyar vakuutti asioiden olevan kunnossa ja olevansa uskollinen uudelle hallinnolle, tuli hänenkin kohtalokseen maanpakolaisuus ja muutto Moskovasta Suomeen.[7] Mohammed Daud Razmyar on sittemmin osallistunut Afganistanin kansanpuolueen toimintaan Helsingin Käpylästä käsin. Hän on puolueen puheenjohtaja Euroopassa.[8]
Missä työssä hän nykyään on?
Todistaa vaan,että demarit on kommunisteja. FAKTA.
Ei oikeastaan,,,,Ei ole Suomalainen!!!
Najibullah on talebanien murhaama marttyyri. Yhdysvallat provosoi tukemiensa mujahideenien avulla Neuvostoliiton intervention Afganistaniin. Strategian kummisetä Zbigniew Brzezinski paljasti myöhemmin, että Neuvostoliitolle haluttiin järjestää oma Vietnam, toisin sanoen pitkäaikainen resursseja kuluttava sota.
Ei ne niin tyhmiä ole,vaikka vanhat kommunistit jo 70-luvulla punalippuja geiluttaneet Tuomioja,Halonen, Arajärvi ynm,ynm kehottavat lain hylkäämiseen. Lain torppaaminen olisi Lindtmanin uran loppu, Demarit hyväksyy loppupelissä lain...
Väärää rajaa ovat sulkemassa eihän tuolta tule kuin muutama vuodessa.
Punikki!
Kuka tuota *suosituinta* puoluetta kannattaa..YLE...läisetkö?
Onhan niitä jo aika paljon..haukkumassa PS...ää!
Yleltä pois kaikki politiikkaan liittyvät ohjelmat!
SDP keräilee vain äänestäjiä,ja lopulta julistautuu Suomen pelastajaksi. Nolo homma nolo puolue,nolo puoluejohtaja,nolo ryhmänjohtaja. Vihervasemmistokommunistit menettivätkin jo uskottavuutensa. Maanpettureita ei Suomi kaipaa. Tervemenoa venäjälle.
Ei he kyllä Suomessa asuvia Venäläisiä ajattele.
Rajalaki sallisi heidän käydä perhesyistä/opiskelijat Venäjällä .
Nämä maanpetturit puolustaa näitä 🧕🧔
Juuri sitä porukkaa,kuten arvata saattoi. Kyllä hallituksen pitäisi saada päättää,se kun on vastuussa turvallisuudesta. Oksettava ihmetys millaiset ihmiset voivat äänestää näitä puolueita,joille oman maan turvallisuus ei merkitse mitään.
NZimallA ei oikeutta päättää Suome asoista, menisi AfganistNiin auttamaan naisia.....
Moskovasta ohjeet?
Mitä Nasima tekee, kun Putin roudaa rajalle 4000 "turvapaikanhakijaa", joista kukaan ei saa turvapaikkaa?
Nasima on Kremlin palkkalistoilla? Ei tuota voi muuten ymmärtää .
Eihän kyömyt hyväksy lakia, kun pitää maanmiehille olla mahdollusuus tulla loisimaan maahamme.
Demari sana on minulle kirosana.
Maanpetturuus on vakava asia joka huomioidaan tulevissa vaaleissa. Pieru haihtuu ilmaan ja viina haihtuu päästä, mutta maanpetturuus ei unohdu koskaan!
Kun nämä nykyisen Suomen vanhukset ovat maan matosia niin demareitten kannatus on pipopäitten tasoa, elikä 5% tuntumassa. Sillä eihän demareita äänestä kun ymmärtämättömät ihmiset.
Nasima on populistinen ja ymmärtämätön Suomen turvallisuuden asiassa.
Vai onko lakia vastustavilla jotain sisäpiirin tietoa Venäjän tulevasta vallankaappauksesta, ettei rajalakia tarvitakaan? Tiettävästi Venäjällä on oma Terijoki-hallitus, lieko Lontoossa? Me emme kaipaa Terijoki kakkosta. Se Tuppuraisen, Lindtmanin, Nasiman, Saramon ja Biaudetin kaltaisille tiedoksi.
eihän tämä mottinokka ole edes suomalainen
Neuvostoliiton miehitettyä Afganistanin Naziman isä toimi keskeisissä tehtävissä kommunistihallinnossa. Isä- Razmyar oli Afganistanin kommunistisen puolueen keskuskomitean ja politbyroon jäsen ja toimi urallaan myös Kabulin pormestarina ja ministerinä. Sitten "viisas siirto" Afganistanin Moskovan suurlähettilääksi, eikä yllätys olisi, ettei ihan tyhjin käsin. Kun sota päättyi Neuvostoliiton tappioon ja hallinto vaihtui, Afganistaniin paluu olisi tarkoittanut vastuun ottamista teoistaan. 1,3 miljoonan kuolleen omaiset ja pakolaisiksi joutuneet 6 miljoonaa perheineen eivät olisi entisiä kommunistijohtajia kiitelleet. Neuvostoliitolle olisi ollut kiusallista pitää perhe siellä, joten Suomi "käskettiin" ottamaan perhe vastaan.
On hämmästyttävää, että jotkut uskottelevat kysymyksessä olevan Afganistanista pakenemaan joutunut perhe. Tosiasioita löytyy mm. Wikipedia- sivustolta https://fi.wikipedia.org/wiki/Mohammed_Daud_Razmyar . Yllättävän vähän demarit keskustelevat Naziman perheen taustoista. Olisi ehkä syytä.
Harakka jäi toisen ymmärtämättömän kanssa huttua keittään.
Meirän talon viisaat pihaharakat olisivat kaikki ymmärtäneet äänestää rajalain puolesta mutta tämä demarien Harakka ei vaan ymmärrä vaikka vääntäis rautalangsta.
Demarit ajoivat kaksilla rattailla.
Törkeää populismia!!!
Demarius=kommunismius
Demari on liukas kuin lehmänmulkku mutta kommari on rehti änkyrämulkku.
Samaa sakkia, Venäjä-uskovaisia jehovia.
Maanpettureita kaikkityynni.