Gazan tilanne

Anonyymi-ap

Gazan rajan ulkopuolella on yli tuhat avustusrekkaa odottamassa pääsyä Gazaan ! Tämä on aivan uskomatonta, että eri avustusjärjestöjen rekkoja ei ole vieläkään päästetty menemään Gazan alueelle. Hamas hyökkäsi Israeliin viime lokakuussa ja otti silloin israelilaisia ihmisiä panttivangeiksi. Israelilaisia kuoli hyökkäyksessä 1400 ihmistä, mutta Israelin armeija on surmannut tahallisesti jo ainakin yli 35.000 palestiinalaista ihmistä, Tämä on aivan kohtuutonta ja esim. kun israelilaiset sotilaat vapauttivat viimeksi 4 israelilaista panttivankia, niin he surmasivat samalla tahallisesti 275 palestiinalaista ihmistä ! Tämä konflikti ei ole mikään juutalaisten kysymys. ei muslimi kysymys eikä siis mikään uskonto kysymys. Palestiinalainen ihminen on aivan yhtä arvokas kuin israelilainen ihminen. Israel paitsi surmaa kokoajan palestiinalaisia, niin myöskin pyrkii näännyttämään kuoliaiksi kaikkia palestiinalaisia ihmisiä ihan vauvoista vaariin saakka. Palestiinalaiset kärsivät nyt puhtaan veden ja syötävän ravinnon puutteesta, varsinkin vauvat ja pienet lapset nääntyvät kaikkein nopeiten nestehukkaan ja nälkään. Kyllä tämä inhimillinen katastrofi pitäisi pystyä estämään. Amerikan ja muiden maiden johtajien ja Israelin naapurimaiden täytyisi saada Netanhaju ja muut Israelin johtajat jo järkiinsä: Kaikki eri avustusjärjestöjen rekat tulee päästää ihan heti rajan yli Gazaan, niin että palestiinalaiset ihmiset saisivat vettä, ruokaa, lääkkeitä ja hygieniatarvikkeita Gazaan. Myös palestiinalaisten paljon käyttämät vetojuhdat, aasit tarvitsevat vettä ja rehua.

0

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomi on täysin sekaisin

        Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
        Maailman menoa
        441
        4748
      2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

        minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
        Ikävä
        15
        1692
      3. Aivan täysin tahallinen teko

        Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
        Suomussalmi
        92
        1425
      4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

        Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
        Suomussalmi
        52
        1336
      5. Olet saanut minut sekoamaan

        Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
        Ikävä
        22
        1286
      6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

        Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
        Suomussalmi
        50
        1161
      7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

        Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
        Suomalaiset julkkikset
        0
        1065
      8. Myönnän sinulle nyt

        Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
        Ikävä
        54
        980
      9. Pysytäänkö nainen

        edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
        Ikävä
        56
        857
      10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

        eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
        Ikävä
        60
        839
      Aihe