Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kokemukset nudismista Saksasta

Saksalaisilla on melko avoin suhtautuminen nudismiin (FFK) ja usealla julkisella rannalla on aivan normaalia olla alasti. Setämiehen silmää hivelee eritysesti se että myös teinityttöjä usein näkee asiaa harrastamassa.
2969
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nuorena miehenä totesin saman. Terävimmät kismit sain kuitenkin hieman varttuneempien avioparien rouvista, jotka saattoivat viereisellä alustalla loikoillessaan tarjota levitettyjen reisiensä välistä avoimen näkymän aivan perille asti.

Äänestä

Viikonlopulla tuli käytyä saksassa rannalla jossa suurin osa oli alasti. Ja eikun housut pois …. Lisäksi laitoin kalun ja kivesten yli kumisen kalurenkaan ja vedin esarin taakse. Puoliheijarin kanssa tuli liikuttua ja seisoskeltua rantavedessä. Nurmella selin makoillessa huomasin että oli 4 m päässä n 20 v misu yläosattomissa. Eikun suuntaus kohti ja jalkoja sopivasti levälleen. Misu huomasi ja kalukin alkoi paisumaan heijarissa pysyen. No misu alkoi penkoa laukkuaan, otti puhelimen, katsoi ruutuun pitäen sitä minuun päin ja sitten siirti korvalleen ikäänkuin olisi soittanut!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Saksalaisilla on melko avoin suhtautuminen nudismiin (FFK) ja usealla julkisella rannalla on aivan normaalia olla alasti. Setämiehen silmää hivelee eritysesti se että myös teinityttöjä usein näkee asiaa harrastamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu