Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) suomalaistuomari Pauliine Koskelo kommentoi rajalakia.
– Minusta ei esimerkiksi ole perusteltua leimata oikeusvaltion vastustajiksi sellaisia ihmisiä, joiden mieltä vaivaa kysymys näissä oloissa siitä, että kuinka voi olla mahdollista, että vieras valtio, vihamielinen valtio, saisi mielensä mukaan syöttää meidän ulkorajan yli keitä tahansa, paperittomia, tunnistamattomia ihmisiä, kuinka paljon tahansa, huipputuomari sanoi IL:n mukaan.
– Mehän ei olla missään uskonlahkossa, vaan meidän pitäisi pysyä hereillä, silmät auki ja omakin pää käytössä. Uudet tilanteet vaativat uudenlaisia arviointeja. Minusta on olemassa riski, että jos oikeusvaltio-käsitettä liian helposti roiskitaan joka yhteyteen ja käytetään sitä tällaisena leimakirveenä, niin se on huono asia.
Koskelo on toiminut myös korkeimman oikeuden presidenttinä, joten ei ihan turha tyyppi.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Kerankin järjen ääni löytyy.
Pahimmat hysteerikot ovat jo "nähneet" oikeusvaltion romuttamisen ensitahdit tässä käännytyslaissa!
Punavihreät.
Bisnekset (ihmisten salakuljetus) kärsii.
En käyttäisi nimitystä huipputuomari kenestäkään, saati sitten ihmisestä jolle kotimaa ei ole tärkeä!!
Sanoo tapatyötön.....
Tuolle tuomarille kotimaa on juuri tärkeä.
Huipputuomari. Heh heh. On siinäkin nimitys. Tuomari on tuomari.
Voiko olla hippu astronautti ja sen vieressä istuva olisi jotenkin huonompi?
Koskelo vaan on huippua, ei noihin viroihin tyhmä pääse, kuten vaikka sinä.
Jep.
Rajalain vastustajat ovat tyhmiä ja vihaavat suomalaisia.
Mutta ne tykkää venäjästä ja mamuista.
100%.
Hyvä Koskelo.
Tuo jeesustelu ei kerro mitään siitä onko käännytyslaki hyvä tai edes toimiva.
Orpo-Purran hallitus on hieronut lakia 10 kuukautta joten on aika idioottimaista väittää että olisi jotenkin itsestään selvää mitä laissa on mukana ja mitä ei. Jos vaihtoehtoja sisällöksi ei ole ollut niin mitä helvettiä oikein on vatuloitu liki vuosi?
Tietenkin jos hallitus osaisi asiansa, niin neuvottelut opposition kanssa lain sisällöstä käynnistynyt jo puoli vuotta sitten. Mutta kun ei osaa eikä pysty.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomari Pauliine Koskelo muistutti Iltalehden mukaan, että kansainväliset sopimukset on tehty eri aikana.
– Siis kyllä minusta täytyy voida myöntää, että tämä kysymys on vakava, paitsi itse asian vuoksi, myös sen vuoksi, että tosiasia on se, että ihmisoikeustuomioistuinta ei ole koskaan pantu tällaista kysymystä pohtimaan. Siis tämä palautuskiellon tulkinta, jolla palautuskiellosta on tehty ehdottomampi, kuin mitä se Geneven sopimuksessa on, niin sehän on syntynyt aivan toisenlaisessa asiayhteydessä, Koskelo arvioi IL:n mukaan.