Olen tosi rauhallinen ja esimerkiksi harhat on väistyneet. Aloin myös nukkua paremmin, kun sain lääkettä. Sen lisäksi addiktivinen käytös on vähentynyt. En esimerkiksi masturboi pakonomaisesti tai ahmi ruokaa dopamiiniryöpyn toivossa. En olisi millään ensin halunnut psykoosilääkkeitä, mutta ei ne sittenkään niin kamalia ollut. Samaistuuko joku muu tähän?
Psykoosilääkkeiden lamaava vaikutus on mulle helpotus
Anonyymi-ap
2266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En itse ole ollut koskaan skitsofreenikko, lääkkeitä kylläkin käytin aikoinaan.
Mutta tiedän monia, jotka varmasti pystyvät samaistumaan tuohon, mistä kirjoitit.
Vaikkakin olisi sairas, niin on hyvä, kun tiedostaa, milloin itse voi paremmin, ja toimii sen mukaan.
Kaikkea hyvää kesääsi! Ja muillekin!
en itse ikinä söisi neuroleptejä jos olisi jokin muu lääke. vaikka fentanyyli, jos se todettaisiin tehokkaaksi. itse olen lähinnä koko ajan sisällä ja lihon jatkuvasti. lihominen alkoi lääkkeiden aloittamisen jälkeen. en ole muuttanut mitään muuta elämässäni, paitsi että aloitin lääkkeet. en kykene aloittamaan liikuntaa koska olen niin väsynyt lääkkeiden takia. en kykene myöskään työhön tai opiskeluun. en kykene edes varastohommiin tai muuhun. en kiinnostu asioista samaan tapaan kuin ennen. lääkkeiden aloittamisen jälkeen olen koko ajan apaattinen enkä tunne onnellisuuttaa koskaan. ei tämä ole hyvää elämää.