Keskikesän lapsen tervehdys!

En ole muutamaan viikkoon täällä käynyt, kun oma tilanteeni on tuottanut politiikkaa enemmän ajateltavaa. Terveystilanteeni vuoksi se ajateltava ei ole ollut mukavaa, mutta jotain mukavaa kuitenkin: siihen viittaan otsikossani. Keskiviikkona oli nimipäiväni ja eilen syntymäpäiväni, jolloin minulle täyttyi 89 ikävuotta.

Vaikka keskikesän lapsi olen, elonpäivässäni olen jo myöhäisillassa niin, että alkanee olla jo nukkumaanmenon aika, Onhan tässä elonpäivässä jo valvottukin ja kovin monenlaista siinä on tullut koetuksi. Niin töissä kuin yksityiselämässäni. Vielä tämän jo 26-vuotisen eläkeisyyteni ja kohta jo 20-vuotisen leskeytenikin aikana. Monissa harrastuksissa ja riennoissa olan mukana ollut ja yli 40 kaukomatkaakin tehnyt kaikille muille asutuille mantereille paitsi Australiaan. Nyt kaikki on mennyttä. 25 vuotta kestäneet viikoittaiset jumppanikin jouduin maaliskuun alussa lopettamaan terveyssyistä.

Eilen minulla kuitenkin kävi ”synttärivieraita”, jälkipolveani ja muutamia muitakin. Hyvin heille maistuivat pullakahvit ja muutamalle lasillinen ”kuohariakin”. Onnitteluja sain runsaasti puhelimitse, sähköpostitse ja facebookilla.

Joo, 89 ikävuotta minulle tuli täyteen eilen. Tietämästäni suvustani olen jo vanhimmaksi elänyt; ukkini äiti, Anna-isomummo eli 65-vuotiaaksi, jota silloin pidettiin suurena ihmeenä. Enpä usko elinvuosieni enää tästä karttuvan, en sellaista kaipaakaan; mieluummin jo nukahtaisin pois kuin kestäisin näitä jatkuvia kipuiluja ja kuntoni heikentymistä niin, että kaikessa joudun olemaan enemmän toisten kuin itseni varassa. Politiikka ei ainakaan omakohtaisista syistä minua enää kiinnosta kuten ennen, Onneksi sain vielä äänestää presidentti- ja EU-vaaleissa ja molemmat äänestämäni ehdokkaat menivät läpi.

Kaikille Teille minua nuoremmille ja esitystaitoisille kirjoittajille toivon innokkuutta jatkaa kirjoitteluanne täällä, Jos edes näissäkin voimissani vielä pysyn, mieluusti käyn kirjoituksianne lukemassa ja saatanpa ehkä yrittää niihin ottaa kantaakin. Nyt ei kuitenkaan aihetta tätä enempään.

20

340

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvää Syntymäpäivää Herra Kapteeni! Korkeaan ikään olet ehtinyt ja äärimmäisen mielenkiintoisen elämän olet elänyt. Palstan paras avaaja, keskustelija ja todellinen herrasmies.

      • Anonyymi

        Miksi onnittelet itseäsi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi onnittelet itseäsi?

        Se tykkää niin itsestään?


    • Anonyymi

      Persutrollit mten tämä liittyy keskustaan.

      • Anonyymi

        Keskusta on Perussuomalaisten sisarpuolue. HO HOO, HO HOO, oliko vanhukselle yllättys?

        Oikea SOTILAS


    • Anonyymi

      3 onnittelua samalta Pankkolängvitsiltä.

    • Anonyymi

      Onnittelut syntymäpäivän johdosta sekän hyvän voinnin toivotukset!

    • On tullut avaukselleni muutama mieltäni lämmittänyt viesti, kiitoksia niistä!

      Korjaan avauksessani tietämästäni suvusta vanhimmaksi eläneestä: Kyllä tuo ukkini äiti, Anna-isomummo eli 86-vuotiaaksi. Helmikuussa 1942 kaatui sodassa nänen nuorimman poikansa - ukkini veljen – Oiva-poika 22-vuotiaana. Mummo oli surrut sitä kovasti ja toistellut ”miksi sen Oivan täytyi mennä. minähän tästä olisin joutanut”, Ja niinpähän kuoli ja samanaikaisesti olivat kuulemma Oivan ja mummonsa hautajaiset; Oivalle tietysti sankarihautajaiset.

    • Anonyymi

      Oikein hyvää syntymäpäivää ja mukavaa kesää.

    • Anonyymi

      Onnittelut täältäkin Kapille merkkipäivän johdosta ja aurinkoisia päiviä tulevaan!

      Paljastettakoon tässä samalla yhden vuosikausia hullujenhuoneeksi palstaa terrorisoineen todellisuus kulissien takaa, joka lienee mennyt sinulta ohi. Tämä nikkikirjoittaja (ex-OikeistoSosDem) on samalla myös takavuosina tittelöimäsi pankkomajuri. Venkula on osoittautunut pelkäksi palstatrolliksi.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18535675/kiva-pitaa-hauskaa

    • Synttärionnittelut myös täältä. Älä hellitä tai anna periksi vaan sinnittele. Itselläni on ollut myös vakavia terveysongelmia erään syöpätyypin kanssa jonka seurauksia edelleen hoidetaan.

      Nyt primääriongelma on remissiossa mutta edelleen on tarkkailua parin kuukauden välein. Olen erittäin mielelläni iloinen veronmaksaja koska hoitokustannukset ovat olleet erittäin edullisia.

      Myöskin minun ehdokkaani pääsi EU-parlamentaarikoksi.

      • Kiitokset onnitteluista! Kyllähän tässä vielä sinnitellään, joka päivä lenkitkin tallustelen, kun Helsingin parhaat lenkkireitit ovat tässä kotini kahden puolen. Tähän ”raihnaisuuteeni” – nivelreuma – ei lopullista parannusta ole, mutta kipu- ja muukin lääkintä sitä vähän kurissa pitävät.

        Vai on Sinulla ollut syöpää. Onneksi suurin osa syövistä on nykyisesti jo parannettavissa. Toisin oli vaimoni kohdalla. Hän v. 2001 sairastui Mesotelia-syöpään, joka ainakin vielä silloin tiedettiin parantumattomaksi. Yli kolme vuotta hän kuitenkin oli siinä ”kuolemantuomiossa” kunnes lokakuussa 2004 hän nukkui ikiuneen syöpäsairaiden saattohoitokodissa Terhokodissa. Siellä hän vietti viimeisen kuukauden elämästään omassa huoneessa, jossa vieressään oli myös toinen vuode, jossa minäkin monet yöt – myös hänen viimeisensä – vietin. Hän säilytti järkensä loppuun asti minua monissa asioissa ohjeistaen ja tuo viimeinen kuukautensa oli raskaampi minulle kuin hänelle itselleen.

        Onnittelut Sinulle siitä, kun myös äänestämäsi ehdokas pääsi EU:iin!


    • Anonyymi

      Hyvää syntymäpäivää JKK:lle!

      Voimia ja jaksamista terveysongelmista huolimatta. Nyt vaan toivon Sinulle hyvää kesää ja joskus hiukan kuplivaakin piristykseksi.

      -

      P.S.

      Jos joku ei tiedä kenestä on kyse, niin hieman muistinvirkistystä:

      Jorma K Korhonen eli JKK, alias Kapi:

      "Aina alati altis KAPTEENIMME, se aito ja OIKEA. Primus inter pares."

      • Syntymäpäiväonnittelusi tulivat tosin päivän myöhässä mutta toki kiitos niistä! Kuten kiitoksen myös voimien ja jaksamisen toivotuksistasi! Parhaani teen siinä suhteessa mm. siten kuin edellä aito-arskalle kerroin. ”Kuplivaakin” olen ottanut vielä eilen, kun synttärivieraitani varten varaamistani kahdesta pullosta toinen jäi itseni tyhjennettäväksi – ja on siitä vielä puoli pulloa jäljellä täksikin illaksi😉


      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Syntymäpäiväonnittelusi tulivat tosin päivän myöhässä mutta toki kiitos niistä! Kuten kiitoksen myös voimien ja jaksamisen toivotuksistasi! Parhaani teen siinä suhteessa mm. siten kuin edellä aito-arskalle kerroin. ”Kuplivaakin” olen ottanut vielä eilen, kun synttärivieraitani varten varaamistani kahdesta pullosta toinen jäi itseni tyhjennettäväksi – ja on siitä vielä puoli pulloa jäljellä täksikin illaksi😉

        Kuulostaa mukavalta ja kyllähän aina kunnon yömyssy on faitterille paikallaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa mukavalta ja kyllähän aina kunnon yömyssy on faitterille paikallaan!

        Ei taida olla ihan oikea faitteri kun puskassa luimistelee.

        Oikea SOTILAS


    • Anonyymi

      Iedetään me miten omasta itsekkyydestä pääsee. Siittä ihan omasta, ei juuri toisten.

    • Anonyymi

      on siinä sellainen elämänsiivestäjä lauma etten toista loisijasakkia tiedä.

      pentujen nussimissakki.

      • Anonyymi

        Se on totta, lestakeput on tuollaisia.


    • Kolmannen sivun hännille tämä avaukseni on jo pudonnut. Ei ihme, sillä eihän tässä ollut mitään Keskustan politiikasta eikä muustakaan politiikasta muuta kuin vain toteamukseni; ”Onneksi sain vielä äänestää presidentti- ja EU-vaaleissa ja molemmat äänestämäni ehdokkaat menivät läpi”. Noin sanoin siksi, kun on jo hyvin epävarmaa, olenko enää missään vaaleissa äänestämässä.

      Eipä kotimaan politiikassa nyt olekaan paljon mielenkiintoa herättävää. Paljon kiinnostavammat ovat USA:n presidenttivaalit. Kiinnostavinta niissä se, että jatkaako Biden demokraattien ehdokkaana vai ymmärtääkö hän vetäytyä ehdokkuudesta, mikä olisi parasta niin puolueensa kuin oman kunniansakin kannalta. Kiinnostavat ovat myös juuri päättyvät Iso-Britannian parlamenttivaalit. Jatkaako niiden tuloksena hallituksen johdossa vielä konservatiivit vai onko jo työväenpuolue labourin aika astua valtaan neljäntoista vuoden oppositioajan jälkeen.

      No, eivätpä nuokaan asiat ole mielenkiintoni suurimpina kohteina. Sellaisena on kyllä tämä oma tilanteeni. Ihan myönteisissä ajatuksissa. Olen jo suvussani vanhimmaksi elänyt kun maanantaina lähdin kymmenelle vuodelle yhdeksännellä kymmenelläni ja tässähän vielä jotenkin keikun – tai oikeammin sanoen tallustelen.

      Nyt vain Oikein Hyvän viikonlopun toivotukset kaikille!

    • Anonyymi

      Vessahätä mainittu!

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1520
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      88
      708
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      578
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      516
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe