Suomessa Rusin ruhtinaskunnasta on usein käytetty muotoa Kiovan Venäjä. Esimerkiksi historioitsija Jukka Korpela pitää tätä nimeä kuitenkin yksipuolisena,[6] sillä sen aluetta ei hallinnut pelkästään nykyinen Venäjä, vaan myös esimerkiksi Valko-Venäjä ja Ukraina. Nykyisin on käytetty nimeä Kiovan Rus.[7] Aikalaislähteissä valtiota kutsuttiin yksinkertaiseksi nimellä Rus ja käytettiin adjektiiveja russki ja russkaja, joilla viitattiin kaikkiin valtion alueella asuneisiin. Nykyisiä erotuksia venäläisiin, valkovenäläisiin ja ukrainalaisiin ei vielä Kiovan Rusian kaudella tehty.[8] Jukka Korpela on suositellut valtakunnan suomalaiseksi nimeksi aiempien historiankirjoittajien antaman nimen Kiovan Venäjä sijaan muotoa Kiovan Rusj.[2]
Venäjästä käytettiin vasta 1700-luvulta lähtien yleisemmin nimeä Rossija, ja nimestä russki tuli nimenomaan isovenäläisiä eli nykyisiä venäläisiä tarkoittanut nimi erotuksena muista itäslaaveista. Toisaalta nimeä russki on myös käytetty esimerkiksi länsiukrainalaisista vielä 1900-luvulla.[8]''
Pietarin kiova ei Kiovan rus
Anonyymi-ap
0
73
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1172888Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.151045Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63873Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke51815- 52799
- 47684
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍74636- 80626
- 50615
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35614