Riikka saksii persujen kannatuksen lisäksi myös Suomen kilpailukyvyn,
"Suomi on pudonnut neljä sijaa alaspäin sijalle 15 sveitsiläisen IMD-instituutin kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa. Vertailun kärjessä ovat Singapore, Sveitsi ja Tanska.
Suomen sijoitusta madalsi erityisesti heikko taloudellinen menestyminen, jolla saralla Suomi vajosi sijalle 50.
Suomen sijoitus parani ainoastaan kansainvälisessä kaupassa, mutta vertailun kaikissa muissa 18 osa-alueessa Suomen sijoitus heikkeni viime vuodesta."
"Suomi on pudonnut neljä sijaa alaspäin sijalle 15 sveitsiläisen IMD-instituutin kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa. Vertailun kärjessä ovat Singapore, Sveitsi ja Tanska.
Suomen sijoitusta madalsi erityisesti heikko taloudellinen menestyminen, jolla saralla Suomi vajosi sijalle 50.
Suomen sijoitus parani ainoastaan kansainvälisessä kaupassa, mutta vertailun kaikissa muissa 18 osa-alueessa Suomen sijoitus heikkeni viime vuodesta."
Vastaukset 52
Vanhimmat
Olisko aika lopettaa tuo runnominen. ei sitä väkisin tule lasta ei paskaa.
Tumpelo kaksikko vaihtoon
Joo.
Hyvä Riikka 👍
Suomen kansa kiittää. 👏
Persut eivät ole kansa.
Kauppasuhteet lopahtivat jo Marinin aikana. Se oli sitä sosiaalidemokraattista bisnestä.
Persu laittaa taas parastaan. Jos valehtelemalla rikastuisi, niin olisit jo miljardööri.
Jep. Koronapandemia ja Ukrainan sota heikensivät kansainvälistä kauppaa selvästi. Mikähän Orpon tekosyy on? Suomessa talouskasvu on OECD-maiden heikointa.
Jos niin oli, niin miksei uusi hieno oikeistolainen hallitus ole palauttanut niitä?
Tosiasia on, että tyhmän Orpon johtama hyvin tyhmä oikeistohallitus sössii aivan kaiken ja selittelee sen johtuvqtn edellisestä hallituksesta. Itse kun eivät saa aikaan mitään.
Linkki "tietoosi", muutoin porvarituubaa.
Juuri näin.
Sosialistinen aate ei siedä kenenkään vaurastumista. Jos tyhmä porvari työllään pärjää, niin se on heti katkaistava. Sosialisti ei töissä notku, toverit jakaa kaiken kaikille.
Suomen kilpailukyky putoaa kuin talousnero hallituksen kannatuskin.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/29e7b701-32fd-4a7e-a802-f47c05189ee8
"Vertailun kärjessä ovat Singapore, Sveitsi ja Tanska."
Eli siis maailman kilpailukykyisimpiä ovat maat, joissa on korkeimmat hinnat ja palkat.
Täällä Suomessa taas äärioikeistohallitus hyökkää AY-liikettä vastaan ja ajaa "joustavia" palkkoja laskeakseen niitä edelleen ja iloitsee alenevan inflaation "halpuuttavan" maan.
Tuotahan se oikeiston "talousosaaminen" on, senhän kertovat jo Timo Haapala ja Juha Ristamäkikin vähintään kerran viikossa. Miksei muuten junttioikeiston ihailema Viro ole kärkimaiden joukossa, onhan se kuulema niin paljon edellä Suomea kaikessa?
Hyvä kommentti.
Onko sillä nyt enää todellakaan mitään väliä? Suomi on Syksyyn mennessä viittä vaille sisällis-sodan partaalla. Se syy miksi te juntit olette nyt niin kääntyneet persepossuja vastaan on että te VASTA nyt huomaatte että teitä on petetty ja oikein raskaimman kautta!
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010511098.html
Persepuolueen tarkoitus oli ihan alusta asti ratsastaa Suomalaisessa kansanluonteessa piilevässä ihan normaalissa rasismissa + muukalaisvihassa ja käyttää sitä hyväkseen noustakseen vallan kahvaan.
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-149.png
He käyttivät tuota muukalaisvihaa polttoaineenaan mutta haluavat nyt aikaansaada sen sijaan Suomeen luokkasodan ulkomaalaisten omistajiensa etujen ajamiseksi!
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010513813.html
Suomi tuhoutuu tätä menoa vuoteen 2030 mennessä mikä oli omistajien tavoite alunperinkin!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-151.png
Sitten Suomesta tulee käytännössä autioitunut luonnonsuojelualue Euroopan Juutalaisirkkaille mikä oli se alkuperäinen suunnitelma ihan alusta asti ;=))
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-152.png
Ja te juntit vasta tässä vaiheessa tausitte tämän kuten esim sen että tuo OLENTO tuossa kuvassa on TRANSU!!!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-153.png
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-154.png
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-155.png
Siis ihan aikuisten oikeasti ;=))
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-156.png
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-157.png
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-158.png
Mutta näin se menee Suomijuntit! Te astuitte käytännössä SUORAAN MIINAAN!!!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-159.png
Ja tämä olikin Suomen ulkolaisten omistajien suunnitelma alunperinkin jota on suunniteltu vähintäänkin Koiviston Konklaavin päivistä lähtien.
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-160.png
Eli Suomi kirjaimellisesti SILEÄKSI ulkomaalaisten omistajien hyväksi ;=))
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-161.png
Ja siihen vielä päälle jenkkijoukot siivoaamaan sisällis-sodasta selviytyjät. Onpa todella kiero ja samalla suorastaan NEROKAS suunnitelma!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/fde53fd0-0e64-4b52-a111-75f974d3cc4e
Eihän tuohon voi nyt muuta kuin pistää oikein kunnon Suomalaiset röhönaurut pystyyn ;=))
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-162.png
MUAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!
Viimeiseen 16 vuoteen tässä maassa ei ole ollut mitään talouskasvua.
Mihin nuo miljardit on syydetty?
Muiden maiden hyväksi ilman takaisinmaksu velvoittetta.
On tämä yksi hölmölandia koko Suomi.
Toopet päättäjät tämän maan kohti konkurssia vievät.
Hyvällä palkalla hoidetaan vain omaa etua, ei tämän maan etua.
Marinin hallituksen tahtotila oli, että vahingollista on ajatella ja toimia oman maan ja kansan eduksi. Se kyllä tuli monin tavoin esiin Marinin vihreän hallituksen toimissa ja jäljet ovat nyt näkyvissä. Sitä niittää, mitä kylvää.
Idänkauppa takaisin ja nopeasti.
Ainakin nyt näyttää huonolta ihan tavallisen kansalaisen kannalta. Toivottomalta. Synkältä. Ja hallitus saksii ja ilkkuu. Ihan kuin eivät välittäisi.
Eivät ne välitä muuta kuin omista eduista!
Täysin kykenemätön perskokkare hallitus tolloilee niin eipä ole mikään yllätys.
Ei tosiaankaan. Eihän esimerkiksi yhdelläkään persuministerillä ole aikaisempaa työkokemusta.
Jep.
Marinin hallituksen aiakana olltiin sijalla 8, että onhan tuolta alas päin tultu. Ehkä työntekijöiden oikeuksien riisto ja venäläiset työmarkkinat eivät toimi?
Kaikki on mennyt Purran äärioikeistohallituksen takia Suomessa päin vittua.
Noilla huippumailla on oma raha. Suomen korot sanellaan muualla. Meidän talous käy aivan eri vaiheessa kuin isot euromaat.
Tanskalla on oma raha, mutta se on sidottu euron arvoon.
Tanskan kruunu seuraa euroa, sen arvo ei muutu suhteessa euroon. Mikä etuus tässä on omasta valuutassa?
Tanskan kruunu joustaa kyllä euronkin suhteen, vaihtosuhde ei ole kiinteä.
Tanska on käytännössä samaa talousaluetta Saksan ja Beneluxmaiden kanssa, joten sille ei valuutalla ole niin suurta merkitystä.
Kaikille muille euromaille euro sen sijaan on pelkkä rasite, joka yhteismarkkinoiden ohella velkaannuttaa ne.
Ei pöljät punaset tajua haukkuvansa marinia oikeastaan. Viime vuosi meni marinin budjetin ja jne. Vuoden alusta, vuoden loppuun asti.
Ei Marinin hallitus ainakaan päättänyt lisäbudjetista.
Mikä siinä vastuunottamisessa on oikeistolle niin vaikeaa?
Vasurit itse eivät edes tiedä mitä vastuunkanto sana tarkoittaa.
Hölynpölyä. Säästöt ja leikkaukset ei ole kohdistuneet kilpailukykyyn. Ethän nyt tosissasi väitä. että sellainen kohta kuin "Kilpailukyvyn alentaminen" löytyy hallitusohjelmasta? Varmaan harmittaa, että edelleenkin niitetään sitä mitä Bile-Barbi kylvi.
Marinin hallituksen aiakanahan olltiin sijalla 8, että onhan tuolta alas päin tultu. Ehkä työntekijöiden oikeuksien riisto ja venäläiset työmarkkinat eivät toimi?
Kilpailukyky ei nouse viherpunan tavalla tukea toimettomuutta ja tehdä kansalaisista passiivisia, muista riippuvaisia ja saamattomia.
Toimettomuutta oli harvinaisen vähän Marinin aikana, silloin työllisyysaste oli muiden liki muiden Pohjoismaiden tasolla.
Nyt sitä toimettomuutta on taas ennätysmäärät, eikä se ole poistumassa hallitusohjelman toimin, luki siinä miten valheellisia otsikoita tahansa.
Marinin hallituksen aikana jo Suomen talouskasvu jo vajosi. ei mitään uutta. Suomi on ollut jo pitkään Pohjolan köyhälä ja viherpuna haluaa toimillaan ja aatteellaan heikentää vielä kansalaisten terveyttä, yrittämistä ja itsensä elättämistä. Sen sijaan viherpuna innostaa kansalaisia käyttämään huumeita, päihteitä ja sitä myöten tekemään rikoksia ja viherpuna suojelee rikollisia, ulkoistaa pahan heistä ottaa pois vastuun rikollisilta näiden tekemistä rikoksista, syyllistää jopa rikoksista rikoksen uhreja.
Ihmettelen, ketkä pöntöt äänestävät viherpuna politiikkoja, jotka ovat kaikessa Suomen ja enemmistösuomalaisia vastaan ja haluavat vain huonoa Suomelle ja suomalaisille,
No Marinin hallituksen aiakana olltiin vielä sijalla 8, että onhan tuolta alas päin tultu. Ehkä työntekijöiden oikeuksien riisto ja venäläiset työmarkkinat eivät toimi?
Sinun satusedän lukuihin ei kukaan usko, satuja sepittelet ja uskot niihin vain itse.
Sinun persuhöpinöihisi uskoo vielä harvempi.
Persu keksinyt näemmä uuden sanan, mutta ei osaa sitä käyttää.
Punakoneethan haluaisivat viedä viimeisenkin kilpailukyvyn Suomelta.. Takuulla yritysten verotus menis järjettömyyksiin. Ja työttömiä tulis helvetisti.
No ei mennyt, Marinin aikana veroaste laski.
Eli kun oikeisto ei saa hallituksessa aikaan yhtään mitään, paitsi talouden romahduksen, niin sitten yritetään selitellä asiaa mielikuvitusta olevilla jutuilla.
Kukahan yrittää selitellä? Punaset ovat niin tyhmää porukkaa, kun eivät edes tiedä todellisia syitä taantumaan.
Äärioikeistohallitus ei pelaa Suomen kansan pussiin.
Äärioikeistohallituksen äärioikeistosiipi, persut, pelaavat Putinin pussiin.
Punavihreät taas toimivat kaikessa poispäin kotoa, muiden maiden ihmisten ehdoilla. Seli, seli, että Putin välittäisi toteutuuko jossakin maassa ihmisoikeudet. Se pelaa omaa peliään, aiheuttaen mm. työntämällä siirtolaisia Suomeen kaaosta ja hallitsematonta maahanmuuttoa saaden aikaan näin vahinkoa Suomelle ja kiusaa. Putin ei testaa mitään ikivanhoja ihmisoikeussopimuksia, se ei häntä kiinnosta. Hän tykkää vain pelata ja pilata, leikkiä kovilla panoksilla länsimaita vastaan. Punavihreät vain keksivät selityksiä, jotta ei tarvitsisi puolustaa Suomea ja suomalaisia, vaan vain muun maailman ihmisiä. Sehän on punavihreiden aatekatsomus n:o !, omalla maalla ja sen kansan ihmisoikeuksilla ei ole punavihreiden lakikirjassa mitään väliä.
Ainakin se punavihreiden tapa tuotti parempaa tulosta suomalaisille ihmisille kuin nykyisen hallituksen tauoton hokeminen eli valehtelut "suomalaisten edun ajamisesta".
Persuhallitus ei ole tehnyt vielä yhtään mitään, mikä olisi mitenkään parantanut suomalaisten asemaa. Eikä tule tekemäänkään.
Populistisen reformipuolueen puheenjohtaja Farage saa kannatusta suomestakin. EFD- ryhmässä EU- parlamentissa Faragen tavannut Timo Soini kuvattiin tapaamassa häntä eilen. LOL
Eipä yllättänyt, mitä annettavaa sillä on, ei mitään?
vassarit ja demarit loivan hyvän alun alamäelle, kuten heidän ideologiaansa kuuluukin, ; kun kaikilla me huonosti, niin meidänkin on hyvä olla.