Varautukaa, tulossa on jotain kivaa

Anonyymi-ap

Bulgarialainen mystikko Baba Vanga kuoli vuonna 1996, on hän edelleen kerran vuodessa otsikoissa tulevaisuuden ennustustensa vuoksi. Hän on ennustanut tulevaisuutta vuoteen 5079 saakka. Ensi vuodelle on tulkittu neljä suurinta tapahtumaa.

1. Putinin salamurha

2. Terrori-iskujen lisääntyminen Euroopassa

3. Biologiset hyökkäykset

4. Valtava talouskriisi

Koska on arvioitu, että noin 85 prosenttia Baba Vangan ennustuksista osuu oikeaan, on todennäköisyys se, että kolme listan kohdasta toteutuu. Vanga on myös ennustanut Jerusalem Postin mukaan, että Euroopasta tulee islamistinen vuoteen 2043 mennessä. Baba Vanga nousi kuuluisuuteen ennustettuaan esimerkiksi 9/11 -iskut ja Donald Trumpin nousun presidentiksi.''

16

211

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toivottavasti kaikki numeroidut asiat tapahtuvat paitsi nro 1.

    • Anonyymi

      Baba ennusti jo aikaisemmin että muukalaiset eli alienit tulevat maahan 2022. Sattuiko kukaan huomaamaan tätä ällistyttävää tapahtumaa?

      • Anonyymi

        Kyllä muutamama palatalla kirjoittava näyttää joutuneen alienin käsittelyyn. Tai sitten he ovat syntyjään tyhmiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä muutamama palatalla kirjoittava näyttää joutuneen alienin käsittelyyn. Tai sitten he ovat syntyjään tyhmiä.

        Alienit ovat etsineet persujen aivoja väärästä päästä?


    • Anonyymi

      Aina on hieman autettu ennusteiden toteutumisessa. Ennuste on niin epämääräinen, että siihen voidaan sovittaa useampia tapahtumia.

      • Anonyymi

        Näinhän se menee, joitain on tulkittu etukäteen ja niistäkin saattaa jokunen ennustus toteutua suunilleen, koska ennustajia on niin paljon.


      • Anonyymi

        Joo Nostradamiuksenkin ennustuksista voi repiä vaikka mitä...ja se kuuluisa "11/9-iskukin" meni väärille koordinaateille.


      • Anonyymi

        Jos ennustaa tulvia, myrskyjä, kuivuutta ja maanjäristyksiä, osuu aina oikeaan. Koska niitä tapahtuu joka ikinen vuosi jossain päin maailmaa.


    • Anonyymi

      Onko teillä kokemusta meediosta joka saisi yhteyden kuolleisiin?

      • Anonyymi

        Sellainen on ollut jossain kauan sitten.

        "Niin Saul sanoi palvelijoillensa: "Etsikää minulle joku vaimo, jolla on vallassaan vainajahenki, niin minä menen hänen luoksensa ja kysyn häneltä."
        Hänen palvelijansa vastasivat hänelle: "Katso, Een-Doorissa on vaimo, jolla on vallassaan vainajahenki."
        Silloin Saul teki itsensä tuntemattomaksi, pukeutui toisiin vaatteisiin ja lähti matkalle, mukanansa kaksi miestä. He tulivat yöllä vaimon luo,
        ja hän sanoi: "Ennusta minulle vainajahengen avulla ja nostata minulle se, jonka minä sinulle sanon.""

        1. Sam. 28 7-8


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen on ollut jossain kauan sitten.

        "Niin Saul sanoi palvelijoillensa: "Etsikää minulle joku vaimo, jolla on vallassaan vainajahenki, niin minä menen hänen luoksensa ja kysyn häneltä."
        Hänen palvelijansa vastasivat hänelle: "Katso, Een-Doorissa on vaimo, jolla on vallassaan vainajahenki."
        Silloin Saul teki itsensä tuntemattomaksi, pukeutui toisiin vaatteisiin ja lähti matkalle, mukanansa kaksi miestä. He tulivat yöllä vaimon luo,
        ja hän sanoi: "Ennusta minulle vainajahengen avulla ja nostata minulle se, jonka minä sinulle sanon.""

        1. Sam. 28 7-8

        Mitä uskontokuntaa edustat?


    • Anonyymi

      Ainakin yhden ennustuksen toteutuminen on varmaa, eli tuo että Eurooppa on islamistinen 2042

      • Anonyymi

        Tällä menolla toteutuu kyllä. Kaapulotirouvat kulkevat suurperheineen shoppilemasa
        ja näyttää aina olevan kaavun alka uutta penskaa sikiämässä.

        Se, joka väittää ettei väestön vaihto ole käynnissä, valehtelee tai on sokea.


    • Anonyymi

      Kun ennustajia on tuhansia ja ennustuksia kymmeniä tuhansia, niin hyvällä tsägällä joku ennustus osuu kohdalle ja sitten vouhkataan, kuinka oli oikeassa ja näki tulevan. Samalla kuitenkin unohtuu kaikki pieleen menneet ennustukset.

    • Anonyymi

      Toivottavasti islamisti ei valtaa maailmaa kyllä riittää alistamis uskonnot, jo nytkin on tarpeeksi sekopäitä yllin kyllin .alistaminen kun jostain syystä kohdistuu naisiin.

      • Anonyymi

        Islam alistaa kyllä vääräuskoiset miehetkin ,esm .Ruotsi tuolla on tapahtunut jo ryöstöjen yhteydessä alistamista jossa on pakotettu suusexiin afrikkalaisen ryöstäjän toimeista ihan juppipoikia kellot on viety samalla, nmä alistamiset oli alussa maahanmuuttaja nuorten tekeminä tytöille ja noita kuvattiin ja näin tytöt saatiin jengin käyttöön. Saksassa näitä on ollut myös ja taitaapa olla jo Helsingin yössäkin koettuja. Helsinki ilmeisesti siirtyy huumeiden katukaupan osalta ruotsalaisetn jengien hallintaan, ainakin toimitaa on jo havaittu. Ruotsissa korruptio o jo viranomaistasolla niin suurta ettei jengien tekemät murhat ja ryöstöt ole enää vuosiin selvinneet, viranomaisten lahjonta on helppoa kun huumemarkkinan rahavirrat on valtavat. Kehitys lienee vääjäämättä sama meilläkin ensin media, viihdeväki ,politikot lobataan huumekäyttöön ja sitten viranomaiset ..Suomessa poliisi tekee vielä takavarikkoja yllättävän suuriakin tuo kertoo volyymistä jotain kun promilleja huumeista vain jää kiinni.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras

      "Yle MOT:n tietojen mukaan Oras oli joutunut sairaalahoitoon helsinkiläisellä kauneusklinikalla tehdyn rasvaimun yhteyde
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      1335
    2. Koska muru nähdään

      Kaksin?
      Ikävä
      47
      911
    3. Sanoppa ihan rohkeasti

      Mun huonot puolet! En suutu…
      Ikävä
      95
      875
    4. MOT: Nuoren Olivia Oraksen, 27 surullinen kuolema kauneusoperaatiossa :(

      MOT:n tietojen mukaan Oras menetti tajuntansa rasvaimua edeltäneessä puudutuksessa. Hänet kuljetettiin Husiin, ja hän ku
      Maailman menoa
      85
      789
    5. Haluatko että unohdan sinut kokonaan

      Siihen suuntaan ollaan menossa, nyt jo. Ja ehkä parempi näin, niin ei kulu energiaa hukkaan mahdottomuuteen. Ja vaikka j
      Ikävä
      57
      717
    6. Minä vuonna kaivittusi on syntynyt?

      Vastausta tässä kaivataan.
      Ikävä
      42
      581
    7. Pelkäätkö häntä?

      👍
      Ikävä
      64
      576
    8. Ylen typerät rinnastukset.

      Näin YLE…..Saksassa ei ole äärioikeisto ollut vallassa sitten Hitlerin . YLEn toimittajille tiedoksi . Hitler oli Saksan
      Maailman menoa
      191
      567
    9. Olit mulle tärkeä...

      😭
      Ikävä
      34
      557
    10. 48
      537
    Aihe