Paine Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin ympärillä ei hellitä.
Mediassa, varsinkin sosiaalisessa, myllytys käy edelleen hurjana. Demokraattien texasilaisesta kongressiedustajasta Lloyd Doggettista tuli ensimmäinen valtakunnanpoliitikko, joka vaati julkisesti Bidenin vetäytymistä.
Bidenin perhe syytti väittelyfarssista Valkoisen talon henkilökuntaa. Biden itse syytti parin viikon takaista matkustamista. Entinen presidentti Barack Obama kertoi lähipiirilleen huolensa Bidenista.
Ehkä huolestuttavinta Bidenin kannalta oli Puck Newsille vuodettu demokraattien sisäinen muistio. Demokraattien tekemissä sisäisissä osavaltiokohtaisissa mielipidemittauksissa Biden on jäänyt Donald Trumpista pahasti jälkeen.
Trump näyttää hyvältä, suosikkini
5
190
Vastaukset 5
Trumpin osalta näyttää hyvältä. Hänen voittonsa on täysin varma, elleivät demokraatit nopeasti päätä valita uutta ehdokasta. Se edellyttäisi Bidenin luopumista eli hänellä pitäisi olla vielä sen muistia, että muistaisi erota. Demokraattien pitäisi myös kyetä valitsemaan uusi ehdokas ilman kovaa riitelyä ehdokkaan nimestä. Se ei myöskään tule olemaan helppoa. Oma valintani olisi ulkoministeri Anthony Blinken, mutta hän ei liene mukana edes minkäänlaisissa spekulaatioissa, mikä minua aika lailla ihmetyttää. Käytännössähän Blinken on hoitanut suurimman osan Bidenin kaudesta USAn ulkopolitiikkaa. Kamala Harrisista ei ole korvaajaksi ja tuskin Kalifornian kuvernööristä, joka olisi monelta osin hyvä vaihtoehto, mutta Sandersin tapaisena vasemmistolaisena varmaan liikaa amerikkalaisille, vaikka hänellä onkin yrittäjätausta. Harris on kuitenkin varapresidenttinä todennäköisin valinta.
Euroopalle, Suomelle ja varsinkin Ukrainalle Trumpin valinta on kauhukuva, joka voi olla ensi vuoden alussa todellisuutta. Moni arvelee, että Trump lopettaisi Ukrainan tukemisen ja saattaisi myös hajottaa Naton. Euroopan ja Suomen turvallisuushat moninkertaistuvat. Puolustusministeri Antti Häkkänen on huolissaan tilanteesta eikä ihme. Hän yrittää saada amerikkalaisia Nato-joukkoja Suomeen mieluiten pysyvästi, koska putleria hillitsisi amerikkalaisten joukkojen kimppuun hyökkääminen. Tosin tilanteen kiristyminen Venäjän lähipiirissa, saisi Trumpin todennäköisesti vetämään amerikkalaiset joukot kokonaan pois. Trumpin mielestä Eurooppa saa hoitaa itse ongelmansa ja itäisen Euroopan valtioita Venäjän rajamailla hän pitää Venäjän oikeutettuna etupiirinä. Viime kaudellaan hänen hallintonsa jossain vaiheessa uskoi, että Viro on Pietarin esikaupunkialuetta. Trump ihailee putleria ja kutsunut tätä jopa neroksi. Helsingin kokouksen pressitilaisuudessa Trump kertoi uskovansa mieluummin putleria kuin oman maansa tiedusteluviranomaisia. Se oli vertaansa vailla oleva tiedotustilaisuus katastrofina ja me Suomessa saimme todistaa sitä ihan lähietäisyydeltä. putler virnisteli äärimmäisen tyytyväisenä vieressä. Se oli putlerin kansainvälisen politiikan ehdoton huippuhetki, kun USAn presidentti ylistää häntä ja luottaa häneen enemmän kuin omiin maanmiehiinsä.
Joku eurooppalainen sotilasviranomainen (?) sanoi tässä joku aika sitten, että Euroopan johtajien pitäisi käyttää kaiken vapaa-aikansa siihen, miten pitäisi varautua Trumpin mukana tuleviin vaikeuksien aikaan Euroopassa. Todellakin nyt ei ole aikaa hukattavissa yhtään. Elämme nyt kaikin tavoin vaarallisia aikoja eikä siihen olisi kaivattu enää Trumpia lisäämään näitä vaaroja. Trump on sanojensa mittainen mies. America First. Eurooppa ei ole silloin ajatuksissa. Kaiken ulkopoliittisen tarmonsa Trump tulee suuntaamaan Kiinaan, missä suunnalla voidaan sen jälkeen odottaa näiden kahden todellisen suurvallan välien kiristymistä. Trumpia ei enää pidättele uudelleen valinnan paineet, joten häneltä voi odottaa paljon radikaalimpaa kautta kuin viimeksi.Nyt hän haluaa varmaan päästä maailman historiaan, koska on niin suuri narsisti.
Maailmassa on kolmessa suurvallassa sen jälkeen vähintään kaksi erittäin arvaamatonta narsistia johdossa. putler on heistä selvästi vainoharhainen. Trumpin osalta ongelma lienee enemmän hänen impulsiivisuudessan ja heikkoälyisyydessä. Hän ei vaikuta kuitenkaan putlerin kaltaiselta psykopaatilta, joten Trump ei ala tappamaan pelkästä tappamisen ilosta ja suuruuden hulluudesta kuten putler. Tästä kolmikosta Xi vaikuttaa kaikkein tolkullisimmalta ja harkitsevalta. Hänen päähänpinttymänsä on kuitenkin Taiwan, jonka hän haluaa liittää manner-Kiinaan. Kiina arvostaa kuitenkin vakautta, mikä on hyvä asia. Se ei pyri edes leikkimään vakavilla asioilla.- Anonyymi
Idioottien USA saa idiootti pressan.
Tai no, toinen älykäs, mutta seniili.
Toinen tyhmä kuin saapas.
Kumpi näistä nyt sitten on parempi?- Anonyymi
Trumpilla hyvä ote nyt. Voittaa selvästi Biden ei anna muiden yrittää.
- Anonyymi
Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy palstan aiheeseen?
- Anonyymi
Biden kuin vihreät, sitoo itsensä koneeseen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591541- 261174
- 841034
- 42847
- 65816
- 92784
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.14737Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115676
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615- 4612
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �143610- 43591
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19546
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t73537- 43536
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17477