Valittajien yhteiskunta?

Mikä meidän Suomesta on nyt tullut? Ihminen jonka tehtävänä on vastata jostain toiminnosta ajattelee sen olevan täyttymys kirjoitella iltalehteen? Voisiko tuon henkilön irtisanoa, ei tullut tilannekuvaa siitä mitä toimenpiteitä olisi tehty jotta se "ensimmäinen" saataisiin kiinni?!

Löysäpöksyt pois hallinnosta, suunnitelma ja toteutus, ei kai siihen muuta tarvita.
Saamattomia vätyksiä ovat. Uhka oli todellinen, vai oliko?!

"IMATRAN tärkeiden laitosten ovilla on tapahtunut viime aikoina lisääntyvissä määrin epäiltyä ”koputtelua”, uutisoi Yle. Koputtelulla tarkoitetaan pyrkimystä päästä ulkopuolisena sisään järjestelmiin tai erilaisille alueille tai tiloihin seuraamalla esimerkiksi työntekijöiden vanavedessä ovesta sisään.

Muun muassa tietojärjestelmiin ja lämmönjakeluun on yritetty päästä sisään, Imatran kaupungin riskienhallinta- ja turvallisuuspäällikkö Samuel Venäläinen kertoo Ylelle."
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä meidän Suomesta on nyt tullut? Ihminen jonka tehtävänä on vastata jostain toiminnosta ajattelee sen olevan täyttymys kirjoitella iltalehteen? Voisiko tuon henkilön irtisanoa, ei tullut tilannekuvaa siitä mitä toimenpiteitä olisi tehty jotta se "ensimmäinen" saataisiin kiinni?!

Löysäpöksyt pois hallinnosta, suunnitelma ja toteutus, ei kai siihen muuta tarvita.
Saamattomia vätyksiä ovat. Uhka oli todellinen, vai oliko?!

"IMATRAN tärkeiden laitosten ovilla on tapahtunut viime aikoina lisääntyvissä määrin epäiltyä ”koputtelua”, uutisoi Yle. Koputtelulla tarkoitetaan pyrkimystä päästä ulkopuolisena sisään järjestelmiin tai erilaisille alueille tai tiloihin seuraamalla esimerkiksi työntekijöiden vanavedessä ovesta sisään.

Muun muassa tietojärjestelmiin ja lämmönjakeluun on yritetty päästä sisään, Imatran kaupungin riskienhallinta- ja turvallisuuspäällikkö Samuel Venäläinen kertoo Ylelle."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu