Sosiaaliohjaaja sanoi että minun 2X- vuotiaan ihmisen pitäisi saada enemmän sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kanssa jotta saisin uusia kaverisuhteita. Joko työn kautta mikä on 50/50 saanko töitä vai en tai se pakolla työnnetty vaihtoehto, osallistua kansalaisopiston tunneille ja hakea niitä sieltä. Mutta en tiedä onko sekään hyvä vaihtoehto. Henkilökohtaisesti olen sosiaalistunut helpommin netin ja sitäkin enemmän, videopelien kautta. Osa tuntuu hyväksyvän tämän faktan, osa uskoo taas että tämä ei riitä ja on itse asiassa pahaksi minulle. Mutta jos minun sosiaalistumisen halu työnnetään ihan niille rajoille niin olen valmis ottamaan askeleen eteenpäin, lähestyä muita ja tehdä sitä samaa ikivanhaa asiaa johon olen kyllästynyt itse: kuunnella muiden juttuja tauotta olipa kuinka tylsää, ärsyttävää tai itsetuntoa hajottavaa ilman että sanon itse mitään, olipa minullakin jotain hyvää sanottavaa tai ei. Jotkut teistä jotka lukevat tähän asti varmaan saattavat miettiä "mikä tämän ihmisen ongelma oikein on" tai "ei hitto miten vammaista". Minun eka ja ainoa puolustus on peruskoulun aikojen kusipäät. Niiden käytös muuttaa kilteimmänkin lapsen aivan täyskyyniseksi maanitteliaksi.
Mitä helvettiä pitäisi tehdä?
1
93
Vastaukset
- Anonyymi
Itse en voisi kuvitellakaan olevani yhteyksissä ihmisiin vain netin ja pelien välityksellä, tarvitsen niitä kontakteja ihan tuolla kodin ulkopuolisessa elämässäkin ja muitakin kohtaamisia kuin se kaupan kassa, vaikka läheisiä ystäviä ei olekaan. Koulukiusattu olin minäkin lähes koko kouluajan ja ilman kavereita, mutta kiusaaminen onneksi loppui kun osaltani koulukin loppui ja tuli muutto toiselle paikkakunnalle perheeni mukana. Ei tarvinnut enää ketään koulukiusaajaa nähdä. UUdella paikkakunnalla onneksi löytyi pari kaveria joiden kanssa pyörin, mutta hekin sitten jäi taas seuraavan muuton myötä niin että joskus saatetaan kysellä kuulumisia, mutta välimatkan takia ei tapailla. Nykyisellä paikkakunnalla pääsin töihin ja sitä kautta uusia kavereita
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809