Tunkeutuja valittaa VS

Tunkeutuja valittaa kun kaverit saaneet sakkoja asematielle pysäköinnistä. Eikö ne vieläkään ymmärrä että se on kävelykatu. Menisivät omaan maahansa valittamaan.
5242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Määrätyssä kulttuurissa on eri liikennesäännöt kuin meillä Suomessa. Suomessa noudatetaan Suomen lakia.

Jos ei jaksa kävellä parturiin tai ravintolaan Tikkurin, Dixin, Tokmannin parkkihalleista tai Kielotie 13 pysäköintipaikalta, jokaisesta matkaa alle 200 m, niin silloin kannattaisi harkita parturin tai ravintolan vaihtamista.

Kävelykadulla on tullut tämän vuoden aikana juteltua kymmenien ihmisten kanssa ja erittäin monet ovat joutuneet siellä vaaraan autoilijoiden takia. Sen lisäksi olemme jutelleet siitä, ketkä siellä pääosin ajavat. Arvatkaa?

Kukaan niistä ihmisistä, joiden kanssa olen jutellut, eivät ole nähneet siellä poliiseja!

Edelleenkin monet ihmiset kävelevät "seiniä" pitkin, kun eivät uskalla kävellä keskellä kävelykatua. Itse kävelen ja pyöräilen kävelykadulla keskellä niin Tikkurin edessä kuin kaupungintalon edessä siinä asfaltoidulla osalla.

Äänestä

Talvikkitie 38:ssa on Pizzeria ja Parturi ja mihin mahtavat autoilijat pysäköidä?

Pysäköivät jalkakäytävälle/pyörätielle ja jopa tunneiksi eikä pysäköintivirhemaksuja näy.

Yksi yleinen tapa pysäköivillä autoilijoilla on laittaa joko hätävilkut päälle tai jos autossa sattuu olemaan oranssi valo katolla niin silloin se.

Äänestä

Kuten kuormautoilijat oysäköibö kun menevät syö ään taikauoaam ostoksille rekka baan keskele katua ja majakat pyörimään ikään kun oltas kaivamassakatua ja parkkipirkko tytöt pissikset ei ymmärrä että ei siisnö lastatak' kun kuskin suurta mahaa.

Äänestä

Et ollut laittanut uutisen linkkiä, joten tässä:

https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/6893328

Ei sitä tarvitse autoa saada oven eteen!

Jokainen joka on sitä mieltä, että asiakkaiden pitää saada tulla autolla oven eteen voisi harkita liikkeensä perustamista niin, että pääsee autolla sisälle asti.

Äänestä

Tänään näin "parhaimman" suorituksen Asematien kävelykadulla ajamisesta!

Te, jotka tunnette aluetta niin saatte varmaan tästä selkoa.

Terveyskeskuksen apteekin edustalla nousi kolme ulkomaalaistaustaista miestä pysäköityyn autoon.

Arvatkaa minne sitten ajoivat? Lähtivät siitä ajamaan kävelykadulle Gallerian vierustaa ja sieltä Kaupungintalon pihalle.

Ajoivat lähes vesialtaalle, kun huomaisivat että sieltä ei pääse. Tulivat takaisin Kävelykadulle ja ajoivat kaupungintalon puoleista reunaa, siitä portaiden editse, ja päättyivät minne?

Päätyivät Uudelle torille, siellä sitten taisivat ihmetellä mitä siellä on niitä kojuja heidän tiellään.

Siirtyivät sitten keskelle kävelykatua sille entiselle ajoradan osalle siinä Kirkon ja Tikkurin välillä.

Kuinka ollakaan siellä joku fiksu jalankulkija, minä, käveli keskellä kävelykatua Ratatien suuntaan.

He joutuivat hiljentämään vauhtia ja siirtymään ohitseni, Kun tulivat viereeni niin minun piti tehdä jumppaliike eli näytin kansainvälistä käsimerkkiä.

Heillä oli jo siinä vaiheessa nopeus selvästi yli 20 km/h, joka on max nopeus kävelykadulla. Kävelykadun päästä menivät Ratatielle.

Jouduin kävellessäni seuraamaan niiden idioottien ajoa, jotta en joudu pahempaan vaaraan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tunkeutuja valittaa kun kaverit saaneet sakkoja asematielle pysäköinnistä. Eikö ne vieläkään ymmärrä että se on kävelykatu. Menisivät omaan maahansa valittamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu