Sosiaaliturva etuksien taso ja ihmisoikeuksien toteuttaminen suomessa?

Anonyymi-ap

Suomen perustuslaissa säädetään oikeus välttämättömään toimeentuloon jokaiselle, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellytyksiä. Myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat Suomea turvaamaan riittävän toimeentulon kaikille.

Perusturvan taso on Suomessa tällä hetkellä niin alhainen, ettei se riitä kattamaan kohtuullista minimikulutusta. Perusturvan varassa elävä ihminen ei selviä arjen välttämättömistä taloudellisista kuluista. Perusturvaetuuksien varassa elää THL:n (2019) mukaan Suomessa noin puoli miljoonaa ihmistä.

Suomi on saanut toistuvasti moitteita ja suosituksia kansainvälisiltä ihmisoikeussopimuksia valvovilta tahoilta perusturvan liian alhaisesta tasosta. Suomen on vihdoin otettava köyhyydessä elävien ihmisten oikeudet tosissaan. Hallituksen on nostettava perusturvan taso kattamaan välttämättömät elinkustannukset.

Den finska grundlagen stadgar rätten till en nödvändig försörjning för alla som inte kan skaffa sig förutsättningar för ett värdigt liv. Internationella fördrag om mänskliga rättigheter ålägger också Finland att säkerställa en tillräcklig försörjning för alla.

Grundförsäkringsnivån i Finland är för närvarande så låg att den inte räcker för att täcka en rimlig minimiförbrukning. En person som lever på grundläggande trygghet kan inte överleva de nödvändiga ekonomiska utgifterna i vardagen. Enligt THL (2019) lever omkring en halv miljon människor i Finland på grundläggande trygghetsförmåner.

Finland har upprepade gånger fått tillrättavisningar och rekommendationer från internationella organ som övervakar människorättsfördrag för den för låga nivån av grundläggande säkerhet. Finland måste äntligen ta rättigheterna för människor som lever i fattigdom på allvar. Regeringen måste höja nivån på grundtryggheten för att täcka nödvändiga levnadskostnader.

The Finnish constitution stipulates the right to a necessary livelihood for everyone who cannot obtain the conditions for a dignified life. International treaties on human rights also oblige Finland to ensure a sufficient livelihood for all.

The level of basic insurance in Finland is currently so low that it is not enough to cover a reasonable minimum consumption. A person living on basic security cannot survive the necessary financial expenses in everyday life. According to THL (2019), around half a million people in Finland live on basic security benefits.

Finland has repeatedly received reprimands and recommendations from international bodies that monitor human rights treaties for the too low level of basic security. Finland must finally take the rights of people living in poverty seriously. The government must raise the level of basic security to cover necessary living expenses.

10

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihmisoikeussopimusten toimeenpanoa valvovat elimet ovat toistuvasti moittineet Suomea sosiaaliturvaetuuksien liian alhaisesta tasosta.

      Viimeisimpänä helmikuussa 2023 Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea antoi ratkaisun, jonka mukaan perusturvaetuuksien taso ei Suomessa ole Euroopan sosiaalisen peruskirjan edellyttämällä tasolla. Kesäkuussa 2023 YK:n lapsen oikeuksien komitea puolestaan kehotti Suomea välttämään sosiaaliturvan leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyysriskissä oleviin lapsiin.

      Siinähän moittii.

      Jollei EU rahaa lähetä toteutukseen, niin turhaa ulinaahan toi vain on. Itse saat korjata talouttasi, jos parempaa haluat - ja niin sen pitääkin olla.

    • Anonyymi

      Ihmisoikeussopimusten toimeenpanoa valvovat elimet ovat toistuvasti moittineet Suomea sosiaaliturvaetuuksien liian alhaisesta tasosta.

      Viimeisimpänä helmikuussa 2023 Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea antoi ratkaisun, jonka mukaan perusturvaetuuksien taso ei Suomessa ole Euroopan sosiaalisen peruskirjan edellyttämällä tasolla. Kesäkuussa 2023 YK:n lapsen oikeuksien komitea puolestaan kehotti Suomea välttämään sosiaaliturvan leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyysriskissä oleviin lapsiin.

      De organ som övervakar genomförandet av fördrag om mänskliga rättigheter har upprepade gånger kritiserat Finland för den för låga nivån på socialförsäkringsförmånerna.

      Senast i februari 2023 fattade Europeiska kommittén för sociala rättigheter ett beslut enligt vilket nivån på de grundläggande trygghetsförmånerna i Finland inte är på den nivå som krävs enligt den europeiska sociala stadgan. I juni 2023 uppmanade FN:s kommitté för barnets rättigheter Finland att undvika nedskärningar i socialförsäkringen som drabbar barn som riskerar att drabbas av fattigdom.

      The bodies that monitor the implementation of human rights treaties have repeatedly criticized Finland for the too low level of social security benefits.

      At the latest in February 2023, the European Committee of Social Rights made a decision according to which the level of basic security benefits in Finland is not at the level required by the European Social Charter. In June 2023, the UN Committee on the Rights of the Child called on Finland to avoid cuts in social security that affect children at risk of poverty.

    • Anonyymi

      Perusturva on aivan riittävä ja siihen tehdään vuosittain indeksitarkistukset,
      joten on laskettu, että sillä tulee toimeen kohtuullisesti.
      Ei ole mitään tarvetta kylvää enempää rahaa niille, jotka ei osaa sitä käyttää.
      Monet ihmiset pärjäävät hyvin jopa takuueläkkeen turvin, mutta on niitä
      surkimuksia/ tunareita, joille mikään rahasumma ei ole tarpeeksi.

      • Anonyymi

        Palkatkin on liian suuret, ei ole mitään syytä miksi laiskoille istujille tupakan poltajille pitää syytää liikaa palkkaa vaan olemisesta. Palkankorotukset on hyvä jäädyttää tai niinkuin hallitus tekee että ne ei saa olla vientialoja suuremmat ja nihkeästi nostaa palkkoja, se on tosi hyvä.

        Palkkoja voisi vielä laskea, ja onneksi työmatkoista ei saa eää niin paljon verovähennystä kuin ennen ja hyvä että tehdään työmatkat hankalaksi ja kalliiksi.

        Niitä ns työllistunareita on niin plajon jotka ei tee mitään, niin hyvä että palkkoja ei nosteta ja kaikki kallistuu.

      • Anonyymi

        Ja sinä et tietenkän oli ikinä tytyväinen vaikka saisit kuinka paljon raha tahansa terrorismin torjuntan mitä sitten et osa käyttä terrorismin torjuntan vaan käytät ne rahat gang stalking vaikka ne on terrorismin torjuntan tarkoitettu et sinä noin paljon raha tarvitset sihen gang stalking eli gang stalking on täysin turha et sinä sellaisen käyttö tarkoituksen tarvitset yhtän raha?

      • Anonyymi

        Nykyhallituksen aikana ei ole tehty kaikkeen perusturvaan indeksitarkistuksia, vaan esim. työmarkkinatuen ja peruspäivärahan indeksi on jäädytetty.

    • Anonyymi

      Jotenkin on ksittämätöntä, että ne joilla on isot palkat ja etuudet, saavat aina lisää, ja ne joilla on pienet palkat ja pienet etuudet jotka nytkin otetaan t pois Orpon toimesta, menettävät aina eniten!!! Ei voi niinkuinkäsittää.

      Kukaan ei ymmärrä, että edsukkuntalaiset itse päättävät omista palkoistaan ja eduistaan ja saavat ne ilamn että on todistettu niiden tarpeellisuudesta, ja korkeilla palkoilla ei niitä tarvisi ollenkaan, ei normaali duunarikaan saa jos on isompi palkka kuin toisilla.
      Ja toiseksi, esuskuntalaisetkin saavat sosiaalietuina, joka on nimetty KULUKORBVAUKSSEKSI, ettei kaikki sitä ymmärrä. Kaikki mikä tulee palkan päälle kaikilla, on sosiaalietuutta. Miten suuripalkkainen voi niitä saada eduskunnassa kun ei saa normikansalainenkaan. Lisäksi eduskuntalaisilla on valtava määrä näitä sosiaalietuuksia jotka on erinimisiä... huijausta ja valehetta heidän elämä.

      Yksikään eduskuntalainen ei ole omalla työllään saanut omaisuutta kasaan, ne on kaikki yhteiskunnan varoista maksettu. TÖRKEÄÄ JA HÄVYTÖNTÄ.

    • Anonyymi

      Kyllähän nyt suomessa perusturvan taso ihan hyvä kun yksinasuvalla toimeentulotuki 580eur ja terveydenhoitomenot korvataan.Ihme asenne että sitä rahaa pitäs tulla enemmän tekemättä mitään voi vinetto. Helvettiin jotkut päihdeongelmat.

      • Anonyymi
        UUSI

        Tonokit joutuvat vaikeuksiin, kun eivät osaa käyttää niitä vähiä rahojaan
        oikeisiin kohteisiin vaan hölmöilevät niiden kanssa turhuuksia ostaen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikkunoitten takana tirkistelijä

      Kyllä! Itseänsä vielä alapäästä esittelee..Hiljattain tuli ilmi että syksyllä ahistellu ikkunoitten takana taskulampun
      Suomussalmi
      31
      4154
    2. En ollut varma

      Tunnistiko/hoksasiko kuka olen niin siksi en viitsinyt sanoa mitään 😔🫣😂 yleensä kyllä tervehdin tuttuja, paitsi sillo
      Ikävä
      16
      3458
    3. Mitä sanoisit kaivatullesi juuri nyt?

      Mitä sanoisit hänelle?
      Ikävä
      238
      2924
    4. Ymmärrät sanomattakin

      Että ollaan kielletyllä alueella. Silti nainen sinun vaikutus on suurempi kuin kenekään toisen koskaan. En voi tälle as
      Ikävä
      90
      2016
    5. Mä haluun et et....

      Sä näyttäydyt mulle... Nyt on sen hetken aika:)
      Ikävä
      83
      2003
    6. Kuvaile nainen itseäsi

      Niin katsotaan, oletko kaivattuni. Kiitos. 💛
      Ikävä
      96
      1883
    7. Mitä saavutat dissaamalla naista?

      Ihan mielenkiinnosta vain kysyn.
      Ikävä
      16
      1336
    8. Kirjota tähän että oot kunnossa

      Vaikkei meistä mitään tullutkaan.
      Ikävä
      100
      1248
    9. Sä olet nainen niin

      Loistava ihminen että en muista ketään kuka pääsisi samalle tasolle kanssasi. Piristystä päivääsi. T:J
      Ikävä
      39
      1236
    10. Työn takiako et uskalla

      Sekö se syy on että kaikki junnaa paikallaan?
      Ikävä
      94
      1208
    Aihe