https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/563c7e0e-3710-4003-bddd-27bb8f61b786
Verorahoitus valtava”
PS kansanedustajan mukaan myös Yleltä pitää voida leikata, kun Suomen hallitus tekee yhdeksän miljardin euron sopeutustoimia.
– Suomessa on yleisradioyhtiö, jonka verorahoitus on sekä pohjoismaisesti että eurooppalaisesti tarkasteltuna valtava. Jos tarkastellaan Ylen rahoitusta suhteessa väkilukuun tai suhteessa bruttokansantuotteeseen, olemme Pohjoismaiden, Euroopan ja maailman kärkikastia. Samaan aikaan voidaan kysyä, että onko meidän taloutemme tila maailman kärkiluokkaa.
– Ei ole, ja siksi myös Yleltä pitäisi tässä taloudellisessa tilanteessa voida leikata, Vigelius sanoo.
Yle on valtava pullataikina-verorahoitus sanoo Vigelius
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
jokine akan hakkaa pulla mössö mamun kaataja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1353693
- 1121440
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711330Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691269Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171154Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791091Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451048IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku571029- 301026
- 53958