Mitä Pyhäjärvellä voitaisiin tehdä toisin?

Täällä on jatkuvaa päättäjien haukkumista, mutta ei ratkaisuehdotuksia.

Mitä täällä voitaisiin tehdä? Suomi on täynnä samassa tilanteessa olevia pieniä kuntia.

Tuulivoima on hyvä asia antaen apua talouden suhteen. Kunta saa verotuloja ja sitä myöten me saamme palveluja ja ihmiset saavat töitä. Maata vuokranneet saavat vuokratuloja ja suuri osa niistä menee paikallisiin palveluihin. Rakennusvaiheessa työllistetään mm. koneurakointiin. Jatkossa tiet on pidettävä auki ja myllyt on huollettava. Jokaiseen kuntaan ei varmaan huoltomiehiä tule, mutta esim. Kalajoella heitä on. Kärsämäen lujabetooni saa töitä ja palkkaa väkeä. Aika paljon ovat joutuneet palkkamaan ulkomaalaisia? Olen niin kuullut. Lisäksi aurinkovoima...

Faktaa lie, että lopulta täältäkään ei suuria määriä työntekijöitä löydy, mikä rajoittaa yritysten kokoa eli mitään suuryrityksiä ei tänne ole tulossa siitäkään syystä. Risteysalueesta on joskus haaveiltu yritysten paikaksi, mutta ei lähtenyt Peuratalotkaan liikkeelle. Muutenkin syrjäseutujen suuremmat työllistäjät ovat menneisyyttä? Saha, talotehtaat tai Kärsämäen Ikean tehdas ovat historiaa.

Kaivokselle on yritetty saada toimintjoa, mikä on hyvä asia. Jenkkilässä ei epäonnistumisia tuomita vaan, jos ei edes yritetä.... Jotain pientä sinne varmaan tulee, mutta ei pelastajaa.

Matkailu pienissä määrin varmaan onnistuu, mutta jos vertaa Pyhäjärveä esim. Saimaaseen tai vaikka Keiteleseen ei suurta saisia, vaikka mitä tekisi. Pientä erästelyä varmaan on mahdollista harjoittaa mm. hirvipassiin on mahdollista saada tulijoita.

Oikeastaan suurin mahdollisuus on ilmastonmuutos. Jos maailmalla viljelymaat kuivuvat niin voi olla, että täällä vielä raivataan peltoja taas käyttöön.

Muuten on fakta, että täällä kannattaa ajatella, miten pärjätään vanhenevan ja vähenevän väestön kanssa ja tullaa pienellä toimeen.
81852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

No nyt krokotiilin kyyneleitä monta sataa tynnyrillistä.Iltapillittäjän pitkä paatos...ole vaan niin hyvä ja tee itsekin jotakn.

Äänestä
  • Aloitus on erittäin mielenkiintoinen, jopa järkevästi mielletty. Top - 10: n sarjaan ehdottomasti.

    Äänestä

  • Eikö ratkaisijat ole äänestetty kaupunginhallintoon siksi, että ovat esittäneet asiat korjattaviksi, lupautuneet liki näppylät raamatulla parantaa kuntalaisten asioita.
    No, ei nyt näin käy, kaikki jää sananhelinäksi, oman kupin täytöksi.
    Pitäisikö vielä tehdä valmiit mallinnokset sinne pöytien ääreen, mistä te oikein saatte palkkanne?
    Nämä Elyt ja sotet ovat vilahtaneet siinä samassa juoksussa vitelikkoon.
    Suo siellä, vetelä täällä, velliä saappaat puolillaan. Hyvää yötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Eikö ratkaisijat ole äänestetty kaupunginhallintoon siksi, että ovat esittäneet asiat korjattaviksi, lupautuneet liki näppylät raamatulla parantaa kuntalaisten asioita.
    No, ei nyt näin käy, kaikki jää sananhelinäksi, oman kupin täytöksi.
    Pitäisikö vielä tehdä valmiit mallinnokset sinne pöytien ääreen, mistä te oikein saatte palkkanne?
    Nämä Elyt ja sotet ovat vilahtaneet siinä samassa juoksussa vitelikkoon.
    Suo siellä, vetelä täällä, velliä saappaat puolillaan. Hyvää yötä.

    Niin ei sinusta ainakaan ole tekemään mitään.

    Äänestä

  • Olet typerys.

    Äänestä

Niin siinä käy kun panostaa vaan Ikeaan.

Äänestä
  • Metsät loppuu, kaikki alkaa olla pöllinpötköinä kasoissa, kaarnanpalat vain lentelee, mersut jatkaa rallatustaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Metsät loppuu, kaikki alkaa olla pöllinpötköinä kasoissa, kaarnanpalat vain lentelee, mersut jatkaa rallatustaan.

    Vielä niitä metsiä humisee,tuolla suomen sydänmailla.

    Äänestä

Ei ne isot tulot vaan pienet menot.
Muistaako kukaan kuinka monta henkilöä oli kaupungin listoilla noin 40 vuotta sitten?
Ei ollut tietokoneita , jotka helpottaa työntekoa.
Ja asukkaita taisi olla enemmän.. eli virkamieskoneisto tutkittava ensin ketkä turhia.
Oikeastaan olisi syytä katsoa samalla tavalla kuin yksityisellä puolen yritetään.eli joutilaat pois.
Ja tämä Facebook kielletylle listalle työaikana. Keskittyminen menee siihen kun pitää vähän väliä vahata sitä. Aloitetaan siitä 😉

Äänestä
  • Oletko itse kenties kovakin työntekijä 🤣

    Äänestä

  • Ja oot satavarma et ne kyttäå vasepuukkia ? Ettei vaan nyt olis melankolia 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Oletko itse kenties kovakin työntekijä 🤣

    En enää,kun eisaa enää TYÖMIES tupakkaa.

    Äänestä

Pärekattoaikaan Pyhäjärvellä joudutaan palaamaan, se on väistämätöntä.
Kaivoksen tuotot hassattiin muiden taskuihin ja jotkut ehkä hieman omiinsa.
Vuosikymmenet täältä poissa olleena, ei suuremmin helliä tunteita herätä, kunta polkee paikallaan, näkyvyyttä suuntaan tai toiseen ei näkyvissä.
Onneksi isämme ja äitimme eivät näe surkasmin ja sarkasmin tapahtumia, joita me jälkeen jääneet saamme taputella luisiin, vanheviin polvilumpioihimme.
Ehkä tuo uusi, kuviteltu vaalikuvio saa aikaan jotain muutosta kuntakuvioihin, jää nähtäväksi. Jos kuvion kuittaa tapahtuvan 2031 - vaiheilla, menee liian pitkälle.
Homma pitäisi laittaa toimintakuntoon välittömästi. Turha selitellä enempää.

Äänestä
  • Korjaus; vanheneviin...

    Äänestä

  • 👍 realismia on joskus paikallaan.
    Enää ei hienoja aikoja tule. Kaikki rahat on valtiota myöten törsätty . Kukaan ei halua myöntää, että yli varojen eletty pitkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    👍 realismia on joskus paikallaan.
    Enää ei hienoja aikoja tule. Kaikki rahat on valtiota myöten törsätty . Kukaan ei halua myöntää, että yli varojen eletty pitkään.

    Asevarustelu, Arkadianmäen, suurfirmojen ylisuuret palkkiot, palkat, kaikenlainen ahneus aiheuttaa mittavat menot, ei köyhtyvä kansa, kansalaiset näkee jo nälkää.
    Ilmarisen ja Varman pääjohtajien tienaamiset yli miljoonan vuodessa, meidän eläkerahamme ovat Suomen omien oligarkkien pelikentällä.
    Tällä tyylillä Suomen valuutta vaikeroi, Nato ja Brysselin eliitti syö meidän lopulliset eväät, vain multaa köyhän suu ammollaan. Hirvittää tämä meno.

    Äänestä

  • Olisit pysynyt siellä missä olit.Täällä ei tarvita sinun laisia pillittäjiä.

    Äänestä

Menestyvä yritys tuo työpaikkoja ja kyllä työtekijöitä tulee työn perässä tänne..

Äänestä
  • Ööööö mitähän tarkoittaa menestyvä työpaikka

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ööööö mitähän tarkoittaa menestyvä työpaikka

    Toimivaa yritystä oletan, sellaisia ei vain ole, eikä Pyhäjärvelle tule.
    Entisajan patruunat ovat muuttaneet Sveitsiin ja kuka minnekin, firmat myyty ulos ja patruunat jo liki kuopassa.
    Uusia ei tule, tällä mennään, ei kuin pottua peltoon ja ruisrääkkää pataan,
    Tussari pysyvästi olalle, tunnusmerkiksi, "minä olen vielä patruuna", viimeiselle korahtelijalle kunniamarssi Ollintiellä. Siinä on loppusoittomme.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Haista pitkät,puliveivaaja.

    Äänestä

Rehvakoita kommentteja henkilöiltä, joiden ansiot Pyhäjärvi-nimiseen paikkaan on miinus nolla.
Ihmiset elää aikansa, toiset saa aikaan eläessään enemmän kun toiset. Kunta on ja pysyy vielä meidän jälkeenkin.
Maailma vaan muuttuu
Jos kunnalla on tarjota tontti ja jotain kunnallistekniikkaa tänne keskelle ei mitään.
Yrityksen pitäisi panna yritys pystyyn, ja houkutella vielä työntekijät ja saada homma kannattamaan.
Sellaisia yrittäjiä ei vaan tule. Ne menee lähemmäs isoja keskuksia, jossa on ammattikoulut ja työntekijät.

Äänestä
  • Miksi ei yristysryppäitä tai isoa työllisyyttä tule, teollisuustontteja vapaina, ja kyllä halleja on aiemminkin rakennettu, käypäläisyrityksille.
    Teollisuusalue masentavaa hiipumista, rsteysalueen maankäyttö ja vetovoimayritysten kiinnostuminen on niin ja näin, sinänsä likiottoista aluetta hallitsee suuri näkymätön , sukuklaanin asemoitu ongelma.
    Kaupungin ainut hyödynnettävä infra ja vahvistettava toiminta-alue on Ruotasen kaivosalue, maanpäällinen osa.
    Rautatie ja kantatie antavat liikenneratkaisuu luontevasti, kun raaka-ainetta sekä tuotteita toimitetaan ja viedään.
    Kaivoalueen, ja nimenomaan maanpäällisen alueiden omistajuus, siitä en tiedä, sen varmaan joku asian tietävä läväyttää palstalle.'
    Maanalle ei mitenkään pitäisi satsata uusiokokeiluja, verovaroin rahoittaa tai muutakaan hankehöpöä..

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Miksi ei yristysryppäitä tai isoa työllisyyttä tule, teollisuustontteja vapaina, ja kyllä halleja on aiemminkin rakennettu, käypäläisyrityksille.

    Kyllä kyllä, painopiste Ruotasen kaivosalueen maanpäälle rakentuvaan "teolliseen" keskittymään.

    Paljon on jo valmiina.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Miksi ei yristysryppäitä tai isoa työllisyyttä tule, teollisuustontteja vapaina, ja kyllä halleja on aiemminkin rakennettu, käypäläisyrityksille.
    Teollisuusalue masentavaa hiipumista, rsteysalueen maankäyttö ja vetovoimayritysten kiinnostuminen on niin ja näin, sinänsä likiottoista aluetta hallitsee suuri näkymätön , sukuklaanin asemoitu ongelma.
    Kaupungin ainut hyödynnettävä infra ja vahvistettava toiminta-alue on Ruotasen kaivosalue, maanpäällinen osa.
    Rautatie ja kantatie antavat liikenneratkaisuu luontevasti, kun raaka-ainetta sekä tuotteita toimitetaan ja viedään.
    Kaivoalueen, ja nimenomaan maanpäällisen alueiden omistajuus, siitä en tiedä, sen varmaan joku asian tietävä läväyttää palstalle.'
    Maanalle ei mitenkään pitäisi satsata uusiokokeiluja, verovaroin rahoittaa tai muutakaan hankehöpöä..

    Kaivoksen käyttö joutavuuksiin pitää lopettaa. Turhat lupaukset ja höpöpuhe riittää.
    Pyhäjärvellä tuhlataan mielleyhtymiin, jonnin joutaviin hipellyksiin rahaa, oikeat, näkyvät asiat jätetään jos minkä varjolla, unohduksiin.
    Onkohan Tikkalanmäellä soppakuppi hipleineen unohtunut vain oman leuan alle.
    Mikä ihme se Hotellinrannan asfattirääpäisy lienee, onko tien osuus jäänyt kesken, jäikö savivelli lillumaan alkupäähän. Nappaskengillä ei köyhä kansa pääse eliitin toimia ihmettelemään, ei kai liene tarkoituskaan.
    Köyhä kansa kyykkyyn, eläkkeet alas, alv -rikastuttamaan eliitin pakoa Suomesta.
    Näin kait se on nähtävä, jossain tämän hallituksen ote lipsuu ja pahasti.
    Pieni kunta saa löllöttää siinä sivussa, kylvää lanttinsa leikkeihin ja metsän siimekseen.
    Yksin yrittäjiä kaatuu tuohon AlV - verotukseen, se on raju. Asiakkaat katoaa pikkuhiljaa, nuorten tienaama piieni palkka ei riitä kustannuksiin.
    Eläkeläiset repii laitosten ovia, sote luiskahti vsin parempiosaisten käyttöön.
    Hinnat lipsahti korotettuun oven avaukseen, tyhjän puhuminen tuottaa tuplamaksun Tk:n taholta.
    Osaamisen taito unhtunut johonkin, nyt menee näk toisesta iiriksestä, pakko lopettaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Pyhäjärven tauti velloo taas. Täällä kirjoittaa asioista eniten ne jotka ymmärtää asioista vähiten. Sataman asfaltointi on kesken, loppuosa tehdään Tikkalantien korjauksen yhteydessä. Mikä AIV-vero? Jos tarkoitat ALV:tä niin yritykset ei maksa alvia, joten mikään yksin yrittäjä ei kaadu 1,5% alvin nostoon koska yritys ei sitä maksa. Toki tuotteiden/palveluiden hinta voi nousta tuon 1,5% mutta tuskin siihen mikään yritys kaatuu. No helpottiko aamuitku joka oli täyttä paskaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kysymys itsellesi, helpottiko sinua aamupäivän äreysitkusi kommentoijaa pilkkaamalla?
    Kirjoitit toki asiaakin, kuten asfaltoinnista, ja oikaisit alv asian, joka tosin taisi olla alkuperäisesssä kirjoitusvirhe.
    On tiedettyä, että on meitä ihmisiä, jotka tiedämme kaikesta vähän, silti se ei ole mikään este ottaa kantaa. Huomautus; Eikä sen pitäisi olla syy, joutua pilkalliseen riidanhaluiseen syyttelyyn välittömästi.
    Se on myös tiedostettu, vielä vähemmän on teitä /sinunlaisia ihmisiä, jotka uskotte tietävänne kaikesta kaiken. Etuoikeutettuja tiedon äärellä on, tulevat pienestä piiristä.
    Huom, elikkäs suurelta osin vain uskotte tietävänne.
    Kolikolla on kaksi puolta, muista se.

    Äänestä

Mitä Pyhäjärvellä voitaisiin tehdä toisin?--aloituksen otsake.

Näistä voi aloittaa reformin
1. kaupunginjohtaja vaihtoon
2.puheenjohtajiston kierrätys, vakiokasvoilla ei ole enää annettavaa, jarruttavat?
3.taloustoimikunta töihin, täysin uudet jäsenet, puolet kuntalaisia, puolet valtuutettuja

ns. Reformi Pyhäjärven hallinnossa tarkoittaisi uudenlaisen, ei vain uudistetun, yhteisöajattelun mukaan tuomista. Hyödyntäen demokratian poliittisin välinein ja asettaa selkeät rajat , mikä kenelle kuuluu eli esittelijöiden keskittymistä heidän omaan tonttiinsa.

Äänestä
  • Tuostahan se lähtee , vaihtoon kaupungin johto .
    Helvetisti ovat saaneet velkaa ,ja mitä näkyvää no se velkaa ja lisää takauksia.

    Kyllä ne näytöt on annettu pyörimällä vuosikymmenet päättäjänä , parhaat puolivuoisisataa.
    Joten kannatan kierrätystä ,se on tätä päivää.

    Äänestä

  • Eläkeläisillä viisautta riittää, kun ei tarvitse itse vastata mistään.
    Jos joku mahdollinen yrittäjä lukee edes yhden päivän Pyhäjärvipalstaa, niin kiertää Pyhäjärven kaukaa.
    Näin se menée, kun kunnan houkuttevaisuudesta on kyse..
    Jokaisella on osansa.
    Hyvä kello kauas kuuluu, huono vielä kauemmas.
    Tämä leviää tehokkaasti koko Suomeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Eläkeläisillä viisautta riittää, kun ei tarvitse itse vastata mistään.

    Oletko nyt aivan satavarma, että olemme eläkeläisiä?
    Ei pidä olettaa, jos itse olet sitä.
    Lohdutukseksi totean, hallinnon ja kunnan suuntaan tuntee kiukkua voi purkaa oli ikä mikä tahansa, eikä eläke ole mitenkään järkiviisautta heikentävä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Pitää olla toimiva vaihtoehto, eikä suurisuuntaisia esitelmiä, miten hyvä infra kaivokselle on.ne on yhden yrittäjän ja yhden sukupolven yrityksiä, jotka tänne mahdollisesti tulee.
    Eläkkeellä olevat miehet tuppaavat olemaan kaikkein viisaampia, kun ei tarvitse muuta kun muiden eläkeläisten kanssa jakaa viisauksia.
    Niitä on satoja kuntia samassa tilanteessa.
    Tampereelle Jyväskylääm Helsinginalueesta puhumattakaan, suunnitellaan kymmenientuhansien asuntoalueita.
    Pyhäjärvellä pitkän aikaa viidentuhannen nurkilla, niistäkin suurinosa eläkeläisiä ja muuten työhön kykenemättömiä. Siinä on houkutinta.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Oletko nyt aivan satavarma, että olemme eläkeläisiä?
    Ei pidä olettaa, jos itse olet sitä.
    Lohdutukseksi totean, hallinnon ja kunnan suuntaan tuntee kiukkua voi purkaa oli ikä mikä tahansa, eikä eläke ole mitenkään järkiviisautta heikentävä.

    Voipi olla elämänviisautta joskus enemmän eläkeläisillä. Ja nykyään eläkeläiset ovat todella aktiivisia. He ovat muuten nähneet Pyhäjärven nousun ja ns laskun..

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    .parhaat lobbaavat maanomistajia tuulien mukaan ..ettei oma raha kotikuntaan jää he ovat kiihdyttäneet rahojensa tuhlausta, järjestämällä teatteriretkiä, ulkomaan ryhmämatkoja, kylpylä-ja ostosmatkailua---se mitä huviretkeilyiltä aikaa jää, notkuvat ykkösnimien hajun päässä korvat höröllään jasitten kun yhteen tullaan, väitellään kuka oli kuullut mitäkin..oman korvasyyhyn lisäyksen kera.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Jos tarkoitat metsien myyntiä niin omat tarjoavat kymmeniä prosentteja vähemmän kuin sijoitusyhtiöt. Kummalle itse möisit?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Jos tarkoitat metsien myyntiä niin omat tarjoavat kymmeniä prosentteja vähemmän kuin sijoitusyhtiöt. Kummalle itse möisit?

    Sijoitusyhtiöillä veroetuja käsittääkseni.
    ELY keskukselle myynti paras .ei tarvitse veroja maksaa, ainakaan tietyillä alueilla..

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Voipi olla elämänviisautta joskus enemmän eläkeläisillä. Ja nykyään eläkeläiset ovat todella aktiivisia. He ovat muuten nähneet Pyhäjärven nousun ja ns laskun..

    Suurisuisia, kaikentietäviä ukkoja ja joku nainen vauhtia antamassa.
    Menneillä tiedoilla ei tänä päivänä pärjätä.
    Mielenkiintoista kuulla sinun vaihtoehto.
    Minä olen nähnyt, kun joka kylällä oli kymmeniä lypsykarjatiloja, kymmeniä metsureita., siis joka kylällä.Kaivos yksinää 500 ihmistä, liitännäisiä kolminkertainen määrä..
    Teitä korjattiin, metsiä ojitettii.
    Ikosen ja kärkkäisen alueelle tuli talo talon viereen.
    Semmoista tietäjää, joka nämä työpaikat korvaisi, kun menneitä muistelevien eläkeläisten harhaisissa kuvitelmissa..
    Amerikan presidentti jo hyvä esimerkki.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kerro miten niitä työpaikkoja voitaisiin luoda? Minä en tiedä, enkä usko, että sellaista tietäjää onkaan. Nämä työpaikkojen haikailijat elävät meneessä. Toki olisi hyvä, jos niitä tulisi, mutta kuka investoisi syrjäseuduille?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Eläkeläisillä viisautta riittää, kun ei tarvitse itse vastata mistään.
    Jos joku mahdollinen yrittäjä lukee edes yhden päivän Pyhäjärvipalstaa, niin kiertää Pyhäjärven kaukaa.
    Näin se menée, kun kunnan houkuttevaisuudesta on kyse..
    Jokaisella on osansa.
    Hyvä kello kauas kuuluu, huono vielä kauemmas.
    Tämä leviää tehokkaasti koko Suomeen.

    Lueppa toistenkin kuntien palstoja,samaa kuraa sielläkin on.Tämä on vapaa foorumi pillittäjille.

    Äänestä

Kuntia yhdistämällä yhteiset ongelmat eivät poistu

Äänestä
  • Vaan eivät ne kaupungin tytäryhtiöitätkään samalla kaavalla hoitamalla ole myöskään edistyneet, eikä parempaa ole syntynyt..velaksi luusuavat,kuntakonsernilla velkaa tilinpäätöksen v2023 mukaan 45 miljoonaa, ja tämän vuoden puolella velanottoa on jatkettu...on todella kallis henkilöstö meijän vähäisten asioita hoitamassa, ja itsekehuvien hyppysten kynsissä ei näytä kestävän satulanahkainen osakesalkkukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Vaan eivät ne kaupungin tytäryhtiöitätkään samalla kaavalla hoitamalla ole myöskään edistyneet, eikä parempaa ole syntynyt..velaksi luusuavat,kuntakonsernilla velkaa tilinpäätöksen v2023 mukaan 45 miljoonaa, ja tämän vuoden puolella velanottoa on jatkettu...on todella kallis henkilöstö meijän vähäisten asioita hoitamassa, ja itsekehuvien hyppysten kynsissä ei näytä kestävän satulanahkainen osakesalkkukaan.

    ,,tytäryhtiöitäkään---korjauskirjaus, pikku paikkaus ja lainapeite, rahanmenoja niin kuin justeeraavat viisaina

    Äänestä

  • Pyhäjärvi ei yksinään pysty huolehtimaan eläke ukkojen ja vielä suuremman jöukon eläkeakkojen lääkäripalveluista jamuista terveysongelmista.
    Sitten vielä Pyhäjärven perinteinen suurella joukolla liiallinen alkoholinkäyttö , ja sen mukanaan tuomat haitat nuoremmille ikäluokille. Huumeetkin on täällä vielä oman lisänsä.
    Kunnia niille, jotka töitä täällä tekee, myös niille jotka yrittää jotain kunnan parhaaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Pyhäjärvi ei yksinään pysty huolehtimaan eläke ukkojen ja vielä suuremman jöukon eläkeakkojen lääkäripalveluista jamuista terveysongelmista.

    eiköhän tuo menis ohuemmalla henkilöstöllä, nämä itsenäiselle kunnalle määrätyt lakisääteiset

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Pyhäjärvi ei yksinään pysty huolehtimaan eläke ukkojen ja vielä suuremman jöukon eläkeakkojen lääkäripalveluista jamuista terveysongelmista.
    Sitten vielä Pyhäjärven perinteinen suurella joukolla liiallinen alkoholinkäyttö , ja sen mukanaan tuomat haitat nuoremmille ikäluokille. Huumeetkin on täällä vielä oman lisänsä.
    Kunnia niille, jotka töitä täällä tekee, myös niille jotka yrittää jotain kunnan parhaaksi.

    Eikös täällä homma pelaa tyyliin, että eläkeläiset pitää taloutta hädin tuskin pystyssä. Tutkittu juttu.
    Noita kunnan parhaaksi yrittäjiä ????

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Eikös täällä homma pelaa tyyliin, että eläkeläiset pitää taloutta hädin tuskin pystyssä. Tutkittu juttu.
    Noita kunnan parhaaksi yrittäjiä ????

    Yhtä eläkeläistä kohden on vissiin väkimäärään suhteutettuna oltava 3 hyvin palkattua henkilöä, 1 keskushallinnossa, 1 teknisessä, 1 hyvinvointisektorilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Pyhäjärvi ei yksinään pysty huolehtimaan eläke ukkojen ja vielä suuremman jöukon eläkeakkojen lääkäripalveluista jamuista terveysongelmista.
    Sitten vielä Pyhäjärven perinteinen suurella joukolla liiallinen alkoholinkäyttö , ja sen mukanaan tuomat haitat nuoremmille ikäluokille. Huumeetkin on täällä vielä oman lisänsä.
    Kunnia niille, jotka töitä täällä tekee, myös niille jotka yrittää jotain kunnan parhaaksi.

    Pirulainen. Minulla mennyt jotain oppia ohi. Eli olen käsittänyt, että Sote huolehtii terveys- ja sosiaalipalvelut. No liian huonosti tullut seurattua mediaa.
    Vaan oikeasti. Olen nähnyt näitä tapauksia. Kaupungilta kolme miestä töissä. Yksi tekee töitä ja kaksi on työnjohtajana. Ei yksityisellä pelaa niin hommat

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Herrapuolen johdossa on tungosta, tämän kokoisen kaupungin . 4300 asukasta, on kolme 1. johtaja hallinnoissa päätasoa ja palkan nauttijan paikalla-sitten on mestareita ja toimitusjohtajia, on päällikkötasoa, on pienempää-johtaja ihmistä...

    Huvittavia tapauksia, kysyppä vaikka mihin työaika kuluu, niin älä luule saavasi rehellistä selitystä..mitä pienempi piiri, sen suojatumpi on tausta---totta puhuvat vastuulliset ovat satuolentoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    No kerro, mitä sinä teet?

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    No kerro, mitä sinä teet?

    Kolahti ilmeisesti

    Äänestä

Lisätä ystävällisyyttä toisia kohtaan

Äänestä

Ettekö te huomaa mikä hyvin tärkeä ammattikunta on jo hyvin katoava luonnonvara, jospa te sen sitten huomaatte kun kaupoissa myydään eioota ja nälkä kurnii ja tulee nälkäkuolema

Äänestä

Aloitusta tehtäessä mietin, millaisia vastauksia tulisi. Suurin osa aivan asiallisia ja kuten arvelinkin ei kenellekään ole viisasten kiveä miten asiat täällä saataisiin ratkaistua.

Tuulivoima ja ehkä aurinkovima todennäköisesti auttaa pitämään pään jotenkin pinalla, mutta suurempia teollisuusinvestointeja on turha odottaa. Miten voisikaan . Pari sataa kuntaa on suunnilleen samassa jamassa. Jo väestörakenne ratkaisee asian. Meiltä ei löydyisi työntekijöitä, jos joku miettisi tänne investointia. Kuka tänne muuttaisi työnperässä. Rauhallisuus ja järvet voisi joitakin houkutella, mutta siihen se jäisi.

Ollaan tyytyväisiä ja köllötellään eteenpäin. Niin jos joku on toista mieltä niin pelkkä päättäjien haukkuminen ei nyt riitä. Sillon on kerrotava oma ratkaisu, miten asioita muuttaisi.

Äänestä
  • Mitä Pyhäjärvellä voitaisiin tehdä toisin?--aloituksen otsake.

    Näistä voi aloittaa reformin
    1. kaupunginjohtaja vaihtoon
    2.puheenjohtajiston kierrätys, vakiokasvoilla ei ole enää annettavaa, jarruttavat?
    3.taloustoimikunta töihin, täysin uudet jäsenet, puolet kuntalaisia, puolet valtuutettuja

    ns. Reformi Pyhäjärven hallinnossa tarkoittaisi uudenlaisen, ei vain uudistetun, yhteisöajattelun mukaan tuomista. Hyödyntäen demokratian poliittisin välinein ja asettaa selkeät rajat , mikä kenelle kuuluu eli esittelijöiden keskittymistä heidän omaan tonttiinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Mitä Pyhäjärvellä voitaisiin tehdä toisin?--aloituksen otsake.

    Näistä voi aloittaa reformin
    1. kaupunginjohtaja vaihtoon
    2.puheenjohtajiston kierrätys, vakiokasvoilla ei ole enää annettavaa, jarruttavat?
    3.taloustoimikunta töihin, täysin uudet jäsenet, puolet kuntalaisia, puolet valtuutettuja

    ns. Reformi Pyhäjärven hallinnossa tarkoittaisi uudenlaisen, ei vain uudistetun, yhteisöajattelun mukaan tuomista. Hyödyntäen demokratian poliittisin välinein ja asettaa selkeät rajat , mikä kenelle kuuluu eli esittelijöiden keskittymistä heidän omaan tonttiinsa.

    No nyt tuli oikeaa asiaa. Tuolla kolmen kohdan ohjelmalla voisi reformin hyvinkin aloittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Mitä Pyhäjärvellä voitaisiin tehdä toisin?--aloituksen otsake.

    Näistä voi aloittaa reformin
    1. kaupunginjohtaja vaihtoon
    2.puheenjohtajiston kierrätys, vakiokasvoilla ei ole enää annettavaa, jarruttavat?
    3.taloustoimikunta töihin, täysin uudet jäsenet, puolet kuntalaisia, puolet valtuutettuja

    ns. Reformi Pyhäjärven hallinnossa tarkoittaisi uudenlaisen, ei vain uudistetun, yhteisöajattelun mukaan tuomista. Hyödyntäen demokratian poliittisin välinein ja asettaa selkeät rajat , mikä kenelle kuuluu eli esittelijöiden keskittymistä heidän omaan tonttiinsa.

    Ehdotappas joitain nimiä poispotkittujen tilalle, niin aletaan haukkumaan heitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ehdotappas joitain nimiä poispotkittujen tilalle, niin aletaan haukkumaan heitä.

    Eipä keulita, henkilöstöä voi hallinnon heikentymättä ja palevlujen kärismättä joka toisen..tiedämme jo kuka on ensimmäinen, siitä voi lähteä nimiä pureksimaan..siitä toisesta.
    Erittäin mahtava kokemuspohja on vuoden 2013 aloitettu henkilöstösiivous, siitä voi poimia nopeimmin toimivat oletuspointtit, juoruakkoja-ja ukkoja on jäljellä myös järjestelmässä, jopa sellaisia joilla oli pokkaa valehdella kaikessa ..henkilöstö oli otollinen vipuvarsi..kätyreitä kuin stasissa...
    Ehkä heitä voi talouden tasapinoyttamisessa, vastaamaan tehtävien ja tarpeen mukaiseen määräään, eli hallinnon suursiivouksessa helposti käyttää kuliseissa sytytysaineena?
    Kyllä pesäänsä pitävät sokeat korpit ja korkealla itserakkauden määrällä liehakoivat kotkat nostavat prosessiin lämpöä ...
    Urhea nainen, lahjomaton esimies oli ja on rumasti ns. poispotkittu, sitä ennen johtajia poistui kuka enemmän, kuka vähemmän kyllästyneen puolin ja tosin, ja heistä itserakkaimmat hakeutuivat hyvin arvosanoin kehuttuina, taustalla pöydän alta ojennetulla vihjaavalla siirrolla.
    Haukkujat, arvostelijat, syyllistäjät ja kieroilijat, näitä ihmispolosia on kuulkaas aina kaikissa hämäräpuolissa, viattomuutta vakuuttavalla on pimeässäkin valheen varjo.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Pyhäjärvellä on yhteisöllinen ja palvelujen, asukkaiden ja viihtymisen compossa huutava pula niin vetovoimasta. kuin pitovoimasta.
    Sinänsä ei pidä yleistäen heittää kivellä, erilaisia yritelmiä on. muutamia pikkulapsen maitohammasta , ylöspäin ponnistavia potentiaalisa syömähampaita, valitettavasti heikko singaalisia, piipitys silloin tällöin viestii alulla olemisen ja aikeita enemmän tekemisen henkeä.
    Paikkakunta on sisäänkutsujana hajuton ja mauton, vireydessään. Mieluummin kuntastatus palauttaen, loppuu turha öhöttöminen"tyhjyyden metropoliksi" pyrkimisessä.
    Näkee yhä selvemmin, hämärään touhuaminen, tämän häivehallinnon seurauksena ollaan häviäjä liian monella alueella, lähes 100%---puuttuu tekijät, joista tunnistaa kehittyvän asuin-ja työ-, kuin vapaa-ajan paikkakunnan.

    sanahelinä "Elinkeinojen kehittäminen" joutaa romukoppaan.
    Elinkeinojen kehittäjä, toimittaa kaupunginjohtajan juoksupojan hommaa höpöp höpö virkaa---
    Hänen tehtäväkuvansa on enemmän , anteeksi vaan, viihdytyshommaa. Kun ei voi tehdä ilmeisesti kehittämiseen sananmukaisia, rehtejä itsenäisiä keskusteluja yrittäjien kanssa, kaikki käytettävä toimitusjohtajan läpivalaisussa, alistettu "käskytysseuramies"? Raporttien laatija, vuokraustoimisto, onko aikuinen ihminen, uskoisin kykyjäkin henkilöllä on, kysyn vaan, onko silloin oikeissa töissä, onko hänelle annettu työkalut, joilla saa tehdäkin konkretiaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ilman työkaluja on vaikea tehdä mitään. Kenenkään ei kannata palkata juoksupojaksi ammattilaista. Ammattilaiselle ammattilaisen työt ja palkka. Juoksupojalle harjoittelijan palkka. Työn kuvat syyniin.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Ilman työkaluja on vaikea tehdä mitään. Kenenkään ei kannata palkata juoksupojaksi ammattilaista. Ammattilaiselle ammattilaisen työt ja palkka. Juoksupojalle harjoittelijan palkka. Työn kuvat syyniin.

    Yrittäjät tietää, mitä kehittäjät tekee, jos apua tarviivat. Saako apua vai ei, millaista on asiakkaiden kohtelu.
    Valituksia ei ole näkynyt eikä kuulunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Mitä Pyhäjärvellä voitaisiin tehdä toisin?--aloituksen otsake.

    Pyhäjärvellä on yhteisöllinen ja palvelujen, asukkaiden ja viihtymisen compossa huutava pula niin vetovoimasta. kuin pitovoimasta.
    Sinänsä ei pidä yleistäen heittää kivellä, erilaisia yritelmiä on. muutamia pikkulapsen maitohammasta , ylöspäin ponnistavia potentiaalisa syömähampaita, valitettavasti heikko singaalisia, piipitys silloin tällöin viestii alulla olemisen ja aikeita enemmän tekemisen henkeä.
    Paikkakunta on sisäänkutsujana hajuton ja mauton, vireydessään. Mieluummin kuntastatus palauttaen, loppuu turha öhöttöminen"tyhjyyden metropoliksi" pyrkimisessä.
    Näkee yhä selvemmin, hämärään touhuaminen, tämän häivehallinnon seurauksena ollaan häviäjä liian monella alueella, lähes 100%---puuttuu tekijät, joista tunnistaa kehittyvän asuin-ja työ-, kuin vapaa-ajan paikkakunnan.

    sanahelinä "Elinkeinojen kehittäminen" joutaa romukoppaan.
    Elinkeinojen kehittäjä, toimittaa kaupunginjohtajan juoksupojan hommaa höpöp höpö virkaa---
    Hänen tehtäväkuvansa on enemmän , anteeksi vaan, viihdytyshommaa. Kun ei voi tehdä ilmeisesti kehittämiseen sananmukaisia, rehtejä itsenäisiä keskusteluja yrittäjien kanssa, kaikki käytettävä toimitusjohtajan läpivalaisussa, alistettu "käskytysseuramies"? Raporttien laatija, vuokraustoimisto, onko aikuinen ihminen, uskoisin kykyjäkin henkilöllä on, kysyn vaan, onko silloin oikeissa töissä, onko hänelle annettu työkalut, joilla saa tehdäkin konkretiaa?

    Tyypillinen itkijä vastaus. Haukkuu muita, mutta ei tarjoa ensimmäistäkään omaa ratkaisukeinoa. Hänen kaltaiset luonneivikaiset eivät ainakaan auta tilannetta.

    On siis päättäjiä ja on itkijä.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Yrittäjät tietää, mitä kehittäjät tekee, jos apua tarviivat. Saako apua vai ei, millaista on asiakkaiden kohtelu.
    Valituksia ei ole näkynyt eikä kuulunut.

    Missä korvat ovat auki, palautetta kuulee. Yrittäjiltä, joiden sydän sykkii paikallisen yhteisen hyvän puolella, ei vain siten, että tärkein tavoite on olla mielinkielin esihenkilöiden edessä, haikailla siten hyväksyntää ..että sitten jos...??
    Pyhäjärven yrittäjäkenttä on kovin pieni, tunnistettava ja valkealla valehtelulla, pääosin itsepetoksella eteenpäin tilipäiviään kulkeva.
    Haastavaa on elinkeinoasioista rehdisti puhua, silti siihen sopii suuri-ja löysäsuisia yrittäjiä, jotka pukevat tarkoitushakuisesti oman kritiikkinsä toisen ehkä kilpailevan toimijan, sanomaksi.
    Näin kukin pelosta vaikenemalla , itsekseen muristen miten kuten. Just toisin toimien suurisuinen petollinen nappaa omaan "firmaan tuen" eli edun, ja vie toisen edestä työtilaisuuksia..viekkaasti vihjaten, epätervettä sellainen, eikö vaan?
    Miksi tätä epätervettä ilmapiiriä paapotaan? Suoriksi sanomalla, tehkää ilmapuhdstus organisaatiossa, on päivänselvää , että " laahustaminen pelikentällä" ei korjaa kunnan rakenteellisia virheitä, nythän haitallinen valuvika on syvällä ytimessä.
    Siitä karkeana esimerkkinäon kehitys oyn pakosta seuraavan kehittäjän työnkuva.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Tiedätkö, että jokaisessa kunnassa on mielenterveyspalveluja.

    No niin, nyt on aamuitkuilla haukuttu jo nykypäättäjät ja yrittäjät. Sillä lailla, Pyhäjärvi nousuun.....

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Nimen voisi kertoa, mutta uhkaisi taas poliisilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Tiedätkö, että jokaisessa kunnassa on mielenterveyspalveluja.

    Joko taas, missä itse olet oletettua mielenterveyttäsi vaalinut?

    Valitettavasti sinun keskustelutaidoillasi ei suuremmin ole muuta kuin haittaa, eikä "opastamiseen" ole tarvetta.
    Sinun pitää mennä itse ja saada piintynyt tapasi pois hoidetuksi, osana mielenterveyttäsi.

    Mitä Pyhäjärvellä voitaisiin tehdä toisin?--aloituksen otsake.

    Kun puuttuu rehellinen, vaikka räväkkä ja säkenöivä keskustelukulttuuri ihan missä tahansa organisaation osa-alueella, käy niin, että järjestelmässä tiedossakin olevat ongelmat lakaistaan maton alle, näin tapahtuu nyt, ja tässä jos missä, pitää ja voi tehdä toisin!

    Onhan aika ja ajasssa saadut tulokset koko ajan sen todistajia, että edustajiksi valitut, virkaan nimetyt, osaavat kyllä kävellä kuhmuraisten "maton alle" peitettyjen mattojen sivussa, astumatta jalallakaan ettei kompastuisi, ei edes sylttytehtaan kynnysmatolle, loikkaavat yksimielisesti rakenteisiin jääneiden ongelmien yli.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    No niin, nyt on aamuitkuilla haukuttu jo nykypäättäjät ja yrittäjät. Sillä lailla, Pyhäjärvi nousuun.....

    Kas, nyt erehdyt reippaasti..luet sen haukkumisena, onko sinulla huono omatunto oman tonttisi hoitamisesta.

    Aloitus haastoi pohtimaan, mitä Pyhäjärvellä pitää/voisi tehdä toisin? Oletko otsakkeesta samaa mieltä, vai miten sen itse luit ja ymmärsit?

    On todella raskasta itsekkyyttä sekä itsepetosta ohittaa annettu palaute tyrmäämällä se haukkumiseksi, MIKSI?

    Pitää tokaista kuin Timo Soini aikoinaan eu:sta ;
    SIELLÄ MISSÄ himmailee Pyhäjärven poliittisten tekijämiesten-ja naisten suojeluskunta siellä ovat ja myös pysyvät ongelmat.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Joko taas, missä itse olet oletettua mielenterveyttäsi vaalinut?

    Valitettavasti sinun keskustelutaidoillasi ei suuremmin ole muuta kuin haittaa, eikä "opastamiseen" ole tarvetta.
    Sinun pitää mennä itse ja saada piintynyt tapasi pois hoidetuksi, osana mielenterveyttäsi.

    Mitä Pyhäjärvellä voitaisiin tehdä toisin?--aloituksen otsake.

    Kun puuttuu rehellinen, vaikka räväkkä ja säkenöivä keskustelukulttuuri ihan missä tahansa organisaation osa-alueella, käy niin, että järjestelmässä tiedossakin olevat ongelmat lakaistaan maton alle, näin tapahtuu nyt, ja tässä jos missä, pitää ja voi tehdä toisin!

    Onhan aika ja ajasssa saadut tulokset koko ajan sen todistajia, että edustajiksi valitut, virkaan nimetyt, osaavat kyllä kävellä kuhmuraisten "maton alle" peitettyjen mattojen sivussa, astumatta jalallakaan ettei kompastuisi, ei edes sylttytehtaan kynnysmatolle, loikkaavat yksimielisesti rakenteisiin jääneiden ongelmien yli.

    Ihan asiallaista keskustelu käydään siis muut.

    Äänestä

Lumenauraaja työssään

Äänestä

Pikku ukot juoksee ja panoo asijat kuntoon

Äänestä

Ketjussa on monta leikattua kollikissaa, jotka "tietää," mitä pitäisi tehdä, mutta eivät itse osaa tehdä yhtään mitään.

Äänestä

Olisko yläkerran haukunta syynä se että alamaisilla on liika pienet palakat

Äänestä

Mitä Pyhäjärvellä voitaisiin tehdä toisin?--aloituksen otsake.

Kun puuttuu rehellinen, vaikka räväkkä ja säkenöivä keskustelukulttuuri ihan missä tahansa organisaation osa-alueella, käy niin, että järjestelmässä tiedossakin olevat ongelmat lakaistaan maton alle, näin tapahtuu nyt, ja tässä jos missä, pitää ja voi tehdä toisin!

Onhan aika ja ajasssa saadut tulokset koko ajan sen todistajia, että edustajiksi valitut, virkaan nimetyt, osaavat kyllä kävellä kuhmuraisten "maton alle" peitettyjen mattojen sivussa, astumatta jalallakaan ettei kompastuisi, ei edes sylttytehtaan kynnysmatolle, loikkaavat yksimielisesti rakenteisiin jääneiden ongelmien yli.

Äänestä
  • Täällä keskustellaan aivan avoimesti. Se että sinä et uskalla osallistua niihin ei kerro kuin sinusta.

    Elokuussa on kahden tuulivoimapuiston infotilaisuudet. Tuskin kantti riittää mneemään niihin paikalle? Älä sano, että niistä ei ole tietoa. Pyhäjäven sanomissa on ilmoitettu ja kunnan sivuilta löytyy lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Täällä keskustellaan aivan avoimesti. Se että sinä et uskalla osallistua niihin ei kerro kuin sinusta.

    Elokuussa on kahden tuulivoimapuiston infotilaisuudet. Tuskin kantti riittää mneemään niihin paikalle? Älä sano, että niistä ei ole tietoa. Pyhäjäven sanomissa on ilmoitettu ja kunnan sivuilta löytyy lisää.

    Että mitä? Puhu sinä tuulista, minä puhun taivaista. Etkö jo itsekkin huomaa, että et ymmärrä lukemaasi, et sitten yhdenkään aloituksen aiheeseen kantaa ottanutta kirjoitusta? Otat kyrmyn asenteesi, ja lyöt pilkaten vastakommentillasi.
    Kun ei ole puhuttu tuulivoimasta, vai mitä?
    Ssille ei tietenkään voi mitään, ei isäs ei äitiskaan, kun sinun järkesi seisoo kun tuulettomana päivänä tuulimyllyt, tai kun silmäsi harottavat , ei vain kateen , vaan kolmeen suuntaan myllysiivekkeiden lailla,.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    On niitä tuuli-infoja ollut. Miksi et ole siellä.
    Turhaa suunpieksäntää anonyymipalstalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    On niitä tuuli-infoja ollut. Miksi et ole siellä.
    Turhaa suunpieksäntää anonyymipalstalla.

    Ikävä kyllä, vaikutat vanhalta levysoittimelta, jonka neula lerppu ja veivikin lyö tyhjää

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Ikävä kyllä, vaikutat vanhalta levysoittimelta, jonka neula lerppu ja veivikin lyö tyhjää

    Iski sinut kanveesiin? Olet valittunut, että infotilaisuukisa ei ole järjestetty.

    Toisaalta joko tiedät, mitkä tilaisuudet ovat elokuussa. Aiotko osallistua?

    Äänestä

Puolueetonta tietoa tulee ikävä kun maksetut tuuli konsultit hehkuttaa kuin autokauppias romujaam! Mutta antaako autokauppias kutsua katsastus miestä paikalle?

Niinpä!

Äänestä
  • Antaa, Jokaisen auton voi halutessaan tarkistuttaa.

    Äänestä

Ei mitään kaikki voitava on tehty eikä mitään ole enää tehtävissä, vene on uponnut

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Täällä on jatkuvaa päättäjien haukkumista, mutta ei ratkaisuehdotuksia.

Mitä täällä voitaisiin tehdä? Suomi on täynnä samassa tilanteessa olevia pieniä kuntia.

Tuulivoima on hyvä asia antaen apua talouden suhteen. Kunta saa verotuloja ja sitä myöten me saamme palveluja ja ihmiset saavat töitä. Maata vuokranneet saavat vuokratuloja ja suuri osa niistä menee paikallisiin palveluihin. Rakennusvaiheessa työllistetään mm. koneurakointiin. Jatkossa tiet on pidettävä auki ja myllyt on huollettava. Jokaiseen kuntaan ei varmaan huoltomiehiä tule, mutta esim. Kalajoella heitä on. Kärsämäen lujabetooni saa töitä ja palkkaa väkeä. Aika paljon ovat joutuneet palkkamaan ulkomaalaisia? Olen niin kuullut. Lisäksi aurinkovoima...

Faktaa lie, että lopulta täältäkään ei suuria määriä työntekijöitä löydy, mikä rajoittaa yritysten kokoa eli mitään suuryrityksiä ei tänne ole tulossa siitäkään syystä. Risteysalueesta on joskus haaveiltu yritysten paikaksi, mutta ei lähtenyt Peuratalotkaan liikkeelle. Muutenkin syrjäseutujen suuremmat työllistäjät ovat menneisyyttä? Saha, talotehtaat tai Kärsämäen Ikean tehdas ovat historiaa.

Kaivokselle on yritetty saada toimintjoa, mikä on hyvä asia. Jenkkilässä ei epäonnistumisia tuomita vaan, jos ei edes yritetä.... Jotain pientä sinne varmaan tulee, mutta ei pelastajaa.

Matkailu pienissä määrin varmaan onnistuu, mutta jos vertaa Pyhäjärveä esim. Saimaaseen tai vaikka Keiteleseen ei suurta saisia, vaikka mitä tekisi. Pientä erästelyä varmaan on mahdollista harjoittaa mm. hirvipassiin on mahdollista saada tulijoita.

Oikeastaan suurin mahdollisuus on ilmastonmuutos. Jos maailmalla viljelymaat kuivuvat niin voi olla, että täällä vielä raivataan peltoja taas käyttöön.

Muuten on fakta, että täällä kannattaa ajatella, miten pärjätään vanhenevan ja vähenevän väestön kanssa ja tullaa pienellä toimeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu