Kovasti arvostellaan meidän toimijoita, mutta mitä voitaisiin tehdä? Maa on täynnä samanlaisia pikkukuntia.
Jenkeissä arvostetaan yrittämistä eikä epäonnistumisia tuomita vaan sitä, että mitään ei yritetä. Minusta tästä tulee mieleen kaivos. Hyvä, että on yritetty, vaikka lopulta mitään ja suurta ja ihmeellistä ei jäisikään viivan alle.
Tuulivoima on hyvä asia. Verotuloilla kunta palvelee ja työllistään. Vuoratuloilla ostetaan palveluja. Kärsämäen Lujabetoni saa töitä. Aika moni työntekijöistä on tietääkseni muualta tulevia, mutta niin se nykyään on. Kovin paljoa meillä ei käytännössä ole omaa työväkeä, vaikka kaikki etsittäisiin. Tuulivoima työllistää rakennusvaiheessa ja huoltoa tarvitaan. Vaikka huoltomiehet eivät olisi omasta kunnasta niin kuitenkin heijastuu koko maahan. Kalajoella taitaa olla aika paljon huoltoporukkaa.
Risteysalue olisi teoriassa toimiva, mutta näiden syrjäseutujen mahdollisuudet ovat pienet. Ei toimi Peuratalo tai Kärsämäen Ilean entinen tehdas tai Pyhäjoen talotehdas. Sahat ovat harvassa.
Matkailussa jäämme väkisellä väliamaastoon. Lappi vie osansa ja esim. Saimaa ja Keitle ovat järvinä aivan eri luokkaa. Joku erästäjä voi toki tulla vaikka hirvijahtiin.
Ilmastonmuutos voi pitkässä juoksussa tarjota toivoa esim. maatlaousmaat kuivuvat ja voi olla, että suomalainen maatalous on vielä arvossaan.
Tottus on kuitenkin, että meidän pitää vanheta ja vähentyä väistymättä. Miten voidaan tämä tehdä hallitusti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Voitas olla julkaisematta tämmöistä aloitusta 🤣