Euroopan politiikka vasemmistolaistuu. Miten maistuu Orpon sinimustalle äärioikeistohallitukselle?

Anonyymi-ap

Viikko sitten Britannia siirtyi Labour-johtoon. Nyt Ranskassa vasemmisto on menossa vaalien ykköseksi ja Macronin keskustalainen vaaliliitto tulossa kakkoseksi. Putinisti Le Penin äärioikeistolainen Kansallinen rintama on jäämässä vasta kolmanneksi.

Euroopan valtapolitiikka vasemmistolaistuu putinistisen oikeiston ottaessa pataansa. Miten Orpon äärioikeistohallitus ottaa vastaan sen tosiasian, että eurooppalaiset kumppanimaat ja nimenomaan suurimmat niistä ovat siirtymässä tai siirtyneet vasemmistolaisvetoisiksi?

Vasemmistopolitiikkaa vedetään nyt Saksassa, Britanniassa, Espanjassa ja seuraavaksi odotettavasti myös Ranskassa. Tähän voidaan lisätä pohjoismaista Tanska sekä Norja. Poliittisen tuulen suunta ottaa yllättäen suunnanmuutosta.

23

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UUSI

      Vain hölmöläinen näkee sinimustan kun kyseessä on sinivalkoinen!

      Vasemmisto ei saa aikaan kuin kaaosta, kuten SS viisikoineenkin teki. Velkaannuimme niin jotta saamme kärsiä vielä vuosia. Samaa joku viisas jossain uutisissa epäili Ranskankin kohtaloksi!

      Kun vasurin laskukoneen paristo on vainaa niin ei siitä mitään hyvää voi edes odottaa!

      • Anonyymi
        UUSI

        Mies on 80+ ja jaksaa vaan vihata 24/7
        miten sun sydän kestää ?

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mies on 80 ja jaksaa vaan vihata 24/7
        miten sun sydän kestää ?

        Ei totuuden sanominen ole vihaamista! Se on osin ainakin neuvomista!

      • Anonyymi
        UUSI

        Kuka näkee mitä kukin saa aikaan, se oma tarinansa. Mutta Suomessa nyt sinimusta hallitus.

        Sekin nyt nähty Suomessa että nykyinen hallitus saanut kaaosta aikaan, Toimii kuten itänaapurin diktatuuri. Ei kuten ennen demokraattisessa Suomessa toimittu.

        "Kun vasurin laskukoneen paristo on vainaa niin ei siitä mitään hyvää voi edes odottaa!"

        Onko mielestäsi vasurit nyt hallituksessa?

      • Anonyymi
        UUSI

        Anteeksi pieni virhearvio! Orpon äärioikeistohallitus onkin sysimusta.

      • Anonyymi
        UUSI
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ei totuuden sanominen ole vihaamista! Se on osin ainakin neuvomista!

        Extyökkäri ja totuus ovat kaksi toisilleen täysin vierasta asiaa!

      • Anonyymi
        UUSI

        Kokoomus saanut ja saa aikaan kaaosta. Kokoomuksen ansiosta Suomi velkaantunut ja velkaantuu ilman asiallisia perusteita. Vai löydätkö Kokoomuksen historiasta jotain toista faktaa?

      • UUSI

        Sinimustaa ei saa pesukoneellakaan edes kiehuvalla vedellä sinivalkoiseksi. Se musta tässä ongelma juuri onkin. Se on samalla tummentanut sitä entistä taivaansinistä tummaksi ultramariinin siniseksi. Kokoomus ja esim. Ranskassa osa maltillista oikeistoa on typeyydessään lähtenyt tukemaan kansaa kahtia jakavaa ääri- ja laitaoikeistolaisia ryhmiä. Se on aikaansaanut vastareaktion, mikä nähtiin nyt Ranskassa. Vasemmiston kannatus kasvoi huimasti. Englannissa taas brexitin aikaansaama talouskurjistuminen aiheutti vasemmiston ylivoimavoiton.

        Maltillinen oikeisto on valinnut yhteistyön laitaoikeiston kanssa myös Suomessa. Se jakaa kansaa kahtia ja tulos on silloin se, että varsinkin laitavasemmiston kannatus vahvistuu. Suomen EU-vaaleissa tämä koettiin Li Anderssonin valtaisana suosiona. Hän oli yksin yhtä suuri "puolue" kuin persut. Orpo saa typeryydellään aikaan sen, että vihervasemmiston kannatus Suomessakin vain kasvaa. Etkö yhtään seuraa gallupien kannatustrendejä?

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka näkee mitä kukin saa aikaan, se oma tarinansa. Mutta Suomessa nyt sinimusta hallitus.

        Sekin nyt nähty Suomessa että nykyinen hallitus saanut kaaosta aikaan, Toimii kuten itänaapurin diktatuuri. Ei kuten ennen demokraattisessa Suomessa toimittu.

        "Kun vasurin laskukoneen paristo on vainaa niin ei siitä mitään hyvää voi edes odottaa!"

        Onko mielestäsi vasurit nyt hallituksessa?

        On sinivalkoinen kuten pitääkin ja punamusta eli eri sosialismit on syrjässä!

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Extyökkäri ja totuus ovat kaksi toisilleen täysin vierasta asiaa!

        Tuo väite velvoittaa sinut esittämään todisteita, jotta olisit uskottava!

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Extyökkäri ja totuus ovat kaksi toisilleen täysin vierasta asiaa!

        Tuo nyt esiin muutama perustelemasi esimerkki!

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomus saanut ja saa aikaan kaaosta. Kokoomuksen ansiosta Suomi velkaantunut ja velkaantuu ilman asiallisia perusteita. Vai löydätkö Kokoomuksen historiasta jotain toista faktaa?

        Millä päätöksillään Kokoomus on velkauttanut Suomea? Voisitko hieman luetella?

      • UUSI
        mielipidepankki kirjoitti:

        Sinimustaa ei saa pesukoneellakaan edes kiehuvalla vedellä sinivalkoiseksi. Se musta tässä ongelma juuri onkin. Se on samalla tummentanut sitä entistä taivaansinistä tummaksi ultramariinin siniseksi. Kokoomus ja esim. Ranskassa osa maltillista oikeistoa on typeyydessään lähtenyt tukemaan kansaa kahtia jakavaa ääri- ja laitaoikeistolaisia ryhmiä. Se on aikaansaanut vastareaktion, mikä nähtiin nyt Ranskassa. Vasemmiston kannatus kasvoi huimasti. Englannissa taas brexitin aikaansaama talouskurjistuminen aiheutti vasemmiston ylivoimavoiton.

        Maltillinen oikeisto on valinnut yhteistyön laitaoikeiston kanssa myös Suomessa. Se jakaa kansaa kahtia ja tulos on silloin se, että varsinkin laitavasemmiston kannatus vahvistuu. Suomen EU-vaaleissa tämä koettiin Li Anderssonin valtaisana suosiona. Hän oli yksin yhtä suuri "puolue" kuin persut. Orpo saa typeryydellään aikaan sen, että vihervasemmiston kannatus Suomessakin vain kasvaa. Etkö yhtään seuraa gallupien kannatustrendejä?

        Meillähän vasemmisto jakaa kansaa ja on saattamassa sitä kerjuulle. Sen osoitti edellinen SS viisikon johtama hallitus, joka ei saanut oikeasti mitään aikaan talouden puitteissa koko aikanaan jos huisi velan kasvu unohdetaan.

        Onko meillä edes "laitaoikeistoa"? Mielestäni ei muualla kuin komuloisen päiväunissa!

        Li:n kannatus taisi olla hänen saamisekseen mahdollisimman kauas Suomen päättävästä porukasta. Vasemmiston todellisen kannatuksen näet pressan vaalien ekan kierroksen tuloksista!

      • Anonyymi
        UUSI

        Röh röh KRUIIK vinkuu possu pettymystään.

        Ei vasemmisto ole nyt vallassa. Etkö edes muista sitä, että Suomessa on toiminut oikeistohallitus jo vuoden. Sen aikaansaannokset: Valtion velka kasvaa ennätysmäisesti, julkisen talouden alijäämä syvenee, sopeutustoimia lisätään puolen vuoden välein tuloksetta, työttömyys kasvaa, rakentaminen on hiipunut lähes kokonaan, kansalaisten luottamus hallitukseen heikkenee, hallituspuolueiden kannatus vähenee. Niin että hyvinkö menee? Ei edellinen Marinin hallitus pystynyt likimainkaan tällaisiin "saavutuksiin". Marinin hallituksen aikana työllisyys kasvoi ja hallitus sekä erityisesti sen pääministeri nauttivat suurta kansan suosiota.

        Koitapa muistella vähän sitä, mitä Petteri Orpo sanoi vielä vuonna 2017 tästä hallituskumppanistaan. Mikään ei persujen politiikassa ole muuttunut vuodesta 2017. Orpon mieli on muuttunut. Hallituksen työelämän uudistukset ovat täysin poikkeukselliset. Suomessa oli aiemmin yhteistyön ja sovinnon perinne. Nyt se hallituksen toimin korvattiin komentotaloudella. Minkään muun hallituksen kohdalla ei noussut epäilyjä rasismista. Tämän hallituksen koko vuosi on mennyt kaikenlaisen muun kuin varsinaisen tehtävän hoidossa. On ollut rasismi- ja natsikohua, nuorten tyttöjen kähmintäkohua ja välillä on ammuskeltu kännipäissä kadulla. Näiden selvittelyssä se aika on sitten kulunutkin. Toinen päähallituspuolue on puhunut Trumpin, Orbanin ja eurooppalaisen laitaoikeiston puolesta kuulunut laitaoikeistolaisiin ryhmiin. Se on jopa ohjelmallisesti pyrkinyt eroon EUsta. Se vastustaa vihreää siirtymää, ilmastotoimia, työperäistä maahanmuuttoa kuten tekevät muutkin laitaoikeistopuolueet Euroopassa. Osa sen kannattajista (esim. Vallin) suosii ihan avoimesti taloudellista protektionismia, joka olisi täystuho Suomen taloudelle. Eikö tässä nyt ole listaa ihan ensitarpeiksi?

      • Anonyymi
        UUSI
        Extyökkäri kirjoitti:

        Tuo nyt esiin muutama perustelemasi esimerkki!

        Niitähän löytyy paljon. Sinun ja sivupersooniesi koko kirjoitushistoriat. Muutama kysyit mutta nyt tuli paljon esimerkkejä.

        Onko muuta kysyttävää?

        Muuten jos kirjaudut niin miksi monelle nimimerkille?

        Optimismi on tietysti hyväksi mutta kun maata on vuosia ja vuosikymmeniä viety väärälle uralle niin ei sitä vuodessa korjata vaan kyse on vaalikausien mittaisesta toiminnasta jotta kansa ehtii sopeutumaan uuteen järjestykseen jossa ei enää olla velkariippuvaisia.

        Sinun yhtyeistyön ja sovinnon perinteesi ei ole ollut oikeaa vaan siinä on ainakin minun aikani käytetty pakkovaltaa jolloin se ei ole sovinnon eikä yhteistyön tapaistakaan! Jos halutaan sovintoa ja yhteistyötä niin siihen eivät lakot sovi! Asioista pitää muutoin kyetä sopimaan!

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitähän löytyy paljon. Sinun ja sivupersooniesi koko kirjoitushistoriat. Muutama kysyit mutta nyt tuli paljon esimerkkejä.

        Onko muuta kysyttävää?

        Muuten jos kirjaudut niin miksi monelle nimimerkille?

        Missä ne esimerkit viipyvät?

        Yhtäkään et näköjään löytänyt!

      • Anonyymi
        UUSI
        Extyökkäri kirjoitti:

        Missä ne esimerkit viipyvät?

        Yhtäkään et näköjään löytänyt!

        Ethän sinä osaa erottaa totalitaristista kommunismiakaan demokratia-arvoja puolustavista sosialisteista sekä keskustavasemmistolaisista sosialidemokraateista.

        Olet luiskaotsa, joka ei ole pahemmin rasittanut omaa päätään yhteiskuntaopilla.

        Sosialisti kuten vasemmistolainenkaan ei kunnioita demokratiaa vaan pyrkii aina kun on mahdollista kansandemokratiaan! Kansandemokratia taas on synonyymi puoluediktatuurille, joka on vasemmiston lempi yhteiskuntamuoto!

        Viimeisessä kappaleessasikin olet väärässä minä olen pitkään nähnyt miten yhteiskunta toimii ja miten toimien on itsellä parhaat mahdollisuudet hyvinvointiin.

    • Anonyymi
      UUSI

      Joo Petterri Outo eri paljon kuolleita kunnoia, rahan ahneuss ajaa yli

    • UUSI

      Vasemmistolaistuminen on seurausta äärioikeistolaisvirrasta. Se on vastareaktio fasismiin johtavalle kehitykselle. Siellä missä äärioikeisto on päässyt valtaan kuten Unkarissa, poljetaan jo demokraattisia oikeuksia ja puretaan oikeusvaltiota. Tätä enemmistö ihmisistä ei hyväksy ja nyt Ranskassa nähtiin sellainen vastareaktio.

      Äärioikeistolaisuus on aikaan saanut politiikan polarisoitumisen. Suurimmat häviäjät maltilliset poliittisen keskiryhmät niin oikealla kuin vasemmalla. Suomessakaan Kokoomuksessa ei ymmärretä sitä, että Orpo on vähän niin kuin meidän Macron ja Purra on meidän Marine Le Pen. Varsinkin vaalien ensimmäisellä kierroksella Le Pen polki Macronin jalkoihinsa. Vasta vasemmiston suurvoitto tuntuu pelastavan osittain myös Macronin. Yhteistyö persujen kanssa voi olla kuolemansuudelma maltilliselle oikeistolle. Sen vastareaktiona vihervasemmiston kannatus kasvaa ja maltillinen okeistokesustalaisuus vajoaa, jos vastakkainasettelu voimistuu kuten on nähtävissä.

      Näillä keskustapalstoillakin tämä on nähtävissä. Oikeisto hyökkää ennennäkemättömällä tavalla vihervasemmistoa kohtaan. Työmarkkinoilla sopimuskulttuurista on irtisanottu ja siirrrytty komentokulttuuriin. Ei ole suuri ihme, että seurauksena on kansan kahtiajakautuminen. Ennen vahvuus oli yhtenäisyydessä. Nyt sitä pyritään murtamaan kaikin keinoin. Kansalaiset alkavat nähdä tämän ja siirtyvät esim. vihervasemmistossa kannattamaan sellaisia poliittisia voimia, jotka selvimmin vastustavat laitaoikeistolaistumista. Tämä näkyi Suomessa Li Anderssonin valtavana kannatuksena.

    • Anonyymi
      UUSI

      Vasemmisto on aina pelastanut Suomen siltä kurjuudelta mihin oikeistonideologia on sen suistanut turmioon.

      Oli ensin hullun tölmäys jatkosota Hitlerin kaverina hyökättiin Neuvostoliittoon ns. Vanhanrajan yli, ryöstöretkelle.

      Taloudessa on Suomea oikeisto köyhdyttänyt aina ja jatkuvasti, myymällä valtion omaisuutta pöljänä pois ja tehty veronmaksajista pelinappuloita ryöstökapitalismiin.

      Mainitaan nyt vaikka kotimainen lannoitetehdas ja talkoilla rakennetut sähköverkot.
      Molemmissa tapauksissa viljelijöitten käyttämät rahat ostoihin olisivat jääneet lihottaan kansantaloutta, kuten myös kuluttajien maksamat sähkönsiirtomaksut, jääneet Suomen talouteen.

      Tämä on sitä porvarin helmasyntiä, jossa ajatus ei yllä omasta ahneudesta pidemmälle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikkunoitten takana tirkistelijä

      Kyllä! Itseänsä vielä alapäästä esittelee..Hiljattain tuli ilmi että syksyllä ahistellu ikkunoitten takana taskulampun
      Suomussalmi
      31
      4174
    2. En ollut varma

      Tunnistiko/hoksasiko kuka olen niin siksi en viitsinyt sanoa mitään 😔🫣😂 yleensä kyllä tervehdin tuttuja, paitsi sillo
      Ikävä
      16
      3468
    3. Mitä sanoisit kaivatullesi juuri nyt?

      Mitä sanoisit hänelle?
      Ikävä
      238
      2934
    4. Ymmärrät sanomattakin

      Että ollaan kielletyllä alueella. Silti nainen sinun vaikutus on suurempi kuin kenekään toisen koskaan. En voi tälle as
      Ikävä
      90
      2016
    5. Mä haluun et et....

      Sä näyttäydyt mulle... Nyt on sen hetken aika:)
      Ikävä
      83
      2013
    6. Kuvaile nainen itseäsi

      Niin katsotaan, oletko kaivattuni. Kiitos. 💛
      Ikävä
      96
      1893
    7. Mitä saavutat dissaamalla naista?

      Ihan mielenkiinnosta vain kysyn.
      Ikävä
      16
      1346
    8. Kirjota tähän että oot kunnossa

      Vaikkei meistä mitään tullutkaan.
      Ikävä
      101
      1253
    9. Sä olet nainen niin

      Loistava ihminen että en muista ketään kuka pääsisi samalle tasolle kanssasi. Piristystä päivääsi. T:J
      Ikävä
      39
      1236
    10. Työn takiako et uskalla

      Sekö se syy on että kaikki junnaa paikallaan?
      Ikävä
      94
      1208
    Aihe