Tekoäly (A1) yllättää

Nuoret aikuiset jättävät seurakunnat. Ilmiö on yleinen, varsinkin läntisessä maailmassa, ja se on jatkunut jo vuosien ajan. Olin Kirkolliskokouksen jäsen 16 vuoden ajan ja peräänkuulutin toistuvasti, että kirkko tutkisi asian, selvittäisi syyn, ja ryhtyisi toimenpiteisiin. Kuten arvata saatoit, mitään ei tehty.
Luominen ry:ssä julkaisemme pian kirjan: Game over, Darwin! The Revolution in Origins Sciences. Se on suunniteltu erityisesti nuorille ja siinä otetaan esiin uusdarvinistisen evoluutioteorian keskeiset väärät väittämät. Näin nuoret voivat itse oivaltaa, että heille syötetään valheita koulussa ja mediassa, tietenkin tieteen valepuvussa!
Koska kirkko ja seurakunnat eivät oivalla nuorisokadon syytä
Philip Bell, brittiläinen yhteistyökumppanimme, Creation Ministries Internationalin puheenjohtaja kysyi tekoälyltä, mikä on nuorisokadon syy?
Mitä AI vastasi?
Vastaus tuli salamannopeasti ja oli sanasta sanaan käännettynä seuraavan sisältöinen:
Kristinuskon tiellä kulkevalle uskovalle nuorisolle voi nykymaailmassa olla monenlaisia esteitä. Niiden ymmärtäminen on äärimmäisen tärkeää ja niitä on käsiteltävä vilpittömästi ja myötätunnolla. Seuraavassa muutamia:
1. Maallistumisen vaikutuksia: Yhteiskuntamme maallistuu jatkuvasti ja nuoret altistuvat ateistien ja agnostikkojen vaikuttamiselle. Ne hallitsevat mediaa, opetustointa ja populaarikulttuuria. Tämä voi aiheuttaa nuorten mielissä epäilyä, pitävätkö kristinuskon opit paikkansa?
2. Tiede ja uskonto: Jotkut nuoret kamppailevat ja yrittävät yhteensovittaa tieteellisiä teorioita, kuten evoluutiota, yhteen kristillisten uskomustensa kanssa. He saattavat kokea, että tieteen ja uskon välillä on syvä ristiriita, joka estää täydellisen kristinuskon omaksumisen.
3. Epäilyksiä ja kysymyksiä: On täysin luonnollista, että nuorilla on kysymyksiä ja epäilyksiä uskonsa suhteen kun he suunnistavat nykyisen maailman monimutkaisten moraalisten ja filosofisten ristiriitojen keskellä. Ilman riittävää tukea ja opastusta vastaantulevat epäilyt voivat muodostua uskon esteeksi.
4. Kulttuurien relativismi: Nykymaailmassa ei enää katsota olevan ehdottomia totuuksia ja tämä voi johtaa nuoret pois Raamatussa ilmoitetusta totuudesta, jolle kristinusko perustuu. Yllämainituista syistä on tärkeää suhtautua nuoriin myötätuntoisesti ja keskustella heidän huolistaan ja tarjota kannustava ilmapiiri, jossa tutkia ja syventää heidän uskoaan. Avoin keskustelu, ohjaus ja resurssien tarjoaminen nuoria askarruttaviin kysymyksiin voi auttaa ongelmien yli pääsemiseen ja kasvuun uskossa. Näin voidaan rakentaa kristillinen usko vahvalle pohjalle.
Raamatun mukaiseen luomiseen uskovina voimme täysin yhtyä keinoälyn vastauksiin ja suosituksiin. Nuoriin kohdistuu joka puolelta maallistumisen painetta, varsinkin median taholta. Uusdarvinistinen evoluutioteoria, moniarvoinen "kaikki käy" -moraali synnyttää epäilyksiä kristinuskon oikeellisuudesta, ja ellei tätä haasteta, nuorison mieliin syntyy vakavia epäilyksiä kristinopista.
16340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Eihän tarvitse tekoälyä, jos vaikka maallistumisen listaa syyksi. Samoin sen tosiasian, että tiede on viimeisen 100 vuoden aikana jättänyt kirjaimelliset uskonnolliset maailman kuvat omalle hiekkalaatikolle.

Tuo tekoälyyn vetoaminen on muutoin osoitus lähinnä siitä, ettei kirjoittaja joko ymmärtä näiden tekoälypalvelujen (chatgpt etc) toimintaa tai hänen tarkoitus on vetää hölmöjä nenästä. Jos antaa vaikka promptissa "Miten amerikkaiset fundamentalistit selittää uskonnon ja tieteen suhteen", saa varmasti lahkoa tyydyttäviä vastauksia. Sitten vain vedotaan, mitä tekoäly on sanonut.

1Äänestä

Se lyhenne ei muuten ole A1 vaan AI, (aa-ii) tulee sanoista automatic intelligence.

Äänestä
  • Onhan se eräänlainen automaatti, missä
    input × state => output

    Äänestä

  • Se ei tule sanoista "automatic intelligence."

    Äänestä

  • Tulee sanoista Artificial Intelligence

    Äänestä

Miksi te ette keskittyisi etsimään niitä todisteita edes yhden luomistarinan puolesta?

Etkö tajua että tällä palstalla pitäisi puhua luomisesta, ei evoluutiosta? Vai onko niin että olematotmista asiosita, kuten luominen, on vaikea puhua? ;)

1Äänestä
  • "Aivot ei kuole"

    Ymmärsit uutisen ilmeisesti väärin: aivojen aktiivisuus jatkuu vielä monta minuuttia sen jälkeen kun muut elintoiminnot ovat lakanneet. Se ei tarkoita että aivot eivät kuolisi, vaan että ne pysyvät toiminnassa esim. verenkiertoa ja hengityselimiä pidempään. Kuolema ei ole tapahtuma vaan prosessi.

    Äänestä

  • Aivotko toimivat vielä mädäntyneinäkin?

    Äänestä

  • Jutussa kerrotaan mitä tapahtuu KUN AIVOT KUOLEVAT ja sinä Jeesuksen pikku soturi luet jutun niin että aivot eivät kuole.

    Säälittävän surkeaa.

    1Äänestä

" nuorison mieliin syntyy vakavia epäilyksiä kristinopista."

Toivottavasti syntyy ja näyttää syntyvänkin, koska kyseessä on jostakin syystä valtiovallan erityisessä suojeluksessa oleva kokoelma valheita - ja valehtelijoita - kuten sinäkin. Olette oikeassa, elätte omia lopun aikojanne ja hyvä niin. Ei tule ikävä.

Äänestä
  • Uskonto ja sen myötä jumaluudet riippuu aika tavalla siitä, mihin on sattunut syntymään (Usan keskilännen pikku kaupunki, Intia, Iran, etc). Nuorena voi kuva rajoittua tuohon, jos tiedon saanti ja tiedon kriittinen arviointi on rajoitettu vaikka yhteisön taholta.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Uskonto ja sen myötä jumaluudet riippuu aika tavalla siitä, mihin on sattunut syntymään (Usan keskilännen pikku kaupunki, Intia, Iran, etc). Nuorena voi kuva rajoittua tuohon, jos tiedon saanti ja tiedon kriittinen arviointi on rajoitettu vaikka yhteisön taholta.

    Kyllä ja samaa löytyy Suomestakin. Tulee mieleen lastensuojeluilmoitus.

    Äänestä

Huvittavaa miten nostat taas oman usontosi paremmaksi kuin muut. Miksi sinun uskontosi olisi muka parempi kuin muut uskonnot?

Äänestä
  • Lähetyskäsky velvoittaa. Jos kretu uskoo 100% varmuudella, että hänelle käy huonosti kuolemansa jälkeen ja ikuisen elämän ja paratiisinsa sijasta joutuu helvettiinsä, ymmärrän, että hän yrittää täyttää käskyn epätoivon vimmalla. Kiinnostavaa on se, mikä ihme saa ihmisen aivot uskomaan sataprosenttisesti negatiiviseen asiaan, josta ei ole ensimmäistäkään todistetta. Jonkun vanhan kirjan tarinoiden lukeminen ei kaikille aiheuta samaa - persoonallisuudessa pitää olla jotakin altistavaa, mikä näkynee eri asioihin uskomisessa yleisemminkin. Lapsuudessa tapahtunut aivopesu lienee myös yksi syistä. Ehkä myös jonkinlainen mitäsminäsanoin-tyyppinen besserwisseriys ja oikeassa olemisen tarve. Kenelle he aikovat reklamoida, jos ja kun huomaavat, että elämä loppuikin kuten kaikilla muillakin?

    1Äänestä

Yrittäkää nyt rakkaat karvaperseet ymmärtää, että "tekoäly" EI OLE ÄLYKÄS EIKÄ SE TIEDÄ MITÄÄN!

Vain IDIOOTTI pitää AI:tä jonain auktoriteettinä. Kielimallit generoivat KOOSTEEN sille inputtina annetuista nettikirjoituksista. Tässä pätee sama kuin IT:ssä muutenkin: roskaa sisäään - roskaa ulos.

Jos et ymmärrä asiasta etkä osaa käsityksiäsi ITSE perustella, niin vetoaminen puppugeneraattorin tuottamaan tekstiin on lähinnä säälittävää.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nuoret aikuiset jättävät seurakunnat. Ilmiö on yleinen, varsinkin läntisessä maailmassa, ja se on jatkunut jo vuosien ajan. Olin Kirkolliskokouksen jäsen 16 vuoden ajan ja peräänkuulutin toistuvasti, että kirkko tutkisi asian, selvittäisi syyn, ja ryhtyisi toimenpiteisiin. Kuten arvata saatoit, mitään ei tehty.
Luominen ry:ssä julkaisemme pian kirjan: Game over, Darwin! The Revolution in Origins Sciences. Se on suunniteltu erityisesti nuorille ja siinä otetaan esiin uusdarvinistisen evoluutioteorian keskeiset väärät väittämät. Näin nuoret voivat itse oivaltaa, että heille syötetään valheita koulussa ja mediassa, tietenkin tieteen valepuvussa!
Koska kirkko ja seurakunnat eivät oivalla nuorisokadon syytä
Philip Bell, brittiläinen yhteistyökumppanimme, Creation Ministries Internationalin puheenjohtaja kysyi tekoälyltä, mikä on nuorisokadon syy?
Mitä AI vastasi?
Vastaus tuli salamannopeasti ja oli sanasta sanaan käännettynä seuraavan sisältöinen:
Kristinuskon tiellä kulkevalle uskovalle nuorisolle voi nykymaailmassa olla monenlaisia esteitä. Niiden ymmärtäminen on äärimmäisen tärkeää ja niitä on käsiteltävä vilpittömästi ja myötätunnolla. Seuraavassa muutamia:
1. Maallistumisen vaikutuksia: Yhteiskuntamme maallistuu jatkuvasti ja nuoret altistuvat ateistien ja agnostikkojen vaikuttamiselle. Ne hallitsevat mediaa, opetustointa ja populaarikulttuuria. Tämä voi aiheuttaa nuorten mielissä epäilyä, pitävätkö kristinuskon opit paikkansa?
2. Tiede ja uskonto: Jotkut nuoret kamppailevat ja yrittävät yhteensovittaa tieteellisiä teorioita, kuten evoluutiota, yhteen kristillisten uskomustensa kanssa. He saattavat kokea, että tieteen ja uskon välillä on syvä ristiriita, joka estää täydellisen kristinuskon omaksumisen.
3. Epäilyksiä ja kysymyksiä: On täysin luonnollista, että nuorilla on kysymyksiä ja epäilyksiä uskonsa suhteen kun he suunnistavat nykyisen maailman monimutkaisten moraalisten ja filosofisten ristiriitojen keskellä. Ilman riittävää tukea ja opastusta vastaantulevat epäilyt voivat muodostua uskon esteeksi.
4. Kulttuurien relativismi: Nykymaailmassa ei enää katsota olevan ehdottomia totuuksia ja tämä voi johtaa nuoret pois Raamatussa ilmoitetusta totuudesta, jolle kristinusko perustuu. Yllämainituista syistä on tärkeää suhtautua nuoriin myötätuntoisesti ja keskustella heidän huolistaan ja tarjota kannustava ilmapiiri, jossa tutkia ja syventää heidän uskoaan. Avoin keskustelu, ohjaus ja resurssien tarjoaminen nuoria askarruttaviin kysymyksiin voi auttaa ongelmien yli pääsemiseen ja kasvuun uskossa. Näin voidaan rakentaa kristillinen usko vahvalle pohjalle.
Raamatun mukaiseen luomiseen uskovina voimme täysin yhtyä keinoälyn vastauksiin ja suosituksiin. Nuoriin kohdistuu joka puolelta maallistumisen painetta, varsinkin median taholta. Uusdarvinistinen evoluutioteoria, moniarvoinen "kaikki käy" -moraali synnyttää epäilyksiä kristinuskon oikeellisuudesta, ja ellei tätä haasteta, nuorison mieliin syntyy vakavia epäilyksiä kristinopista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu