Merimiinasopimus varmistaa Itämeren Naton sisämereksi!

Anonyymi-ap

SUOMI sai tiistaina uutisia Naton huippukokouksessa Washingtonissa, kun puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) allekirjoitti merimiinayhteistyön aiesopimuksen tiistaina Washingtonissa. Itämeren alueella siis hankitaan yhtenäinen miinoitusjärjestelmä.

Allekirjoitustilaisuuteen osallistuivat myös Saksan puolustusministeri Boris Pistorius, Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson, Norjan puolustusministeri Bjørn Arild Gram, Puolan puolustusministeri Władysław Kosiniak-Kamysz ja Tanskan puolustusministeri Troels Lund Poulsen.

Sopimuksen ovat allekirjoittaneet myös Latvia, Liettua ja Viro.

Häkkänen sanoo Ilta-Sanomille, että sopimuksessa on Suomen kannalta kaksi keskeistä kysymystä.

– Sopimuksen keskeinen pilari on se, miten merimiinoitusta puolustuksellisesti käytetään ja koulutetaan eri asevoimille. Ja myös se, miten hankitaan yhteensopiva miinajärjestelmä Euroopan maille eli Itämeren maille. Siitä tässä on kyse.

– Merimiinat ovat erittäin tehokas puolustusase. Niillä pystytään suojaamaan rannikkoalueita, mutta myös eri kulkukäytäviä. Tällä on merkittävä pelotevaikutus vastustajalle.

– Olemme miinoittamisen suurvalta. Ymmärrämme ja tiedämme miinoittamisen merkittävä vaikutus maa- ja merimiinoittamisessa. Venäjä myös tietää, mikä vaikutus tällaisella on, Häkkänen vastaa IS:n kysymykseen.
– Olemme miinoittamisen suurvalta. Ymmärrämme ja tiedämme miinoittamisen merkittävä vaikutus maa- ja merimiinoittamisessa. Venäjä myös tietää, mikä vaikutus tällaisella on, Häkkänen vastaa IS:n kysymykseen. KUVA: PETE AARRE-AHTIO / IS

Merimiinasopimus on Häkkäsen mukaan konkreettinen esimerkki esimerkki siitä sisältötyöstä, mitä puolustushallinto tekee.

– Tällä näytetään nyt Naton sisälle, mutta ennen kaikkea myös ulospäin, että konkreettisia puolustuksen vahvistamisen askelia otetaan Euroopassa. Itämeren alueen merimiinasopimus on erittäin painava ja käytännössä siihen osallistuvat kaikki Itämeren valtiot, Häkkänen sanoo.

Häkkäsen mukaan Suomi on sopimuksessa erittäin keskeisessä asemassa.

– Olemme miinoittamisen suurvalta. Ymmärrämme ja tiedämme miinoittamisen merkittävä vaikutus maa- ja merimiinoittamisessa. Venäjä myös tietää, mikä vaikutus tällaisella on.

Suomella on paljon osaamista annettavana koalitiolle ja teollisuuden kyvykkyydelle.

– Merimiinasopimuksessa on todella iso potentiaali Suomelle, Häkkänen kiittelee.

Puolustushallinnossa tehdään Häkkäsen mukaan vielä loppuvuoden ja talven aikana tarkempi sopimusasiakirja ja sen jälkeen pyritään tähdätään siihen, että Itämeren alueella on yhteinen miinoitusjärjestelmä. Näin esimerkiksi Naton Norfolkin ja Brunssumin puolustusalueilla voitaisiin jatkossa käyttää yhteisiä asejärjestelmiä.

– Euroopassa ryhdytään tämän seurauksena tekemään isoja yhteisiä asehankintoja ja miinoituksen osalta Suomella on koulutuksellista puolustuksellista osaamista, mutta myös teollista osaamista.

142

721

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      puna-armeijan maihinnousu vaikeutuu

    • Anonyymi

      Ei ole mitään Naton sisämeriä olemassakaan. Itämeri ei kuulu edes Natolle.

      • Anonyymi

        Natomeri katso karttaa jos ymmärrät mitään

      • Anonyymi

        Venäläiset haisee ja Venäjällä haisee ja venäläinen on vaan venäläinen ja Moskovassa haisee ja Pietarissa haisee ku sikalassa ja sen kyllä huomaa jos tuule tännepäin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natomeri katso karttaa jos ymmärrät mitään

        Voihan sitä nimittää miksi haluaa mutta fakta on se että Natolla ei ole mitään meriä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan sitä nimittää miksi haluaa mutta fakta on se että Natolla ei ole mitään meriä.

        kaikki maat r......ä lukuun ottamatta on Nato maita ja r......n osuus on mitätön

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kaikki maat r......ä lukuun ottamatta on Nato maita ja r......n osuus on mitätön

        Niinkö? Natomaita on 32. Tiedätkö monta maata maailmassa on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö? Natomaita on 32. Tiedätkö monta maata maailmassa on?

        ihan sama roska valtioilla ei ole merkitystä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ihan sama roska valtioilla ei ole merkitystä

        Heh... Enemmän sieltä "roskavaltioista" käsin maailmaa pyöritetään kuin Suomesta.

      • Anonyymi

        Niinkö? Pari vuotta pitänyt lyödä eikä mitään tapahdu. Luuletko kun Suomi tiputtaa lutakon täydeltä miinoja että sillä Venäjä on lyöty.

        Herää tähän päivään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö? Pari vuotta pitänyt lyödä eikä mitään tapahdu. Luuletko kun Suomi tiputtaa lutakon täydeltä miinoja että sillä Venäjä on lyöty.

        Herää tähän päivään.

        r....ä tullaan lyömään se on selvää ja syypää kaikeen on r.....ä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        r....ä tullaan lyömään se on selvää ja syypää kaikeen on r.....ä

        Vuoden loppuun mennessä venäjä on paalissa ja Krim Ukrainalla

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voihan sitä nimittää miksi haluaa mutta fakta on se että Natolla ei ole mitään meriä.

        Ja toinen fakta se, että Venäjä ei enää pysyty tekemään Itämerellä yhtikäs mitään strategista.

      • Anonyymi

        Itämeri on Nato-maiden sisällä Venäjän aluemeri pois lukien.

      • Anonyymi

        Kus.ipää haluaa sotaa. Sä olet mielisairas vajakki, jolla ku.si virtaa päässä ja pas.ka tekee patoja ja sen kyllä huomaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kus.ipää haluaa sotaa. Sä olet mielisairas vajakki, jolla ku.si virtaa päässä ja pas.ka tekee patoja ja sen kyllä huomaa.

        Mitäpä peilikuvasi vastasi?

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      Ja sekös pikku ryysyä harmittaa

    • Anonyymi

      Taas mennään. Suosittelen Häkkäselle ja Stubidolle lukemaan NATO:n omilta nettisivuilta, mitä 5. artiklassa sanotaan ja mitä se tarkoittaa. Vaan kun ei, halutaan mahdollisimman paljon ärsyttää Venäjää.

      Jos olisivat lukeneet, tietäisivät ettei Artikla velvoita yhtäkään jäsenmaata mihinkään muuhun kuin harkitsemaan itsenäisesti, haluaako se auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta ja jos haluaa niin miten.

      NATO:n sivuilla kerrotaan, että artikla muotoiltiin tuolla tavalla juuri Yhdysvaltojen vaatimuksesta, koska se ei halunnut antaa muille jäsenmaille mitään automaattista takuuta avun antamisesta. Suomen etu nääs. Siis saada tyhjää ja maksaa siitä miljardeja.

      • Anonyymi

        Ja ei muuten koe koska putin ei uskala hyötätä koska meillä on nato ja hyvät ja voittamatomat ystävät niin miten voi olla mahdollista oettä suomi kokee pulueettoman ukrainan kohtalon, Ei muutes miteknkään ellei venäjä halua kunnolla pataansa, olisi vain sekin putin kunnioittanut minskin sopimusta vaan niinhän se vaan petti sopimukset joka toisaalta oli arvattivissa suomi varoiittelin 21 että hyökkäys tulee 24 helmikuuta mutta maailma ei uskonumtn, Eurooppa ei uskonut. Mutta niin siinä vaan kävi ja suomen avulla ukranjina pistää huolella venäjää pataansa kaikilla rintamilla

      • Anonyymi

        Miinoitussopimus on oma asiansa, 5. Artikla omansa.
        USA on sitoutunut DCA-sopimuksella auttamaan Suomea ja useita muita m aita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ei muuten koe koska putin ei uskala hyötätä koska meillä on nato ja hyvät ja voittamatomat ystävät niin miten voi olla mahdollista oettä suomi kokee pulueettoman ukrainan kohtalon, Ei muutes miteknkään ellei venäjä halua kunnolla pataansa, olisi vain sekin putin kunnioittanut minskin sopimusta vaan niinhän se vaan petti sopimukset joka toisaalta oli arvattivissa suomi varoiittelin 21 että hyökkäys tulee 24 helmikuuta mutta maailma ei uskonumtn, Eurooppa ei uskonut. Mutta niin siinä vaan kävi ja suomen avulla ukranjina pistää huolella venäjää pataansa kaikilla rintamilla

        Käy sinä apukoulu loppuun ja opettele kirjoittamaan.

      • >Siis saada tyhjää ja maksaa siitä miljardeja.

        Jaa mitä miljardeja? Nato maksaa vuodessa muutaman kymmenen miljoonaa.

        Venäjän provinssiksi päätyminen taas maksaisi meille ihan kaiken: satoja miljardeja euroja ja kymmeniä tuhansia Siperiaan vietyjä ihmisiä.

      • Niin paljon viikkoja ei kalenterissa olekaan, että ne ryZZälle riittäisivät "painamaan Suomen yli".

        Ei etenkään silloin jos pysäytämme sen jo Ukrainaan, jossa viikkoja on kulunut ryZZältä kohta 150 eikä loppua näy.

        Oletko muuten mielestäsi kovinkin looginen siinä, että ensin väität Naton sotivan Natoon kuulumattomassa Ukrainassa ja sitten toisessa ketjussa julistat että se ei kuitenkaan sotisi omien jäsentensä puolesta? 🧐

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käy sinä apukoulu loppuun ja opettele kirjoittamaan.

        vai olisiko muusta kieliryhmästä?

    • Anonyymi

      Natolaisilla nuttura kiristyy entisestään 😅

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Merimiinasopimus varmistaa Nato Tiltulle Itämeren Naton sisämereksi!

      Eeeeee Heh heh heh heh heh heh heh

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Tarvittaessa voidaan sulkea Tanskan salmet, jos tilanne sitä vaatii.

    • Anonyymi

      Merimiinasopimus varmistaa Itämeren Naton sisämereksi!

      Mikkelin Norfolkin PÄÄ esikunnassa.

      Mustan Marskin päässä... 🥴

      • Anonyymi

        Mikkeliin tulee aikanaan maavoimaesikunta.
        Miinoitukset johdetaan vastaavassa meriesikunnassa Norjassa.

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      Loppu se R:n retostelu

    • Anonyymi

      Olimme miinoittamisen suurvalta aiemmin vielä enemmän kunnes Putinin juoksutyttö Halonen poisti maamiinat Suomesta.

      • Anonyymi

        Aaltolan viimeisessä kirjassa kritisoidaan vahvasti tätä sopimuksen allekirjoitusta. Hän sanoo näin, koska Venäjä ei Ottawan sopimusta allekirjoittanut, ei Suomenkaan olisi pitänyt. Mutta Suomessa humaanisuus menee kaiken edelle, jopa oman turvallisuutemme, monella rintamalla. Ajatusmallia olisi syytä muuttaa ja asettaa kansalaisten turvallisuus etusijalle, esim Turun juna unohtaa ja käyttää nekin rahat vallihautaan itärajalle.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      Itämeri on Naton hallussa.
      - Putinia vituttaa !

      • Anonyymi

        Nato on siis hyökkäys- ja valloitusliitto. Itämerellä oli ennen kansainvälisiä merialueita joilla sai kuka tahansa liikkua, mutta nyt ne on Naton hallussa ja tulevaisuudessa miinoittamia.

        kätyriä vituttaa ja pitää siksi valehdella. hyvä että Nato hallitsee itämerellä ja r.......ä ei mahda mitään sille, r....n liikenne saadaan nopeasti seis jos r.....ä aloittaa minkäänlaista sikailua, r......n osuus itämerellä on todella mitätön kun kaikki muuut rantavaltiot on Natossa

        Kyllä. USA osoitti mahdin räjäyttämällä NS kaasuputket.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. USA osoitti mahdin räjäyttämällä NS kaasuputket.

        Niin teki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato on siis hyökkäys- ja valloitusliitto. Itämerellä oli ennen kansainvälisiä merialueita joilla sai kuka tahansa liikkua, mutta nyt ne on Naton hallussa ja tulevaisuudessa miinoittamia.

        Meriliikenne jatkuu rauhan aikana aivan normaalisti.
        Sotasuunnitelmat toimeenpannaan tilanteen niin vaatiessa.

    • Anonyymi

      Mahtavaa yhteistyötä

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Omituista koska Putinkin on joskus maininnut että NATO aikoo tehdä itämerestä NATOmeren ja MV-lehti on toitottanut samaa ja ja tiltu on vinkunut NATOmerestä ja nyt tiltu ulvoo että mikä Natomeri?????

      Tiltun muisti on kuin kastemadolla.

    • Anonyymi

      Mitkä ovat Naton ulkomeriä?

    • Anonyymi

      Saimaan kanava miinoitettaneen ensi viikolla.

      • Anonyymi

        Mutta jääkö se vain kanavan miinoittamiseen ? Pitääkö varmuuden vuoksi miinoittaa muutakin, satamat esimerkiksi. Entä miinoitetaanko mahdolliset Venäjän maihinnousupaikat.

        Parasmiinoittaa Kotkan ja Helsingin sekä Hangon ja Turun satamatheti ja kaikki muut sittenvasta.

      • Anonyymi

        Sulut kannattaa räjäyttää ensin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parasmiinoittaa Kotkan ja Helsingin sekä Hangon ja Turun satamatheti ja kaikki muut sittenvasta.

        Näin on, ihan varmuuden vuoksi. Eihän sitä koskaan tiedä.

    • Anonyymi

      Onpa agressiivista puhetta palstalla.

    • Anonyymi

      Hienoa

    • Ryzzän tiltut väittävät, että heidän Itämeren hallinta jatkuu mutta....
      Ryzzällä on 2 NATOn vesien sisällä olevaa laivastotulikohtaa ja molempia kulkua valvoo NATO. Itämeren Pietarin potero on ryzzän aluevettä sekä kalingradin edustalla pätkä heidän aluevettä.
      Molemmat siis naapurina tälle meidän Nato-merelle.
      Itämeri on NATO-maiden aluevesien ympäröimää kansainvälistä merta.

    • Anonyymi

      Natsi Suomi ja Natsi Saksa miinoitti suomenlahden mutta siitä aiheutui lopulta vain Suomelle ongelmia.

      • Anonyymi

        Suomi miinoitti NL:n tukikohtien kulkureittejä 22.6.1941, eli päivää ennen kuin Saksa hyökkäsi NL:n. Valmistelutyöt olivat pitkällä Suomessa ja armeija liikekannallepantu valmiina ryntäämään heti kun tilaisuus koittaa kohti Karjalan mäntyjä.

        Kun Saksa hyökkäsi, Suomessa oli jo Saksalaisia joukkoja ja Luftwaffe käytti eteläisen Suomen lentokenttiä iskeäkseen NL:n kohteisiin. Että semmoista "puolueettomuutta" Suomen osalta. Eipä ihme, kun NL reagoi pommittamalla Helsinkiä ja sai Suomelle tilaisuuden todeta olevamme sodassa NL:a vastaan. Ei olisi kannattanut. Menetimme Karjalan,Petsamon, Saksa poltti lapin ja maksoimme tolkuttomasti sotakorvauksia. Suomalaiset ovat alamaiskansa ja onneksi NL ei rankaissut Suomea sodan jälkeen Leningradin siviilien massateurastamisesta nälkään yhdessä Saksan kanssa. Joku toinen kansa olisi ydinpommittanut Suomen parkkialueeksi kostoksi teoista, mitä tekivät.

        Onneksi venäläiset ovat käytännöllisiä ja melko rauhaarakastavia, verrattuna esimerkiksi toisien maiden öljyä himoitseviin jenkkeihin.

    • Anonyymi

      Auttaako ydin pmmiin meri miinat😂😂🤣🤣😂😂🤣

    • Anonyymi

      USA voi jatkossa upottaa kenet tahansa tai räjäyttää mitä hyvänsä Itämerellä. Sitten syyttää teosta Venäjää, ihmetellen miksi tuhoatte omia laitteitanne? Sopiva "asiantuntija" vakuuttamaan puutaheinää hybridi, pelottelu ja ilkeilyoperaatiosta viimeistelee teon.

      Tietysti joskus kansalaiset eivät usko ja pitävät väitteitä pashanpuheena. Sitten käytetään toista korttia nimeltä "ukrainamielinen taho". Maapallon suurin asekauppias ei bisneksistään luovu vaan huolehtii sodan jatkuvan, jatkuvan,jatkuvan ja jatkuvan viimeiseen ostajan taalaan asti.

      • Todellisuudessa aseteollisuus on Venäjällä ylivoimaisesti suurin teollisuudenala, mutta USA:ssa se ei ole edes kymmenen suurimman joukossa.

        Venäjää nyt vain ei siviilituotanto kiinnosta, kun pitää rakentaa imperiumia käppänän vanhuudeniloksi.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Todellisuudessa aseteollisuus on Venäjällä ylivoimaisesti suurin teollisuudenala, mutta USA:ssa se ei ole edes kymmenen suurimman joukossa.

        Venäjää nyt vain ei siviilituotanto kiinnosta, kun pitää rakentaa imperiumia käppänän vanhuudeniloksi.

        Väärin. USA on maailman suurin asekauppias ja sen sotabudjetti on yhtä suuri, kuin muulla maailmalla yhteensä. On totta, että USA:ssa on muitakin toimialoja, jotka ovat suurempia kuin aseteollisuus. Näin sen pitää imperiumilla olla.

        Venäjä ei ole nyt suuri asekauppias, koska se tarvitsee aseensa itse järjettömään sotaansa. Aseteollisuus on sen suurin teollisuudenala ja johdonmukaisen deindustrialisoinnin tuloksena lähes kaikki siviilituotteet ostetaan Kiinasta. Yhdysvalloissa aseteollisuus ei ole kymmenen suurimman joukossa.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Venäjä ei ole nyt suuri asekauppias, koska se tarvitsee aseensa itse järjettömään sotaansa. Aseteollisuus on sen suurin teollisuudenala ja johdonmukaisen deindustrialisoinnin tuloksena lähes kaikki siviilituotteet ostetaan Kiinasta. Yhdysvalloissa aseteollisuus ei ole kymmenen suurimman joukossa.

        USA on maailman suurin asekauppias, myydäkseen tappamista ja tuhoa ympäri maailmaa. Tämä teollisuus tarvitsee sotia ja sitä USA osaa lietsoa. USA:n aseteollisuus on valheistasi huolimatta maapallon suurin. Epäsuorasti USA on maapallon eniten tappamista kannattava maa.

        Kerro vielä, miten USA lietsoi Venäjän hyökkäämään Ukrainaan. Median arkistoista selviää, että tammi-helmikuussa 2022 USA varoitti Ukrainaa ja Eurooppaa monta kertaa, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on varma ja tulee pian.

        Tiesikö USA tämän siksi, että Volodja oli ja on Yhdysvaltain ja sen asekauppiaiden nöyrä käskyläinen?

        Mikä muuten oli edellisessä tekstissäni valhetta? Ei tietenkään mikään.

        Edelleen USA on maailman suurin asekauppias ja kuoleman tuottaja. Juu, niin hyökkäsi. Mutta mitä sitten? Kuka tahansa valtio olisi puuttunut järjettömään Donetskin ja Luhanskin alueen tappamisen lopettamiseen.

        Kannattaa lukea YKn tarkkailijoiden raportteja ennen Venäjän hyökkäystä. Se kertoo karua kieltä, kuinka ääriaines Ukrainan puolella ampuu tykkitulta ympäri separtistialuetta. Sinunlaiset sotakiihkon valtaan joutuneet joutuvat häpeämään kunnolla, kun sota päättyy ja totuus Bidenin perheen bisnesten vuoksi alkaneesta sodasta paljastuu.

        >Kannattaa lukea YKn tarkkailijoiden raportteja ennen Venäjän hyökkäystä.

        Okei. Voin lukea ne samasta paikasta mistä sinäkin luit, kun vain jaat linkkisi.

        Venäjä siis hyökkäsi Bidenin perheen bisnesten vuoksi? Kerro vielä mikä logiikka tässä menee.

    • Anonyymi

      Ei enää uimarantoja ja muikkukauppakin romahtaa, jos miina kohtaa ydinaseilla varustetun aluksen.

      • Ydinreaktio ei taida lähteä liikkeelle miinasta.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ydinreaktio ei taida lähteä liikkeelle miinasta.

        Kyllä se tahtoo Haloslaisten ja vasurien mielestä tulla ihan samalla tapaa kuin maamiinat tappavat siviilejä armeijan varastoissa.

    • Anonyymi

      Miten meren miinoittaminen vaikuttaa purjehtijoihin? Varmistetaanko ennen maailmansodan puhkeuttamista, että kansalaiset eivät pääse veneillä pakoon? He eivät sitten ilmeisesti aio aloittaa sotaa talvella?

      • Anonyymi

        Omalla vastuulla saa ajelehtia vaikka kaasuputkeen pahki.

      • Tokihan laivareitit jätetään miinoittamatta. Oletko vähän höpsö?

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Tokihan laivareitit jätetään miinoittamatta. Oletko vähän höpsö?

        Itsensäpaljastajan mielestä miinoitetaan ne alueet , jossa ei laivat kulje.
        Todella nerokasta taktiikkaa merisodan käyntiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itsensäpaljastajan mielestä miinoitetaan ne alueet , jossa ei laivat kulje.
        Todella nerokasta taktiikkaa merisodan käyntiin.

        Sinäkö miinoittaisit omien kauppalaivojen reitit? Se vasta nerokasta on. 😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsensäpaljastajan mielestä miinoitetaan ne alueet , jossa ei laivat kulje.
        Todella nerokasta taktiikkaa merisodan käyntiin.

        Rauhanaikana ei miinoiteta yhtään mitään!

        Kyseessä on sodanajan suunnitelma.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Sinäkö miinoittaisit omien kauppalaivojen reitit? Se vasta nerokasta on. 😅

        Sinäkö meinaat , jos Itämerta aletaan miinoittamaan , että Suomen kauppalaivojen
        reitit pysyy miinoittamatta? Todennäköisesti ne miinoitetaan ensimmäisenä monenkin
        maan toimesta ja sen jälkeen Suomi onkin totaalisesti motissa. Ainoa maa Itämeren
        piirissä , joka on täysin riippuvainen vapaasta merenkulusta.

        Mitkä monetkin maat miinoittavat Suomen kauppareitit? Ei ainakaan Nato-maat.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Mitkä monetkin maat miinoittavat Suomen kauppareitit? Ei ainakaan Nato-maat.

        Itsensäpaljastaja on samanlainen sivari kuin Molo , ei mitään ymmärrystä sodankäynnistä.
        Jos Itämeri miinoitetaan , eli suljetaan meriliikenteeltä , niin tietenkin kaikki reitit
        miinoitetaan. Ei sinne jätetä reittiä suomalaisille kauppa-aluksille vapaasti ajeltavaksi
        Saksaan. Samaa väyläähän käyttäisivät myös sota-alukset.
        Onko vaikea ymmärtää?

        Ei miinoitus tarkoita että koko meri suljetaan liikenteeltä, toope.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsensäpaljastaja on samanlainen sivari kuin Molo , ei mitään ymmärrystä sodankäynnistä.
        Jos Itämeri miinoitetaan , eli suljetaan meriliikenteeltä , niin tietenkin kaikki reitit
        miinoitetaan. Ei sinne jätetä reittiä suomalaisille kauppa-aluksille vapaasti ajeltavaksi
        Saksaan. Samaa väyläähän käyttäisivät myös sota-alukset.
        Onko vaikea ymmärtää?

        Tiedätkö 'sodankäynnin ymmärtäjä' mitä varten eräitä sota-alustyyppejä sanotaan saattajiksi? Juu ne saattavat kauppalaivoja miinattomien väylien läpi torjuen vihollisen sukellusveneitä ja ilma-aseita. Myös vihollisen miinat raivataan jos niitä on onnistuttu väylälle säätämään.

        Erikoinen foorumi, kun tyhmät esittää viisaita.

        Erikoinen on foorumi , mutta sen ansiosta sinäkin pääsit pätemään.

    • Anonyymi

      Jos se miinoilla varmistetaan, niin sittenhän Natsi Nato pääsee vain osalliseksi Natsi Saksan ja Natsi Suomen itämerestä.

      Natsi Saksa ja Natsi Suomihan miinoittivat suomenlahdenkin Viroon asti ja itämeri on ollut siitä lähtien Euroopan Natsien meri.

      • Anonyymi

        Pikkuryssä tietää tästä asiasta yhtä vähänkuin kaikesta muustakin.

        Saksa antautui liittoutuneille 8-9.5. 1945.
        Homma siunattiin Pariisin rauhansopimuksella 1947.
        Itämeren miinoitukset raivattiin.

    • Anonyymi

      Koettakaahan tupauunot rauhoittua.
      Asiasta ette mitään ymmärrä.
      Ei tosin tarvitsekaan.

    • Anonyymi

      Hienoa yhteistyötä Natomaiden keskn

      • Anonyymi

        Hienoa kun kaikki pohjoismaat ovat aivottomina idiootteina ajamassa USA:n etuja.

        Kyllä hävettää olla Suomalainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa kun kaikki pohjoismaat ovat aivottomina idiootteina ajamassa USA:n etuja.

        Kyllä hävettää olla Suomalainen.

        Älä kerro täällä nimeäsi Suomalainen. Vaikka johan sen kerroit ja häpeät sitä.

    • Anonyymi

      Tuohan on suora sodanjulistus. Noh itsepähän kerjäsitte.

    • Anonyymi

      r....n itkijää vastaan

    • Anonyymi

      "Merimiinasopimus varmistaa Itämeren Naton sisämereksi!"

      Niinhän se on AINA ennekin tehnyt? 😉

      • Anonyymi

        Saksa sitä miinoitti ripeästi muttei se auttanut. Ryskä tuli ja anto pataan Saksalle ja Natsi suomelle.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      ITÄMERI=NATOJÄRVI!

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Tämän jutun perusajatuksena näyttää olevan, että vain nato maat osaavat kylvää miinoja mereen.

      Eiköhän se ole suami, joka on ensimmäisenä ja pahiten kärsimässä tästäkin seikkailusta. On se vaan ihme, miten tolloa jengiä täälläkin kohkaa. Mihin Venäjä edes tarvitsee itämerta? Venäjällä on satamia vaikka kuinka monelle merialueelle, mutta suamella ei. Venäjällä on manneryhteydet minne vaan, suamella ei. Venäjällä on eteläisiä alueita maanviljelykseen huonoinakin vuosina, suamella ei (ainoana pohjoismaana).

      Tällä maantieteellisellä sijoituksella ei kannattaisi aukoa päätään yhtään mihinkään suuntaan. Jopa Tanska tai Liettua voi halutessaan estää koko suamen kauppamerenkulun ja 80% kaikesta viennistä/tuonnista.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Uskaltaako enää lähteä Tallinnanristeilylle, onko siellä vaarana että laiva räjähtää matkalla Naton miinoihin?

      • Anonyymi

        Jos se miina ei toimi oikein, niin aivan varmasti se MIINA RÄJÄHTÄÄ kun amkkurointi on pettänyt tai se saa heräte signaalin häiriöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se miina ei toimi oikein, niin aivan varmasti se MIINA RÄJÄHTÄÄ kun amkkurointi on pettänyt tai se saa heräte signaalin häiriöstä.

        Miinoja lasketaan rauhan aikana meriväylille vain pikkuryssien valeissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miinoja lasketaan rauhan aikana meriväylille vain pikkuryssien valeissa.

        Isoryssä kertonee ,milloin isoryssän miinat lasketaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isoryssä kertonee ,milloin isoryssän miinat lasketaan?

        Ei Venäjäkään laske miinoja rauhan aikana.
        Se olisi aivan järjetöntä puuhaa.

        Tässä Naton puuhassa on kyse vain suunnitteluprosessista. ei tse miinoittamisesta.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Mitä kansainvälisen oikeuden professorit sanovat tästä ??

    • Anonyymi

      Ei niistä miinoista mitään haittaa ole mutta nuo vnäläiset ruostunet laittomat ja vakuutuksettomat purkit Natomrellämme ovat uhka paitsi muille laivoille niin myös luonnolle

      • Anonyymi

        Ei rauhan aikana lasketa kuin harjoitusmiinoja, jotka nekin nostetaan harjoituksen päätteeksi pois.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Saarrettu tarvittaessa.

    • Anonyymi

      Itämeri on Naton sisäjärvi.
      Venäjä voi liikennöidä vain tiukan valvonnan alla.

    • Anonyymi

      Tottakai jos siivosti käyttäytyvät , eivät esimerkiksi katko Suomen ja Eestin kaasuputkia eikä tietoliikennekaapeleita !

      • Anonyymi

        Niin ja eivät esimerkiksi ammu matkustajakoneita alas ohjuksilla .

    • Anonyymi

      Itämeri on nyt Rauhan meri.
      Venäjän ja Kiinan laivat seilaavat kusi sukassa, eivätkä häiriköi.
      Nato on Itämeren Isäntä.

      • Anonyymi

        Tyhmyyden huippu häämöttää. Mutta mitäpä ei tekisi; sokea, kuuro ja mykkä Suomi.

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      "Miinoittamisen suurvalta"? Eikö siitä höpistä, että maamiinat on kielletty. Tämä on niin naurettavaa, oikein itkettää. Natoon liittyminen toi Suomeen todellisen sotakiiman ja puolustusaseet. Luku ja kirjoitustaito on menetetty, nuorten osalta (kopioiden lähttäminen). Kohta taitaa mennä puhetaitokin. Mihin sitä enää tarvitaankaan? Puolustusaseet puhuvat puolestamme.

    • Anonyymi

      Täällä näyttää spiidiveikot kirjoittavan.

    • Anonyymi

      Kehitellyt tunnistavat miinat ja näin itämeri allas on täysin NATON HANSKASSA

      RAUHAN MERENÄ

    • Anonyymi

      Ainakin öljykatastrofi (agent orange) on Naton miinoista taas odotettavissa.

      Vuoto on alkanut ja laajenee kaiken aikaan.

      "miinaan osuneen ja uponneen hylyn tankin 100 000 litraa kevyttä polttoöljyä aiheuttaisi vuotaessaan merkittävän riskin meriluonnolle."

      • Anonyymi

        Tämän uhkan aiheutti sota NL:n kanassa.
        Ehkä NL:n miinakin?

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3866
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3460
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      110
      3124
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2444
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1572
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      28
      1468
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1205
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1096
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1043
    Aihe