Ja saatana toteuttaa sitä !
Essayah jää historiaan varsinaisena takinkääntäjänä.
Himo maan toiseksi surkeimpaan ( Holkerin jälkeen ) pääsystä sai kokeilemaan
Kuikka Koposen temppuja.
Ensin hyväksytään hallitusneuvotteluissa 8% alkoholijuomien vapauttaminen
kauppoihin ja sitten ollaan ( Orpon luvalla ja tietoisen siitä ettei sillä ole vaikutusta
ratkaisun läpimenoon) vastustavinaan sitä eduskunnassa.
Ollaan viemässä köyhiltä kaikki, mutta kuten Hölmölässäkin peittoa leikataan
toisesta päästä ja liitetään toiseen päähän. Kuten asumistuen siirtyminen
toimeentulotukeen.
Kaikista kauheinta on kuitenkin sen kansan- ja lasten murhan tukeminen jota
puolue tekee Israelin Navetanhajua tukiessaan !
Mitäpä vihaoikeistolainen tähän ?
Piru on laatinut kristillisten puolueohjelman.
49
341
Vastaukset
- Anonyymi
Kristilliset häpäisevät kristinuskon valjastaessaan sen vihaoikeiston työkaluksi.
- Anonyymi
Olet kyllä tosi uskonnollinen, vaikka et kristityltä vaikutakaan.
Et ole löytänyt Sari Essayah'n toiminnasta takinkääntöä, etkä viitteitä Kuikka Koposen temppuihin.
KD:n roolista Orpon 1. hallituksen alkoholipolitiikassa on oma keskustelunsa. Siinä tämä väitteesi on osoittautunut täysin perättömäksi ja siksi yritätkin sitä tarjota taas toisessa keskustelussa vihavasemmistolaiseen tapaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18024852/kdn-rooli-orpon-1--hallituksen-alkoholipolitiikassa
Hallitus ei ole viemässä "köyhiltä kaikki". Rinteen/Marinin hallitus teki mahdottomaksi aiemman tasoisen sosiaaliturvan. Orpon hallitus käynnisti pelastusoperaation sen pelastamiseksi mikä pelastettavissa on. Tästäkin on keskusteltu aivan riittävästi tällä palstalla, eikä tämä silti kuulu tämän palstan aiheeseen.
KD ei tue kansan- eikä lastenmurhaa, eikä sellaisesta löydy mitään KD:n puolueohjelmasta.
Vasemmiston argumentointi perustuu vihanlietsonnan lisäksi hyvin usein ulosteisiin, kuten tällä kertaa viittauksesi navetanhajuun.
En tiedä, mitä joku vihaoikeistolainen tähän reagoi, mutta pistin nyt omat kommenttini tähän viestiin, joka ei liittynyt mitenkään edes sen otsikkoon. - Anonyymi
Läpä läpä läpä,
Teoistanne teidät tunnetaan !
Yrität taas paeta veoamalla muihin ketjuihin , raukka kun olet !- Anonyymi
Kiteytit hyvin tuon mitä luultavasti jokainen tämän keskustelun avauksen lukenut ajattelee.
- Anonyymi
Juudas myi vapahtajansa kolmestakymmenestä hopearahasta, kristilliset
eivät tainneet saada kolikkoakaan myydessään kaikki aatteensa liittoutuen
hallitukseen jolla ei ole pienintäkään ihmisarvoa, ei vähäisintäkään
empatiakykyä heikommassa asemassa olevaa ihmistä kohtaan.
"Kaikki mitä te teette heikompia kohtaan, sen te teette minulle " ?
"Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ", mitä tämä tarkoittaa perussuoma-
laisille joita kristilliset tukevat ?
Uusimman uutistiedon mukaan Israel on taas iskenyt pakolaisleiriin, johon
ensin kehotti ihmisiä siirtymään, kymmeniä kuolonuhreja ja satoja haavoit-
tuneita.
Osaatteko edes hävetä kaksinaismoraalianne arvon kristilliset ?- Anonyymi
Sinä taisit heittää ensimmäisen kiven lisäksi hyvin monta seuraavaakin. Ei ihme, että käytät vihavasemmiston retoriikkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä taisit heittää ensimmäisen kiven lisäksi hyvin monta seuraavaakin. Ei ihme, että käytät vihavasemmiston retoriikkaa.
Oliko sinulla jotakin millä vastata esitettyihin tosiasioihin ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko sinulla jotakin millä vastata esitettyihin tosiasioihin ?
Israelin ja Hamasin välistä kamppailua varten on omat keskustelunsa.
- Anonyymi
KD on pitänyt vaalilupauksensa kohtuu hyvin, kun osaa tulkita.
KD lupasi uudistaa työmarkkinoita, mutta ei luvannut pitää palkansaajan puolta ja hallitus heikentääkin palkansaajan asemaa.
Liikkumisen hintaa on laskettava: polttoaine halpeni parilla sentillä, valitettavasti palkansaajalla alennus menee kokonaan matkakustannuksen omavastuun nousuun.
Sosiaaliturva on uudistettava eli Suomeksi leikattava.
Essayjah lupaili, että on järjetöntä, jos hyvinvointivaltiossa ei pääse hoitoon. Siksipä hallitus tukee 0,5 miljardilla yksityisten käyttöä, jotta hyväossaiset pääsevät hoitoon.
Verotuksen kevennystäkin KD lupaili ja kevensikin ministerituloluokasta parilla tonnilla. Palkansaajan verotusta korotettiin leikkaamalla edellisen hallituksen aikaansaamaa sivukulujen pienentymää parikymmentä prosenttia, mutta se tehtiin niin, että saatiin mielikuva, että hallitus laski veroja.
Heikoista puhuttaessa hallituspuolueet tarkoittavat niitä, jotka joutuvat maksamaan veroja eniten.
Mielenkiintoista nähdä, miten KD pitää lupauksensa, että on järjetöntä myydä Suomi. Valtion kannattavan omaisuuden myynti on menossa seuraavanan palkansaajan aseman heikentämisen jälkeen.- Anonyymi
Hallitusohjelmassa on, että neljällä miljardilla olisi ajatus myydä valtion omaisuutta. Ei taida tässä Essayahin vaalilupaus pitää.
- Anonyymi
Keskustelun aiheena on KD:n puolueohjelma. KD:lla ei ole puolueohjelmaa. Lähinnä vastaava on periaateohjelma.
Kaivatko vielä KD:n periaateohjelmasta ne kohdat, joihin nämä väitteesi liittyvät? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustelun aiheena on KD:n puolueohjelma. KD:lla ei ole puolueohjelmaa. Lähinnä vastaava on periaateohjelma.
Kaivatko vielä KD:n periaateohjelmasta ne kohdat, joihin nämä väitteesi liittyvät?KD:n Eduskuntavaaliohjelma 2023 löytyy täältä. Järjen ääni.
https://www.kd.fi/tutustu/ohjelmat/eduskuntavaaliohjelma-2023/
"On järjetöntä luopua omistajuudesta ja kansallisesta päätösvallasta"
- ei toteudu, hallitus on myymässä 4 miljardilla valtion kannattavaa omaisuutta
KD lupasi, että kaikki saavat tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja ajoissa ja hoitoon pääsee ajoissa. Hallitus kuitenkin heikentää hoitotakuuta ja lopettaa yöpäivystyksiä useissa kaupungissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KD:n Eduskuntavaaliohjelma 2023 löytyy täältä. Järjen ääni.
https://www.kd.fi/tutustu/ohjelmat/eduskuntavaaliohjelma-2023/
"On järjetöntä luopua omistajuudesta ja kansallisesta päätösvallasta"
- ei toteudu, hallitus on myymässä 4 miljardilla valtion kannattavaa omaisuutta
KD lupasi, että kaikki saavat tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja ajoissa ja hoitoon pääsee ajoissa. Hallitus kuitenkin heikentää hoitotakuuta ja lopettaa yöpäivystyksiä useissa kaupungissa.Lainasit vihavasemmistolaiseen tapaan tällä kerralla KD:n edustkuntavaaliohjelmaa (keskustelun aiheena KD:n puolueohjelma) kuin piru Raamattua. Oliko kyseessä nyt se sama piru, jonka kerroit laatineen "kristillisten puolueohjelman"?
Tässä se, mitä KD:n eduskuntavaaliohjelmassa luki kontekstissaan:
"On järjetöntä luopua omistajuudesta ja kansallisesta päätösvallasta.
- Suomalaista omistajuutta on lisättävä. Tarvitaan ympäristö, jossa on kannattavaa investoida ja luoda uusia työpaikkoja.
- On järjetöntä myydä Suomi ulkomaille. Kaikki kriittinen infra on pidettävä kansallisissa käsissä, ja suomalaisesta osaamisesta pidettävä kiinni."
Tuossa ei puhuta erikseen valtion omaisuudesta, vaan ylipäänsä suomalaisten yritysten myymisestä ulkomaille.
KD:n kirjaimellinen demonisointi perustui tälläkin kerralla tarkoitukselliseen väärinymmärtämiseen tai sitten et vain yksinkertaisesti ymmärrä mitään näistä aiheista mistä kirjoitat.
Vihavasemmistolaiseen tapaan yrität vielä sotkea monta eri aihetta samaan keskusteluun, vaikka et kykene hahmottamaan edes yhtä.
"Hallitus kuitenkin heikentää hoitotakuuta ja lopettaa yöpäivystyksiä useissa kaupungissa."
Valitettavasti Rinteen/Marinin hallitus rakensi sotemallin niin, että kukaan ei pystynyt ymmärtämään, kuinka älyttömän kallis se on. Valitettavasti se on ensin korjattava, ennen kuin sen saa toimimaan. Korjaamiseen menee aikaa ja sinä aikana palaa niin hirvittävästi rahaa, että vaikutukset näkyvät vielä kymmenien vuosien kuluttua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lainasit vihavasemmistolaiseen tapaan tällä kerralla KD:n edustkuntavaaliohjelmaa (keskustelun aiheena KD:n puolueohjelma) kuin piru Raamattua. Oliko kyseessä nyt se sama piru, jonka kerroit laatineen "kristillisten puolueohjelman"?
Tässä se, mitä KD:n eduskuntavaaliohjelmassa luki kontekstissaan:
"On järjetöntä luopua omistajuudesta ja kansallisesta päätösvallasta.
- Suomalaista omistajuutta on lisättävä. Tarvitaan ympäristö, jossa on kannattavaa investoida ja luoda uusia työpaikkoja.
- On järjetöntä myydä Suomi ulkomaille. Kaikki kriittinen infra on pidettävä kansallisissa käsissä, ja suomalaisesta osaamisesta pidettävä kiinni."
Tuossa ei puhuta erikseen valtion omaisuudesta, vaan ylipäänsä suomalaisten yritysten myymisestä ulkomaille.
KD:n kirjaimellinen demonisointi perustui tälläkin kerralla tarkoitukselliseen väärinymmärtämiseen tai sitten et vain yksinkertaisesti ymmärrä mitään näistä aiheista mistä kirjoitat.
Vihavasemmistolaiseen tapaan yrität vielä sotkea monta eri aihetta samaan keskusteluun, vaikka et kykene hahmottamaan edes yhtä.
"Hallitus kuitenkin heikentää hoitotakuuta ja lopettaa yöpäivystyksiä useissa kaupungissa."
Valitettavasti Rinteen/Marinin hallitus rakensi sotemallin niin, että kukaan ei pystynyt ymmärtämään, kuinka älyttömän kallis se on. Valitettavasti se on ensin korjattava, ennen kuin sen saa toimimaan. Korjaamiseen menee aikaa ja sinä aikana palaa niin hirvittävästi rahaa, että vaikutukset näkyvät vielä kymmenien vuosien kuluttua.Toivottavasti KD pitää kiinni siitä, ettei valtion omaisuutta myydä ulkomaille, kuten kävi Kemiralle ja sähköverkoissa.
KD siis lupasi ennen vaaleja, että kaikki saavat tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja ajoissa ja hoitoon pääsee ajoissa. Koska tämä on kuitenkin kallista, heikenetään hoitotakuuta ja poistetaan yöpäivystyksiä.
Miksi KD lupaa asioita, joihin ei ole varaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti KD pitää kiinni siitä, ettei valtion omaisuutta myydä ulkomaille, kuten kävi Kemiralle ja sähköverkoissa.
KD siis lupasi ennen vaaleja, että kaikki saavat tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja ajoissa ja hoitoon pääsee ajoissa. Koska tämä on kuitenkin kallista, heikenetään hoitotakuuta ja poistetaan yöpäivystyksiä.
Miksi KD lupaa asioita, joihin ei ole varaa?"Toivottavasti KD pitää kiinni siitä, ettei valtion omaisuutta myydä ulkomaille, kuten kävi Kemiralle ja sähköverkoissa."
Niinpä. Katsotaan kuinka demokraattisessa päätöksenteossa käy. KD on kertonut, millaista linjaa se ajaa.
"KD siis lupasi ennen vaaleja, että kaikki saavat tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja ajoissa ja hoitoon pääsee ajoissa. Koska tämä on kuitenkin kallista, heikenetään hoitotakuuta ja poistetaan yöpäivystyksiä.
Miksi KD lupaa asioita, joihin ei ole varaa?"
Arvasin, että tämä ylle kirjoittamani teksti tuottaa sinulle ylivoimaisia vaikeuksia:
"Valitettavasti Rinteen/Marinin hallitus rakensi sotemallin niin, että kukaan ei pystynyt ymmärtämään, kuinka älyttömän kallis se on. Valitettavasti se on ensin korjattava, ennen kuin sen saa toimimaan. Korjaamiseen menee aikaa ja sinä aikana palaa niin hirvittävästi rahaa, että vaikutukset näkyvät vielä kymmenien vuosien kuluttua."
On hienoa, ettei Orpon hallitus aja tässä asiassa härkäpäisesti läpi vaalilupauksiaan, vaan osaa sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen. Rinteen/Marinin hallitus ei tähän pystynyt. Voit varmasti kertoa itse tarkemmin, miksi näin kävi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Toivottavasti KD pitää kiinni siitä, ettei valtion omaisuutta myydä ulkomaille, kuten kävi Kemiralle ja sähköverkoissa."
Niinpä. Katsotaan kuinka demokraattisessa päätöksenteossa käy. KD on kertonut, millaista linjaa se ajaa.
"KD siis lupasi ennen vaaleja, että kaikki saavat tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja ajoissa ja hoitoon pääsee ajoissa. Koska tämä on kuitenkin kallista, heikenetään hoitotakuuta ja poistetaan yöpäivystyksiä.
Miksi KD lupaa asioita, joihin ei ole varaa?"
Arvasin, että tämä ylle kirjoittamani teksti tuottaa sinulle ylivoimaisia vaikeuksia:
"Valitettavasti Rinteen/Marinin hallitus rakensi sotemallin niin, että kukaan ei pystynyt ymmärtämään, kuinka älyttömän kallis se on. Valitettavasti se on ensin korjattava, ennen kuin sen saa toimimaan. Korjaamiseen menee aikaa ja sinä aikana palaa niin hirvittävästi rahaa, että vaikutukset näkyvät vielä kymmenien vuosien kuluttua."
On hienoa, ettei Orpon hallitus aja tässä asiassa härkäpäisesti läpi vaalilupauksiaan, vaan osaa sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen. Rinteen/Marinin hallitus ei tähän pystynyt. Voit varmasti kertoa itse tarkemmin, miksi näin kävi.Valitettavasti KD ei tiennyt edellisen hallituksen toimista ja lupasi puppua.
Katsotaan, saako KD estettyä valtion omaisuuden myyntiä neljällä miljardilla, joka sijoitetaan kannattamattomasti.
Toivottavasti et edusta KD politiikkoja, muutat äänestäjän huolen vasemmistovihaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti KD ei tiennyt edellisen hallituksen toimista ja lupasi puppua.
Katsotaan, saako KD estettyä valtion omaisuuden myyntiä neljällä miljardilla, joka sijoitetaan kannattamattomasti.
Toivottavasti et edusta KD politiikkoja, muutat äänestäjän huolen vasemmistovihaksi.Ongelma oli se, että KD uskoi Rinteen/Marinin väitteet ja kertomukset siitä, mitä se on tehnyt. Vasta vaalikauden vaihduttua (siis vaaliohjelman kirjoittamisen jälkeen) on paljastunut, millainen se sote-rakennelma on todellisuudessa. Ei ihme, että kukaan Rinteen/Marinin hallituksen hallituspuolueiden johtajista ei jatka kansanedustajina, eikä keskusta halunnut lähteä hallitukseen vaan kaikki pakoilevat muualle.
Tuskin KD yrittää estää valtion omaisuuden myyntiä, mikäli rahalle löytyy kokonaisuuden kannalta kannattavampi kohde. On oma vihavasemmistolainen pahantahtoinen väitteesi, että rahat sijoitettaisiin kannattamattomasti.
En edusta KD poliitikkoja.
Kyllä vasemmistossa on vihaa yllin kyllin. Sinä olet siitä elävä esimerkki. Tuskin minä saan asiaa mutettua suuntaan tai toiseen.
Sinä yrität Rinteen/Marinin hallituksen ministerinä lietsoa valhein ja harhaanjohtavin väittein vihaa KD:ta ja hallitusta vastaan. Näitä valheita ja harhaanjohtavia väitteitä olen oikomassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma oli se, että KD uskoi Rinteen/Marinin väitteet ja kertomukset siitä, mitä se on tehnyt. Vasta vaalikauden vaihduttua (siis vaaliohjelman kirjoittamisen jälkeen) on paljastunut, millainen se sote-rakennelma on todellisuudessa. Ei ihme, että kukaan Rinteen/Marinin hallituksen hallituspuolueiden johtajista ei jatka kansanedustajina, eikä keskusta halunnut lähteä hallitukseen vaan kaikki pakoilevat muualle.
Tuskin KD yrittää estää valtion omaisuuden myyntiä, mikäli rahalle löytyy kokonaisuuden kannalta kannattavampi kohde. On oma vihavasemmistolainen pahantahtoinen väitteesi, että rahat sijoitettaisiin kannattamattomasti.
En edusta KD poliitikkoja.
Kyllä vasemmistossa on vihaa yllin kyllin. Sinä olet siitä elävä esimerkki. Tuskin minä saan asiaa mutettua suuntaan tai toiseen.
Sinä yrität Rinteen/Marinin hallituksen ministerinä lietsoa valhein ja harhaanjohtavin väittein vihaa KD:ta ja hallitusta vastaan. Näitä valheita ja harhaanjohtavia väitteitä olen oikomassa.Aika vakava syytös, väität edellistä hallitusta valehtelusta.
On heikkoa virheen tunnustamistaitoa, kun sälyttää väärän vaalilupauksen hoitotakuista edellisen hallituksen piikkiin ja olla itse mukana hallituksessa, joka heikentää hoitotakuuta ja samaanaikaan mm. jättää jatkamatta solidaarisuusveroa 60 miljoonalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika vakava syytös, väität edellistä hallitusta valehtelusta.
On heikkoa virheen tunnustamistaitoa, kun sälyttää väärän vaalilupauksen hoitotakuista edellisen hallituksen piikkiin ja olla itse mukana hallituksessa, joka heikentää hoitotakuuta ja samaanaikaan mm. jättää jatkamatta solidaarisuusveroa 60 miljoonalla.En syyttänyt edellistä hallitusta valehtelusta. Olisin ollut valmis pistämään suuren osan puhtaasti osaamisen puutteen piikkiin. Tosin sinä Rinteen/Marinin hallituksen ministerinä tietenkin reagoit sen mukaan minkä tiesit totuudeksi. Ehkäpä kaikki se, minkä olen tällä palstalla pistänyt osaamattomuutesi piikkiin onkin puhtaasti valehtelua.
Solidaarisuusverosta on oma keskustelunsa. Ehkä olen siinäkin keskustelussa pistänyt asioita liikaa osaamattomuutesi piikkiin, vaikka siinäkin näkyy erittäin vahvasti vihavasemmistolainen epärehellisyytesi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En syyttänyt edellistä hallitusta valehtelusta. Olisin ollut valmis pistämään suuren osan puhtaasti osaamisen puutteen piikkiin. Tosin sinä Rinteen/Marinin hallituksen ministerinä tietenkin reagoit sen mukaan minkä tiesit totuudeksi. Ehkäpä kaikki se, minkä olen tällä palstalla pistänyt osaamattomuutesi piikkiin onkin puhtaasti valehtelua.
Solidaarisuusverosta on oma keskustelunsa. Ehkä olen siinäkin keskustelussa pistänyt asioita liikaa osaamattomuutesi piikkiin, vaikka siinäkin näkyy erittäin vahvasti vihavasemmistolainen epärehellisyytesi.KD:n osaamattomuudesta johtui katteeton lupaus hoidon turvaamisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KD:n osaamattomuudesta johtui katteeton lupaus hoidon turvaamisesta.
KD:n virhe oli luottaa liikaa vihervasemmistohallituksen tekoihin ja puheisiin.
Se, mikä erottaa KD:n ja Rinteen/Marinin hallituksen on se, että KD tunnustaa tässä virheensä ja muuttaa toimintaansa muuttunen toimintaympäristön mukaisesti. Te Rinteen/Marinin hallituksen ministerit ette tähän kyenneet. Onneksi Marin oli sentään sen verran itsekeskeinen oppoturnisti, että ymmärsi, että Natoon on pakko liittyä hänen oman uran jatkon vuoksi.
Kyllä se osaamattomuus oli teissä Rinteen/Marinin hallituksen ministereissä sotea luodessanne ja kertoessanne, millaisen olette tehneet. Nyt sen pyörittämiseen ei sitten ole rahaa. Tehän olitte laskeneet, että se rahoitetaan puhtaasti ottamalla lisää velkaa vuosittain.
- Anonyymi
Tällaiseen samanlaiseen demonisointiin usan pressanvaaleissa Bidenin kampanja on perustunut. Nyt sitten nähtiin mihin se voi johtaa. Ilmeisesti samaa tavoitellaan Suomessakin ainakin ps:n porukkaa kohtaan.
- Anonyymi
Ikävä kyllä ovat tekopyhiä ja ahneita.Ei niitä kiinnosta kenenkään vaikeudet.Kova kiima on kahmia valtaa ja maallista mannaa.Siitä on kristillisyys kaukana.Ovat kylmiä ja tunteettomia ja aina Raamattu kainalossa pistämässä sanoja Jeesuksen suuhun.Kätevä pieni apupuolue, joka tekee mitä vaan kunhan itselle rahat kilahtaa.
- Anonyymi
Eiköhän kaikille ole tullut selväksi, ettei kyseisellä puolueella ole mitään tekemistä kristillisyyden kanssa?
Myös KD:n hallituskumppani PS kertoo verkkosivullaan omista arvoistaan näin kauniisti: "Perussuomalaiset on isänmaallinen ja kristillissosiaalinen puolue .. Isänmaalliseen ja oikeudenmukaiseen politiikkaan kuuluu vähäosaisten, huono-onnisten ja syrjäytyneiden suomalaisten auttaminen. .. "
https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/arvomaailmamme/
Hallituksessa on siis kaksi puoluetta, jotka toimintaansa kuvatessaan viittaavat kristillisiin arvoihin. Molemmat tosin valheellisesti.- Anonyymi
Ainoa asia mikä tässä keskustelussa tuli selväksi on se, että sinun vihaa lietsovat väitteesi KD:sta eivät perustu mihinkään KD:n tuottamaan aineistoon, vaan sinun vihavasemmistolaisessa kiihkossasi keksimiin valheisiin.
- Anonyymi
Sielunsa saatanalle myynyt ministeri aamulla töllössä valehteli ummet lammet Maikkarin Puolpololle😀.
- Anonyymi
Tänään aamulla Puopolon kanssa ministereistä oli juttelemassa Sari Essayah, eli ainakaan tämänpäiväisestä ohjelmasta ei ollut kyse. Tässä vielä linkki ko. ohjelmaan, jonka katsomista suosittelen jokaiselle. Valhetta siitä ei löydä edes vihavasemmiston kannattaja, ellei sitten ole heistäkin aivan ääriainesta.
https://www.mtv.fi/lyhyet/58902c3c64785def70fc/video-onko-suomen-vesihuolto-turvassa-ministeri-sari-essayah
Mielenkiintoista, kuinka Trumpiin kohdistuneen murhayrityksen jälkeen USA:ssa demokraatit eli vasemmisto ymmärsi vastuunsa tapahtuneesta ja puhdisti vaalikampanjastaan ainakin suuren osan Trumpiin kohdistuvasta demonisoinnista. Suomessa vihavasemmisto näyttää jatkavan ja jatkaa ehkä vielä senkin jälkeen, jos vastaavaa nähdään Suomessa.
- Anonyymi
Rahan- ja vallanhimossaan ihminen on heikko.
- Anonyymi
Totta. Tästä tämän keskustelun aloituksen kirjoittaja on edustava esimerkki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Tästä tämän keskustelun aloituksen kirjoittaja on edustava esimerkki.
No joo. Kun lukee näitä tän osion juttuja niin onhan tuo aika selvää että vasemmisto yrittää saada näillä kirjotuksilla menettämäänsä valtaa takasin tyypillisellä vasemmistolaisella pahanpuhumisella ja muulla valehtelulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No joo. Kun lukee näitä tän osion juttuja niin onhan tuo aika selvää että vasemmisto yrittää saada näillä kirjotuksilla menettämäänsä valtaa takasin tyypillisellä vasemmistolaisella pahanpuhumisella ja muulla valehtelulla.
Laitaoikeistohallituksen teot ovat paholaisen tekoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitaoikeistohallituksen teot ovat paholaisen tekoja.
Olet kyllä tosi uskonnollinen.
Kommenttisi ei liity mitenkään viestiin johon vastasit, eli:
"No joo. Kun lukee näitä tän osion juttuja niin onhan tuo aika selvää että vasemmisto yrittää saada näillä kirjotuksilla menettämäänsä valtaa takasin tyypillisellä vasemmistolaisella pahanpuhumisella ja muulla valehtelulla."
Suomessa ei ole laitaoikeistohallitusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet kyllä tosi uskonnollinen.
Kommenttisi ei liity mitenkään viestiin johon vastasit, eli:
"No joo. Kun lukee näitä tän osion juttuja niin onhan tuo aika selvää että vasemmisto yrittää saada näillä kirjotuksilla menettämäänsä valtaa takasin tyypillisellä vasemmistolaisella pahanpuhumisella ja muulla valehtelulla."
Suomessa ei ole laitaoikeistohallitusta.Äärioikeisto taitaa olla oikeampi termi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äärioikeisto taitaa olla oikeampi termi.
Olet varmasti oikeassa.
Suomessa ei ole äärioikeistohallitusta.
Tämäkään vastauksesi ei liity mitenkään tuohon viestiin, jota olit aiemmin kommentoivinasi:
"No joo. Kun lukee näitä tän osion juttuja niin onhan tuo aika selvää että vasemmisto yrittää saada näillä kirjotuksilla menettämäänsä valtaa takasin tyypillisellä vasemmistolaisella pahanpuhumisella ja muulla valehtelulla."
- Anonyymi
Erään mielestä KD lupasi liikaa vaaleissa hoitoonpääsystä johtuen tietämättömyydestä edellisen hallituksen toimista. Marinin hallitus onnistui lyhentämään hoitojonoja siitäkin huolimatta, että korona kerryti niitä.
KD siis löysää hoitotakuuta. Siitä kertoo yöpäivystysten lopettaminen useilla paikkakunnilla. Hyväosaisten hoitoonpääsyä tuetaan 0,5 miljardilla antamalla Kelatuki ykdityisille lääkäriasemille ja samaan aikaan heikennetään julkista voimakkaasti.
Niin, KD lupasi, ettei Suomea myydä. Joku tulkitsee, ettei tämä tarkoita kannattavaa valtion omistusta, jota myydään neljällä miljardilla.
Vaalilupaukset ovat retoriikkaa, joita pitää osata tulkita.- Anonyymi
Tämä ei liity taas mitenkään tuohon keskustelun avausviestiin johon vastaat. Tämä on tyypillinen vihavasemmiston tapa "keskustella" eli saarnata. Kun vihavasemmisto ei pärjää keskusteluissa, alkaa tämä monen eri asian sotkeminen samaan keskusteluun ja selittäminen kuinka "joku" on jossain sanonut jotain ja "eräs" kirjoittanut sitä tai tätä. Mikäli vasemmistolainen olisi rehellisesti liikkeellä, pysyisi hän keskustelun aiheessa ja osoittaisi vastauksensa niihin viesteihin ja keskusteluihin joihin viittaa.
Tämä vasemmiston tapa kumpuaa lähinnä tarpeesta vaikka valehtelemalla saarnata omaa oppiaan.
- Anonyymi
Kristilliset naulasivat jumalansa ristille ja tekivät saatanasta uuden.
- Anonyymi
Tässä hyvä näkemys kristillisyydestä mitä ei KD kovinkaan hyvin edusta kun päästään hillotolpalle, unohdetaan köyhät ja annetaan rikkaille:
Anonyymi 2023-03-27 20:54:23
Itse äänestän sosiaalidemokraatteja, ja voin perustella sen Raamatulla.
"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Markus 12:31) Tämä Raamatun kohta korostaa lähimmäisenrakkautta, joka on tärkeä arvo sosiaalidemokraateille. He pyrkivät edistämään yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta kaikille ihmisille riippumatta heidän taustastaan ja kansallisuudestaan.
"Oikeus ja kohtuus ovat Herran valtaistuimen perusta, armo ja totuus hänen edellään." (Psalmi 89:14) Tämä Raamatun kohta korostaa oikeudenmukaisuuden ja totuuden tärkeyttä. Sosiaalidemokraatit pyrkivät edistämään oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa, esimerkiksi tasa-arvoisella sosiaaliturvalla ja veropolitiikalla.
"Teidän tulee rakastaa vierasta, sillä te olitte itsekin muukalaisia Egyptin maassa." (5. Mooseksen kirja 10:19) Tämä Raamatun kohta korostaa vieraanvaraisuuden ja lähimmäisenrakkauden merkitystä. Sosiaalidemokraatit pyrkivät edistämään yhteiskunnan moniarvoisuutta ja vähentämään syrjintää, esimerkiksi maahanmuuttajien oikeuksien puolustamisella.
"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille." (Luukas 6:31) Tämä Raamatun kohta korostaa kultaisen säännön merkitystä: kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Sosiaalidemokraatit pyrkivät edistämään yhteiskunnan hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta kaikille kansalaisille.- Anonyymi
Olet monet kerrat postannut tämän kirjoituksen tälle palstalle. Aina on käynyt niin, että et ole kyennyt puolustamaan siinä esitettyjä väitteitä SDP:hen liittyen. On huvittavaa, kuinka edelleen kuvittelet antaneesi kirjoitukselle lähdetiedon kirjoittamalla alkuun "Anonyymi 2023-03-27 20:54:23". Ehkä katsot, että se tuo tekstille sen kaipaamaa uskottavuutta, mutta menestys on useista toistoista huolimatta erittäin heikkoa.
Mikäli haluat puhua SDP:stä, sopiva palsta sille on SDP-aiheisia keskusteluja varten avattu palsta:
https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/politiikka/puolueet/suomen-sosialidemokraattinen-puolue
Tällä palstalla vain nolaat itsesi postaamalla tuota jatkuvasti uudelleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet monet kerrat postannut tämän kirjoituksen tälle palstalle. Aina on käynyt niin, että et ole kyennyt puolustamaan siinä esitettyjä väitteitä SDP:hen liittyen. On huvittavaa, kuinka edelleen kuvittelet antaneesi kirjoitukselle lähdetiedon kirjoittamalla alkuun "Anonyymi 2023-03-27 20:54:23". Ehkä katsot, että se tuo tekstille sen kaipaamaa uskottavuutta, mutta menestys on useista toistoista huolimatta erittäin heikkoa.
Mikäli haluat puhua SDP:stä, sopiva palsta sille on SDP-aiheisia keskusteluja varten avattu palsta:
https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/politiikka/puolueet/suomen-sosialidemokraattinen-puolue
Tällä palstalla vain nolaat itsesi postaamalla tuota jatkuvasti uudelleen.Marinhan on puolustanut noita SDP:n kristillisiä arvoja kristallin kirkkaasti :
Marin nimesi edessä olevat eduskuntavaalit arvovaaleiksi.
– Kun yhteiskunnassa on vaikeuksia, kun hinnat kohoavat. Kun meillä on sota Euroopassa. Kun meillä on hankaluutta, niin on arvovalinta, että keneltä otetaan ja kenelle annetaan. Oikeiston linja on selvä. He ottavat kaikkein heikompiosaisilta ja antavat kaikkein vauraimmille.
SDP:n linja on Marinin mukaan pitää huolta heikompiosaisista ja tavallisista suomalaisista.
– Me emme ole valmiita keventämään valtion kassaa antamalla hyväosaisille veronalennuksia. Kohdistamalla enemmän rahaa heille, jotka jo pärjäävät kaikkein parhaiten tässä maassa. Kyse on arvovalinnoista ja arvovaaleista. Oikeiston arvovalinta on aika selvä. Se on aika kylmä, Marin sanoi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinhan on puolustanut noita SDP:n kristillisiä arvoja kristallin kirkkaasti :
Marin nimesi edessä olevat eduskuntavaalit arvovaaleiksi.
– Kun yhteiskunnassa on vaikeuksia, kun hinnat kohoavat. Kun meillä on sota Euroopassa. Kun meillä on hankaluutta, niin on arvovalinta, että keneltä otetaan ja kenelle annetaan. Oikeiston linja on selvä. He ottavat kaikkein heikompiosaisilta ja antavat kaikkein vauraimmille.
SDP:n linja on Marinin mukaan pitää huolta heikompiosaisista ja tavallisista suomalaisista.
– Me emme ole valmiita keventämään valtion kassaa antamalla hyväosaisille veronalennuksia. Kohdistamalla enemmän rahaa heille, jotka jo pärjäävät kaikkein parhaiten tässä maassa. Kyse on arvovalinnoista ja arvovaaleista. Oikeiston arvovalinta on aika selvä. Se on aika kylmä, Marin sanoi.Tämä kertoo vain Marinin ajatuksesta, että kaikki yksityisten henkilöiden ja yritysten rahat kuuluvat valtiolle, joka sitten jakaa näitä rahoja takaisin siten, että pienituloisille jaetaan takaisin suurempi osuus ja suurempituloisille pienempi osuus siitä mitä he ansaitsevat.
Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka tämä ajattelumalli liittyy kristinuskoon tai liittyykö se ollenkaan.
Mikäli haluat keskustella SDP:stä ja Sanna Marinista, oikea palsta sille on
https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/politiikka/puolueet/suomen-sosialidemokraattinen-puolue
- Anonyymi
KD:n lupasi, että on järjetöntä myydä Suomi ulkomaille.
Eräs vastasi siihen, ettei "puhuta erikseen valtion omaisuudesta, vaan ylipäänsä suomalaisten yritysten myymisestä ulkomaille".
Mitä se tarkoittaa? Onko KD tekemässä lakiehdotusta, jossa kielletään yrityksensä myyminen ulkomaille?
Kokoomus on myymässä kriittistä omaisuutta mm. Patriaa saadakseen 0,4 miljardia kannattamattomaan länsirataan, jonka Etla on todennut kannattamattomaksi ja Lulu Rajala epäilee myös sen kannattavuutta.- Anonyymi
Tarkoittanet liikenneministeri Lulu Rannetta, joka on itse myöntänyt että kyseessä oli lehmänkauppa, jossa kokoomus sai Turun tunnin junan. Sitä Ranne ei kertonut, mitä persut saivat vastineeksi.
- Anonyymi
"KD:n lupasi, että on järjetöntä myydä Suomi ulkomaille.
Eräs vastasi siihen, ettei "puhuta erikseen valtion omaisuudesta, vaan ylipäänsä suomalaisten yritysten myymisestä ulkomaille".
Mitä se tarkoittaa? Onko KD tekemässä lakiehdotusta, jossa kielletään yrityksensä myyminen ulkomaille?"
Miksi kyselet tuollaista tämän keskustelun aloittajalta? Hän ei selvästikään ymmärrä oikein mitään edes siitä mitä hän on aloitukseen kirjoittanut, niin kuinka hän sitten ymmärtäisi tästä asiasta yhtään mitään?
"Kokoomus on myymässä kriittistä omaisuutta mm. Patriaa saadakseen 0,4 miljardia kannattamattomaan länsirataan, jonka Etla on todennut kannattamattomaksi ja Lulu Rajala epäilee myös sen kannattavuutta."
Tässä on linkki palstalle, jonka aiheena on kokoomus.
https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/politiikka/puolueet/kansallinen-kokoomus
Kuka on Lulu Rajala? Liittyykö hän jotenkin keskustelun aiheeseen, eli KD:n puolueohjelmaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"KD:n lupasi, että on järjetöntä myydä Suomi ulkomaille.
Eräs vastasi siihen, ettei "puhuta erikseen valtion omaisuudesta, vaan ylipäänsä suomalaisten yritysten myymisestä ulkomaille".
Mitä se tarkoittaa? Onko KD tekemässä lakiehdotusta, jossa kielletään yrityksensä myyminen ulkomaille?"
Miksi kyselet tuollaista tämän keskustelun aloittajalta? Hän ei selvästikään ymmärrä oikein mitään edes siitä mitä hän on aloitukseen kirjoittanut, niin kuinka hän sitten ymmärtäisi tästä asiasta yhtään mitään?
"Kokoomus on myymässä kriittistä omaisuutta mm. Patriaa saadakseen 0,4 miljardia kannattamattomaan länsirataan, jonka Etla on todennut kannattamattomaksi ja Lulu Rajala epäilee myös sen kannattavuutta."
Tässä on linkki palstalle, jonka aiheena on kokoomus.
https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/politiikka/puolueet/kansallinen-kokoomus
Kuka on Lulu Rajala? Liittyykö hän jotenkin keskustelun aiheeseen, eli KD:n puolueohjelmaan?Ministeri Lulu Ranne oli kyseessä. Kirjoitin Sukumimen väärin.
- Anonyymi
essayah lukee kuin piru Raamattua tilikirjoja mutta MIGRIn miljardi kupru ei kiinnosta yhtään?
- Anonyymi
Et löytänyt mitään mikä viittaisi siihen, että Sari Essayah lukisi tilikirjoja kuin piru Raamattua tai että siitä olisi jokin kirjaus KD:n puolueohjelmassa.
Et uskokaan kuinka helppoa minulle on uskoa, että sinun mielestäsi MIGRIn kuprusta pitäisi olla kirjaus puolueiden "puolueohjelmissa" eli periaateohjelmassa. Et uskokaan, kuinka helppoa minun on ymmärtää, että ihmettelet tuota ainoastaan KD:n "puolueohjelman" osalta.
- Anonyymi
kristilliset on sairas puolue vailla järkeä
- Anonyymi
Sinusta kertoo paljon se, että suollat jatkuvasti uusia mihinkään perustumattomia väitteitä kun aiemmat osoittautuvat perusteettomiksi. Tuo on tyypillinen vihavasemmiston tapa saarnata, ei keskustella.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1343599
- 1101409
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711320Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691239Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171134Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791081Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451028IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku571019- 301016
- 53938