Ylen rahoitus lakkautettava välittömästi !

Ei kansalaiset saa luotettavia tietoja esim. miksi korkeampi ja matalampi pyöreä pöytä maksoi 10 miljoonaa ! Kuuluihan kaupanpäälle kuitenkin 5 kpl tuoleja ..
7212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Yle-työryhmän esitys kaatui

Vasemmistoliitto ei hyväksy Yle-ratkaisua.
Vihreät ei hyväksy Yle-ryhmän ratkaisua.
Yle-päätös siirtymässä jälleen – SDP päättänee kantansa vasta huomenna.

Äänestä

Kaikki vastustajat menettäisivät ylen mieltymyksen vasemmistoon ja kepu on sen tehnyt jo joka näkyy kannatusluvuissa "Reporadio, Raatikaisen tuutti, Sipilän sävelradio ja monet muut"

Äänestä

Marttinen sanoi että jatkoneuvotteluissa voisi olla mukana vähemmän puolueita?

Äänestä

Vasemmistoliitto ei hyväksy Yle-ratkaisua.
Vihreät ei hyväksy Yle-ryhmän ratkaisua.

Vasurit olisivat halunneet vielä neuvotella, 32 kokousta oli heille liian vähän?

Äänestä

Yle- money kaputt.

Äänestä

Marttinen ei halunnut spekuloida vielä sillä mahdollisuudella, että Yleisradion rahoituksesta päätettäisiin hallituspuolueiden kesken, jos parlamentaariseen sopuun ei päästä.

Äänestä
  • Jatkoneuvottelujen pohjaksi suurin ehdotettu leikkaus lisättynä 10%:lla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei kansalaiset saa luotettavia tietoja esim. miksi korkeampi ja matalampi pyöreä pöytä maksoi 10 miljoonaa ! Kuuluihan kaupanpäälle kuitenkin 5 kpl tuoleja ..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu