Kolbrinin "raamattu" harhaoppia?

Nyt on muka lanseerattu ns. Kolbin Bible, joka edustaa esoteerisia uskomuksia ajalta 40-50 e.a.a. ja jotka salakuljetti Joosef Arimatialainen Alexandriasta ennen kuin roomalaiset polttivat sen laajan kirjaston. Sieltä tekstit kulkeutuivat Pyhään Maahan ja sieltä n. 20-27 j.a.a. laivalla Englantiin Walesiin, jonne perustettiin luostari Johannes Kastajan muistolle, hänen päänsä oli legendan mukaan haudattu sinne. Eli Kolbrinin tekstit korostavat myös kätketysti Jeesuksen ihmisyyttä eikä jumaluutta, vaikka hän oli saanut oppia Egyptistä lapsuudessaan, nuoruudessaan rabbeilta Pohjois-Israelissa ja myös kuljettanut sitä tietoa Joosef Arimatialaisen mukana muualle maailmaan laivalla, palaten sitten takaisin kolme vuotta ennen ristiinnaulitsemistaan ja sai kannattajajoukon uudelle uskolleen, joka nimettiin kristinuskoksi. Suomeksi ei ole ilmestynyt käännöstä, mutta englanninkielisenä se on kuunneltavissa esim. 31 Pearls lukemana Youtubesta ja Myytinkertojat Medialla on lyhyt katsaus aiheesta. Varmaan UMJ tarvitsee uuden "raamatun" uskontonsa pohjaksi. Varokaa harhaoppeja! Pelastusta ei ole muualla kuin uskomalla Jeesus Kristus Jumalan Pojaksi ja syntien sovittajaksi ja ottamalla Hänet vastaan pelastajana ja vapahtajana. Ano Turtiaisen harhaoppi luultavasti pohjautuu Kolbrinin oppeihin osittain...?
1359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Rauhaa!

Ihan hyvä että kannatatte Kristuksen nimeä. Mä en tiedä onko kyse samasta kirjasta eli the Kolbrin Bible nimisestä teoksesta, jota olen vähän selaillut. Hengessäni kuulin selityksen taivaasta; siihen kuinka tuollainen teos on syntynyt.

Ennen 2000-lukua Jeesus ilmestyi ja suoritti ylöstempauksen jokaisen vuosisadan lopussa. Esim. 1998 oli sellainen ylöstempaus ; ja varmasti myös 1800-luvun lopussa ja 1700-luvun lopussa jne. Nuo ylöstempaus tapahtumat olivat sellaisia joissa tehtiin aikamatkoja menneisyyteen ja julkaistiin salaisia hieman esoteerisiä kirjoja, joiden tarkoitus on itseltäni salattu. Ne kirjat ovat ajattomia tehtyjen aikamatkojen takia, mutta itselleni jäi se käsitys että the Kolbrin Bible olisi kirjoitettu 1800-luvun lopun ylöstempauksen yhteydessä. Tai sitten se on kirjoitettu jonkin aiemman ylöstempauksen yhteydessä. Itse kirjahan alkaa kertomuksella 1000-1500 jKr välisen ajan tiimoilta. Silloin ennakoitiin mm. että seuraavana aionina 1500-2000 jKr keksitään lentokoneet ja lentäminen ja sitä seuraavana aionina 2000-2500 jKr opitaan herättämää kuolleita eloon tai keksitään ikuinen elämä.

Myös vuoden 1998 jKr ylöstempauksen jälkimainingeissa syntyi joitakin salaisia tai esoteerisiä kirjasia. Itse esim. kirjoitin noin 40 sivuisen teoksen Kristinuskon Uutiset vuonna 2000. Kirjoitin sen vuonna 1999. Sitten vielä kun Kristus ilmestyi kolmannen taivaan kanssa 2003 kirjoitin kaksi salaista vihkoa : Päivien kirja ja Sapattien kirja. Jeesus elää! Ja ilmestyy aika ajoin sekä ennen 2000 - lukua suoritti ylöstempauksen jokaisen vuosisadan lopussa. Myös Kolmas taivas vierailee aika ajoin maan päällä.

Myös Gnostilaiset teokset 100-300 luvuilta ovat salaisia. Niissä puhutaan Jeesuksen kanssa joten lieneekö nekin tehty jonkin vuosisadan lopun ylöstempauksen yhteydessä?

Anteeksi että tästä kirjoituksesta tuli vähän sekavan oloinen. Tarkoitus on kertoa että on olemassa salaisia kirjoja, jotka ovat taivaasta saatuja enkä tiedä niiden tarkoitusta muuta kuin että ne saviastioihin kätkettyjä aarteita joiden tarkoitus on luultavasti toimia todisteena jonkin asian suhteen jossa esiintyisi muuten vastaväitteitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt on muka lanseerattu ns. Kolbin Bible, joka edustaa esoteerisia uskomuksia ajalta 40-50 e.a.a. ja jotka salakuljetti Joosef Arimatialainen Alexandriasta ennen kuin roomalaiset polttivat sen laajan kirjaston. Sieltä tekstit kulkeutuivat Pyhään Maahan ja sieltä n. 20-27 j.a.a. laivalla Englantiin Walesiin, jonne perustettiin luostari Johannes Kastajan muistolle, hänen päänsä oli legendan mukaan haudattu sinne. Eli Kolbrinin tekstit korostavat myös kätketysti Jeesuksen ihmisyyttä eikä jumaluutta, vaikka hän oli saanut oppia Egyptistä lapsuudessaan, nuoruudessaan rabbeilta Pohjois-Israelissa ja myös kuljettanut sitä tietoa Joosef Arimatialaisen mukana muualle maailmaan laivalla, palaten sitten takaisin kolme vuotta ennen ristiinnaulitsemistaan ja sai kannattajajoukon uudelle uskolleen, joka nimettiin kristinuskoksi. Suomeksi ei ole ilmestynyt käännöstä, mutta englanninkielisenä se on kuunneltavissa esim. 31 Pearls lukemana Youtubesta ja Myytinkertojat Medialla on lyhyt katsaus aiheesta. Varmaan UMJ tarvitsee uuden "raamatun" uskontonsa pohjaksi. Varokaa harhaoppeja! Pelastusta ei ole muualla kuin uskomalla Jeesus Kristus Jumalan Pojaksi ja syntien sovittajaksi ja ottamalla Hänet vastaan pelastajana ja vapahtajana. Ano Turtiaisen harhaoppi luultavasti pohjautuu Kolbrinin oppeihin osittain...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu