Uusi kirja on tekeillä Partisaanien tuhoretkistä.
"Sompion suomalaiset partisaanit" on T. Neitolan teos, joka valoittaa suomalaisyntyisten partisaanien taustoja.
Tunnistettu on ainakin 150 suomalaisnimeä. Oletettavasti heitä on ollut paljon enemmänkin, sillä monet itään loikanneet olivat venäläistäneet nimensä.
Olivat entisiä punakaartilaisia, tai heidän jälkeläisiään. Oli myös amerikansuomalaisia siirtolaisia.
Olivatko suomalaissyntyiset partisaanit hirmutekojen takana, on epäselvää, mutta oppaina heitä oli, hyvän paikallistuntemuksen takia. Olivathan monet loikanneet juuri niiltä alueilta, joihin partisaanit iskivät.
Partisaaneista uutta tietoa.
3
108
Vastaukset
- Anonyymi
Puistattavaa ajatella,miten partisaanit tarkkailivat rauhallisen maalaiskylän elämää jopa vuorokausia,ennenkuin jakoivat kohteet ja yllättivät ne muutamat vartija-gubbet ja saivat siviilit täysin armoilleen,tai oikeammin armottomuudelleen.Kaikki piti tietysti lopuksi tappaa,ettei jäisi silminnäkijälausuntoja heidän rajan takana antamiaan raportteja vastaan.Muka tuhottuja sotilaskohteita...
- Anonyymi
Niin, suomeahan ne puhuivat, sen ovat henkiinjääneet kertoneet.
- Anonyymi
Loikanneet punakaartilaiset ovat ennenkin taistelleet suomalaisia vastaan.
Tosin paljon punakaartilaisten parhaimmisto meni Stalinin vainoissa.
Oletettavasti monet heistä "palkattiin" vankileireiltä tekemään tihutöitä suomalaisia vastaan, ja toimimaan partisaanijoukoissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809