Venäjän ja Putinin saavutukset näyttely jäi vähän töpöksi

Anonyymi-ap

Siellä ei kerrottu Putinin suurimmista saavutuksista mitään esimerkiksi Suomen ja Ruotsin Natoon menosta jota pidän Putinin suurimpana saavutuksena urallaan toinen merkittävä asia on Putinin talouspolitiikka ja sen hoitaminen suurimpiin ja tuottavampiin ulkomaisiin kumppaneihin se olisi pitänyt ehdottomasti olla esillä kaasuputket Eurooppaan ja saumaton yhteistyö joka rikastutti venäjää .

Nyt kyseinen näyttely jotenkin lässähti kerrottiin vain Ukrainan kaupungeista kuten Hersonista sekä sotatoimialueista vieraassa maassa .

Myöskin venäjän emämaasta Kiinasta ei kerrottu juurikaan mitään tähdellistä ? oliko edes venäjän pääkallopaikalta Pekingistä saatu kyseiselle näyttelylle lupa ?

11

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Putinin suurin saavutus tulee olemaan Venäjän jakaminen suureksi joukoksi pienempiä valtioita. Putinin järjestämä konkurssi on kokonaisvaltainen. Siihen ei moni olisi pystynyt. Mutta maltetaan vielä. Kyllä se siitä.

    • Anonyymi

      Onpas hölmöä tekstiä.
      Muutos Venäjällä 1999-2024 on jörkyttävän iso kehitys. Ja siihen päälle irtautuminen Lännestä oli neron idea. Venäjä ei tarvitse Länttä, koska Brics on jo paljon parempi vaihtoehto.

      • Anonyymi

        Hehe saanut Rosboron Export myynnin ales 95% ja Gaspromin venäläinen ylpeys hakemaan lainaa tulot miinus 75%. Russnano ulkomaan vienti miinus 100% saanut koko maansa Kiinan alumaaxi. Ja koko ulkomaan viennin romahtamaan miinus 85% näistä löytyy : Pravda ja Ilvestia ja Nimen omaan yhtiöiden omista julkaisuista. Ja kananmunia ei löydy ja lämmintä vettä pesuun. Eli venäläinen hehe hehe venäläinen haisee ja venäläiset haisee ja Venäjällä haisee


      • Milloin se Brics laittaa gepsin taas pelittämään Venäjällä? Onko jokin suunnitelma?


      • Anonyymi

        Panit paremmaksi hölmöydessä. Että antaa entisten markkinoiden tuhoutua ja käyttää kansakunnan varat turhaan sotaan, on mieledtäsi hieno juttu?


    • Anonyymi

      On suuri ilo ettei Venäjä tunne vetoa länttä kohti.

      Tiltuille se madaltaa kynnystä muuttaa sinne.

      • Anonyymi

        Joo ja venäläinen haisee ku venäläinen ja Venäjällä haisee ja venäläiset haisee ku ei oo pesukoneita ja wc pyttyjä ja wc paperia ja lämmintä vettä pesuun


    • Anonyymi

      Rajan toisella puolella on Puten lätti ja tällä puolen Euroopalaisia ja EU ja Eurooppa ja Nato ja pesukoneita ja WC PYTTYJÄ ja wc paperia ja kananmunia ja lämmintä vettä pesuun ja venäläinen haisee ku ei oo pesukoneita ja wc pyttyjä ja lämmintä vettä pesuun...venäläinen on vaan venäläinen ja haisee ku venäläinen kylärakki ja räxyttää ja siihen se jää

    • Anonyymi

      Joo se Pasi-vaunu olis pitäny panna enemmän lentävän näköseks.

      • Anonyymi

        On se hianoo nähä kun pasi lentää!


    • Anonyymi

      Sopivasti etuja, ja vapaata järjestämällä saatiin käviämääräkin nousemaan niin suureksi, että sitä kehtaa esitellä.
      Putinkin kävi ihailemassa saavutuksiaan useita kertoja.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2580
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1950
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1499
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1028
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      913
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe