Typerin juttu...

...minkä te femakot saitte aikaan oli että kasvatitte siemenet junttisovinistiseen vastareaktioon.

Olihan se odotettavissa.

Mutta jos ei näe omaa napaansa pidemmälle niin who fuckin cares.
8685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Väitätkö että feministien oma aate on ollut jotenkin edistämässä sovinismia yhteiskunnassa, vaikka koko feminismi on saanut alkunsa sovinistisista rakenteista ja niitä on lähdetty korjaamaan naisasialiikkeen voimin. Ihmettelen kovasti, miksi naisen aseman parantaminen saa miehiltä suoraa vastustusta, vaikka miehiin ei pitäisi vaikuttaa mitenkään, jos naiset ajavat omaa asiaansa. Päinvastoin molemmat sukupuolet hyötyvät uudistuksista pitkällä aikavälillä.

Äänestä
  • Naisen rooli on pitkään ollut joko tai sekä lasten, miesten, vanhusten hoivaajana ja palvelijana, epäitsekkäänä toimijana ja muiden etujen uhrautujana, kaiken ymmärtäjänä. Tästä roolimalliajattelusta ei haluttaisi luopua. Nainen ei nykyään välttämättä miestä tarvitse ja mies taas haluaisi, että nainen häntä tarvitsisi. (yleistäen) Menee myös päinvastoin, mutta miehillä on tämä em. oikeus ollut aina, eli voinut tulla toimeen ilman naista, jos näin on halunnut.

    Äänestä

Naiset ovat luotuja palvelemaan miestä, akkojen tulee kävellä 2 metriä miehensä perässä, näin sanoo raamattu, jonka katteella täällä maailmassa eletään yhä. Nainen on vaan teline, jonka Jumala loi, että se on siinä jalat levällään ja sitä pitää naida, jotta se synnyttää lisää kusipäitä tähän maailmaan, naisista ei ole mihinkään muuhun tehtävään!

Äänestä
  • Mee jalat levälles.

    Äänestä

  • Jos kaltaisesikin ääliöt käyttäisivät jostain syystä alikehittyneitä aivojaan ajattelemiseen, ei Raamattua häväistäisi moisilla kommenteilla. Raamatussa tosin sanotaan, että nainen on miehen palvelija mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että naista saisi alistaa. Miehelle olisi annettu pumpattava Barbara, mikäli hänen olisi tarkoitus vain täyttää elämänsä omien halujensa tyydyttämisellä. Jumala loi miehestä vahvemman, jotta mies voisi suojella naista ja osoittaa rakkauttaan töillään, joihin hänen kehonsa on sopivampi kuin naisen. Tuskin sinäkään voit pitää rakkauden osoituksena lyömistä, raiskaamista, alistamista yms. inhottavuuksia.

    Koitapa nyt käyttää järkesi vähiä rippeitä ja ole toteuttamatta sairasta Raamatun väärintulkintaasi, sillä Raamattua muutenkin lukiessasi havaitset, että sinun pitäisi tehdä muille sitä mitä haluaisit itsellesi tehtävän.

    Äänestä

  • -Maijju- kirjoitti:

    Jos kaltaisesikin ääliöt käyttäisivät jostain syystä alikehittyneitä aivojaan ajattelemiseen, ei Raamattua häväistäisi moisilla kommenteilla. Raamatussa tosin sanotaan, että nainen on miehen palvelija mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että naista saisi alistaa. Miehelle olisi annettu pumpattava Barbara, mikäli hänen olisi tarkoitus vain täyttää elämänsä omien halujensa tyydyttämisellä. Jumala loi miehestä vahvemman, jotta mies voisi suojella naista ja osoittaa rakkauttaan töillään, joihin hänen kehonsa on sopivampi kuin naisen. Tuskin sinäkään voit pitää rakkauden osoituksena lyömistä, raiskaamista, alistamista yms. inhottavuuksia.

    Koitapa nyt käyttää järkesi vähiä rippeitä ja ole toteuttamatta sairasta Raamatun väärintulkintaasi, sillä Raamattua muutenkin lukiessasi havaitset, että sinun pitäisi tehdä muille sitä mitä haluaisit itsellesi tehtävän.

    Naisten alistmisen perinne punoutuu uskontoihin. Raamattu ja uskonnot ovat välineitä jotka ylläpitävät omalta osaltaan naisen alisteista asemaa yhteiskunnassa ja koko maailmassa.

    Raamattu on kirkon miesten kirjoittama kirja eikä sitä pidä luulla jumalan sanaksi. Jumala ei tiettävästi ole kirjoittanut yhtäkään kirjaa tässä maailmassa. Myös käsitys miehestä naisen päänä oli sopimuksen varainen seikka ja patriarkaatin vahvistamistasen kannalta oleellinen.

    Välillä kyllä vaikuttaa siltä että myyttien ylläpito ja toisto on tärkein näkökohta tämän palastan keskusteluissa ja asiatieto ohitetaan tarpeettomana. Mielenkiintoista. Tai sanoisinko paremminkin: mielenkiinnotonta.

    Äänestä

Yksi feministi voi olla tyhmäkin jossain asiassa, ei siitä voi muodostaa päätelmää feminismistä ja feministeistä.

Äänestä

Ensin ne vaikenevat sinut kuoliaaksi.
Sitten ne nauravat sinulle.
Sitten ne taistelevat sinua vastaan.
Sitten olet voittanut.
(Fiilaillen M.Gandhia)

Olemme siis viittä vaille viimeisessä vaiheessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mi-yes kirjoitti:

...minkä te femakot saitte aikaan oli että kasvatitte siemenet junttisovinistiseen vastareaktioon.

Olihan se odotettavissa.

Mutta jos ei näe omaa napaansa pidemmälle niin who fuckin cares.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu