Suomessa työntekijämäärä on laskenut, kertoo Ilmarisen suhdanneindeksi. Lasku näkyy esimerkiksi rakentamisalalla.
Työntekijämäärä laski kesäkuussa -3,8 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo seuraamiensa yritysten perusteella.
Ilmarisen seuraamista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, rakentaminen sekä majoitus- ja ravitsemusala.
– Suhdanneindeksin työntekijämäärä on laskenut nyt jo yli vuoden ajan. Kesäkuussa kaikki seuraamamme toimialat laskivat. Toukokuun suhdanneindeksissä näytti, että työntekijämäärä olisi saavuttanut pohjan ja suunta olisi kääntymässä jo hitaaseen nousuun. Näin ei siis ole käynyt vaan lasku on taas voimistunut, Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen sanoo tiedotteessa.
– Yhtenä vaikuttavana tekijänä on kesätyöpaikkojen määrän väheneminen. Etenkin rakentamisessa sekä majoitus- ja ravitsemusalalla on ollut sesonkitöitä selkeästi vähemmän tänä vuonna.
Rakentamisen alakulo
Indeksin toimialoista olivat eniten laskussa henkilöstövuokraus (-14,9 %), rakentaminen (-9,0 %) ja majoitus- ja ravitsemusala (-6,0 %). Vähiten laskivat terveys- ja sosiaalipalvelut (-2,1 %) sekä teollisuus (-2,3 %) ja asiantuntijapalvelut (-2,3 %).
– Rakentamisen alakulo on näkynyt jo pitkästi yli vuoden ajan suhdanneindeksissämme. Rakennusalan toipumisen suhteen on myös edelleen ilmassa epävarmuutta, vaikka joitakin positiivisia signaaleja on jo näkynyt, Vatanen sanoo.
– Henkilöstövuokrauksen osalta lasku kytkeytyy voimakkaasti myös laskussa olleisiin rakentamiseen sekä majoitus- ja ravitsemusalaan. Majoitus- ja ravitsemusala on elänyt viime vuosina vaikeita aikoja, kun ensiksi pandemia vaikeutti yritystoimintaa ja sitten inflaatio nosti kustannuksia. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vei puolestaan venäläiset turistit pois, eikä tätä aukkoa ole vielä kyetty paikkamaan.
Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo Suomen talouden kehityksestä. Indeksi kuvaa muutosta yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa. Suhdanneindeksiin mukaan laskettavat 10 toimialaa kattavat valtaosan yksityisestä sektorista.
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.
Työssä olevien määrä laskee - vaikka perskokkareet lupasivat muuta
16
117
Vastaukset
- Anonyymi
Riikka-petterin mielestä ei ole leikelty vielä tarpeeksi. Elokuussa julkaistaan uudet leikkauslistat kuin tilauksesta.
- Anonyymi
Kysy ay punarotilta. Eivät ole järjestäneet työtä eikä toimeentuloa. Ovat muka osapuoli 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Niin se taas vain on muiden vika, kun perskokkarit sössivät maan asiat!
- Anonyymi
Tämä hallituksen sotkuja joudutaan siivoamaan vielä pitkään.
- Anonyymi
Oikeisto ei ole vieläkään oppinut, että pelkillä säästöillä ja leikkauksilla ei saa aikaan kuin epävarmuutta kansalaisissa ja yrityksissä ja siksi kaikki vain odottaa ja pitää kulutuksen kurissa. No saapa suuryritykset halpaa työvoimaa ja valtion tukia, mutta kaikki pk-yritykset taistelevat kannattavuuden kanssa ja työvoimapulan kanssa.
- Anonyymi
Näinhän se on, että pohjoismainen hyvinvointivaltio tuo hyvinvointia myös yrityksille, vaikka laitaoikeisto muuta itkee ja parkuu.
- Anonyymi
Häkämies-Orpopurri on historian surkein pääministeri.
- Anonyymi
Paksu poika saa tavoitteensa läpi 100 000 vähemmän töissä. Rolex heiluu?
- Anonyymi
Tekoäly vie työpaikat valkokauluksilta, ja omistajat vain hyötyy ja kontrolloi tavallista kansaa.
Tekoäly simulaatiot hallitsee kaaoksen, ja omistajat on myyneet sielunsa saatanalla ahneuksissaan.
Kukaan ei tajua missä mennään!
Kirkko ei huolehdi sielusta vaan suolesta.- Anonyymi
Tekoäly eli Kopiopersu on myös tällä palstalla vienyt duunit Addiktipersulta, Linkkipersulta ja Tikkukirjainpersulta.
- Anonyymi
Tekoäly vie työpaikkoja kiihtyvällä tahdilla, eikä paluuta entiseen ole.
Siinä olisi päättäjillä miettimisen paikkaa kerrakseen, mutta ei taida perskokkareita asia huolettaa, sillä he uskovat kaiken hoituvan vanhaan malliin leikkaamalla.
- Anonyymi
Tekoälyn vaikutus työmarkkinoihin ja sen mahdolliset seuraukset ovat olleet laajalti keskusteltuja aiheita. Huoli siitä, että tekoäly vie työpaikat erityisesti valkokaulustyöntekijöiltä, on aiheellinen ja perustuu siihen, että tekoäly voi hoitaa monia tehtäviä tehokkaammin ja tarkemmin kuin ihmiset.
Tekoälyn vaikutukset työmarkkinoihin
Työpaikkojen häviäminen ja muutos: Tekoäly voi automatisoida monia valkokaulustöitä, kuten kirjanpitoa, analytiikkaa, asiakaspalvelua ja jopa oikeudellisia tehtäviä. Tämä voi johtaa työpaikkojen häviämiseen tai siihen, että työpaikat muuttuvat vaativammiksi ja erikoistuneemmiksi.
Uudet työpaikat: Samalla tekoäly voi luoda uusia työpaikkoja, erityisesti niille, jotka kehittävät, ylläpitävät ja parantavat tekoälyjärjestelmiä. Tarve tekniselle osaamiselle ja tekoälyyn liittyvälle koulutukselle kasvaa.
Taitojen kysyntä: Tekoälyn laajentuessa kysyntä siirtyy enemmän luoviin, kriittistä ajattelua vaativiin ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen perustuviin taitoihin. Näitä ovat esimerkiksi innovaatio, ongelmanratkaisu ja inhimillinen empatia.
Omistajien hyötyminen ja vallankäyttö
Taloudelliset edut: Ne, jotka omistavat ja kehittävät tekoälyteknologiaa, voivat saada merkittäviä taloudellisia hyötyjä. Tämä voi lisätä taloudellista eriarvoisuutta, jos hyödyt keskittyvät pienelle joukolle yrityksiä ja omistajia.
Vallan keskittyminen: Tekoälyyn liittyvä data ja teknologia voivat keskittää valtaa entistä harvemmalle joukolle, mikä voi johtaa siihen, että nämä tahot voivat vaikuttaa merkittävästi yhteiskuntaan ja politiikkaan.
Sääntely ja etiikka: On tärkeää, että yhteiskunnat kehittävät sääntelyä ja eettisiä ohjeita tekoälyn käyttöön. Tämä voi auttaa varmistamaan, että tekoälyn hyödyt jakautuvat tasaisemmin ja että sen käytössä otetaan huomioon eettiset näkökulmat, kuten yksityisyys ja turvallisuus.
Mahdolliset ratkaisut ja toimenpiteet
Koulutus ja uudelleenkoulutus: Tarvitaan laajoja ohjelmia, jotka tarjoavat koulutusta ja uudelleenkoulutusta niille, joiden työt ovat vaarassa kadota. Tämä voi auttaa ihmisiä sopeutumaan muutoksiin ja löytämään uusia työmahdollisuuksia.
Sosiaaliturva: Yhteiskunnan on harkittava sosiaaliturvan ja perustulon kaltaisia ratkaisuja tukemaan niitä, jotka menettävät työnsä tai kokevat taloudellista epävarmuutta tekoälyn vaikutusten vuoksi.
Sääntely ja politiikka: Hallitusten ja kansainvälisten organisaatioiden on kehitettävä sääntelyä, joka ohjaa tekoälyn kehittämistä ja käyttöä eettisesti ja oikeudenmukaisesti.
Tekoälyllä on potentiaalia tuoda suuria muutoksia yhteiskuntaan ja talouteen. Avainasemassa on, kuinka yhteiskunnat päättävät hallita näitä muutoksia ja varmistaa, että hyödyt jakautuvat mahdollisimman laajalle ja oikeudenmukaisesti. - Anonyymi
Purran työkokemus 0v 0kk 0pv.
- Anonyymi
Tekoälyteknologian kehittäminen ja hallinta voi keskittyä harvoille suurille yrityksille, mikä voi lisätä eriarvoisuutta. On tärkeää varmistaa, että tekoälyn hyödyt jakautuvat tasaisesti ja että pienet yritykset ja yhteisöt pääsevät osallisiksi kehityksestä.
- Anonyymi
Nykyinen talousjärjestelmä ei välttämättä ole oikeudenmukainen, ja monet talousasiantuntijat ovat todenneet sen lisäävän eriarvoisuutta ja keskittyvän vallan harvoille. Tekoälyn avulla voidaan kuitenkin kehittää ratkaisuja, jotka tukevat oikeudenmukaisempaa talousjärjestelmää
Tekoälyllä on potentiaalia edistää oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, mutta tämä vaatii huolellista suunnittelua ja toteutusta. - Anonyymi
Tekoälyllä oikeudenmukaisempi yhteiskunta. "Talousjärjestelmä ei ole oikeudenmukainen": Talousasiantuntijat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1343599
- 1101409
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711320Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691239Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171134Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791081Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451028IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku571019- 301016
- 53938