Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa.
"Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa.
Annoksen hinnaksi muodostuu siis 23,40 euroa.
Burgeriemme pihvit oli poltettu pilalle ja sämpylät kylmät. Siis nimenomaan poltettu pilalle, kuiviksi "korpuiksi" joissa kovat reunat.
Kokonaisuus oli kuiva ja mauton.
Ranskalaiset olivat annoksessa OK.
Edellä kerrotulla hinnalla pitää saada kaikin puolin todella hyvä ja laadukas hampurilaisateria.
Yrittäjä palveli iloisesti ja ystävällisesti, mutta syömään emme toista kertaa mene ennen kuin jollakin tavalla selviää, että tällaista ongelmaa ei enää kohdata.
En halua pelotella ketään menemästä tuonne burgerille, ja toivon että meidän kohdalle sattui vaan se huono päivä keittiöllä, mutta ottaen huomioon sen ettei ruuhkaa ollut lainkaan pelkään että kyse oli vain osaamattomuudesta.
Suora palaute olisi ollut parempaa antaa heti paikan päällä, mutta ei onnistunut tällä kertaa.
"Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa.
Annoksen hinnaksi muodostuu siis 23,40 euroa.
Burgeriemme pihvit oli poltettu pilalle ja sämpylät kylmät. Siis nimenomaan poltettu pilalle, kuiviksi "korpuiksi" joissa kovat reunat.
Kokonaisuus oli kuiva ja mauton.
Ranskalaiset olivat annoksessa OK.
Edellä kerrotulla hinnalla pitää saada kaikin puolin todella hyvä ja laadukas hampurilaisateria.
Yrittäjä palveli iloisesti ja ystävällisesti, mutta syömään emme toista kertaa mene ennen kuin jollakin tavalla selviää, että tällaista ongelmaa ei enää kohdata.
En halua pelotella ketään menemästä tuonne burgerille, ja toivon että meidän kohdalle sattui vaan se huono päivä keittiöllä, mutta ottaen huomioon sen ettei ruuhkaa ollut lainkaan pelkään että kyse oli vain osaamattomuudesta.
Suora palaute olisi ollut parempaa antaa heti paikan päällä, mutta ei onnistunut tällä kertaa.
Vastaukset 127
Vanhimmat
Sämpylät on kylmiä kun annos pöytään tulee, missä lienee vika?
Lehtipihvi ei ollut hintansa arvoinen. Ranskalaisia liian vähän ja pihvi oli sen näköinen että jämistä kaavittu siivut. Jos annoksen hinta on 20e ja ylikin niin kyllä laadun pitäisi olla parempaa.
Muuten paikassa on mukava käydä.
Keittiön puolelle hieman skarppausta!
Miksei onnistunut paikan päällä palaute?Sehän se parasta on,kutsuu vaan tarjoilijan pöytään ja sanoo mielipiteensä!
Olen samaa mieltä, palaute olisi parasta antaa heti paikan päällä.
Rohkeus ei riittänyt.
Tämä on väärä paikka aivan kaikkeen keskusteluun mistä tahansa asiasta, joten ne jotka kommentoivat siihen suuntaan voivat katsoa peiliin; menkää muualle lukemaan, jos siltä tuntuu.
t. tämän keskustelun aloittaja
Ei pelottanut tänne tulla puskista huuteleen. Yrityksen tarkat tiedot ja tyytymättömyys ruokaan vetää minunkin sieraimeen palkokasvin. Mihin tämä maailma on menossa, kun asioita ei voi toimittaa enää kasvotusten tai olla hiljaa, jos ei muuta uskalla
"Maistuuko?" "Hyvää on, kiitos!" ja sitten avautumaan, kun kotiin pääsee..
Ihan väärä paikka antaa palautetta.
Oikea heti paikanpäällä..
Totta.
Annoksenhan saa palauttaa keittiöön, jos ei ole onnistunut. Miksi ette voineet antaa palautetta? Söittekö paikanpäällä vai tuliko kotipakettiin?
Päädymmekö lopulta siihen, että syyllinen asiakkaan saamaan ala-arvoiseen ruoka-annokseen oli asiakas itse, koska hän ei antanut palautetta asiasta ?
Annoksissa oli vikaa, mutta niin oli asiakkaassakin, joka tänne palautteen laittaa yleiseen jakoon. Yrittäjällä varmaan omat sivut jonne palautetta voi antaa.. niin risuja kuin ruusujakin. Toki tämä palaute on jo omistajan tiedossa.. ehkä muistaa teidät tilauksesta.
Onko niitä tilauksia niin vähän, että muistaa jokaisen ruokailijan ja hänen tilaamansa annoksen?
Eipä se ole näin pienellä paikkakunnalla niin helppoa. Jos antaa palautetta, josta yrittäjä ei tykkää , on sen jälkeen ikävää mennä vaikkapa iltatapahtumaan. Ei nuo saaren hampurilaiset olleet sen kummempia edellistenkään yrittäjien aikaan. Pari kesää sitten kävin, eipä ollut kummoinen annos ja hintaansa nähden laaduton.
Aivan väärin ajateltu. Jos asiakas reagoi annokseen palauttamalla sen keittiöön jähtymisen vuoksi, yrittäjä on kiitollinen. Heti-palaute on parhautta palvelun parantamiseen ja siihen reagoidaan heti... asiakas saa uuden annoksen. Ei jää kummallekaan mitään "hammaskalustoon" tai muualle.
Hei.
Minä otan mielelläni palautetta vastaan koska sen avulla voimme kehittää toimintaamme ja palautteen jälkeen on tervetullut meille aina uudestaan ☺️
Ystävällisin terveisin
Jaana Kuutti
Kylpyläsaaren Lomakylä
Tuon lafkan kokilla on usein huono päivä :)
Hesen halloumiateria 8,95 egee.. Saaressa vuohenjuustobursa 18,90???
Ammattitaitoisen kokin löytämisessä on kyllä haasteita.
Ennen niittä Sirkun opeissa käyneitä oli kylillä useitakin niin miehiä kuin naisiakin..
Oot varmaan useasti käynyt siellä syömässä.
Mikä saa sinut palaaman aina uudelleen tilaamaan ruokaa, vaikka kokin päivän "kunto" on epävarmaa? Huono kokkaus useampana päivänä??!!
Hei.
Kiitos hintavertailusta.
Meillä täällä kylpyläsaaressa panostetaan kotimaisuuteen ja raaka-aineita tilataan suomalaisuutta ajatellen ja suurin osa raaka-aineista on suomalaisia kuten mm. kana, kala, liha, vihannekset joka vaikuttaa annosten hintaan. Emme pysty tällaisenä itsenäisenä pienyrittäjänä kilpailemaan valtavan ketjurittäjän kanssa että meillä olisi yhtä edulliset hinnat kuin heillä ja haluamme tarjota laadukasta ruokaa suomalaisista raaka-aineista ☺️
Ystävällisin terveisin
Jaana Kuutti
Kylpyläsaaren Lomakylä
TUO NYT ON IHAN NAURETTAVAA, ETTÄ SYÖDÄÄN MUUTAMALLA KYMPILLÄ JA VALITETAAN VIELÄ. AIVAN NAURETTAVAA.
MAKSASITTE REILUSTI. 50- 80. SANNA MARIN SYÖ NYKYÄÄ TONNIN ATEROITA.
Välihuutelija hei...
Kertoisitkos paikkakunnan asiantuntija- gurmanttina kaikille lukijoille sekä kesäturisteille ystävällisesti opastaen että missä paikassa Haapaveellä saa laadukasta ruokaa edes tuossa hintaluokassa?
Sanna onkin siivellä eläjä sekä sosialisti.
Kateutta?
Oli hyvä ruoka juhannuksena ainakin tässä samassa paikassa.
Jo on hintaa noin pienellä hampparilla.Hyvä vain ku tänne laitit.Tietää ihmiset olla menemättä tuommoseen kiskuri paikkaan.
Just näin.
Yleisen mielipiteen mukaan Marjuskan ilmaisissa sumpeissa on hinta/laatusuhde kohdallaan..
Kävin joku aika sitte saaresta hakeen hampurilaisaterian ja hinta oli kyllä mehevä.
Hampurilaisateria pitseriassa maksaa 10€ vähemmän ja on parempaa. Sänpyläki lämmitetään uunissa. Toisin ku kylpylänsaaressa. Siellä lämmäytrtään mikrossa. 😁
Kun lämmittää sämpylän mikrossa, niin siten varmistaa sen lopputuloksen, josta aloittaja kertoi
Mikro lämmitetty sämpylä on mehevä, kun taas parilalla kuumennettu on rapsakka. Uunissa lämmitetty on kuiva... kuka niitä enää valmistaa?
Osa kuluttajista haluaa sämpylän pehmeänä osa rapsakasti paahdettuna. Siinäpä yrittäjälle ehdotus siitä, että kysellä sämpylän valmistusta..
Aika kallis ateria rilleillä kahtapuolen 10€ ...eipä tartte käyrä sitte...
Eikö kukaan ruoki ilmaiseksi? Voi kyynel.
Kylpyläsaari on hinnoitellut itsensä ulos ruoka markkinoilta. En maksaisi yli 15e hampurilaisateriasta.(Hamppari,ranskikset+juoma).Syödään sitten vaikka kotona jos hinnat on noin korkeat.
Tommosella köyhällä ei olekaan rahaa muuhun kuin makarooniin.
Hiljattain pääsin minäkin käymään kyseisessä paikassa ruokailemassa sukuni kanssa.
Ruoka oli hyvää, tarjoilijat kohtelijaita, suorastaan ylellinen paikka.
Hinnalle on aivan sama, eihän sitä joka päivä Saaressa herkutella.
Iso kiitos yrittäjälle!
Kylpyläsaaren puitteet on tehty raharikkaita varten. Ei sinne tartte Köyhien mennä valittamaan.
Valittajilta hupenee olemattomat rahat KALIJAAN, ei kunnon ruokaan.
Valitetaanko kalijasta milloinkaan, vaikka se on ikäänkuin hevosen kusta???
Terdellä kun kortsumukista toista tuntia lipittää pientä auringon lämmittämää kaljaa niin se on onni ja autuus jossa ei hinnasta saati juoman lämpötilasta keskustella.
Noin kybällä sitä saa ja kuin lypsylämpöistä..
Oliko hamppikset hintaa vastaavalla tasolla?.
Ei se ammattikokkien työ mitään ilmaista ole ja se näkyy laadukkaiden aterioiden hinnoissa.
En mene kojeilemaan tuolla hinnalla perheen kanssa.
Harmi.
Kyllä voi täälläkin keskustella aiheesta. Ymmärrän senkin, että kaikki eivät uskalla kasvotusten palautetta kilttinä ihmisinä antaa.
Toivottavasti hinta ja laatu alkavat kohtaamaan.
Hinta on kohillaan ja siitä kiitos nykyhallitukselle. Ovat nostaneet ruuan hintaa siinä määrin, että köyhäkin laihtuu jo luistaan!
Kyllä ruuan hinta on kaupoissakin noussut todella paljon, siihen on vaikuttanut maailman tilanne...
Parempi olisi antaa se palaute siellä paikan päällä, koska julkisella palstalla tälläinen vie yrittäjältä asiakkaita. Ja, kun kukaan ei tiedä oikeasti kirjoittajan tarkoitusperiä. Ei se kovin kilttiä ole.
Eikä ole varmaankaan sille työntekijälle,nuorelle,joka ko.annoksen on tehnyt.
Kaikki lihavat eivät ole rikkaista.
En väittänytkään tätä. Oikein, kun kauan koet köyhyyttä, niin läskin ja lihan hiivuttua elimistö kuluttaa myös luuta osteoporoosin myötä. Köyhä elimistö ei näy päälle päin, mutta kaikki surkastuu. Lihavakin voi olla todella pahassa puutostilassa.
Jospa näillä hinnoilla olis kauemmin kylpyläsaaren pitäjänä, edellisellä oli liian halvat hinnat niin ei kannattanut kauempaa pyörittää.
Kellä ollu liian halvat hinnat?
Nimenomaan tällä hinnoittelulla lähtee asiakkaat. Vähän hintaa alas niin on enempi maksajia. Naudanliha hampurilainen ja koko ateria oli ajatuksena hyvä mutta valitettavaa kyllä komppaan aikaisempia kirjoittajia.. sämpylä pitäs vähän edes pyöräyttää pannun kautta ja hyvä liha oli vedetty ihan ylikypsäksi ja kuivaksi. Eli kokille vähä treeniä niin tulee edes vähän enemmän rahalle vastinetta
Minulla on kokemusta palautteen antamisesta haapavetisille yrittäjille. Vaikka kuinka asiallisen palautteen antaa, nämä haapavetiset yrittäjät suhtautuvat hyvin nuivasti, eikä ko. yrityksessä ole kiva sen jälkeen asioida. Jos siis aikoo käydä kylpyläsaaressa ei palautetta viitsi antaa suoraan, kun ei tiedä miten yrittäjä suhtautuu. Helpompaa olisi kun yrittäjät pitäisivät laadun korkealla huomauttamatta. Noin kalliin ruoka-annoksen pitää olla hyvä. Isommissa kaupungeissa annan palautteen aina suoraan, siellä kun on valittavissa muitakin paikkoja käydä, eikä minua tunneta, joten minuun seuraavalla kerralla suhtaudutaan asiallisesti.
Pitihän se bursa käydä testaamassa.
Kun myy ylikallista ja paikkakunta on tottunut halpuutukseen niin tuotteen saati palvelun täytyy olla kaikilta osin kunnossa.
Nyt näin ei ole ja tässä vaiheessa kesää ihan kaikkea ei todellakaan voi laittaa aloittelevan yrittäjän alkukankeuksien piikkiin.
On toki kesäkahvila-ravintoloita ns. keskellä ei mitään jossa jopa Sunnuntai-iltapäivänä löytyy yli kolmekymmentä ruokailijaa ja kesäksi palkattu kokki tekee tosissaan hiki hatussa töitä tarjotakseen parasta mahdollista laatua asiakkaille.
Tämä kaikki ilman että paikkakunnan kaljoittelijat häiriköivät heidän syömiskokemustaan...
Joskus aikoinaan samat "palautteen antajat" kiersi eri yrityksissä. Lieneekö vieläkin samanlaista.
Köyhät voi syödä kotonaan märänneitä perunoitaan.
Tietääkö valittajat ettei ilmaseksi saa muutoin, kuin varastamalla.
Olen jo useasti vienyt sunnuntaisin vaimoni ja itseni ulos syömään Haapavedellä.
Mihinkäpä muualle kuin Kylpyläsaareen.
Hieno uusi rantaravintola.
Ystävällinen palvelu, maukas ruoka.
Kyllä kelpaa. Elämä on.
(Kotona sitten arkisin itse kokataan ja tiskataan kyllä toki halvemmalla, sehän on selvä.)
Että oikeen viet? Ja aina samaan? Tylsää?Aattelekko vain ommaa mahhaas? Naiset ansaihtis vähä fiinimpää ku tunkia suppusuuhunsa sitä junttapullaa!
Teeppä ens sunnuntaina ylläri ja vie exoottisesti ouluun asti syömöän. Kyllä vaimo tykkäis!
Siellä on gourmee paikkoja.
Sämpylä on kylmä, jos se asiakkaan tilattua otetaan pakkasesta ja heitetään grilliin. Pelkästään tämä jo kertoo hyvin paljo ravintolan tasosta.
Kauppa käy siis niin huonosti että jopa bursan sämpylät joutuu kokki kaiveleen pakkasarkusta..
Hei. Kiitos kommentista ☺️ En tiedä mistä on tuo sinun tieto peräisin että sämpylät kaivellaan pakkasesta mutta korjaan tämän tiedon tähän että meidän sämpylöitä ei kaivella pakkasesta vaan ovat ihan huoneenlämpöisiä mutta gluteenittomat otetaan pakastimesta ja alkusulatus mikrossa jonka jälkeen kevyt paisto parilla. Gluteenittomia emme voi säilyttää huoneenlämmössä koska niiden menekki vähäistä ja huoneenlämmössä säilytys aiheuttaa turhaa ja kallista hävikkiä.
Ystävällisin terveisin
Jaana Kuutti
Kylpyläsaaren Lomakylä
Ei liity Kylpyläsaareen tää, mut kävin Ykas ja söin kasvishampparin ranuilla ja juoma päälle, hyvää oli ja lämmintä, kustansi alle kympin.
Vai söit ihan ranuilla,hah,hah,haa
kasvishampparin poikaystävä naatiskeli sitten tofunakkia vai kui??
Onneksi meidän kylälle on tullut yrittäjä pariskunta joka ymmärtää että asiakkaita saa kun hinnat on normaalilla tasolla. Kotilounasta odottaen.
Mitkähän on hinnat siellä kustaankulumassa ? onko se kotiruoka kummempaa, kuin hamppiskaan ?
2 kpl häränliha burgereita viitosella halpa-hallissa ja ihan samanlailla täyttää kun saaren annos.
Eipä ole mitään valittamista saaren palveluista
Pitääkö Suomi24 lle tulla valittamaan.
Sitä syödään ulkona, jos syödään. Eihän se ilmaista ole, eikä sitä joka päivä laitettua syödäkään. Kummallista valittamista.
Etelässä kun kaupungissa kävi kahvilla, niin eipä sieltä useastikaan alle kolmen euron kuppia löytynyt. Täällähän se olisi katastrofi. No, ei niitä sielläkään jatkuvasti ryystetä, mutta silloin kun ostetaan tai ryystetään niin kunhan kohtuudessa pysyy niin ihan ok.
Sitä pitää hakea sitten sieltä halpahallista ja pistää mikroon jos siltä tuntuu.
Kun ei siinä Kylpyläsaaressa ole senkään vertaa kateltavaa mitä kotoympäristössä, niin miksi sinne pitäisi mennä maksamaan ylihintaa maailman yksinkertaisimmasta suupalasta?
Hoopolassa on hoopoa taas tämä kiskajonoon pakottaminen. No, thank you.
Niin siis kiinnihän se Apsikin meni kun joutomiesten lompuukit eivät kestäneet että edes kahvia olisi ryystetty siellä tarpeeksi..
Valtateillä pikkuinen kupponen maksaa jo 2,70 egee..
Nurmeksessa sulkevat myös ison täydenpalvelun ABC:n kun ei yksinkertaisesti kannata..
Milloinhan Alko sulkee ovensa??
Kyllä abc kannatti, oli ukkoja työhaalareissa murkinoimassa joka päivä mm.
Kpo vaan halus enemmän.
Kun tekee itse,niin ei tarvitse marista.
Jauhelihan taputtellee/painelee kämmenellä .
Paistaa paistaa pannulla,suolaa pippuria.
Vähän aikaa uunissa kypsentää.
Sämpylät pannulla rasvan kans,että vähän väriä.
Sitte vain lisukkeet,mitä kukanenki haluaa.
Että näin. 😅
...ja päiväseltään voiki käydä hörppäämässä ne palstankuulut ilmais sumpit marjuskassa..
että näin
Persu tukee paikallista yrittäjää...bongattu tänään Oulaisten Nesteeltä syömässä..
Voi tietäsippä palijoko sulla on bongattavia!
Lähikkö ekaa kertaa elämässäs paikkakunnan rajojen ulkopuolelle ja heti tärppäs. 🤗 Ei muutaku aeuraavan kerran vähä kauemmas ja isommille huudeille.
Yllättävän monelle palstalaiselle tuo Nivalantie on jo miltei liian suuri valtaväylä :)
Eikö oon edelleen täällä oman kunnan sisällä Oulaisissa. Lähes päivittäin käyn junalla Oulusa töissä. Sattu vaan. kun ruohonleikkuriin bensaa hain Nesteeltä, niin istu syömässä tämä samanen Persuseurue Haapaveeltä, jonka oon nähäny meitä mainostavan ennenki. Peukku heille! Mukava, kun maistuu. Tulukaapa joskus raatille siihen kantamiesten pöytään.
Kiitos palautteesta ja harmi kun ette antaneet palautetta suoraan paikan päällä koska olisimme voineet valmistaa teille uudet ateriat, pahoittelen tapahtunutta.
Meille on ensiarvoisen tärkeää että asiakas saa annokset laadukkaina ja mikäli näin ei ole annoksen saa palauttaa ja tehdään tilalle uusi ilmanmuuta.
En osaa sanoa miksi annokset eivät olleet sitä mitä olisi pitänyt olla mutta käyn palautteenne läpi keittiö henkilökunnan kanssa jotta vastaava ei pääsisi tapahtumaan.
Tahtoisin mielelläni hyvittää teille tapahtuneen ja tarjoan teille uudet ateriat aiheutuneesta harmista.
Kiitos vielä palautteesta joka on ensiarvoisen tärkeää jotta voimme kehittää toimintaamme.
Ystävällisin terveisin
Jaana Kuutti
Kylpyläsaaren Lomakylä
Tämä san " kehittäminen" on melkeen kirosana paikkakunnallamme , vähintäänkin loppuunkulunut.
Välttäkää sitä :))
Ei näistä itkijöistä ole väliä. He ovat kateellisia, kun eivät itse pysty yrittämään mitään.
KYLPYLÄSAAREN LOMAKYLÄ EI TIETENKÄÄN OLE PERSAUKIISTEN PAIKKA.
KÖYHÄT JA PIENITULOISET.
Saako Kylpyläsaareen tulla persaukiset?
Tilasin kanssa kerran kyseisessä paikassa sisäfile pihvin ja pakko sanoa että petyin hieman kun sainkin lautaselleni grillitassun tosin kypsyys oli bueno eli medium miinus mutta mielestäni tassu ei ole sama kun sisäfile vaikka . Järkytys ei loppunut tähän vaan myös juomani sisälsi jotain sinne kuulumatonta eli jäitä. Nyt hieman tarkkuutta sinne keittiön puolella niin lupaan palata aina sinnepäin kuormia ajaessani👍
Ihmisillä on oikeus ja nautinto käydä ulkoillessaan esim: syömässä vaikka eri paikkakunnilla, on aivan erinomaisen tärkeää ja virkistävää, että voi saada erilaisia makunautintoja ruokailuista, ei siinä tarvitse kenenkään kytätä, kenet näkee ja missä ruokailemassa.
Koettakaapas nyt ihmistyä, etsikää vaikka se pölyttynyt sivistyskirja ja lukekaa, taikka edes selailkaa sitä.
Muistakaa, että jokaisella on oikeus ruokailuun, ihan missä vain !
Jaana Kuutti
Kylpyläsaaren Lomakylä.
Kiitos, että otit rohkeasti kantaa, niinku rehti hyvin toimiva yrittäjä tekee, mutta älä ota puoliakaan todesta mitä täällä vitun paska palstalla kirjoitellaan, mutta älä välitä siitä. Tämä Haapavesi 24 palsta on niin sika palsta ettei sanoja löydy, samat vitus paskiaiset täällä päätäänsä aikoo päivästä toiseen. Haukkumiset ja solvaukset eivät suurelta osin perustu edes mielikuvitukseltaan todellisuuteen. Palstan turvansoittajat ihan tahallisesti haukkuu, mitä milloinkin mieleen tulee, jopa postilaatikoita jos jalka on vinossa, siihen keksitään kohta jos mitä lisukkeita jotta saadaan paskaa puhua. Haapavetisillä on sairas mieli, ei minkäänlaista järjellistä järjenjuksua keskustella mistään asiasta asiallisesti vaan heti lähteen turvansoittamisen linjalle ja siitä se paisuu viikkojen kommentti junaksi, jopa vuosien vanhoja valheellisia aloituksia nostetaan esille jotta saadaan aikaa kulutettua kun laiskoilla ei ole muuta virkaa.
Kylpyläsaaren lomakylän uusista yrittäjistä levitellään härskejä epätotuuksia koska se persujehujen vetämä saaren yksityistämisprojekti entisille yrittäjille lässähti.
Antipatia menestyviä naisia kohtaan on niin kovaa että vääriä sanoja käyttävien päälle jopa syljeskellään, kun pitkäkestoiset parjauskampanjat eivät tuota haluttua tulosta.
Tilanteen salliminen siis naisten parjaaminen ja halveksuminen joka käänteessä tikusta asiaa tehden taas puolestaan osoittaa miten nahjusmaisia vetelyksiä paikkakunnan miesväki onkaan.
Eiköhän sovita, että annetaan pääpersun itkeä rauhassa työttömyyskorvauksella ja yrittäjien tehdä töitä.
Oisko semmosta hampulaista tarjolla, minkä nimi on
" Kepulainen" ,
vai näitäköhän sielä vaan myyäänki, ku ei oikein tunnu houkuttelevan ?
Ilman tätä kohdennettua ja tarkoitushakuista parjauskampanjaakin on nippa nappa siinnä ja siinnä löytyisikö paikkakunnalta riittävästi rahaa=ostavia asiakkaita pitämään saaren palvelut pystyssä??
Rahaa on! Mutta sillä ei osteta roskaruokaa.
Tästä persuta ei kannata välittää. Hän on tehnyt niin paljon pahaa paikkakunnalle, että mittaaminen on mahdotonta.
Hei.Olen samaa mieltä Yrittäjän kans.
Teillä on ystävällinen asiakaspalvelu.
Noista kirjoittajista ei kannata välittää.
Niitä täällä Haapavedellä riittää.
Olet Haapaveden ystävällisin yrittäjä.
eiköhän se sairain asia ole siinä, ettei haapavesi palstan pahimmat häiriköt ole edes haapavetisiä?
On hän. Tosin ei ole täällä töissä.
Olipa ystävällinen kommentti ❤, on edes yksi joka osaa käyttäytyä.
Tämä lausunto varmistaa sen, ettei kannata mennä häiritsemään yrittäjää meidän haapavetisten.
12.03:lle
Aika surkuhupaisaa tuo sinun henkilökohtainen kaunasi persuja kohtaan. Koitahan päättää.
Ensin kirjoitteluripulit siitä, että persut ahistelee edelliset yrittäjät pois ja ovat uutta tilalle ottamassa. Nyt puolestaan länkytystä siitä, että persut on parjaamassa uutta yrittäjää, kun olivat muka painostamassa saarta edellisille yrittäjille.
Sinun päämääräsi on pelkästään solvata perussuomalaisia.
Ymmärrätkö, että negatiiviset kirjoittelusi ja myös yrittäjän haukkumiset esittämällä olevasi muka persu, vahingoittaa yrittäjää.
Yritys tarvitsee tukea ja hyvää mainontaa. Ei mitään nimetöntä herjaamista täällä lankkupalstalla.
Hyvää kesää yrittäjälle ja Kylpyläsaaren toiminnalle. Käytetään oman kaupunkimme palveluita ja tuetaan hyviä yrityksiä, joita täällä kovasti tarvitaan. Politiikkaa ei tarvitse sotkea joka asiaan.
persujehuhan yritti aktiivisesti myydä kaikkien kaupunkilaisten saaren yksityisomistukseen.. revi siittä ja lopeta volinas
Ihan, kuin joku olisi palkattu kirjoittelemaan mitättömyyksiä, liekkö paha mieli menneestä ?
Ei vaan persu kirjoittaa pahasta luonteestaan.
Ke publikaania nyt vituttaa so so!
Tuolla edellähän joku hoopo märisijä osui asian ytimeen todistaessaan että
muualta tullut on paikkakunnan ystävällisin henkilö hahahahaa
Eihän sole tyhmä, joka pyytää, vaan tyhmä on se, joka maksaa ja vielä lisäksi ruikuttaa. Mitä läksit, nii. Sullon mun luonto.
Oikea uimaranta siellä pitäisi olla, jotta aikuisetkin voisi uida, ei ole kuin pieni läiskäre, jossa lapset räpiköi.
Kalastelulaiturin alue tehdä ja laittaa niin, että siitä tulee aikuisille tarkoitettu uimaranta !
Ethän edes osaa uida ..
Kukaan ei varmaankaan estä sinua viemästä tätä jättimäistä edistysajattelua suoraan yrittäjälle kun olet rutapohjissa tottunut rypemään...
Onko siellä oikein lomakylä?
Olisiko syytä käydä katsomassa isolla kirkolla mallia lomakylästä.
Pysy sinä vain siellä isolla kirkolla, älä tule tänne kailottaan
Kuka sinne taantuvaan junttilaan haluaisikaan? Asuntojen hinnat laskee, kun meillä ne nousee. Hah, köyhät!
Olipa siellä ihanan "puhtaat" kahvimukit, ei ollu ees yhtään pinttyneet .
Kahavin hinta kallistuu ny huomattavasti ei hento ennää kotonakaa keittää.
Kävin Kylpyläsaaressa pari viikkoa sitten.
Söin lounaaksi lehtipihvin. En muista saaneeni niin maittavaa lounasta kuin sain.
Vaimoni oli myös erittäin tyytyväinen omaan lounaaseensa.
Annoimme palautteen myös yrittäjälle.
Harvoin tapaa niin kuuntelevaa ja ystävällistä henkilöä.
Arvostan henkilöitä, jotka antavat palautetta olipa palaute arvostelevaa tai riittävää kunhan se perustuu omakohtaisen kokemukseen.
Toivon uudelle yrittäjälle kaikkea hyvää!
Hannu
Nyt on venetsialaisissa hyvää ruokaa
Mitähän se sisältää? Ei oo menuuta missään.
Tarjoilut olivat herkulliset. Paikka hyvin siisti. Henkilökunta erittäin mukavaa. Jokimaisemissa saa nautiskella herkuista. Kannattaa käydä.
Niin ei poskisolistipersujen arvostelusta ja suoraviivaisesta hyökkäilystä naisyrittäjää kohtaan kannata välittää.
Eipä valehdella kieroilija, me perussuomalaiset tykkäämme käydä Kylpyläsaaressa. Siellä on hyvä palvelu ja erinomaisen touhukas ja ystävällinen yrittäjä, joka on järjestänyt jo paljon erilaisia tapahtumia.!
Tänään menemme venetsialaisiin, siellä esiityy jopa viime vuoden tangokuningatar! Eipä ole aiemmin Haapavedellä venetsialaisiakaan ollut.
Valehtelijaksi väität vaikka kaikki tietävät että persut halusivat myydä kaupunkilaisten yhteisen saaren yksityisomisteiseksi ajaakseen vain omaa etuaan.
Itse kieroilet ja sumutat koko ajan ihan kaikessa ei teistä persuista ole yhteiskuntavastuun kantajiksi yksin tahi yhdessäkään.
Kepulaiset haluaisivat sen letaomistukseen.
Nyt poika. Siellä oli vain repo, ritola ja KOKOOMUKSEN hannila
siis persuja kaikki?
Haapaveden perussuomalaiset eivät koskaan pättäneet ehdottaa Kylpyläsaaren myyntiä. Yksityisillä jäsenillä on teitysti voinut olla erilaisia omia näkemyksiä siihenkin asiaan, kuten kaikkiin muihinkin asioihin.
Haapaveden perussuomalaisilta puuttuu poliittinen selkäranka eikä toiminnassa ole mitään rotiakaan.
Haittapolitikointi on ainoa laji jota he harrastavat hyökkäillen avoimesti naisia vastaan jokaisella käytössään olevalla keinolla.
Nimellinen johtaja Martinmäki on jeesjees mies ja hyväksyy tämän politiikan jatkumisen ja jatkumisen..
Onhan tämä nyt nähty ja koettu ettei sieltä suunnalta tule yhtikäs mitään kaupunkilaisten hyvinvointia kehittävää toimintaa...